torstai 3. huhtikuuta 2014

Rakkaudesta omaan työhön

 Tämä postaus on omistettu minun superhyperhyvälle työpaikalle.  Sen vanhuksille, mun työkavereille ja esimiehille.  Kiitän ja kumarran nöyrimmästi viimeisestä viidestä vuodesta työpaikallani ja toivon sydämeni pohjasta - että työvuosia juurkin tässä talossa on rutkasti edessäpäin.

 

Askel painaa ja kädet tuntuvat voimattomilta.  Kello käy vasta yhdeksää illalla ja huokaisen syvään tietäen, että mun pitäisi jaksaa taas valvoa valppaana seuraava yö, tehden valvomisen lisäksi myös töitä.  Jaksan hädintuskin kantaa olkalaukkuani tai kävellä rappuja, saati sitten ajatella olevani kohta vastuussa aika monesta vanhuksesta ja heidän huolenpidostaan.

Kuitenkin,  astuessani hoivakodin tiloihin - mieleni keventyy kuin taikaiskusta ja minut valtaa tunne siitä, että olen tärkeä.  Olen kotona. Täällä on erityisen hyvä olla.   Kävelen olohuoneeseen ja näen jälleen kiikkustuoleissa istuvia mummoja, jotka tuttuun tapaansa ovat kerääntyneet iltahämärään istumaan iltaa toistensa kanssa mukavia keskustellen ja illan-ohjelmia seuraillen.  Heidät nähdessäni tulen väkisilläkin hyvälle tuulelle, virkeämmälle mielelle ja tervehdin iloisesti kuulumisia kysellen. Suuntaan hoitajien kansliaa kohti,  jossa usein tuoksuu minulle varta vasten keitetty tuore kahvi, ja vastassa on myös iloisia kasvoja.  Tai jos joskus sattumoisin näin olekaan, niin syy selviää hyvin pian - ja se passaa meille enemmän kuin hyvin.   Itketään ja nauretaan, tuetaan ja tsempataan - joskus ehkä myös kaikella rakkaudella vähän naljaillaankin asiasta ja asian vierestä.  Olen minäki tullut töihin jos jonkinmoisessa mielentilassa ja se on aina otettu hyvin vastaan.  Minua ei pelota avautua ja olla omat itseni työkavereilleni, tai toisinpäin. Ja eikä pidä unohtaa pomojani,  hekin huipputyyppejä.

Juttu lentää hyvin sekä asukkaitten että työkavereitten kesken.  Joko itse asiasta ja useimmiten myös asian vierestä.  Osataan myös vaihtaa näkemyksiä, väitellä ja hieman kinastellakin.  Enemmän ja vähemmän järkeviä ideoita syntyy ja työporukan unelmat räjähtävistä Tyky-päivistä leijuu ilmassa. Läppä ja sarkasmi lentää,  mutta samalla hiljennytään myös välittämään meidän hoidokeista.  Meillä on sellainen yhteenkuuluvuuden tunne,  tai ainakin minä henkilökohtaisesti koen asian näin. Ai hitsi, että tämä on oikeesti niin hienoa ! Olen niin kiitollinen.

Usein kärsin siitä, että teen töitä yksin. Olen todella sosiaalinen tyyppi ja tiedän sisimmässäni, miten hienoja tyyppejä täällä pörrää päiväsaikaan ja usein saan heistä maistaa vain murusen aamuraporttien sekä  siinä sivussa pienen paskanjauhannan muodossa.  Asukkaista valtaosan näen unessa ja välillä pääsen heitä vain pikaisesti jututtamaan. Se syö joskus aikalailla ja etenkin nyt kun mietin tätä taas vähän enemmän. Vaikka olen tiimipelaaja, olen myös nauttinut yksintyöskentelystä ja etenkin yötyön tuomista eduista. Kuitenkin, joskus toivoisin olevani päivätyössä ihan vain siksi, että kuuluisin vielä syvemmin tuohon hyvään porukkaan.

Työssäni olen nauttinut yön hiljaisuudesta ja sukkasillaan sipsuttelusta. Kuunnellut kuorsauksia ja tuhinoita, ottanut selvää unen syvyydestä.  Silitellyt vanhusta poskesta, antanut hyvänyönhalauksen.  Pidellyt kädestä, taluttanut takaisin vuoteelle unta jatkamaan. Hakenut lisäpeitettä, vienyt kuumaa mehua. Kuullut sanat:  "sinä olet hyvä tyttö, meidän tyttö"  Se viimeistään saa minut  väsymyksen keskeltä muistamaan,   miksi teen juuri tätä työtä.  Vanhus on niin kaunis kasvon juonteineen, harmaantuneine suortuvineen ja elämänkokemuksen tuike silmissään.  Minulla on niin paljon opittavaa heiltä ja monta elämänohjetta kuulematta.

 

Kesällä tulee 10-vuotta täyteen työkokemusta lähihoitajan ammatista ja voin sanoa, että vaikka ammattiin kuuluvat taidot eivät tällä hetkellä pääse todellakaan täysiin oikeuksiinsa ja ovat taatusti vuosien mittaan surkastuneetkin  - olen työurallani ehdottomasti onnellisin ja ylpein ammatistani.  Olen saanut aikaisempien vuosieni aikana kokea muualla työpaikkakiusaamista, käynyt läpi burn outin, ottanut vastaan nyrkiniskuja, nipistelyä, saanut sylkeä naamalleni, kohdannut halveksuntaa esimiehen suunnalta, nostanut  liian pientä palkkaa ja niin edelleen.

Vaikka työ mm. kivuliaitten ja muistisairaitten keskuudessa ei ole todellakaan aina helppoa, kaikki tuntuu olevan nyt balanssissa.  Vaikka olenkin useimmiten hyvinhyvin väsynyt ja yöviikko vie minusta viimeisetkin mehut, olen todella onnellinen töissä ollessani.  Minun on vaan yksinkertaisesti hyvä ja vapaus olla. On tilaa hengittää ja koen, että me työkaverit arvostetaan toistemme työpanosta ja että asukkaat luottaa meihin. Vaikka näyttäisinkin kuinka aivokuolleelta aamuisin ja aiheutan sillä hilpeyttä, piristyn työkaverit nähdessäni ja illalla samoin. Vaikka olo olisi kuinka toivoton ja nuupahtanut vielä kotipihasta lähtiessäni, on ensimmäiset askeleet kohti työpaikkaa aina vaan kevyemmät.

Mua usein huvittaa mainos telkkarissa,  jossa mies toistelee koko ajan "En tykkää, en tykkää.."  Toki kotiin olisi kiva jäädä, sitä ei pidä kieltämään - mutta silti,  minä tykkään !   Kaikki on myös asenteesta kiinni.

Näin työviikon alkumetreillä erityisesti huomasin, miten paljon iloisempi olen töissä kuin kotona. Se kuulostaa aika hurjalle, mutta tavallaan olen pakomatkalla kodin askareista.  Kotona tuijotan neuroottisena kotimme nurkkia ja jokaista epäkohtaa sekä tekemätöntä työtä.  Töissä saan tehdä minulle kuuluvat työt ja se on siinä. 

Työpaikkani on minulle suurimpia kiitosaiheitani elämässäni. En oikein osaa selittää asiaa tämän paremmin.  Nyt vaan kiitän ja kumarran, ja lähden hymyssä suin tekemään aamukierrokseni.

Mites teillä pyyhkii teidän työpaikoillanne ? Onko siellä hyvä buugi ?  Oletteko mielestänne löytäneet itsellenne oman paikan, missä on hyvä työskennellä?


<3 Henna

16 kommenttia:

  1. Ihana postaus :)
    "Kotona tuijotan neuroottisena kotimme nurkkia ja jokaista epäkohtaa sekä tekemätöntä työtä. Töissä saan tehdä minulle kuuluvat työt ja se on siinä." - tunnistan itseni tuosta, kun mietin tallilla käyntiä. Siellä unohtuvat kaikki muut murheet ja tekemättömät työt ja saan tehdä asiat, jotka minun kuuluu tehdä ja tekemättömiä asioita ei kerry. Se on ihana tunne arjen muiden kiireiden keskellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ! <3 Ikävä sanoo tätä, mutta mulle jopa välillä tallilla käynti on ns työtehtävä, kun sekin pitää joskus tehdä ns. "tuli perseen alla" eli hitsinmoisella kiireeellä, jos on joku aikataulu tai meno tulossa. se ahdistaa välillä. Nyt oon vähän relaillu enemmän enkä oo ottanut aikatauluja liian tiukalle ja päässyt siten nauttimaan talleilusta taas. Ensi viikolla saan pitää pollet täysin itselläni, eli mennä niillä miten huvittaa ja toki ottaa aikaa myös rästihommien tekoon. Tuun tosi iloiseksi jo siitä ajatuksesta, että mulla on aikaa tehdä kotitöitä ilman mitään hoppua <3 Ja toivon mukaan saan hötsäillä ponien kanssakin silleen kiireettömästi ja nauttia keväästä <3

      Poista
  2. Ihana postaus ! :') Kerrot niin ihanan lämpimään sävyyn vanhuksista, joista pidät huolta. Itsekin olen miettinyt lähihoitajan hommia nimenomaan vanhusten kanssa, mutta se taitaa mennä pieleen selkäongelmien vuoksi. Toivon, että löydän jonkin muun paikan täällä, jossa voin auttaa ja olla hyödyksi ja tuntea olevani tärkeä. Mutta sinä olet varmasti kyllä juuri sellainen ihana hoitaja, josta vanhuksetkin pitävät, voisin kuvitella. Ja ihanaa, että sinulla on nyt hienot työkaverit ja työpaikka, etkä joudu kokemaan sortoa tai muuta kamalaa. Todella ihana postaus lukea! :)
    t. Fanni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä on kaiken rakastamisen ja arvostamisen arvoinen kaiken sen jälkeen, mitä näin ja koin edellisissä työpaikoissa. This is heaven <3 Toivottavasti säkin löydät itsellesi alan, jossa voit käyttää sun vahvuuksiasi ja säästää samalla selkääsi ! <3 <3 <3

      Poista
  3. Täällä yksi kohta valmistuva lähihoitaja ja toivon todella että löydän samanhenkisen työpaikan ja toivon todella että olen myös opiskellut itselleni oikeaan ammattiin. Todella kauniisti kirjoitettu! :) Sinunlaisia hoitajia tarvitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, toivon ja pidän peukkuja että löydät hyvän työyhteisön itsellesi ! <3 sillä työyhteisöllä on tosi iso merkitys, sillä hoitajan työ on kiireistä ja raskasta sekä fyysisesti että henkisesti - silloin tarvitaan tervettä ja hyvää työyhteisöö josta saa tukea ja tsemppiä. melkeinpä kaikkiin työyhteisöihin mahtuu vaikka monenlaista ihmistä ja monella on uupumus pinnassa ja se helposti purkautuu työkaveriin. Kuitenkin puhumalla selviää, jos vaan haluaa niin. Toivon mukaan sie löydt sellaisen työyhteisön missä on avoin ja turvallinen olotila. Onneksi meille hoitajille on duunia tarjolla, joten on jopa vara valita minne menee töihin :) Tsemppiä hirmuisesti opiskelun loppurutistukseen! <3

      Poista
  4. kiva postaus :)! ite oon vähän miettinyt kun vuoden pääst on yhteishaku, että lähtisin opiskelee lähihoitajaks :) mun äiti opiskelee myös lähihoitajaks, joten jos joku olis epäselvää voisin kysyy äidiltä. ainakin mitä äidiltä oon kuullut, nii on tykännyt olla työharjottelussa tarhassa ja vanhuskodissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi ! Tällä alalla palkkahan ei ole mikään päätä huimaavin, mutta itse ainakin tulen toimeen palkallani ihan hyvin. Tosin unelmien eteen pitää säästää pidemmällä tähtäimellä mutta mulle on tärkeintä se että saan tehdä rakastamaani työtä, jolla on merkitys. Arvostan hoitajan ammattia itsekin todella paljon, ja kun kerron ammattini - olen siitä ylpeä :)

      Heh, meillä oli mun äidin kanssa melkein samanlainen asetelma paitsi toisinpäin, äitini aloitti opiskelut vähän mun jälkeen ja oli tosi huippua opiskella yhdessä. Tosin äippä oli kämppiksenä välillä vähän rasittava, mutta yleisesti ottaen meillä meni hyvin, asuttiin yhdessä vuosi :)

      Poista
  5. Henna, oon onnellinen teidän hoivakodin asukkainen ja myös työkamujen puolesta, että sinä oot siellä! Aivan varmasti asukkaat huomaa, tekeekö ihminen työtään pakon edessä vai sydämen kutsumuksesta. Huikeen ihanaa, että just sulle on laskettu kutsumus tuohon työhön <3 Ymmärrän hyvin sinun tekstiä. Meillä on myös aivan mahtava työyhteisö ja välillä harmittaa, että työ on niin itsenäistä, kun olisi mukavaa jakaa enemmän aikaa ja asioita työkavereiden kanssa. Samoin tunnistan sen lämmön ja innon, mikä sulla on asiakkaita kohtaan. Mun asiakkaat on eri ikäisiä, mutta samanlaista auttamisenhalua ja lähimmäisen rakkautta koetaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voe tokkiisa, se on vaan niin hienoo ku tietää olevan oikella paikalla <3 Toki välillä väsyttää ja kiireessä tympäsee, mutta se on normaalia elämää se :)

      Poista
  6. Minäkin olen lähihoitaja ammatiltani, työkokemusta sellaiset 7-8vuotta takana, työskentelen myöskin vanhusten parissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että täällä pörräää saman alan immeisiä! <3

      Poista
    2. Se on varmasti yksi syistä, miksi aloin aikoinaan blogisi lukijaksi. Itse teen kylläkin päivävuoroja vallan, yöt eivät sovi mulle ollenkaan. Olen aamuvirkku, joka ei pysty nukkua edes päiväunia, joten yön valvomiset ei vaan käy. :) Nostan hattua kaikille yökyöpeleille, fyysisesti melko rankkaa hommaa.

      Poista
    3. Joo ei tää yötyö kaikille sovi, meilläkin on täällä sellaisia työntekijöitä jotka eivät vaan yksinkertaisesti saa unta aamulla ja sitten kärsivät migreenistä ynnä muista ongelmista. Ja mulle taas ei aamuherätykset oo mitään maailman herkuimpia, eikä ilta-aamu rytmit, sillä en osaa nukkua ja rauhottua vuorojen välillä :S onneks meillä on erilaisia vahvuuksia, niin on joka vuoron tekijöitä ! :)

      Poista
  7. Tämä postaus on niin hieno vastapaino sille iso mörölle, mistä lehtiotsikoissakin puhutaan hoitoaloilla ja hoitopaikoissa olevan! Hienoa kun tietää olevansa oikealla alalla ja mikä parasta, että on mukavaa. Itse olen vähän hukassa ammattini suhteen, ehkä minäkii löydän joskus semmosen työn joka oikeesti sytyttää eikä vaan nakerra minua ihteeni...-Anne-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä löytyy vielä sydämellä tekeviä hoitajia, paljonkin. Mutta oon kyllä usein törmännyt myös hyvin uupuneisiin ja paatuneisiin hoitajiin, mikä on surullista- hekin ovat joskus nauttineen työstöön mutta murtuneet taakan alla. :( toivon mukan siekii löytäisit kutsumuksesi, susta on kyllä niin moneen hommaan ;)

      Poista