keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Sitten minusta tuli äiti.

Ennen luulin olevani tosissani, kun sanoin voivani kuolla toisen puolesta.
Sitten minusta tuli äiti.


Ennen ajattelin, että jokaikinen ihminen voi jättää minut unholaan hetkenä minä hyvänsä.
Sitten minusta tuli äiti.

Luulin aikoinaan, että elämäni voisi olla sellaisenaan täydellistä. 
Sitten minusta tuli äiti.


Olin tuntenut rakkautta,  joka sai minut pakahtumaan?
Sitten minusta tuli äiti.

Pidin itseäni helposti korvattavana henkilönä.
Sitten minusta tuli äiti.  

Olin valmistautunut elämään lapsettomana - joskus olin jopa halunnut sitä.
Sitten minusta tuli äiti.


Luulin, etten voisi tämän enempää tuntea tuskaa toisen puolesta.
Sitten minusta tuli äiti.


En tiennyt miltä tuntuu, kun pala minua on jossain muualla. 
Sitten minusta tuli äiti.

Pidin usein hieman naurettavana naisia, jotka itkivät rintamaidon vähyyttään tai vouhottivat lapsistaan. 
Sitten minusta tuli äiti.

Luulin aiemmin pelänneeni rakkaitteni puolesta niin, etten kestä sitä. 
Sitten minusta tuli äiti.

Ennen pidin itseäni riittämättömänä ja turhana. 
Sitten minusta tuli äiti.

Nukuin aamuisin niin pitkään kuin huvitti, enkä turhia murehtinut yömyöhälle valvomisista. 
Sitten minusta tuli äiti.

Ennen saatoin vedättää kiitolaukkaa hevosellani hiekkateillä sen enempää ajattelematta.
Sitten minusta tuli äiti.

Kaupungilla kierrellessäni katselin vaatteita vain itseäni ajatellen. 
Sitten minusta tuli äiti.

En tiennyt, että odotin vielä jotakuta saapuvaksi elämääni. 
Sitten minusta tuli äiti.  

En ollut koskaan tuntenut olevani ylpeä itsestäni ilman huonoa omaatuntoa. 
Sitten minusta tuli äiti.

Ennen en ajatellut, että minun turvallisuudellani olisi merkitystä. 
Sitten minusta tuli äiti.  

Ennen en tiennyt miltä tuntuu ikävöidä toista, vaikka hän olisi vieressäni. 
Sitten minusta tuli äiti.  


Ennen sinun saapumista elämääni,  elin pääosin itselleni.  Tein spontaaneja asioita, en aina osannut ajatella asioita pidemmälle.  Vaaransin, riskeerasin itseni ja terveyteni herkemmin.  Pidin itseäni helposti korvattavana, tarpeettomana - sellaisena, jonka elämällä ei aina ollut merkitystä.  Nukuin aamuisin niin pitkään kuin huvitti ja kirppiksiltä etsin tarvikkeita vain itselleni.  Sisimmässäni naurahtelin hormoonihuuruisille äideille, heidän alituiselle vouhottamiselleen lapsiensa vaippaihottumista ja omien nänniensä halkeamista. Samalla tunsin salaa riittämättömyyttä omasta lapsettomuudesta,  kuitenkin myös tyytyneenä ajatukseen siitä.  Elämäni voisi ehkä olla näinkin täydellistä.  Minun oli helppo asettua toisten rooliin ja ymmärtää heidän tunteet.  Mutta sitten tulit sinä - nostit kaiken ihan uudelle tasolle.  Äkkiä minulle ei merkanneet samat asiat samaa ja tunteet voimistuivat entisestään, mutta eritoten tunteeni sinua kohtaan yllättivät minut.

Minusta tuli sinun äitisi.  Yhtäkkiä tiesin olevani merkityksellinen, tärkeä - kaikkea muuta kuin turha. Olin ylpeä itsestäni ja saavutuksestani - kerrankin en kantanut siitä huonoa omaatuntoa.  Joku tarvitsi minua, jollekin olin koko maailma.  Vaikka kaikki muut häviäisi elämästäni, sinä jäisit luokseni.  Ja minä antaisin todella kaikkeni eteesi - henkenikin.   Kun nukut tai puuhastelet leikeissäsi - on uskomatonta tuntea silloinkin ikävöivänsä sinua. Tuijotan sinua, ihastelen omaa aarrettani. Olet niin rakas. Odotin sinua niin pitkään. Sinut haluan kätkeä siipieni suojaan ikuisesti.  Olet pala minua - sydämeni. Annoit elämälleni merkityksen.  Kun minusta tuli sinun äitisi. 
 




 

 

 
 
 

 
 
Onnea 1-vuotiaalle aarteelleni <3 

<3 äiti
 

29 kommenttia:

  1. <3 niiii-i!:) Onnea Onskalle! -Anne-

    VastaaPoista
  2. Aivan käsittämättömän kauniisti kirjoitettu! Onnea Onnille<3

    VastaaPoista
  3. Myöhäiset onnittelut Onnipojalle! <3

    VastaaPoista
  4. tuli kyllä kylmät väreet!! tosi kauniisti kirjotettu :-) onnea molemmille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että kosketti, minuakin sitä kirjoittaessani kyllä liikutti <3 Kiitos paljon silja! <3

      Poista
  5. Oih, ihana Henna. <3 Paljon paljon Onnea pikkumiehelle!! <3

    VastaaPoista
  6. Oi että, onnea pikkumiehelle! Joko siitä todellakin on vuosi!? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Anzu <3 Kyllä aattele, siitä on jo vuosi!

      Poista
  7. Paljon onnea pikkumiehelle ja tietenkin hänen ihanalle äidilleen <3 Vuosi ei ole varmasti ollut helppo, mutta kaiken sen paskan arvoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rakas ystäväiseni! <3 Vuosi ei tosiaan ollut helppo (lähinnä perheen ulkopuolisista syistä) mutta Onni kyllä teki siitä elämisen arvoisen - ja toki muut läheiset myös <3

      Poista
  8. Onnea hurjasti Onnille! :) Äkkiä se aika menee. Ihanan tekstin kirjoitit! :)

    VastaaPoista
  9. Voi, onko siitä jo vuosi! Aika menee niin nopeasti, tuntuu että korkeintaan viime kesänä hän syntyi. Onnea tosi paljon niin Onnille kuin Äidillekkin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mä en tajua minne tämä aika rientää ! :D Kiitos paljon onnitteluista! <3

      Poista
  10. Ihana kirjoitus ja onnittelut pikkuveijarille! :)

    VastaaPoista
  11. Onnea isolle pojalle ! <3 asiasta kukkalaatikkoon tuossa sinun bloggerin profiilikuvassa näytät kauniilta espanjattarelta tummine silminesi ja hiuksinesi, ja nuo kukat hiuksissa. :) rapsutukset heposille ! -riitu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitoksia ! Se onnitteluista että kehuista! Että vielä ihan espanjatar, huhhuh tämähän kohenti mieltä oikein k´mukavasti! ;) kiitos <3

      Poista
  12. Onnee Kyl vähän myöhäs:D aloin lukea sun blogia ja huomasin että kirjoitat rehellisesti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei se mittää, parempi myöhään kuin milloinkaan ! :)) ihana kuulla että rehellisyys paistaa teksteistä, se on kyllä yks tärkeimmistä jutuista elämässä <3 Kiitos paljon !

      Poista
  13. Myöhäistä onnea Onnille! Yli vuoden olen nyt seurannut sinunkin blogiasi, mitä ihmettä, vasta äskenhän Onni syntyi! :D Mutta iloinen onnellinen 1-vuotias hän on ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Kira! <3 Niinpä, aika juoksee iha hirveetä vauhtia - en voi tajuta että mun vauva on jo pieni taaperoinen joka kohta käppäilee ja äitille kaikkee kivvaa järjestää :DD

      Poista
  14. Todella myöhäiset onnittelut pikku Onska ponskalle. :) Hienoksi hän on kasvanut, ja hyvä kasvuympäristö on tuommoisessa perheessä. Onnea myös sinulle !
    -neppis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei se kuule mittää neppis, parempi myöhää ku ei milloinkaan - kiitos <3 Onnia on kyllä kovasti rakastettu vaikka minusta usein tuntuu etten anna hänelle aikaa tarpeeksi mutta tuntuuhan tuo ihan tasapainoiselta kaverilta äitin aikaa vievästä heppailusta huolimatta :)) Ja ku on niin hyvä isä myös niin hyvin on asiat <3 Kiitti vielä kerran ja kiva kuulla susta, mitäs sulle kuuluupi ? <3

      Poista