keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Ei babyshovereita, kummituksia tai muitakaan spektaakkeleja

Ihme otsikko,  mutta kertonee kaiken tässä postauksessa ilmenevän tiivistettynä.   Olen arkaillut aiheen kanssa, mutta katsottuani Liviltä maanantaina sinkkuelämän jaksot, joissa hehkutettiin Mirandan raskautta ja babyshoveireita - päätin, että on oikea hetki asiasta kirjoittaa.  Kuulostan varmasti hölmöltä ja ehkäpä jotenkin kylmältä, mutta haluan valaista ajatuksiani asioitten suhteen ja toivon,  että läheiseni ymmärtävät asian oikein.   En missään nimessä halua kuulostaa kiittämättömältä tai negatiiviselta ja toivonkin, ettei minua ymmärretä väärin.


Vaikka muutamat ystäväni ovatkin jo kauan aikaa sitten ilmaisseet intonsa minun babyshover-kutsuihin,  en itse niitä haluaisi.  Olen erittäin huono juhlistamaan itseäni, enkä muutenkaan pidä ylimääräisestä härdellistä tai siitä, että minun eteeni järkätään juhlia tai että olisin keskipisteenä.  Ylenpalttisesta vauva-hypetyksestä puhumattakaan.  Lahjoista en juurikaan välitä, lähinnä yleensä olen kokenut mm.  yllätyssynttäreistä  ja lahjoista huonoa omaatuntoa.  Kuulostaa typerältä, mutta tämmönen minä just olen.   Toki olen todella kiitollinen ollut ystävilleni, jotka ovat halunneet yllättää minut.  Kuitenkin koen usein oloni vaivaantuneeksi siitä, jos joku on kauheesti satsannut tai tuhlannut vähäisiä rahojansa minuun.  Toisen aito läsnäolo merkitsee niin paljon enemmän.

Jos olen joskus jotain juhlistanut,  olen halunnut tehdä sen ihan vain pienellä porukalla ja rennoissa olosuhteissa. Bileistä kavereiden kesken tykkään tosi paljon, silloin kun meininki on rento ja ollaan vapaasti yhdessä ilman sen suurempaa valmistelu- stressiä. Ihan jo se, että ollaan samassa tilassa - riittää minulle enemmän kuin hyvin. Ei siihen lahjoja tai muita härpäkkeitä tarvita.   Tykkään laittaa hyvää ruokaa ja leipoakkin ystävilleni,  mutta en taas toivo kenekään vaivautuvan minun eteeni.    Enemmän arvostankin konkreettista apua, kuin juhlia ja lahjoja.   Lahjat eivät ole silmissäni läheskään niin arvokkaita, kuin konkreettinen apu esim.  hevosten liikutuksessa tai muissa arkisissa askareissa.  Siksi toivonkin, ettei minulle järkätä juhlia, vaan toivon että jokainen, joka haluaa minua ilahduttaa - auttaisi minua vaikka silloin, kun olen juuri synnyttänyt enkä kykene esim. tallitöihin, ratsastamiseen tai siivoamiseen.   Myös lapsen vahtiminen minun ratsastellessani on tulevaisuudessa kultaakin kalliimpi apu.

synttäreitä juhliessa 2010
 Onneksi läheisimmät ystäväni tuntevat minut sen verran hyvin, että ovat pointtini ymmärtäneet ja ovatkin ilmaisseet läsnäolonsa minun ollessani heikkona.  Osa heistä on toki jo "sortunut" vauva-huuruissa ostamaan vauvalle juttuja, mutta siitä en ole pahoillani, sillä tiedän heidän hyvän tarkoituksensa, innostuksensa ja tiedän myös sen, että he ovat muullakin tavalla valmiita auttamaan.  Kiitos siis kaikille ystävilleni siitä <3 

Minun on todella vaikea jaotella ystäviäni.   Toki olen osan kanssa läheisemmissä väleissä ja näenkin heitä enemmän, mutta silti jokainen ystävyyssuhde on omanlaisensa ja melkein poikkeuksetta yhtä tärkeä. Ja tähän kun lisätään vielä sisarukset, on tuleva kummi-soppa valmis.

En näillä näkymin aio ottaa kummeja lapselleni.   Tulin tähän päätökseen siksi, että valinnanvaikeus olisi liian suuri ja kipeä minulle. En halua pahoittaa kenenkään mieltä ja vastakkain-asetella ystäviäni.  Äitini toivoisi minun ottavan kummeiksi omat sisarukseni,  ja vaikka kuinka rakastan siskoani ja veljeäni, en aio heitä kummeiksi pyytää.  Näen heitä aivan liian harvoin. Tästä ollaankin pariin otteeseen äitin kanssa väiteltykkin.  Uskon vahvasti, että lapsemme suhde ystäviini ja sisaruksiini kehittyy kyllä luonnollisesti.  Erityisesti niiden kanssa, jotka ovat aktiivinen osa elämääni ja arkeani.  Ei siihen mitään kummi-titteleitä tarvita, tai pakollisia kummilahjoja jouluna tai synttäreinä. Aito ystävyys, rakkaus ja välittäminen sen ohjaa oikealle uralleen.


Nämä ajatukset kumpuavat omista kokemuksistani, enkä siksi halua olla itse tuottamassa kenellekään samoja tuntemuksia, mitä aikoinaan itse koin.  Olen kokenut aikoinaan todella kipeitä tunteita siitä, ettei minua valittu kummiksi serkkuni lapselle, vaikka minulle se ajat sitten oltiin luvattu henkilökohtaisesti.  Kuulinkin jälkeenpäin ristiäisistä / tupareista, joihin minua ei oltu edes loppujen lopuksi kutsuttu.  Meitä oli kolme, keskenämme läheistä serkusta, joista yksi sai lapsen, yksi pääsi kummiksi ja yksi jäi rannalle ruikuttamaan. Omasta mielestäni olimme olleet serkkuni kanssa todella läheisiä, ja olinkin hyvin pettynyt.  Ehkä suhde sitten ei ollutkaan niin läheinen, kuin luulin. Tai sitten epäilen oman hengellisyyteni vaikuttaneen asiaan.  Mutta olen antanut hänelle anteeksi ja olemme tietyllä tavalla kyllä läheisiä edelleenkin,  muttei kylläkään enää niin kuin ennen.  Toki ymmärrän hänen ratkaisunsa.  Näemme niin harvoin, että kummeus olisi ollut ehkä turhahko ratkaisu.  Varsinkin nyt, kun olen itse samassa tilanteessa, ymmärrän hänen päätöstään eri tavalla, kuin silloin aikoinaan. Olin silloin ehkä hieman hölmö.

Olen kuitenkin saanut kunnian olla kummi yhdelle lapselle,  tosin koen sisimmässäni olevani aika kelvoton kummi.   En ehdi nähdä lasta tarpeeksi usein, enkä siksi koe itseäni kovin läheiseksi hänelle. Toki käydessäni, lähes aina vien tuliaisia ja ollaankin koko ajan lähennytty toisiamme, mutta silti koen huonoa omaa tuntoa siitä, etten näe häntä tarpeeksi.  Mutta pelkäsin tätä jo aikoinaan, kun minua kummiksi pyydettiin.  Minulla on aika niin kortilla muutenkin ja asiat rempallaan kaikinpuolin.  Mutta kuitenkin jokapatuksessa, on ilo olla kummi suloiselle ja reippaalle tyttöselle, jonka näkeminen aina lämmittää sydäntä.

kuva pöllitty googlesta
 Ja sitten viimeiseen otsikon osioon, eli muihin "spektaakkeleihin".   Minua on aina ärsyttänyt joissakin äideissä se, että jokaisesta asiasta, mikä liittyy lapseen - tehdään iso numero.  Tai sitten ei osata enää muusta puhutakkaan. Kerrankin saadessaan vapaaillan lastenhoidosta ja päästessään ulos tuulettumaan, ei osata muuta ajatella tai puhua muista asioista.   Facebookissa saatetaan lisätä joka hetki vauva-mahasta kuvia, myöhemmin lapsestakin - jopa peppu paljaana, kaikki näytillä ja hehkutetaan ensimmäistä pissaa pottaan tai sitten angstataan vaippaihottumaa.   Toisaalta ymmärrän, ovathan lapset äidilleen silmäterä ja jatkuvasti huolehdittavana ja vahdittavana, niin kuin esimerkiksi koirani tai hevoseni ovat olleet minulle. Ja ehkäpä itsekin tulvaisuudessa sorrun samanlaiseen toimintaan, kuka tietää ? Kuitenkin haluaisin olla äiti, joka osaa ajatella muutakin ja puhua edelleen myös muistakin asioista. Vaikka äitiys muuttaa minua taatusti ja hyväkin se on,  en kuitenkaan halua hävittää minuuttani ja haudata entistä elämääni äitiyden alle. Tahdon olla edelleen se sama ihminen, joka kykenee relaamaan, hulluttelemaan ja heittäytymään ystävien kanssa, vaihtaa vapaalle.
?
En halua itse tehdä numeroa raskaudestani, vaan haluan pitää matalaa profiilia, vaikka toki iloinen olen kaikkien vastoinkäymisten jälkeen.  Itseasiassa lisäsin eilen ensimmäisen kuvan itsestäni facebookkiin, missä raskaus kunnolla näkyy.  En halua liikaa hehkuttaa sitä tai valmistautua "elämäni mullistukseen" liialla stressillä. Tiedän tasan tarkkaan, että asiat muuttuu, mutten halua tehdä siitä isompaa asiaa - mitä se on.   Haluan pitää asiat simppelinä ja asennoitua asioihin niin, että ne ovat mahdollisimman luonnollisia ja muutenkin maustettu rennolla otteella. Silloin itsekin saan olla rennompi, enkä hehkutuksen kautta asettaa itselleni liikaa paineita.

Matalaa profiilia haluan pitää myös siksi, etten koskaan tiedä, kuka lähelläni olija kärsii lapsettomuudesta tai vauvakuumeesta.  Ainakin yhden henkilön tiedän olevan k.o.tilanteessa, mutta onneksi emme näe usein, emmekä ole kovinkaan läheisiä.  Silti olen joutunut kohtaamaan hänet pari kertaa, enkä olisi halunnut alunperinkään, että hän tietäisi raskaudestani.  Vaikka hän onkin puolestani aidosti onnellinen, tulee minulle paha mieli hänen puolestaan.  Tiedän itsekin, miltä tuntuu olla lapseton ihminen raskaana olevien keskellä ja vauvakutsuilla.  Vaikka sitä on aidosti toisen puolesta onnellinen, kokee sitä itsensä jotenkin vajavaiseksi, kun ei vältämättä koskaan saa kokea äitiyden onnea. Monimutkainen on ihmisen mieli ja kipeitä on tällaiset asiat. 

Vaikka postauksesta voisi ehkä jopa saada toisenlaisen kuvan , en suhtaudu lapseeni kylmästi, vaan joskus innostun juttelemaan masulle ja laulamaan sille.  Ja toki fiilistelen asiaa mm. penkoessani äitiypakkausta ystävieni kanssa.   En missään nimessä halua kritisoida liikaa toisten valintoja, mutta minusta tuntuu todella vahvasti siltä, että haluan kuitenkin yrittää pitää matalaa profiilia ja valmistautua äitiyteen kaikessa rauhassa, ilman juhlia, ilotulituksia tai muutakaan krääsää.  En halua asettaa itseäni kipeään tilanteeseen, jossa minun pitäisi valkata läheisistäni "ne parhaimmat"  kummien rooliin -  ei minusta vaan ole tuollaiseen. 

Toivottavasti kukaan ei ymmärtänyt minua nyt väärin.  Tällaiset on meikäläisen fiilikset, viisastuttakaa minua ajatuksillanne ja jakakaa omia kokemuksianne. Kiitos <3

<3 Henna









24 kommenttia:

  1. Nämä on semmosia asioita, joissa mennään juuri siun tuntemuksen mukaan ja myöhemmin perheen tuntemuksen mukaan...Mie ymmärrän hyvin tuo hössöttämisen välttämäisen...

    Itse olen näin jälkikäteen lapsen saaneena juuri miettinyt, että olenko itse jotenin kylmäkiskoinen kun ei miulla mielestäni ainakaan ole ollut tarvetta hössöttää koko ajan lapsen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä..Puhun toki jonkin verran, mutta äkkisestään kuulostaa että lapsi ei ole koko minun elämä...eikä se ole koko elämä, mutta tärkein asia..miusta se on eri asia...Ja kun tulee niitä hetkiä, että ei jaksa niin se ei tarkoita, että rakastaisi yhtään sen vähempää kuin ennenkään. Kyllä meillä halitaan ja pussataan ja tykätään, mutta en koskaan ole ihannoinut sen enempää vauva-aikaa tai muitakaan kutkeita...oon varmaan outo äiti...kait toiset ovat sitten niin jännällä että kaikki vauvan käänteet pitää kertoa maailmalle ja onhan vauvan uusien asioiden oppiminen jännää, mutta miulle se jännä riitti kunhan oli itse näkemässä ja todistamassa hienoa kasvamisen ja oppimisen polkua.

    meillä nimenanto systeemitkin sai eräältä taholta kommentointia, tosin humalaspäissään, mutta kuitenkin...itselle tuli tosi paha mieli...meillä kun ei järjestetty ristiäisiä vaan nimiäiset ja ei kaikkia sukua ja ystäviä kutsuttu nimiäisiin...vain kummit ja pari lähisukulaista...muille lähetettiin postissa sanaristikko, jonka ratkaisemalla sai nimen selville!:)tästä tavasta tuli kuittia, että: "olisihan tuon voinut hoitaa eri tavalla". Olisi varmaan joo, mutta mepä haluttiin näin!! Minä jo arvaan kuinka eräät odotti näkevänsä ilmoituksen paikallislehdessä kasteesta ja nimestä...sitähän ei tietenkään koskaaan siellä ollut...

    Jokaisella on oikeus tehdä asiat niin kuin itsestä oikealle tuntuu ja varsinkin tällaisissa asioissa, jos joku ei ymmärrä valintoja, niin ainahan voi selittää ja jos ei vieläkään ymmärrä, niin sille ei sitten mahda mittään...

    Kyllähän ihmiset antavat lahjoja, se on heidän yksi monista tavoista välittää. Ja jokainen lahjan antaja antaa lämpimin sydämin. Mie itse tykkään kyllä antaa lahjoja ihan vaan antamisen ilosta ja mielellään annan semmosta, mikä voisi oikeasti tulla käyttöön, eikä komeron täytteeksi!:) Riippuu siis lahjasta onko lahjanantaja oikeasti ajatellut saajaa vai antaako velvollisuudesta, että kunhan pitää vaan jottain saaha antaa.

    Meillä tuli lapselle "epäviralliset" kummit, eihän niitä missään kirjoissa tai kansissa ole, kun ei ole kastettukaan. Mutta so what? ei se lapsi niitä papereita kysele! Lähipiirissä kävi myös näin, että nuori oli jo 16 vee ja hällä oli ne ns. oikeat kummit, jotka eivät koskaan kummilastaan käyneet katsomassa. Tämän nuoren veljillä oli kummit, jotka aina kävi moikkaamassa tasaisin välein ja kyselivät kuulumisia, mutta tämän yhden ei. He päättivät sitten äitinsä kanssa tasoittaa tilannetta, että nuori sai itse valita itselleen uudet epäviralliset kummit. Pidettiin uudet "ristiäiset" ja nyt olen onnellinen kummi!:DDD Näinkin voi tehdä, että antaa isona päättää jos halua itselleen kummin ja varsinkin jos lähipiiristä löytyy se joku muu aikuinen, johon nuori haluaa nojata, kun kyllä ne vanhemmat on jossain vaiheessa ihan typeriä:)! Mutta vaatii juuri sellaisen läheisen ihmisen, johon voi luottaa. No tämmmöstähän tämä poiki minun suusta..:) -Anne-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimeommaan. en muuta lisättävää itsellänikään :) Jokainen taplaa tyylillään :D musta toi teidän idea on ollut iha jees ja just teidän näköinen !

      en muista, oonko ehtinyt sulle kertoo, mutta mulla oli tässä taannoin hauska tilanne eräillä lastenkutsuilla, kun eräs vanhempi nainen epäili rakkauttani lastani kohtaan, kun en halunnut hänen ottavan kuvia mahastani kaikkien näytille :D ja siitähän se riemu vielä repesi, kun itse kerroin, etten tuolloin ollut pahemmin edes mahaani kuvaillut :DDD aiheutti se hilpeyttä ympärillä olevissa, mutta tätä tätiä tuntui asia riepova todella paljon :DDDD

      Poista
    2. voe hyvän tähen...ehkä on eri asia rakastaako lastaan vai antaako ottaa kuvia...no mutta sehän just kertoo siitä miten kapee tuo näkökenttä joskus on...ja miten se nyt on niin vaikeeta ymmärtää että kaikki ei tee asioita samalla tavalla...voe ihme...

      Mie joskus otin muutaman kuvan todistusaineistoksi just itelle, että miten valaskalalle sitä näyttikään...:DD eipä muut kyllä ilmoitelleet onneksi halukkuuttaan kuvailla miun mahaa!:DD oli varmaan jo niin pelottava näky sillon viimesillään, että räjähtää koko pieni akka isoine mahoineen kun salama välähtää!!;DDDD Ihan hirvittääkin kahtoo niitä sen aikusia kuvia, että miten sitä voip ihmisen nahka vennyyyyyy niin paljon!!:DDDDDDDD -Anne-

      Poista
    3. Joo, itsellä vähän samanlaiset ajatukset ton kuvailun suhteen :D aionkin ottaa sitten viimesillä metreillä itsestäni kuvan, kun valas on suurimmillaan :DDD saapi sitte naureskella jälkeenpäin :DDD

      Poista
  2. ..vielä jatkan vähä, kun tuli tuosta facebook hommasta mieleen semmonen juttu, että toisaalta kun mietin sitä asiaa niin päin, kun vietetään ekoja viikkoja vauvan kanssa kahdestaan, niin itsellekin valitettavasti facesta tuli se sosiaalinen paikka, kun ensi alkuun mössötti vauvan kanssa kahdestaan ja mies töissä(piti vapaat myöhemmin), niin siellä sai jotain juttu seuraa...itsekin kun oli tottunut liikkumaan paljon, niin aika nopeesti tuli semmonen tunne, että seinät kaatuu päälle...hirveesti kaipasi just aikuista seuraa ja sitä että sai jutskata ja purkaa tuntojaan, sitä kun on muutennii ihan sekasi sillon...:DD, toivoisi vaan että kaikki löytäisi edes jonkun reitin, jossa keskustella, silloin kun sitä tarviaa, että ei tulisi ahdistunut olo tai mitään kovia negaatioita...moni on niin yksin siinä tilanteessa...-Anne-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin no tuokin on kyllä totta, tottakai sitä ihminen tarvitsee ympärilleen tukea ja seuraa, varsinkin kun on sosiaalista tyyppiä. nyt puhuinkin näistä yyber-liiallisuuksiin menevistä tapauksista jotka tiettävästi ovat kyllä liikenteessä jne. ja seurasta ei kyllä pulaa ole :) mutta silti asioista tehdään jumalaton numero :) ei voi sinua verratakkaan näihin tapauksiin :)

      Poista
    2. juu, kyllä mie hokasin!:) tuli vaan noin muutoin just mieleen niille, jotka sitä oikeesti tarviaa!:)-Anne-

      Poista
    3. no iliman muuta - ja muut iliman ! ;) <3

      Poista
  3. mä olin ekan kahen kohalla aina sitä mieltä, etten kaipaa mitään vertaistukee, hössötystä, vaunulenkkejä yhessä kaverin kans jne. mutta voi miten vieläki alkaa melkei itkettää ku muistelen miten mut yllätettiin ja oli järkätty ekat vauvakutsut nyt viimesestä! vielä ku olin suht uus koko kaupungissa, vasta vuos oltii täällä asuttu, ja silti oli syntyny niin läheisiä ystävyyssuhteita.
    mäkään en oo koskaan tykänny olla keskipisteenä, vaikkaki sit ite muille tykänny tehä yllätyksiä ja antaa lahjoja. edelleen vaikee ottaa vastaan, oikeestaan mitään mitä joku haluu mulle antaa. häkellyttää. mutta omalla kohalla uskon että se on tie itteni arvostamiseen, että pidän mua yhtä tärkeenä ku muita, -hei mäki ansaitsen että mua ilahutetaan ja mun eteen nähää vaivaa! se, että joku viittii välittää musta niin, on liikuttavaa ja valtavan ihanaa, sillä ei oo väliä millä tavalla sen kukaki näyttää, oon kiitollinen, mua rakastetaan!!=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oot kyllä tuossa aivan oikeessa. minäkin tykkään ilahduttaa muita, mutta sitten lahjat saa mut itseni häkeltymään / huonon omantunnon partaalle. mutta toisaalta sitten taas jokainen mut paremmin tunteva ihminen tosiaan tietää, että ne voi ilhaduttaa mua tulemalla kaveriks vaikka tallille tai pihahommiin :)

      Ja toki ymmärrän varmasti sun ilhatumisesi siitä, että oot uusi paikkakunnalla ja oot lyhyessä ajassa saanut niin hyviä ystäviä että järkkäävät juhlat. onhan toi tosi liikuttavaa ja ihanaa varmasti <3

      Poista
  4. Mun mielestä et kuulosta lainkaan kylmältä vauvan suhteen, päinvastoin ! Musta se on ihan ymmärrettävää ja tervettäkin, ettei halua nostaa jutusta mitään hirveetä mekkalaa :)

    Voi ku asuisin lähempänä niin voisin tulla ilomielin sua auttelemaan tallihommissa aina ku tarttee, koko aika täälläki oottelen että meidän tallinomistaja ottais yhteyttä että tarttee mua taas tekemään jotain vuoroja ;D ! Se vaan on niin kivaa, vitsi että mäki haluisin oman tallin pihaan ! Ja oon kans semmonen et haluisin aina voida auttaa kaikkii ja sit jos en pysty niin mulle tulee paha mieli... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, jokainen näkee ja ratkaisee asiat omalla tavallaan :) on ollut kuitenkin huvittavaa huomata, että mun äidinvaiston laatua jotenkin kummaksutaan, kun halua "höyrytä" hirmuisesti :)

      Ihana olet, kiitos ajatuksestasi, lämmittää kovasti <3 Itsekin kyllä tykkään tallihommista tosi paljon, on niin kiva touhuilla siellä kaikessa rauhassa tai sitten ihan vaan hengailla tarhassa heppojen seassa :) Jospa sinä joskus tallin omaan pihaan saat, unelmat kantaa aina eteenpäin! :)

      Poista
  5. erittelisitkö tuon,kun sanoit että sinä olet kummina jollekkin,muttet tunnu oikein olevan tyytyväinen asiaan ja sitten kuitenkin olet suuttunut koska et ole toiselle lapselle kummiksi päässyt?ovatko nämä ihmiset jotenkin eri asetelmissa sinulla?
    en nyt ymmärrä tätä asiaa..
    ja kun sanoit ettei ole aikaa kummilapselle,miksi ryhdyit jos et edes halua aikaa etsiä hälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ilman muuta voin eritellä, ehkä kirjoitin kerrankin asiasta liian yksinkertaisesti, ettet tajunnut pointtiani! ;)

      Serkkuni lapsen saannista on useita vuosia, ja huom. en missään vaiheessa ole puhunut suuttumisesta, lähinnä vaan pettymyksestä siihen, että lupauksia ei pidetty ja selän takana loppupeleissä toimittiin. Olisin ymmärtänyt hänen perustelunsa ja niin kuin tuossa lopussa totesinkin, että ymmärrän häntä erityisesti nykyään. ja totesinkin ihan ääneen oman hölmöyteni. Et tainnut lukea koko kummi-saraketta kunnolla / loppuun ?

      En ole missään vaiheessa sanonut postauksessani, että en itse ole tyytyväinen kummiuteeni, siis ajatellen kummilastani - vaan koen, että MINÄ en ole kovin hyvä kummi omien aikataulujeni vuoksi. Onko kukaan puhunut HALUSTA etsiä aikaa ? Epäilen, että tämä liippaa sinua jotenkin läheltä, koska tunnut tekevän tästä erityisen henkilökohtaisen ja monimutkaisemman asian, kuin se onkaan ?

      Kun minua pyydettiin lapselle kummiksi viime vuonna, sanoin suoraan, että en koe välttämättä itseäni hyväksi kummiksi, koska aikaa ei ylimääräistä juurikaan ole. Silti minut kaikista perusteluista huolimatta hommaan haluttiin. Enkä ole edes virallinen kummi, en paperilla, vaan jälkeenpäin pyydetty hommaan. Tosin se ei tee tästä yhtään sen vähemmän arvokasta.

      Uskallan lyödä vaikka pääni pantiksi, ettet enää uskalla vastata tähän kommenttiin. Yleensä kaikki selkärangattomat anonyymit niin tekevät: heittävät typerän ja syyllistävän kommentin ilman fakta-taustatietoa ja kunnon perusteluja ja sitten saatuaan napakan vastauksen - häviävät kuin tuhka tuuleen ja piiloutuvat takaisin varjoihin nuolemaan näppejään. So lame!

      Poista
    2. anteeksi,nyt ymmärsit itse lukemasi väärin,tai ehkä liian kärkkäästi kysymykseni esitin.
      pääponttini oli tässä se,että laitatko nämä 2 ihmistä eriasetelmiin kun puhut kummiudesta noin eritavalla heidän kohdallaan.
      aihe ei liippaa läheltä minua,mutta on hyvin mielenkiintoinen!

      Poista
    3. noniin hieno homma, että vastasit tähän, sillä olisi ollut ikävä jos asia olisi jäänyt ns. kesken, kuten usein "negatiivisia" kommentteja antavien anojen kanssa käy :) sori, jos käsitin kyssärisi väärin ja siksi vastasin agressiivisesti :)

      En mielestäni pahemmin asettele ihmisiä eri asetelmiin, mutta jos totta puhutaan serkkuni ei ole niin läheinen enää minulle, niin kuin kummilapseni äiti on :) ja kun näittenkin kummi-tapahtumien välillä on useita vuosia. Ehkä juuri siksi, että aikaa on kulunut niin paljon, mitään ei ole hampaankolossa, muttei enää kuitenkaan niin läheisiäkään serkkuni kanssa olla. En näe siihen ertityisempätä syytäkään, kun asutaan kauempana toisistamme.

      Tosiaan serkkuni lapsen syntymästä on useampi vuosi ja moni asia on muuttunut minussa itsessäni sekä monissa muissakin. Olen huomannut kasvaneeni paljon henkisesti, enkä enää katkeroidu samalla tavalla. Ja kykenen ääneen toteamaan oman tyhmyyteni. Joten en pysty itse pahemmin vertailemaan näitä tapauksia keskenään.

      Poista
  6. Jokainen itse päättää nämä asiat ja tekee niinkuin tahtoo. Itsekin olen miettinyt, että jos meille joskus lapsi syntyy, en aio ottaa hänelle kummia. Minulla itsellänikään ei ole ollut ja en koe, että olisin jäänyt jostain paitsi. Kyllä kaikki tädit ja muut tuttavat ovat huomioineet minua ihan yhtälailla. Jotenkin vielä yhdistän virallisen kummiuden luterilaiseen kirkkoon, vaikka ei se sitä välttämättä tarkoitakaan.

    Jotenkin mietin, että kaikki babyshoverit ym. on turhaa hömppää, mutta toisaalta omasta mielestäni on ihana saada ystävät yhdessä kokoon, vaikkei sen kummempaa vauvahössötystä olisikaan. Vähän niinkuin polttarit ovat nykyään.

    Ja se, ettei tee vauvasta ja lapsesta sen suurempaa numeroa, ei todellakaan tarkoita jotta olisi huono äiti ja ei rakasta lastaan. Vaikka se onkin se elämän tärkein asia, on elämässä edelleen myös muita tärkeitä asioita joista voi samalla tavalla puhua kuin ennenkin. Ja kyllä lapsettomia jossain vaiheessa alkaa kypsyttämään, jossei löydy enää mitään muuta puhuttavaa kuin milloin lapsi teki kakat... Vaikka se myös hänelle olisi tärkeä lapsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aamen ! Tässä oli niin kuin kaikki tiivistettynä! :) Kiitos Sari! <3

      Poista
  7. Varmastikin ne henkilöt joilla lapsia on, puhuvat ja infoavat muuta kautta lastensa tekemisistä, oppimisista jne.. Ne voi todellakin kyllästyttää ja ihmetyttää niitä keillä lapsia ei ole, syystä tai toisesta. Ja ne henkilöt, joilla lapsia ei ole, vaahtoavat jostain muusta aiheesta; koira sitä koira tätä, heppa sitä heppa tätä, poikakaveri sitä tai tätä jne jne.. Ja toisia voi taas ne ihmetyttää tai tylsistyttää.. Kyllä se vaan on niin, että oman lapsen jutut ja asiat on niin tärkeitä ja ainutlaatuisia, että niitä haluaa jakaa. Ehkä sen tulee huomaamaan jokainen ja jos ei lasten kautta, niin voi miettiä myös sitä, mikä on itsellä se asia josta vaahtoaa.. Lapsen saannin jälkeen varmasti huomaa myös sen oikean tärkeysjärjestyksen elämässä. ----- Paljaspyllykuvia en kyllä itsekään hyväksy missään julkisissa paikoissa, esim facessa.. Ja se ihan vaan sen takia, etteivät joutuisi vääriin käsiin.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen kanssa samaa mieltä noista pyllykuvista just sen vuoksi, että kun ei koskaan tiedä, kuka hullu niitä kopioi... ajatuskin semmoisesta oksettaa. hyih!

      Kyllä varmasti äitiys muutta meitä ja varmasti asiat saavat uuden merkityksen, mielestäni taisinkin jotain tuohon viittaavaa tuonne postaukseen kirjoittaakkin, taidankin kopsata sen tähän niin ei tarvii toistella itseään :)

      "Toisaalta ymmärrän, ovathan lapset äidilleen silmäterä ja jatkuvasti huolehdittavana ja vahdittavana, niin kuin esimerkiksi koirani tai hevoseni ovat olleet minulle. Ja ehkäpä itsekin tulvaisuudessa sorrun samanlaiseen toimintaan, kuka tietää ? Kuitenkin haluaisin olla äiti, joka osaa ajatella muutakin ja puhua edelleen myös muistakin asioista. "

      Niin, todellakin, jokainen hehkuttaa sitä, mikä on heille tärkeintä sillä hetkellä elämässään, kuten esim. itselläni hevoseni :) Kuitenkin pidän esim. facessa hevosiin liittyvien postausten määrän suhteellisen pienenä, ihan juuri senkin vuoksi etten jaksa koko ajan hehkuttaa niistä enkä myöskään halua ketään niillä ärsyttää :) Ja myös blogissani, haluan kirjoittaa monista eri asioista, jotka minua koskettavat. Tämäkin blogi olisi äärimmäisen pitkästyttävä ja tylsä, jos jauhaisin päivittäin vain hevosteni tai koirieni elämästä - vaikka ne kuinka ihania olisivatkin. Itse ainakin haluan lukemiltani blogeilta laajaa käsittelyä ja tarinoita elävästä elämästä. :)

      Kiitoksia kivasta kommentistasi, kivaa on vaihtaa näitä ajatuksia keskenämme :)

      Poista
  8. meillä ei laiteta koskaan julkisesti mihinkään lasten kuvia joissa näkyy joko tissit tai pylly paljaana,NEVER!!!!
    enkä itekkään haluais mitään babyshowereita,enkä usko että saisinkaan kun ei ole niitä ystäviä jotka järkkäis..
    ite oon mahastani simpan aikaan saanu yhden kuvan,koiranäyttelyssä rv 30 :D ja aadasta taas on rv 20 kuva,ei muuta..jälkikäteen harmittaa niin vähäiset kuvat,mutta mitäpä tuosta..ite en oo ihminen joka hehkuttaa kaikkee ja loppuajasta kirjottaa jokaisen liman mikä perseestä tulee,faceen kuten jotkut tekevät..
    tuohon kummittomuuteen,varmasti ihan hyvä ratkaisu,välttyypähän riidoilta joita väistämättä tuntuu aina tulevan ristiäis tilanteissa..

    sinä olet meille tärkeä ihminen,sinun ajatusmaailmasi on täydellinen ja uskot jumalaan,siksi halusimme sinut aadan kummiksi,osaat varmasti tukea meidän tyttöä kun hän sitä tarvitsee..
    kummius on meille tärkeää,ei sen takia että pitäisi lahjoja tuoda,vaan siksi,että on aikuinen ihminen johon lapsi voi tukeutua kun tarvitsee vanhempiensa lisäksi.
    ja koska meidän perhe on nyt enemmälti alkanut kiinnostua uskonnollisista asioista,uskon että saamme koko perhe siihen teiltä tukea ja vastauksia :)
    olet hyvin läheinen meille,vaikka emme joka viikko näekkään <3

    emma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta ja todella tyhjentävästä vastauksestasi! Ja erityisen ihanaa ja huojentavaa kuulla, että olen edelleen hyvä valinta kummiksi vaikka välillä liian kauan poissa kuvioista. Tintti kun aina tätin sydäntä niin kovasti lämmittää aina kun täti ehtii toista katsomaan ja jututtamaan <3

      Todella kauniisti kirjoitettu, kiitos <3

      Poista
  9. Mä olisin halunnu olla järkkäämässä sulle juhlia. Ei siksi, että tarviisi mitään diipadaapahilpetööriä järjestää, vaan siksi että ansaitsisit hengähdyshetken ystäviesi kanssa. Ansaitsisit rentoutumispäivän ennen lapsen syntymää. Ja juhlat olisi järjestetty siksi,koska me välitetään sinusta. Eikä juhlissa olisi kyse rahojen tuhlaamisesta, vauvahypetyksestä tai muusta sellaisesta, vaan yhteisestä ajasta sinun kanssasi. Vain siksi, että välitämme.

    Minulla ei ole taitoa olla auttamassa heppojen kanssa, ei tietoa miten niitten kanssa tehdään. Lantaa osaan kyllä lapioida, jos joku käskee. Mutta oma-aloitteisuutta ja tietoa ei niihin ole, mutta jospa osaisin sitten jotenkin muuten olla auttamassa.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voe sinnuu rakas ystävä, järkätään jotkut bileet, vaikka ne pikkujoulut ! <3 Olaan siten yhdessä ja relataan kivalla porukalla, mulle on kaikista tärkeintä että ollaan vaan yhdessä :) Jos jos joku haluaa, niin saa vaikka hieroo mua sitten siinä sivussa, hih ;) Mutta elekee ostelko mulle mittään, pääasia että ootte vaan läsnä mun elämässä :)

      Ja ajatus on tärkein, todellakin. <3 Hevostelunhommissa uskon ,että pärjään kyllä, on sen verran monta käsiparia jo valmiina auttamassa niitten kanssa joten hevosista ei luojan kiitos tarvitse ressata :)

      Ollaan pian yhteyksissä, tulisitte tänne mualle relaamaan ja pikkujouluja viettämään <3

      Poista