lauantai 29. syyskuuta 2012

Nyt se on täällä!

Canon EOS 60D !  Ihana uusi ystäväni, jonka kanssa tullaan kulkemaan yhdessä vaikka missä, kunhan vaan päästään ensalkuun tutustumaan toisiimme !  En malta odottaa, että opin käyttämään tuota masiinaa kunnolla ja hiomaan valokuvaus-taitojani (joita vielä ei siis pahemmin edes ole :D ).

Kimmo, joka on siis yyberinnokas säätäjä kaikkien elektronisten laitteiden suhteen,  rassaili kameraa huolella ja tutkiskeli sen systeemejä hullunkiilto silmissään.  Minun nukkuessani, hän olikin nappaillut kuvia jo ihan mukavasti ja illalla niitä oli napsittu jo reippaasti  yli 100.    Muutamia tosi kivoja otoksia hän oli jo saanut aikaiseksi koiristamme Olgasta ja Iidasta, ne kun osaavat poseerata aina niin hienosti :)   Kunhan selviän kotikoneelle, niin laittelen maistiaisia uuden kameran tuotoksista.   On se niin kiva, kun kuvat ovat laadukkaita ja niitä saa napsittua useimpia sekunnin sisällä! Eli kaikenlaisestä hässäkästä saa aikaiseksi mukavia tilannekuvia.   En malta odottaa, että saan kuvia ratsasteluista, saati sitten videoita. Jospa niitäkin saataisin pian mukaan, olen unelmoinut pitkään kunnon musavideoista hevosista.

Taisi mennä vähän liialliseksi hehkutukseksi :D  Olen vaan niin iloinen, että vihdoin kunnon kuvauskalustoa tämänkin blogin tekemisessä ja te lukijatkin saisitte pian enemmän silmänruokaa  ja toivomuksillenne vastiketta! <3

<3 Henna

8 kommenttia:

  1. No jopas te hankitte kameran! Tuo on aika varmasti todella hyvä :) Odotan innolla millasia kuvia saatte aikaseksi, mutta sen voin ainakin luvata että ihan heti te ette kuvailemaan kyllästy ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva kuulla! :)) kaverinikin, joka on siis kokeneempi noitten häprpäkkeitten kanssa,sanoi tuon olen tosi hyvä kamera :) jospa sitä pääsisi pian kokeilemaan tuota kunnolla ja toteuttamaan luovuuttaan :)

      Poista
  2. Viljan blogissa olisi haaste Mamalle ;)

    ja onnia kamerasta, tuo on hyvä runko, täälä myös käytössä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtavaa, kiitos paljon! :)) Hei, no jos tuo kamera on SUN käytössä niin suunta meilläkin on oikea ! sä oot niin virtuoosi noissa kuvahommeleissa! <3

      Poista
  3. Mikäs siinä jos on rahhaa :DD sama kamera kun isällä :) Meitsi polkee samalla paskalla kameralla ja säästää rahaa hevoseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DDD no niinpä, sanoppa elä muuta - meikäläinen oikkeen kylypee rahassa ;D noh, sulla onkin hyvä syy säästää, Veeva on hiano! <3

      Poista