Kuuma(kiima)verinen valioyksilö

Kevät on tullut ja sulattanut kentältä viimeisetkin jääkerroksen rippeet - mikä tarkoittanee sitä, että se on ollut taas ratsastuskunnossa.  Tai noh,  kunnossa ja kunnossa - mutta kärsinee sentään ratsastella.  Viime syksynä kenttähän oli uunituore,  törkeän pehmeä ja märkä.   Aika karsea ratsastaa, jos rehellisiä ollaan.

Syksyllä kenttää sen syvällisemmin ja kriittisemmin katsellessani/tunnustellessani minut valtasi kauhea stressi ja paniikki siitä, että jääkö kenttä tuollaiseksi onnettomaksi löllöksi, jossa ei todellakaan ole hyvä ratsastaa ja turha yrittää saada hevosesta mitään letkeäämpää ja polkevampaa liikettä irti.  Olin jo hädissäni melkein tilaamassa uusia kivituhkakuormia, kunnes sekä oma että toisilta saatu järjen ääni sai minut rauhoittumaan.  Ja hyvä niin, maltti on valttia ja tässäkin on annettava ajan tehdä tehtävänsä eikä hötkyillä liikoja.

Aika ja talvi sen onneksi tekivät pientä työtä ajallaan,  kenttä on hieman kovettunut, painunut ja tamppautunut lumen painon, roudan  sekä ihan jo pelkän käytön jäljiltä.  Vielä se on pehmeä ja sulaessaan pehmenee varmaan vielä lisääkin,  mutta suunta näyttäisi olevan hyvä.  Kenttä on vielä edellisen syksyn sekä talven jäljiltä todella märkä, eikä kevätsateet ole edistäneet kuivumista.  Mutta siitä olen positiivisesti yllättynyt, miten nopeasti lätäköt kentältä häviävätkään. Eli ne eivät onneksi jää päiväkausiksi sinne seisomaan, vaan häviävät ripeästi kuivien kelien saavuttua. Toivon mukaan kuivuessaan ja painuessaan se vielä kovettuu vielä.  Tarkoitus olisi lanauttaa kenttä perusteellisesti tässä kevään edetessä, jotta hiekka ja kivituhka sekoittuisivat keskenään paremmin ja siten myös hiekkaseos tamppautuu herkemmin. Nyt vaan kuivatellaan ja tallustellaan kenttää kerta kerralta paremmaksi.

Meillä molemmat hevoset inhoavat roiskuvaa vettä ja lätäköitä.  Se on todella ärsyttävä piirre molemmissa ja olenkin siedättänyt (lue: yrittänyt) niitä hieman lätäköitten ja veden suhteen muutenkin.  Kuitenkin kentällä olevat lätäköt yritetään ylittää mahdollisimman ripeästi, usein loikkimalla :D

"Hyyyyyi vettä - nyt muute ämmä mennään äkkiä pois!"

Emäntä ja hevonen - ehkäpä liian samanlaisia jo pelkiltä ilmeiltään ?   ;)

Niin mun pitäis varmaan jotain Karimastakin kertoilla niin kuin lupasin!    No se kiima on ainakin päällimmäisenä puheenaiheena ollut viime päivinä.  Tamma on nimittäin naamaltaan niin hapan kuin vaan voi  hapan olla, kärttyinen ja herkkis joka puolelta kehoaan. Ylivirittynyt kattila-aivo lenkillä.  Kiusaa ja härnää Kuskoa sen minkä vaan syömiseltään kerkiää -  tarjoilee sille hanuriaan kavioiden kera ja antaa välillä hampaastakin.  Kusko on välillä niin säälittävän näköinen vanha mies, kun sen paksusta turkista saattaa puuttua jopa ihan paloja. Mutta on sillä kyllä uskomattoman hyvät hermot tuon naisensa kanssa.  Olen tuota tamman nymfomaani-teatteria sivusta seuratessani ärsyyntynyt rupsun puolesta ja taas harkinnut niitten erottamista hetkeksi, koska tuo kiusaaminen ja pomottaminen häiritsee ihan minua välillä. Tiedän kuitenkin, että enemmän Kusko stressaantuisi erottamisesta, sillä vaikka kuinka ärsyttävä KB onkaan, haluaa  herrasmiesruuna siltikin olla tuittumaisen tyttöystävänsä lähellä,  hinnalla milla hyvänsä. Jotenkin tämä kuulostaa hieman tutulta omassakin elämässä / parisuhteessa  ;)

Vaikka joka kevät tamman kiimat näkyvät aika selvästi, on ne tänä keväänä ihan yllättäneet minut. Pitkästä aikaa kiima heijastuu näinkin voimakkaasti sen käsittelyyn ja ratsastettavuuteen.  Se on erityisen herkkä, jopa tuittuileva ja kuritonkin.  Maastossa erittäin reaktiivinen, etenkin näin keväisin kun ympäristö muuttuu ja luonto täyttyy taas uusista hajuista ja äänistä.  "Kevätrintaisuus" on ihan normaalia, mutta tänä keväänä tässä on vielä ylimääräisiä mausteita selkeesti mukana.  Kentälläkin neiti oli viikko sitten etenkin alkuun hyvinkin perseilevä sikapossu, jos sille vaan antoi siihen luvan.   Pollet ovat saaneet karvanlähdön vuoksi vitamiini-sekä rautakuurit, jotka ovat nyt loppumassa. Ihan hyvä niin, sillä ylimääräistä virtaa en enää tuolle pässille halua antaa.

Mutta viime lauantain ratsasteluihin : Alkuun meillä meni todella paljon aikaa siihen, että tamma asettui kuulolle kädelle painamisen ja hörhöttämisen sijasta. Että saatiin se ojien kyttäily loppumaan ja heppa suoristumaan lapa edellä juoksemisen sijasta.   Pariin otteeseen en meinannut saada tammaa pysähtymään laukasta, mikä oli kentällä treenatessa ihan uutta.  Alkutörttöilystä minä jäin itse kireämmäksi ja käteni kovemmaksi.   Päätin tehdä ihan molempien mielen tasaamiseksi paljon siirtymisiä,  jolloin tamman oli pakko tulla kuulolle ja alkaa keskittymään itse asiaan ja minä tasattua itseäni.

Körmyniska, kyömyselkä ja nilkat taas miten sattuu :D  Millonkahan mie oikeesti opin nostamaan tuon oman turpani ylös ?

Vaikka selkään tammuska tuntui pitkästä aikaa suhteellisen karmeelle, ei kai se sitten kuviin välity niin selkeesti.  Ihan kohtuullisen mukava hevonenhan se on pääosin ratsastaa, ei sitä pidä kieltämän.  Mutta tuolla kertaa se oli astetta hankalampi kattila-pää. Kuitenkin heti, kun sain sellaiset pätkä ratsastettua jossa hevonen oli rennompi ja myötäävämpi - lopetin. Vaikka sekä minulla että tammalla oli huonompi päivä,  hyvällä meiningillä jatketaan jokatapauksessa huonoista päivistä huolimatta ja  tehdään kaikkea sopivassa suhteessa.

Olenkin nyt vaihtelua tuodakseni jonkin verran enemmän maastakäsitellyt,  irtojuoksutellut/irtohypytellyt meidän polleja.   Alku- ja loppukäynnit taittuu mukavasti talutellen maastossa ja samalla itsekin saan siinä liikuntaa.  Esteethän on Karismalle aika tuntematon juttu, sillä on hypätty pieniä vain muutamia kertoja - jos sellaista onnetonta rävellystä voi edes hyppäämiseksi sanoa.  Ja koska meillä on koulusatula vain käytössämme, on "hyppäämiset" jääneet lähinnä laukkapuomeiksi. Eikä tamma hyppytekniikallaan ketään kyllä sokeaksi häikäise.  Huomaan kirjoittavani rakkaasta pollestani hieman vähättelevään sävyyn, mutta tykkään tästä tyylistä olla rehellinen ja realistinen enkä muutenkaan välitä turhista hehkutteluista.  Hienohan se on, mutta pidetään silti jalat maassa :D

Mutta sen verran pitää tammaa kehaista, että se on todella nopea älyämään asioita - jos haluaa niin. Neiti on hyvin nokkela ja oppii sekä hyviä että huonoja asioita salamannopeasti.  Jo ihan parin irtohypytyskerran tuloksena olen huomannut, miten se on jopa vähän innostunut puomi / estekujasta, eikä ole enää panikoinut heti esteen nähdessään.   Aikamoisia sukelluksia sen hypyt pääasiassa on, mutta on muutama kivakin ponnu sieltä irronnut.   Meidän esteethän eivät ole päätähuimaavan korkeita juurikin siksi, että tamma saa opetella rauhassa ja päästään yhdessä eroon siitä ajatuksesta että este on jokin tabu.  Useimmiten myös Vuse on ollut omalla vuorollaan loikkimassa.  Pattipolvi- vanhuksen esteet pidetään vain maanrajassa tai maksimissaan 50cm korkeudella. 

Olen hieman salaa unelmoinut esteitten aloittamisesta tamman kanssa, mutta oman tämänhetkisen elopainoni sekä hommaan sopivan satulan puuttumisen vuoksi en ole ottanut askelta kohti estehommia muuten kuin irtohypyttelyn muodossa.   Olen painonpudotukseni kanssa edennyt viime aikoina kuin täi tervassa, jos edes sitäkään. Jos haluan aloitella jossain vaiheessa hyppyhommia selästä käsin, on ihrojen pitänyt sulaa reippaasti ja selässä myös eri satula.  Mutta tällä hetkellä irtohypytellään silloin tällöin ja voidaan mennä edelleen puomeja mielenvirkistyksen vuoksi. 

Minusta tuntui vielä äsken pahasti siltä,  että minulla ei ole oikein mitään kirjoitettavaa mutta kappas sitä tekstiä sitten tulikin kun vauhtiin pääsin.  Karisman ja siinä sivussa myös Vusen päänmenoksi on suunnitteilla yhtä sun toista, mutta niistä sitten taas lisää tulevaisuudessa. 

Minä koitan roudata itseni taas salille säännöllisemmin ja saada vähän tuloksiakin aikaiseksi tuolla kropparemontti-rintamalla.  Tällä hetkellä elellään taas vaihteeksi taantumavaiheessa, josta olis kyllä nyt päästävä irti pian.  Jospa mie saisin värkättyä taas tähän aiheeseen liittyvän postauksen pitkästä aikaa ja siten vähän potkaistua itseäni perseelle ja ryhdistäytymään.  Kesään ei ole enää pitkä aika,  joten nyt tai ei koskaan olisi aika saada vähän vielä kiloja pois ennen kesämekkokelejä.

<3 Henna