Voin tässä heti painottaa jokaiselle, että nyt puhutaan minusta ja minun tuntemuksistani - paljon minun elämästäni löytyy parannettavaa. Mikään ei ole kiveen kirjoitettu ja jokainen kokee aina asiat yksilönä, omassa sydämessään.
Olen viime aikoina elellyt aika viileitä aikoja uskonelämäni suhteen. Oikeastaan voisin jopa varovasti väittää, ettei minulla juurikaan ole sellaista. Vaikka seurakunta, johon kuulun, on pullollaan mukavia ihmisiä - en siltikään useimmiten koe omakseni tai että sitä kovinkaan kipeästi tarvitsisin. Tiedän, minulla on omassakin asenteessani parannettavaa, on hölmöä kokea tuollaisia tunteita - vain siksi koska en ole oppinut tuntemaan kuin kourallisen ihmisiä sieltä. Ja vieläpä kun käynkin siellä suhteellisen harvoin. Olen kuitenkin tunnetusti suhteellisen avoin ja sosiaalinen tyyppi, joten kanssakäyminen kyllä erilaisten ja tuntemattomienkin ihmisten kanssa onnistuu luontevasti. Mutta on kuitenkin asioita, joista en avaudu uskovien yhteydessä. Selitän seuraavassa kappaleessa, miksi. Vaikken innokkaasti istu sunnuntai- tai rukouskokouksissa, usko kuitenkin kulkee mukanani aina. Saa minut huokailemaan Taivaan Isän puoleen arjen keskellä. Usein huokaillessani olen kuitenkin suruisa ja haikea. Toivoisin olevani parempi, vahvempi uskossani. Usko on ennen kaikkea minulle ollut moraalin mitta, jota en kyllä itsekään ihmisenä täytä - mutta kuitenkin se antaa minulle suuntaa elämälle ja ohjeita toimia oikeudenmukaisesti ja ennen kaikkea reilusti toisia kohtaan.Vaikka sisimmässäni tiedän, mikä olisi toistaalta hyväksi itselle ja omalle uskonelämälle - on minulle vuosien saatossa hioutunut oma tapani uskoa ja elää sitä uskoa todeksi. Se saisi hiotua kyllä lisääkin. Minua usein hävettää sanoa itseäni uskovaiseksi, koska tuntuu etten ansaitsen "titteliä" tai "statusta" -miksi sitä nyt voikaan kutsua.
Kun tulin uskoon 16-vuotiaana, luulin, että uskovaiset ihmiset ovat turvallisia ja etenkin luotettavia - sellaisia joihin voi turvata ilman pelkotiloja Olin pahasti väärässä, niin naiivi ja tyhmä tyttönen - sain pahasti siipeeni. Niin, uskovaisetkin on vain ihmisiä - mutta kokemukset ovat osittain kuollettanut uskoni ja luottamukseni toisiin uskoviin. Lisäksi vuosien saatossa olen saanut muutamaltakin uskovaiselta ystävältäni kokea karvaan pettymyksen ja toki tuottanut niitä myös itsekin toisille. On sivallettu ja loukattu. Puolin ja toisin. Osa vahinko-loukkauksia - ne on pyydetty ja annettu anteeksi. Osa on kuitenkin vieläkin sydämissä selvittämättä ja itse en tunnu pääsevän yli siitä millään vaikka yritänkin toistella itselleni, että elämä jatkuu. On kuitenkin vaikea luottaa uskoon ja uskovien yhteyteen, kun ei saa mahdollisuutta toiselta uskovalta vaikka sitä melkein polvillaan anelisi. Silloin olen usein kysellyt Jumalalta, "Miksi ?". On muita, pahempiakin tragedioita ihmisten elämässä - joitten kohdalla olen aina miettinyt "Mikähän tarkoitus tälläkin on?" Mutta silti, olen yrittänyt pitää yllä ajatusta, että kaikella on tarkoituksensa. Pahastakin voi itää hyvää.
On ollut tilanteita, joissa tunteet ovat käyneet kuumana - silloin uskon ja Jumalan antamien ohjeiden merkitys on astunut kuvioihin. Kerran olin siinä tilanteessa, että oma minäni oli vihasta soikea ja pääni sisällä kaikui vain sana - KOSTA, KOSTA; KOSTA! Pääkopassani piirtyi kuin taikaiskusta äärimmäisen nerokas suunnitelma kostaa ihmisille, jotka minua selkään puukottivat. Suunnitelma oli niin spektaakkelimainen, että siitä olisi voinut ohjata aika nerokkaan elokuvan. Säikähdin, koska en ole kovin vihaava ihminen - vaikka muuten äkkipikainen ja tulinen olenkin. Kuitenkin pelästyin tuota hetkessä päähäni piirrettyä, elokuvamaisen kieroa juonta - sen takana ei täytynyt olla kukaan muu kuin itse paholainen - ihmisen sieluvihollinen. Se, joka haluaa vain pahaa - myrkyttää ja kuollettaa kaiken rakkauden ja hyvyyden. Käyttää sinun kipujasi ja heikkouksiasi aseenaan musertaakseen sinut ja vajoamaan synkkyyteen. Ja mikäs se makoisampaa viihdettä, kuin uskovat ihmiset tukkanuottasilla, pilaamassa toistensa elämät.
Vaikka katkeransuloinen kosto hetkisen aikaa kuviteltuna maistui makealle ja houkuttelikin - oli uskoni voimakkaampi. Vaikka oma lihani huusi minua vastaan ja pani koko voimastaan hanttiin, päätin tehdä juuri päinvastoin mitä vihan tunteet päässäni neuvoivatkaan - lähdin välittömästi kulkemaan kohti anteeksipyyntöä ja sovinnon hieromista. Vaikka tiesin sen olevan oikein, joku silti huusi minulle jatkuvalla toistolla "sinä olet pelle"! "Teet itsestäsi narrin, kun menet ja pyydät anteeksi. Nöyryytät vain itseäsi. "
Ajattelen edelleen välillä niin, kun osoitan minusta pahaa puhuneita, vihanneita ja halveksuneita ihmisiä kohtaan rakkautta, myötätuntoa ja välittämistä. Teen itsestäni pellen, kun tarjoan seuraani ja rakkauttani ihmisille, jotka eivät enää sitä huoli tai tarvitse. Mutta tiedän sen olevan sitä, mitä Jumala haluaa minun tekevän. Jumala haluaa että me rakastamme pyytettömästi myös vihamiehiämme, vaikken koekaan ketään täysin vihamieheksenikään. Kuitenkin ymmärrätte varmaan jutun pointin. Oma sisimpäni ruoskii minua joskus jälkeenpäin siitä, mitä luonnostani rakastaen teen toisia kohtaan. Nöyrryn ja yritän, vaikka se olisi kuinka säälittävää tahansa. Mutta silti - se on sitä luontaista rakastamista ja toisista välittämistä, mikä huokuu minusta. Se ei ole sitä minun hyvyyttäni, että minä olisin jotenkin tässä joku laupias samarialainen - se on lahja, joka tulee taivaasta.
On hauska sattuma sinänsä, että olen paininut viime öinä näitten ajatusten kanssa täällä töissä touhuillessani. Ja toissapäivänä autolla ajellessamme, Kimmo kertoi minulle kuulleensa tarinan eräältä saarnamieheltä. Tämä mies oli ollut viettämässä rauhallista sauna-iltaa kavereittensa kanssa, kunnes saunalle oli rynnännyt voimakkaasti päihtynyt, vihainen ja agressiivinen mies. Tämä mies oli alkanut uhkailla saarnamiehen kaveria, jolloin tämä oli rientänyt väliiin sanallisesti rauhoittelemaan ja sovittelemaan tilannetta. Oli tullut pimeää ja hiljaista - seuraavaksi mies oli herännyt lattialta. Hän oli saanut niin kovan iskun kasvoilleen, että oli menettänyt tajuntansa. Heti tilanteen tajuttuaan, oli hän noussut ylös ajatellen, että tämä haastaa lyöjän oikeuteen. Silti, Joku antoi hänelle täysin päinvastaiset ohjeet toimia ja hän teki työtä käskettyä : Otti ja halasi lyöjäänsä lämpimästi ja siunausta toivottaen.
Näin minäkin haluan tehdä. Olla ajattelematta kostamista, antaa mahdollisuuksia ja siunata muita vaikka mikä tulisi. Näin ei kuitenkaan aina ole, sillä olen ottanut joiltakin ihmisiltä pataan useamman kerran - ilman anteeksipyyntöjä. Pitää kuitenkin muistaa, että kukaan ei ansaitse olla ovimatto. En ole täydellinen ihminen, joka yyberimelästi rakastaa kaikkia ja haluaa kaveerata kaikkien kanssa. Kuitenkin, uskon mahdollisuuksiin ja annan sellaisen ilomielin. Ja osoitan lämpöä ja kunnioitusta ihmistä kuin ihmistä kohtaan - vaikken heitä sen syvällisemmin tarvitsisi. Joitakin en kuitenkaan lakkaa rakastamasta, vaikka mikä tulisi. Olen ollut perusluonteeltanikin joustava, ymmärtäväinen, kuuliainen, luotettava ihminen - kuitenkin nämä luonteenpiirteet ovat vahvistuneet uskon voimasta. Uskoni on muodostanut minulle moraalimaailman, jossa kohtelen ihmisiä ymmärtäen. Rohkaisten.
Uskosta vielä sen verran, että se kulkee minulla luonnostaan mukana. En kuitenkaan ole ihmisenä sellainen, joka julistaa sanaa kaduilla tai tuo omaa uskoaan kovinkaan selvästi julki. Joku saattaisi ajatella että eihän tuo ole uskossa ollenkaan, kun se ei huutele siitä - mutta minun tyylini ei ole korostaa sitä, koska olen huomannut että se saa vain negatiivisia reaktioita aikaiseksi. Itse ahdistun "raamatulla-päähän-hakkaajista", jotka suorastaan ajavat ihmiset nurkkaan julistuksellaan ja synnintuntoa viljellen. Itse mielelläni olen vain minä omana persoonana, lähellä ja läsnä. Lähden käymään asioita kokemusten ja vastoinkäymispohjalta, eli miettimään millä on mikäkin tarkoitus ja että mikä auttaisi tilanteisiin. Kerron mielelläni olevani uskossa ja puhunkin siitä mielelläni, vaikken asiantuntija olekaan. Mutta minulta voi saada ennen kaikkea tukea - ei niinkään kovinkaan hienoja hengellisiä neuvoja - kunnon sielunhoitajat ovat sitten erikseen. Kuitenkin tietynlainen sielunhoitajuus tai luottamusmiehen työ on minun kutsumukseni.
Seurakunnan kokouksissakin minua koskettavat eniten ihmisten elämäntarinat. Miten joillakin asioilla on ollut tarkoitus ja miten ihminen on saanut eheytyä. Liian kylmät, totiset ja lakihenkiset saarnat saavat minut usein pelästymään ja olemaan surullinen. Usko on kuitenkin iloinen asia, eikä ihmisen tarvitse lakata elämästä tullessaan uskoon. Siitähän se ilo vasta alkaakin. Monella on piirtynyt kuva uskovista "nuttura-kireällä" -tyyppeinä, jotka huutaa kadulla "JEESUS TULEE, OLETKO VALMIS?" Toki näitäkin edustajia on, mutta ihan normeja ja rentoja ihmisiä me ollaan. Osataan nauttia elämästä ja heittää huulta.
Minua usein harmittaa kuitenkin se, etten suuremmin erotu "maailman ihmisistä". Olen surkea uskovainen, jos näin voi tässä vaiheessa todeta. Kiroilen etenkin tulistuessani enkä ole edes 100 % absolutisti. Joten tästä voisi lakikirjan mukaan ynnätä, että aika hienosti pyyhkii. Mutta mikä minulle on tärkeintä, on se aitous. Minulla ei ole mitään syytä salata sitä, että olen virheellinen ja puutteellinen ihminen. Vihaan ulkokultaisuutta ja sitä, että kulissit hohtaisi valkoista, mutta sisimmässä huudetaan armoa tai tehdään salaa syntiä. En minäkään toki minun synneistäni yleisesti megafooniin huutele - mutta silti myönnän, että usein teen vääriä ratkaisuja elämässäni. Ehkä tämä on sitten vaan mun tapani uskoa. Luottaa Jumalaan (jos osaan) ja rukoilla (kun muistan), ottaa ohjeita raamatusta ja koitaa pitää tervettä moraalia yllä. Sitten on sellaisia paheita, jotka ehkä kuuluu vaan minun olemukseen. En minä tiedä, pitäis varmaan kysellä joltakin fiksummalta.
Mitä tästä postauksesta jäi käteen tai voisi edes laskea yhteen: Eli en oo täydellinen enkä pyhimys. Oon uskossa, mutta omalla omintakeisella tavallani. Mutta olen aito, lämmin ja läsnäoleva. Annan anteeksi. Mielelläni tuen ja autan niin henkisissä jutuissa kuin että ihan arkisissakin pulmissa. Toiveena olis vahvempi usko, eläväisempi uskonelämä, vielä avarampi katse ja se että olisin enemmän Jumalan käytössä. Sellainen lyhty, joka loistaisi pimeässä maailmassa lämmittäen palelevia ja valaisten tietä pimeämmilläkin poluilla. Näinhän se on, niin mie haluan tehhä. Nyt kätösiä ristiin ja rukoilemaan enemmän kosketusta taivaasta ja viisaampaa päätä.
Millainen on sun maailmankatsomus ? Jaa tarinasi ja tuntemuksesi ! Siunausta ja auringonsäteitä viikkoonne ystävät <3
<3 Henna
Musta oman ja muiden ymmärtäminen, uskonasioissakin, on kaiken ymmärryksen a ja o. On myös tärkeää käsittää juuri tuo, ettei ihmiset aina satuta toisiaan tahallaan tai tarkoituksella, aina kaikkia asian puolia ei vaan osaa ajatella kukaan meistä ja vahinkoja sattuu.
VastaaPoistaJäin kovasti miettimään tuota kertomustasi lyödyksi tulleesta miehestä. En mieltäisi toisen oikeuteen haastamista tai poliisin paikalle kutsumista kuitenkaan kostamiseksi. Ajattelikohan tämä mies niin, vai muovautuiko tuo sana tarinan yhteyteen myöhemmin. Ei kai suhteellisen oikeudenmukaisten (ja epäkorruptoituneiden) lakien ja normien noudattaminen ole kenellekään kostamista kuitenkaan?
Jeps olen samaa mieltä että kyllä miekii riskoilmoituksen tekisin jos kovin isosti mua väärin rikottaisiin. Kuitenkin saanamiehen tarina oli niin sanottu veratuskuva, jossa nimeomaan kerrottiin siitä että miten sinua lyönyttä ihmistä voi rakastaa ja siunata kaikesta huolimatta :)
PoistaYritän uskoa että kaikella on tarkoitus ja jokaisella on oma kohtalonsa. Itselleni en ole vielä tarkoitusta löytänyt, haen sitä omaa polkuani. Olen kuitenkin itselleni armollisempi, en pyri, enkä halua olla 'mallikansalainen', enkä kuitenkaan toitota omista virheistäni. Pyrin vain olemaan oma itseni ja elämään niinkuin hyvältä tuntuu. En soimaa itseäni jos jokin velvollisuus on jäänyt täyttämättä syystä x. Tälläkin hetkellä on ikkunat pesemättä ja sänky petaamatta, mutta nyt otan hetken verran aikaa itselleni ja teen hommat kun kerkeän ja tästä koneen äärestä nousen. Tämä postaus oli juuri sitä mitä tarvitsinkin, tietokonetta avatessa vielä mietin, että toivottavasti olet postannut jotain mikä saa minut ajattelemaan ja aivot liikkeelle :)
VastaaPoistaToivon sydämeni pohjasta että saisin joskus ystäväkseni kaltaisesi ihmisen, voisin oppia niiiiiin paljon.
Sain vihdoin aikaiseksi kommentoida omalla nimelläni, anonyyminä olen aikaisemmin kommentoinut, mutta uskon, että osaat yhdistää :)
Tuli vähän sisällötön kommentti, mutta pointtini oli, että sinäkin joutaisit välillä olemaan hiukan armollisempi itsellesi ;)
No ehkä sun mielestä kommenttisi oli sisällötön, mutta mulle todella tärkee ja sisälti monta sellaista juttua, mitä juuri tarvitsinkin ! :) että kiitos kuule vaan itsellesi <3 iha huikeeta että oot just aatellu mua ja avaat sit tämän teksti - tällä oli sitten jokin tarkoitus <3
PoistaMinua tää teksti rupes vaan lähinnä ahdistamaan, mikä onkin aika hassua kun ollaan paljon näistä asioista puhuttu, eikä ennen ajatus sinun uskosta ole mitenkään harmittanut. Nyt tulin kuitenkin tosi surulliseksi sun puolesta, miksi ihmeessä sun pitää tunkea itsesi johonkin tiettyyn muottiin? Koet huonoa omatuntoa jostain alkoholista ja kiroilusta. Kysyn nyt vähän ironisesti, mutta minkähän vitun takia? Ihan oikeasti, älä tunge itseäsi mihinkään statukseen tai jos tunnetkin, älä ainakaan häpeä olla oma itsesi!
VastaaPoistaJos koet, että et ole ''ansainnut'' uskovaisen titteliä, niin mitä ihmettä saat uskosta? Riittämättömyyden tunnetta, ahdistusta ja pakkoa kuulua johonkin tiettyyn kategoriaan? Eikö ihan oikeasti olisi parempi olla vain oma itsensä ja elää ajatellen jumalaa niin kuin itse kokee parhaakseen. Jos kuukauteen ei tee mieli rukoilla eikä olle muutenkaan ''uskovainen'' niin sitten ei tarvitse olla ja taas jos joskus ajattelee enemmän hengellisiä asioita ei heti tarvitse olla leimaamassa itseään uskovaiseksi.
Musta on tosi surullista kun sä et selvästi osaa olla oma itses tai osaat, mutta et ole omaan itseesi tyytyväinen. Se ei liity vaan tähän uskon asiaan vaan ihan muihinkin juttuihin (niin kun ollaan juteltukin). Kun seuraan esim. Kimmoa ja sinua, niin Kimmon uskonelämä on helppoa ja vaivatonta, hän on selvästi tyytyväinen. Sinusta ei nää samaa ja tuntuu, että usko on sulle vaan rasite ja määrittelijä siihen millainen sun ''pitäis olla''. Toki saat varmaan uskon kautta myös paljon, mutta onko se ihan oikeasti sen hinta, että et saa olla oma itses? Juoda joskus sen kaljan kalsarit korvissa tai kiroilla jos siltä tuntuu? Miksi sä haluat olla jonkun tietyn statuksen alainen, mihin et pysty ja koet huonoa omatuntoa siitä?
Sä oot ihana ihminen ja ymmärtäväinen, anteeksiantavainen jne. voi olla ihan ilman uskoakin. Enhän mä sun elämästä päätä enkä tahdo pakottaakaan, mutta yritän nyt kannustaa sua katsomaan asioita vähän enemmän itsesi kannalta. Sä tulet ihan oikeasti katumaan asioita vanhempana jos et kuuntele itseäs ja OMAA sydäntäs.
Niin ja vielä, että kyllähän mäkin rukoilen ja omalla tavallani uskon jumalaan, mutta teen sen vapaamuotoisemmin ilman mitään pakkoja tai statuksia. Jumala hyväksyy kaikki meistä, niin kuin tiedät ja varmasti hyväksyy minutkin vaikka en mihinkään seuroihin kuulukaan tai otakaan mitään titteliä osakseni.
PoistaKommenteissa pitäisi olla 'tykkää'-nappi :)
PoistaNo niin, mistätäh tuota nyt oikeen alottais :D Tuota öö.. koitan hieman selventää kun tuli niin ristiriitaiset tunteet ja ajatukset tästä. Aloitettaan vaikka siitä, että mielestäni me ollaan puhuttu uskonasioista kyllä jonkin verran, mutta sanotaanko ettei tarpeeksi. En oo ehkä osannut puhuakkaan niistä, kun meidän puhelut yleensä täyttyy vähän arkisemmista jutuista ja päivän aikana tapahtuneista jutuista. Ehkä pitäiskin jatkossa puhua enemmän syvällisiä juttuja, kun ethän sie voi tosiaan tietää mitä mie tunnen tai mitä mun päässä tapahtuu - kun ei oikeen oo tullut rakosta ja tai keskustelua, mikä olisi johdatellut aiheeseen. Joten ei siis ole kenenkään vika että tässä on tapahtunut tietynlainen väärinymmärrys ja toki, tekstini voi tulkita monella eri tavalla koska minulla jäikin monta tärkeää asiaa kirjoittamatta. Kysymällä ja keskustelemalla lisää onneks selviää :)
PoistaMinulle usko on ollut joskus hyvin vapauttava asia ja muistan, kuinka olen huutanut kaiken tuskan ulos ja sen jälkeen itkenyt onnesta. Sitä tunnetta ei voi kuvailla kunnolla ja sellainen joka ei sitä ole kokenut - ymmärtää. Lähinnä siis tekstissäni olin suruisa siitä, että olen ollut hengellisesti syväjäässä tai hukassa. Minulle kun usein on tullut tosi hyvä olo esim nuortenilloissa kuopiossa jne..
Usko ei missään nimessä ole minulle muotti tai rasite, johon pitäis tunkeutua. Niin kuin tuolla taisin kirjoittaa, me osataan pitää hauskaa ja heittää huulta - kuten tiijät ;) Usko on minulle posotiivinen asia - voimavara, josta saan turvaa ja suuntaa elämälleni. Siksi haluaisin että se olisi vahvempi ja olisi iso tuki, kun kohtaan elämän haasteet ja vastoinkäymiset. Yksin yrittämistä ja ajatusmaailmaa "minä kyllä osaan ja pärjään yksin" - on kokeiltu ja se ei oo johtanut kuin uupumukseen ja itsetuohoisiin ajatuksiin.
Mitä Kimmon ja minun eroihin tulee, niin meissähän on todella valtava ero. Kimmo ei muutenkaan ole ihmisenä pohdiskelija tai sen syvällisemmin ajattelija, hän elää hetkessä. Ei stressaa eikä huomisesta huoli. Eikä hänellä ole ollut ihmisten kanssa huonoa onnea. Kimi on ollut lapsesta asti uskossa ja saanut elää turvallista elämää ilman henkisiä haavereita tai muutenkaan hän on saanut nauttia varjellusta elämästä ja kasvaa uskoon. Kimmolle usko on lapsesta asti opittu elämäntapa. Minä tulen varjoista ja olen ollut niin pitkään yksin kipujeni kanssa ja saanut siipeeni niin monesti, joten minun on vaikeampi suhtautua kaikkeen. Ja toki minulla on myös omassa elämässäni edelleen sellaisia käsittelemättömiä asioita, joista ei voi Jumalaa tai omaa uskoa syyttää. Tiedät mitä tarkoitan, en ole edelleenkään kunnossa kaikesta siitä mitä on tapahtunut. Tällä ei ole mitään tekemistä uskon kanssa, se että olen uuvuksissa tai että minua harmittaa tietyt asiat vietävästi.
Lähinnä tuolla uskovaisen "tittelillä" tarkoitin sitä, että nolottaa todeta olevansa uskovainen mutta silti toimin välillä ihan kuin en olisi. Siksi hävettää. En koe riittämättömyyden tunnetta uskon takia, ihan muista syistä, jotka tulee ihan täältä ihmissuhde asioista. Kuitenkin tiedän että saan uskoa omalla tavallani.
Silti, tiedän että nimeomaan uskoni kautta saisin lohtua ja turvaa, ohjeita toimia oikein. Sitä lähinnä ajoin takaa tässä postauksessa mutta hyvä kun kommentoit, niin toivon mukaa sinä ja ehkäpä joku muukin kysymysmerkiksi jäänyt sai jonkinlaisen vastauksen. Toivottavasti auttoi edes jotenkin.
Minä olen oma itseni ja tiedän että minut hyväksytään kyllä Jumalan silmissä juuri tällaisenä. Ehkä heijastan liikaa ihmissuhteet myös Jumala-suhteeseen, joka on todella väärin. Olen aloittanut oman sydämeni kuuntelun ja se on vapauttavan tunteen lisäksi kertonut minulle vähän pelottaviakin asioita. On nimittäin asioita joista en halua eroon vaikka pitäisi.
Meikdän pitää kuule jutella näistä asioista joskus puhelimessa vähän enemmän <3
Kivoja ja selventäviä ajatuksia. Vaikka olenkin lestadiolainen, ajatuksissasi on jotain samaa omieni kanssa. Uskosta saa käsittämättömän turvan elämään, vaikka välillä tuleekin epäiltyä uskoaan. Minulla ei ole ystäviä, ja monesti mietin onko niin tosiaan tarkoitus ja miksi niin tapahtuu. Olen kuitenkin saanut huomata, kuinka Jumala on kuullut rukoukseni ja selittämättömiä tapahtumiakin on yllättäen tapahtunut. Oma kokemukseni on, että enemmän tulee rukoiltua toiveita ja ns. valituksia ja harvemmin kiittää hyvistä asioista. Olipa irtonaisia ajatuksia mutta ei saanut järkevämpääkään tekstiä aikaan :)
VastaaPoistaKuule, todella hyviä ajatuksia, ja lohduttivat minua. Ihana kuulla, että on muitakin jotka pohtii näitä tämmöisiä <3 Minunkin pitäis vaan ottaa taas rukous vahvemmin mukaan elämään, niin alkais maailma valaistua ! Kiitos ihanasta kommentista ! <3
Poista<3 Meistä pidetään huolta AINA ja sehän on se voimavara mikä kantaa huonoinakin aikoina <3 On turvallinen olo sisimmässä ja se pohjimmainen luottamus siellä syvällä sisimmissämme. Ja jokaisella meillä on omat kasvunpaikkamme. Tärkeintä on kuitenkin se mitä tunnemme sydämissämme. Love you!
VastaaPoistaJa piti vielä kirjoittaman, että ymmärrän tekstisi/tuntemuksesi täysin. Ja "uskon tyylejä" on yhtä monta kuin on uskovaistakin. Jotkut tosiaan haluavat toitottaa kadulla, mutta yleensä sillä on muille ihmisille vain kielteinen vaikutus. Olemalla aidosti läsnä muille, kuuntelemalla ja auttamalla tarvittaessa, on sitä mikä saa sinut loistamaan sitä Jumalan rakkautta mitä saat itsekin sydämessäsi kokea. Rukous yläilmoihin toisen ihmisen puolesta ja tarvittaessa keskustelut uskon asioista mikäli toinen osapuoli niin haluaa, merkitsee läheiselle paljon enemmän. Ja tähänhän Jumala on sinut kutsunut. Ei sitä muuta tarvitsekaan havitella. Jokaiselle meille on annettu oma luonnollinen paikkamme mikä tuntuu omalta :)
PoistaAamen! Tämmöstä pönkittävää ja rohkaisevaan kommenttia mä kuule just tarvitsikin, ja jotenkin osasin tämmöstä kommenttia sulta odottaa ! ;) kiitos rakas ystäväinen <3
Poista:) Ollos hyvä. Toisiamme varten täällä olemme <3
PoistaHyvä teksti! Tuo Lauran kommentti oli tietyllä tavalla hyvä pointti. Ymmärrän pyrkimyksen olla jotain/jonkinlainen, mutta tarvitseeko potea huonoa omaatuntoa matkalla siihen pisteeseen, johon emme tiedä edes pääsemmekö?! u know?!:) En lue itseäni millääntavalla uskovaiseksi tai uskovaksi...Mietin yleensä elämän tiettyjä perusasioita.
VastaaPoistaTahdon tulla kaikkien kanssa juttuun, kaikista minun ei silti tarvitse tykätä.
Tahdon olla ennakkoluuloton ja katkeroitumaton toisia kohtaan.
Haluan olla uskollinen kaikin tavoin läheisilleni.
Haluan auttaa aina kun siihen on mahdollisuus.
Haluan olla oikeudenmukainen ja totuutta etsivä.
Haluan uskoa, että kaikki muutkin tahtovat hyvää, kunnes teoillaan tai sanoillaan toisin osoittavat, vaikka väitetään että pessimisti ei pety, mutta eikös se silloin ole ennakkoluuloista?!
Kun toisella on asiaa, tahdon kuunnella, vaikka olisi kuinka kiire.
tätä listaa voisi jatkaa melkeinpä loputtomiin, mutta yritän hakea sitä tasapainoa ja hyvyyttä, joka ihmisissä itsessään jo on, mutta moni on sen ihan itse pilannut, eikä ole aikomustakaan yrittää kääntää suuntaa. Jokainen taaplaa tyylillään. Mielestäni se, että miten itse näkee, millainen hyvä ihminen on ja pyrkii siihen, huokuu myös ympärilleen ja tartuttaakin myös sitä samalla muihin!:) Pyrkimys hyväksi ihmiseksi, ei ole mielestäni sellainen matka, että siitä juuri pitäisi tuntea huonoaomaatuntoa, jos se ei aina menekkään niinkuin oli ajatellut, oppia ikä kaikki. Niinkauan kuin en itse aiheuta vahinkoa muille tarkoituksella, asiat ovat hyvin!
Itse ärsyynnyn myös näistä "raamatulla päähän hakkaajista". Olen sanonutkin rumasti tätä joskus "oman taivaspaikan kalasteluksi"...Ylipäätään on hassua, että miten esim. raamatusta on saatu niin monta eri näkökantaa ja monet pitävätkin sitä omaa näkemystään "kiveen hakattuna totuutena"...Mutta näinhän se on, että kun yhteen suuntaan kummarrat niin toiseen pyllistät...
Tähän maalaisviisauteen onkin hyvä lopettaa... ;) -Anne-
Sinä oot kyllä oiva esimerkki siitä, että ihminen voi hyvä olla ilman uskoakin. Itseasiassa, tosi monet mun parhaimmista ystävistä eivät ole uskossa, mutta ovat just tosi rehellisiä, luotettavia ja lämpimiä ihmisiä. <3
PoistaTähän väliin on hyvä lohkaista hyvä ajatus, jonka kerran kuulin eräältä ihmiseltä : "ehkä meidän kaikkien pitäis silloin tällöin juoda ihtemme mukavaks, niin ei tartte kyttäillä toisten elämää ja tuomita muita " :D
Oli niin napakka kommentti etten oikeen osaa muuta tehhä ku nostaa peukkua ja <3
Aikas suomalaisuuteen osuva ajatus oli tuo!!:D:D -Anne-
PoistaMinusta on aina piristävää, kun joku osaa ja uskaltaa kertoa uskostaan rehellisesti ja avoimesti esittämättä mitään. Hyvä teksti siis :) Ymmärrän sinua. Itsekin välillä koen itseni "huonoksi" uskovaiseksi, mutta sitten taas muistan, että muihin vertailu on turhaa eikä sitä kukaan vaadikaan. Tässäkin asiassa taidetaan olla itsellemme pahimmat arvostelijat! Jumala on takuulla iloinen meistä ihan yhtälailla, kun niistä aktiivisemmista ja näkyvämmin uskovistakin. En esim. töissä ole omasta uskostani huudellut, mutta lähimmäisen rakkaus ja arvot toivottavasti kertovat minusta jotakin.
VastaaPoistaÄlä suotta tunne huonoa omaatuntoa asioista, joista joku ihminen voisi sinua arvostella. Jos joku asia oikeasti painaa ja tuntuu Jumalan edessä väärältä, niin sitten mieti, voisiko jotain tehdä toisin. Onko siellä teillä päin solutoimintaa? Itse oon saanut paljon tukea, rohkaisua ja kasvua solusta. Käytännössä solu on mun seurakunta, koska pääsen tilaisuuksiin tosi harvoin.
Tämä on koskettanu mua, suosittelen kuuntelemaan rauhassa ja huolella :) https://www.youtube.com/watch?v=5-vjd6LJFi0
Voi, ihana saada tuollainen ymmärtävä kommentti joka valoi minuun uskoa ja sitä, että joku toinenkin miettii näitä. Tulin aika surulliseksi joistakin kommenteista, jotka kyllä tarkoittivat hyvää mutta silti..... tuli vähän kylmä olo. Kun asia ei ole niin mustavalkoinen enkä halunnut tehdä uskosta kirjoituksessani mitään ahdistavaa muottia tai muutakaan. Tässä minun olotilassa kun on paljon muutakin kuin pelkkä uskonelämä, joka minua välillä ahdistaa.
PoistaMeilläpäin ei ole solutoimintaa, enkä ole kyllä varma - uskaltaisinkin liittyä soluun, vaikka ajatuksena se olisikin aivan loistava juttu. Minulla on hieman huonoja kokemuksia soluista, joten siksi vähän aristelen. Ja lisäksi täältä on vaikea löytää luotettavaa porukkaa, jossa uskaltaisi olla avoinna. Mutta pitäisi luottaa vaan enemmän siihen että porukka löytyisi ja siellä pääsisi eheytymään.
Aivan mieletön biisi, kiitos tästä <3 haleja sinne ystäväinen !
Mä halusin ihan tähän kommenttiin jatkaa. Me helposti sokeudutaan siihen, että vertailemme toisiamme ja ajatellaan, että ikäänkuin meidän tulisi kuulua johonkin muottiin. Kaikkein tärkein on se, että me uskotaan. Oli meidän elämäntilanne millainen tahansa, usko on se, mikä riittää. Seurakuntien keskellä vallitsee joskus vahva uskonnollisuus, joka hämärtää sitä todellisuutta, mitä usko on tai mitä tarkoittaa uskovainen. Koko 'uskovainen' sanahan on vain ihmisten keksimä, ja joskus tulee sellainen olo, että ulkopuoliset normit tulee ohjaa meidän elämää. Monilla saattaa olla jopa kynnys uskoa juuri sen takia, että pelkää ettei koskaan voi olla niin hyvä tai pyhä! Liian vähän seurakunnissa puhutaan uskonnollisuudesta ja siitä syyllisyydestä, mitä siitä seuraa, kun "ei ole tarpeeksi hyvä". Tämähän on aivan vääristynyt näkemys. Jeesushan puhuu koko ajan kaikessa, että hän on tullut juuri heikkoja varten, syntisiä varten. Ja meillä jokaisella on omat kipumme ja kamppailumme, ja myös omat polkumme.
PoistaSyyllisyys ja tuomion tuntu ei tule armahtavalta Jumalalta! Me ihmiset saatamme tuomita ja arvostella, mutta sitten kun itsekin notkahtaa pahasti polvilleen ja ymmärtää todellisen armon, alkaakin nähdä ettei kaikki todellakaan ole mustavalkoista. Jumala on armollinen, rakastava Jumala, joka haluaa meille kaikkea parasta.. Eikä usko ole kyse siitä, mitä teemme, vaan siitä mihin me uskomme. Kun uskomme Jeesukseen, se on kaikki se, mikä riittää. Se on kaiken lähtökohta. <3 Toinen on myös se, että kukaan toinen, joka uskoo ei voi olla "peili", vaan se on fakta että ihmisiin tulee pettymään. Rakkaus ja hyväksyntä tulee Jumalalta, ja se on riippumaton siitä, miten toiset ihmiset kohtelee. Koskaan Jumalasuhdetta ei saa määrittää se, miten toiset ihmiset, jotka sanoo uskovansa, kohtelee. Koska me ollaan jokainen heikkoja ja teemme omia ratkaisuja, eikä kaikki se, mitä toisillemme teemme ole Jumalan mielenmukaista. Jumalalla on mahdollisuus kääntää kaikki meidän tekemätkin virheet hyväksi.
Tässä yks biisi, kuuntelepa murunen. <3 Ja muista, sä olet aivan yhtä kallisarvoinen kuin kuka tahansakin! Riippumatta siitä, mitä teet tai mitä olet tehnyt. Jeesus rakastaa.
https://www.youtube.com/watch?v=N7V2PS_kmj0
-Satu <3
En mää oikein osaa tähä vastata mitenkään järkevästi, te ootte niin hienoja ! Kyynelet silmissä näitä luen <3 Voi ku asutte niin kaukana, teistä tulis mulle hyvä solu ;) <3
PoistaHuomaan, että sä et vielä ole saanut kokea sitä oikeaa rauhaa ja uskovaisen vapautta. Sitä tunnetta, kun saa uskoa kaikki syntinsä ja vikansa anteeksi. Jos haluat, voin kertoa enemmän ja tarkemmin mitä tarkoitan. Mutta huomaan, että sulla on heräystä ja et ole sitä oikeaa, elävää uskoa vielä saanut kokea. Ihminenhän ei voi millään hyvillä teoilla ansaita itselleen autuutta, eikä ottaa uskoa itselleen. Mä tiedän mistä se rauha ja ilo löytyy, jos haluat sen löytää... Tunnen monia, jotka ovat kaikki paikat kiertäneet ja etsineet ja täältä sitten löytäneet. -Juuli
VastaaPoistaKiitos Juuli hirmuisesti kommentista ja tarjotusta tuesta! <3 Mutta sen verran pitää tarkentaa kun taisin kirjoittaa liian vähän tai epäselvästi itse uskoontulostani ja siitä, miltä tuntui vapautua. Se osa taisi jäädä kirjoittamatta, joten varmasti väkisillä lukijalle tuli sellainen olo - että en ole saanut kokoea uskoa kunnolla tai sen parhautta eli vapautumista.
PoistaOlen siis kokenut sen ja siksi ehkä olenkin himean suruisa siitä, että usko ei ole niin vahva tällä hetkellä. Mutta mitä nyt näitä saamiani kommentteja olen lukenut, olen tullut siihen tulokseen että haluan löytää sen rauhan uudelleen sisimpääni.
Kiitos paljon sinulle tuesta ja rohkaisusta <3
Itse kukin varmasti on pohdiskellut näitä asioita omassa elämässään, eikä kukaan ole täydellinen, ei uskonelämässäkään. Tässä pari raamatun paikkaa, jotka ainakin itseäni rohkaisevat :) Room 5:1-2.1. Piet 5:8-9.
VastaaPoistaSiunausta! <3
Oi ihana, kiitos paljon tuesta ja tsempistä! Siu <3
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMyös mulla on samankaltaisia tuntemuksia joskus.. Välillä ei tule juurikaan käytyä seurakunnassa. Ei vaan olevinaan jaksa lähteä. Tiedän, että jos kuitenkin lähtisin, nauttisin siitä kovasti. Aina ei vaan huvita edes rukoilla tai lukea Raamattua, vaikka sitä kautta saisi mielettömästi voimia arkeen. Kuitenkin tiedän, että en voi elää ilman Jumalaa. Meillä on kuitenkin ihan mieletön turva taivaassa, saadaan kaikki asiat antaa Hänen käsiinsä. :) Tuntuis todella todella turvattomalle, jos isommat (ja pienemmätkin) ratkaisut ja päätökset omassa elämässä pitäisi tehdä itse. On valtavan rauhoittavaa ja turvallista, että oma elämä on sellaisissa käsissä, jotka tietävät tasan tarkkaan, mikä on juuri minulle parasta. Vaikka joskus tekisi mieli kiukutella Jumalalle kuin pieni lapsi ja lyödä hanskat tiskiin, en kuitenkaan ikinä voisi tehdä niin. Sitä tunnetta, joka Jumalan läsnäolosta tulee, ei voi sanoin kuvailla. Enkä uskaltaisi myöskään riskeerata taivaspaikkaani.. :)
VastaaPoistaVähän sekava tuli tästä kommentista, kun kirjoittelen tätä pätkissä. :') Mut pointti oli se, että jokaisella on niitä ns. kylmiä kausia uskonelämässä. Ei me kuitenkaan uskosta luovuta! Kyllähän sitä joskus ystävienkin kanssa tulee kausia, kun ei ehdi nähdä ja viettää juurikaan aikaa heidän kanssaan. Kuitenkin he ovat ihan yhtä rakkaita ja hyviä ystäviä myös sitten, kun ehtii taas nauttimaan heidän seurastaan - ainakin niiden tosiystävien kanssa. Joskus tuntuu, että Jumala on kaukainen, oma uskonelämä hiljaista. Meidän ei tarvitse kuitenkaan kuin vain huokaista Taivaan Isin puoleen, niin Hän on valmis ottamaan meidät takaisin lähelleen. :) U know! Sitä paitsi joka ikinen ihminen tekee syntiä joka ikinen päivä! Ei se ole maailmanloppu, jos joskus lipsahtaa kirosana tai useampi. Eikä meiltä alkoholia ole kielletty, Raamatussa puhutaan vain humaltumisesta. :) Muista olla itsellesi armollinen, kukaan meistä ei ole täydellinen. Jokaisella on oma tapansa uskoa ja elää uskoa todeksi, kuten itsekin sanoit.
Halit sinne! <3
Ei se tee synnistä sen oikeutetumpaa, vaikka kaikki sitä tekevät. Mutta se on kylläkin totta, ettei ihminen ole täydellinen, ja siksi pelastummekin armosta -ei omien tekojemme tähden. :)
PoistaTodella kaunis ja aito teksti sinulta! <3 Täytyy myöntää, että omassa uskonelämässänikin on ollut välillä vaikeita aikoja, mutta uskoani en ole koskaaan kokonaan menettänyt. Muutama vuosi sitten olin aivan hukassa, kun en millään pystynyt antamaan anteeksi minua loukanneelle ihmiselle. Kieriskelin kuukausikaupalla kostonjanossani. Tuntui vain niin väärältä, että yritin sopia väärikäsityksistä johtuvan riidan, ja sain sovintoyrityksen yhteydessä vain lisää haukkuja niskaani. Tuli sellainen olo, että, näinkö sinä Jumala palkitset niitä, jotka yrittävät toimia tahtosi mukaan? Siinä samassa kuitenkin pyysin Jumalalta voimaa, että pystyisin antamaan tuolle henkilölle anteeksi. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että tuo todella kipeä kokemus on antanut paljon enemmän kuin vienyt.
VastaaPoista"Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa,
en pelkäisi mitään pahaa,
sillä sinä olet minun kanssani.
Sinä suojelet minua kädelläsi,
johdatat paimensauvallasi."
Lopuksi vielä haluaisin suositella sinulla "Taivas on totta" -kirjaa. Aivan ihana kirja, joka kertoo 3 vuotiaan pojan taivaskokemuksesta. Olen aina suhtautunut todella skeptisesti tällaisiin rajakokemuksiin, mutta tässä kirjassa on jotain sellaista, joka saa minut uskomaan. Ehkä se on se lapsen aitous ja kirjasta huokuva Jumalan rakkaus. :)
apua multa on jäänyt huomaamatta näin hieno kommentti ! :O sori karoliina jot oot joutunut oottamaan vastausta :( veit kuule sanat suustani, kirjoitit niin hyvin tuossa alussa noista tuntemuksistasi. miekii on heitellyt lukemattomia kysymyksiä yläkertaan ja sitten usein ajan kanssa huomannut, miten kaiken pitikin justiinsa näin. On meillä hyvä Isä, joka meitä kasvattaa ja rakentaa <3
VastaaPoista