sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Niin mitä kerrottavaa ?

Hei rakkaat ystävät pitkästä aikaa!

Painin tämän päivän ajatuksieni kanssa ja keräsin rohkeutta,  voimia istahtaa koneen ääreen kirjoittelemaan tänne.  Mulla ei oikeestaan tällä hetkellä pyöri juurikaan johdonmukaisia ajatuksia päässä, ja tuntuu siksi vähän hölmöltä kirjoittaa mitään,  mutta aion ottaa silti riskin ja kertoa ne vähäisetkin mietteet tänne.  Näin ollen teksti voi olla hyvinkin sekavaa siansaksaa, eikä siitä välttämättä saa mitään tolkkua.  Mutta suhtautukaamme minuun ja minun ajatusmaailmaani seikkailumielellä.


Paljon olisi sellaista lähinnä arkista kerrottavaa, sillä paljon on tapahtunut. Talli, tarha ja sen ympäristö on saanut mursketta pintaansa, heppojen tarhaa aitoineen on fiksailtu.  Kenttä on valmis  ja saanut aidat ympärilleen.  Ja kaikkea muuta pientä hässäkkätä.  Kuvia voin laitella, jos teitä kiinnostaa nähdä.   Ainakin ekasta ratsastelukerrasta kentällä toivon saavani kuvia tai videota, jos vaan saan Kimin kuvailemaan.  Kenttä on vielä kovin märkä ja pehmeä sekä muutenkin tarvisi painuma-aikaa, mutta eiköhän se käytössä ja talven aikana painu mukavasti.  Tuolla se koskemattomana odottelee mun debyyttiratsastelua, jänskää!

Tänään oli Kimmon eka isäinpäivä <3  Koska Kimmon savolaismaista olemusta on välillä vähän vaikea lukea, että mistä se tykkäisi - kyselin rakkaaltani toivomuksia isäinpäiväksi.  Toiveena oli pullaa, porkkanakakkua ja hyvää ruokaa sekä hieronta.    Joten eilen leivoin pullaa, tänään vuorostaan porkkanakakkua  ja ruoaksi oli hirven sisäfilettä ja maustevoita lisukkeineen <3  


Enpä muista, milloin olisin miettinyt isäinpäivää näin syvällisesti - mitä tänään tein.  Tunsin tuskaa tuttavani puolesta, joka menetti miehensä ja pienen tyttärensä isän viime talvena kohtalokkaassa kolarissa.  Jo pelkkä ajatus pienen lapsen isättömästä isäinpäivästä saa silmät kostumaan, hengen salpautumaan ja tuntemaan itsensä niin typeräksi. Tyhjän vinkujaksi.

Pysähdyin ja hengitys väristen vedin keuhkoni täyteen uutta ilmaa, ihan kuin olisin saanut imaistua samalla jotakin viisautta itseeni.  Olin erityisen kiitollinen siitä, että Onnilla on isä ja aivan mahtava sellainen. Ja minulla oma isäni ja lapselleni maailman paras ukki.   Tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat menettäneet isänsä joko nuorena tai sitten ihan äskettäin ja voin vaan kuvitella, miten ikävältä ja haikealta isäinpäivä voi hetkittäin tuntuakkaan.  Tämänkin vuoksi kaikki isäinpäivähehkutukset facebookissa tuntuivat lähinnä kiusallisilta ja itse jätin ne mielihyvin välistä ja tyydyin nöyrin mielin soittamaan omalle isälle kiitollisena kaikesta.  Ja kiitin myös Taivaallista Isääni kaikesta siitä, mitä Hän on minulle siunauksissaan antanut ja minua eteenpäin näitten vuosien aikana kantanut. Oon ollut välillä niin tyhmä ja kiittämätön penikka.


Olen ollut vähän kipeä viime aikoina, siis muutenkin kuin henkisesti.  Luultavasti keuhkoputkentulehdusta potenut.   Henkeä on ahdistanut, yskiminen öisin valvottanut ja sitkeänällöttävä lima tuntunut yrittävän tukehduttaa minut. Onneksi tilanne on jo himpun verran paranemaan päin, mikä on sinänsä ihme kaiken tuon ulkona sateessa ja kylmässä rypemisen jälkeen.  Mutta kohta olen taas entistä ehompi ja pääsen taas ryhdistäytymään!  Viime sunnuntai oli taas todella synkkä päivä psyykkeen kannalta, mutta tämä viikko on mennyt suhteellisen hyvin, vaikka tunnistankin päivittäin itsessäni lukuisia burn outin merkkeja.  Mutta huomaan myös sen, että kun saan työni tehdyksi - on olo kevyempi. Ja tänään oon osannut chillailla koko päivän sisällä kynttilöitä poltellen, hyvä minä!  <3

Painonpudotuksestani sen verran, että en ole vaakaillut vähään aikaan ja uskon, että painoni on noussut parisen kilo, yhyy!  Ruoka on uponnut huonosti ja ennen kaikkea taas epäsäännöllisesti ja kaiken maailman makeat mössöt on maistuneet liiankin kiitettävästi.  Vaikka olo on pöhöttynyt,   on kaipuu mielettömän suuri takaisin lenkkipoluille, uimahalliin ja salillekin. Aion mitata huomenna itsestäni taas painon  ja alkaa taas ajattelemaan itseäni enemmän.   Joten pian tulee taas toivon mukaan tähän painonpudotus- projektiin liittyvää tarinaa myös!

Onni ansaitsee myös oman postauksensa, sillä pikkumies on kehittynyt taas hirmuisesti. Se on kyllä mahtava pikkumies, joka on kyllä niin suuri siunaus meille ja oikea väripilkku elämässä <3   Minulla nyt ei oikein enää tämä pää tunnu suoltavan enää yhtään enempää ajatusta, josta saisi jutunjuurta aikaiseksi -  joten tähän on hyvä päättää tämä postaus ja palata taas pian asiaan vähän järkevimmissä tunnelmissa :)  Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

<3 Henna

13 kommenttia:

  1. Mulle oli aikanaan kova paikka, kun töissä tuli vastaan äiti, jolla oli useampi alle kouluikäinen lapsi. Mies oli kuollut jokin aika aiemmin talonrakennuksen aikaan. Oli todella pysähdyttävä tilanne, hetken keräilin itseäni sen tarinan kuultuani. Mutta koskettaahan noiden juttujen pitääkin, outoa olisi jos niin ei kävisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh on kyllä ollut astetta kovempi paikka varmasti kohdata tuollaisen kokenut henkilö, en ois varmaan tiennyt itsekään miten päin olla ja todellakin tarttis aikaa koota ihtensä. Mua kyllä hävettää tosi paljon kaikki se tyhjästä vinkuminen mitä olen viime aikoina harrastanut, ja on kyllä nyt ryhdistäytymisen paikka todellakin :S

      Poista
    2. Onneksionneksionneksi se tapahtui puhelimessa sentään, ettei kasvotusten! Se olis ollut ihan hirveää.

      Mutta oikeassa oot, nämä tarinat laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Pitää olla kiitollinen siitä, mitä on, ei valittaa liiaksi.

      Poista
  2. http://pomppivapallo.blogspot.fi/2013/11/haaste.html

    Siut on haastettu :)

    VastaaPoista
  3. Voitko sä tehdä videopostauksen ihan normaalista tallipäivästä? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule tekisin oikein mielelläni, mutta me taidetaan tarvita ennhen sitä videointikamera ja mulle editointi-taidot :D Mutta niitä olis tarkoitus aloitella opettelemaan, koska en osaa tehdä videoita ollenkaan ja kuulemma Kimin mielestä meidän kameralla on vaikee ottaa videoita, mitä en kyllä nyt ihan heti allekirjoita. Mutta olisin kyllä mielettömän iloinen, jos joskus edes jonkinlaisen videon heppailuistani saisin :)

      Poista
  4. Mulla oli isätön isänpäivä. Isä lähti jouluaattona 2009, kävi humalaspäissään kunnolla käsiksi, lähti ja jätti tajuttoman lapsensa yksin, pyytämättä apua. eikä olla sen jälkeen nähty, kuin oikeussalissa.
    Vaikka oli myrskyisää ja isäni kuolikin 5kk sitten lääkkeiden, huumausaineiden ja alkoholin sekakäyttöön, ei ikinä pysty unohtamaan menneitä. Hyviä ja huonoja hetkiä. Ikinä ei pysty vaan ymmärtämään viimeisiä vuosia. Jäähyväiskirjettä, missä hän haukkui minut pystyyn.
    Haudalle en pystynyt viemään edes kynttilää. Se on vain liian raskasta.

    Ole onnellinen miehestäsi, hän on hyvä sinulle ja pojallesi. Taivaan Isin siunausta teidän perheelle ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. .. huh huh... en voi muuta sannoo. Kiitän ja kumarran kommentistasi, vaikka tää oli riipaisevan kipeä niin silti tosi hieno - aukas silmät. Kiitos sulle ja hirmuisen iso hali täältä <3

      Poista
  5. Elämä on niin raadollista, on huonoja ja hyviä hetkiä. On menetyksiä, kipua, surua ja ymmärtämättömiä elämänkohtaloita. Nämä toki auttavat meitä ymmärtämään sitä, mitä meillä on ympärillämme. Ja olen itsekin erittäin kiitollinen omasta rakkaasta ja turvallisesta isästäni, joka on ollut läsnä elämässämme.
    Ja onkin hyvä pysähtyä miettimään, mistä saamme olla kiitollisia sen sijaan kuin valittaisimme.

    MUTTA toisten elämänkohtalo ei vie pois niitä meidän pieniä arkisia murehtimisen aiheita. Aina ne nostaa päästään, ja siksi ei kannata omiakaan tunteita tukahduttaa toisten äärimmäisen surun keskellä. Meillä jokaisella on lupa tuntea, hyväksyä ne omat ajatukset ja pureskella niitä, jotta emme vaan laita kaikkia asioitamme sivuun, lakaise maton alle, odottamaan sitä hetkeä, jolloin "niistä viitsii" taas puhua.

    Muista Henna, että olet yhtä arvokas kaikkine ajatuksiesi kanssa, ja tunteinesi. Ei sinun tarvitse häpeillä sitä. Mutta toki murehtimisella emme lisää päiviämme määrää, joten luotetaan siihen että asiat järjestyy.. Luotetaan Jumalaan ja rukoillaan sitä yliluonnolllista rauhaa meidän jokaisen ylle, joka ylittää kaiken ymmärryksen.

    On lopulta kuitenkin niin mahtavaa tietää, että meistä pidetään huolta, tapahtui sitten mitä tahansa..

    Siu kaunis ihana Henna. <3 Ja Onni - mikä suloisuus! Pus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aamen ystäväiseni! Nämä teidän kommentit on niin hienoja etten osaa ennee ees vataa näihin! :D Puspus kultaseni <3

      Poista
  6. Välillä sitä vain saa ihmetellä Taivaallisen Isän kärsivällisyyttä. <3 Tuntuu, että itsekin välillä valitan ihan turhaan, murehdin asioita jo ennen kuin mitään on edes tapahtunut. Jumala on toteuttanut kaikki pyyntöni ja vielä enemmän -järjestänyt hankalatkin tilanteet oikeisiin uomiinsa. Ja silti alan epäillä. Hävettää. Jospa tästä selvitään! Pitäisi vain oppia luottamaan, mutta ihmisenä on taipuvaisuus siihen, että haluaa tehdä kaiken itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no sinäpä sen sanoit. minä oon kyllä semmoinen jästipää että pitää kyllä ihan polvilleen pudota että tajuaa mistään mitään. toisaalta olen siitä kiitollinen että Isä mut pysäyttää välillä, ei tästä elosta muuten tulis mitään - varmaan tappaisin ihteni tuolla hössöttämisellä ja minä ite-asenteella. Kyllä Isä on tosi kärsivällinen, ja onneks myös huumorintajuinen <3

      Poista