keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Takaisin ruotuun

Niin kun mie vähän ahteri-tuntumallani arvailinkin, oli meikäläisen paino noussut viime viikojen aikana 2 kiloa!  Siis se on aivan uskomatonta, miten omalla psyykkisellä tasapainolla on vaikutus painoon.  Toki toisia ääripäitäkin on - jotkut taas laihtuvat stressatessaan ja murehtiessaan.  Noh, minä en.



En ole ollut kauheen masiksessa tapahtuneen vuoksi, mikä on suorastaan pöyristyttävän yllättävää.  Yleensä pieksän itseäni ja annan kaikilla voimillani henkistä selkäsaunaa luita ja ytimiä myöten.  Mutta nyt jotain on ihan eri tavalla.  Kun astuin vaa'alle   ja näin painon - hymähdin lukemalle ja jatkoin menoa hyvillä mielin. Ehkä olen oppinut olemaan vähän armahtavaisempi itselleni ja olemaan repimättä stressiä tästä asiasta. Ja ehkäpä mun piti ottaa välillä vähän rennommin, että jaksan taas jatkossa panostaa kaikkeen vähän paremmin. Itseasiassa, olekin tuntenut kovaa ikävää herkkulakkoilun ja terveellisen ruokavalion pariin - siitä tulee niin mielettömän hyvä fiilis ja voimauttava olo kaikinpuolin.

nams <3
Maanantaina kävin ystävieni kanssa lenkillä kuutamossa.  Olin niin onnellinen päästessäni taas liikekannalle ja tuntui, että olisin voinut kävellä koko illan.  Voi kunpa kelit olisivat vähän parempia tulevaisuudessa, niin voisin pitää tuota lenkki-tahtia taas yllä.   Tänään ratsasteltuani Kuskon läpi,  purin pikaisesti rupsulta varusteet ja nappasin Karisman tarhasta mukaan ja käytiin kävelemässä 40 minuutin lenkki vielä yhdessä. Kb oli saanut maanantaina ja tiistaina kunnon happotreenit, joten pieni palauttelu/kevyt lenkki oli paikallaan.

Eilen sadesäällä tyydyin lenkin sijasta kaivamaan tv-tason laatikosta pölyttyneen Zumba-DVD:n.  Vaikka sykemittarin mukaan sydän hakkasi tuhatta ja sataa,  vedin silti treenit läpi riemuikas virne naamallani. Olen ehkä maailman huonoin pysymään tuollaisten juttujen menossa mukana, kuitenkin vedin silti täpöllä ja välillä taisin vähän sooloillakin siellä seassa.  Ei sillä ole mitään väliä, meneekö askeleet oikein - kunhan on hauskaa ja rasva palaa!  Jo muutaman päivän ajan eletyäni "terveellisempää elämää" - on taas oloni paljon parempi ja ehkä jopa henkisestikin paljon vahvempi.

Olen jo kahden viikon ajan yrittänyt selvitä hakemaan kulkuluvan paikalliselle salille,  mutta erinäisten kiireitten ja yleisen saamattomuuteni vuoksi en ole toimistolle selvinnyt.  Nyt ajattelin perjantaina oikeasti ryhdistäytyä ja hakea itselleni avaimen kunnon punttitreenien pariin.  Odotan, kuin hullu puuroa että pääsisin vetämään rautaa ylös hampaat irvissä ja karjahtelemaan kun mikäkin hirvisonni  :D

Älkää masentuko lihaksikkuuteni vuoksi - kyllä tekin vielä tuollaisen massan saatte! :DDDD

Mutta nyt pittää lopetella! Lähden tästä seuraamaan kavereitten joukkueen salibandy-ottelua tuohon paikalliselle "urheiluhallille".     Onska tosin on vielä päiväunillaan, mutta eiköhän kohta heräile.  Onnin kuulumisia sitten seuraavalla kerralla, moikka!

<3 Henna






11 kommenttia:

  1. Oooott niin nättii <3

    VastaaPoista
  2. Vitsi mikä asenne sulla! Hienoa! Itsekin aloittanu projektin "kohti kevyempää" ja ihan hyvin paino tippunut vaikkei takana ole kuin vasta reilu viikko.

    Jos rupeat käymään salilla, muista syödä kunnolla! Itse meinasin tänää pyörtyä. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti paljon <3 kyllä, jos halluu lihasta niin pittää syyvä hyvin ! :D ja sehä passoo mulle ;)

      Poista
  3. Hei ihan semmosta vaan vinkkaan, että rasva palaa paremmin matalalla sykkeellä. Korkealla sykkeellä liikuttaessa kunto kyllä kohenee, mutta keho ottaa tällöin polttoaineen proteiinivarastoista, eikä rasvavarastoista. Painoa pudotettaessa siis sopivat sykkeet menevät henkilöstä riippuen siinä 130-145 paikkeilla. Kerran pari viikossa saa kyllä antaa sykkeenkin kohota, mutta jos tarkkailee sykettään ja pitää sen peruskestävyysalueella niin rasva palaa paremmin :) Itselläni on personal trainer joka on opastanut minua näin.

    -muumi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitti sulle vinkeistä tosi paljon ! :) mulla on tosi kiva sykemittari, mikä kertoo sit reenin loputtua - miten paljon ajasta on ollu kuntoo kohottavaa ja mikä rasvaa polttavaa :) ja mulla tais syke zumban aikana huidella 125-160 välillä :)

      Poista
  4. Höh, mä kun just katoin noista sun ridakuvista, et oot laihtunu tosi paljon, jalatki ihan rimpulat! Ehkä ne pari tullutta kiloo onki lihasta? ;) Mut keep going!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihme kyllä, huomasin kommenttisi jälkeen että kieltämättä näytän tosi ruikulle parissa kuvassa, mutta se on vaan hämäystä hih ;DDD Kiitos tsempeistä sulle kovasti <3

      Poista
  5. Ihana oot, varsinki ekassa kuvassa! :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Hihii, kiiitos ! <3 Veneily ja kesä on ihanaa!

      Poista