maanantai 5. elokuuta 2013

Elossa ollaan!

Ihanaa - vihdoinkin saan olla täällä taas !  Ette uskokkaan, miten kamala ikävä minulla on ollut päästä postailemaan ja ennen kaikkea juttelemaan teidän kanssanne.  Olosuhteiden pakosta en vaan yksinkertaisesti päässyt käymään tietokoneella reiluun viikkoon joten postailut ja kommentteihin vastaamiset saivat jäädä odottelemaan seesteisimpiä aikoja. Aina blogin muistaessani olin kuin kissa pistoksissa ikävästä, mutta onneksi kiireet veivät ajatukset pian taas muualle.   Nyt toivon hartaasti, että sellaiset  seesteiset ajat ovat vihdoinkin koittaneet, sillä alan olla todellakin kaikkensa antanut ihminen muissa puuhissa ja nyt on minun vuoroni vaan olla.

Minulla on paljon kerrottavaa aika pitkältäkin ajalta, kuvista puhumattakaan.  Mutta ajattelin aloittaa postailut siinä järjestyksessä, missä asiat ovat hataran muistini mukaan tapahtuneetkin. Eli yritän tässä lyhyen ajan sisään postata kaikki tarvittavat aiheet ja ottaa kiinni menetetyn ajan. Joten pysykeepä mukana!

Nyt aloitan höpöttelyn melkein parin viikon takaisesta ajasta.   Silloin kuorma-auto ajeli mursketta kentän reunaan ja minä Kimmo aherrettin kentän pohjalla suodatinkangasta levitellen sekä hiekkaa lappaen. Odoteltiin isukkia saapuvaksi seuraavina päivinä kaivurin puikkoihin  kantavaa kerrosta levittelemään.







levittely alussa vielä...

valmis!
2000e köyhempi, mutta tyytyväinen emäntä
Tosiaan, meikäläisen  hartaasti ja hikisesti säästelemät 2000 e  leviteltiin murskeena suodatinkankaan päälle. En edes uskalla miettiä vielä, miten paljon kaikenkaikkiaan rahojani on kenttään kulunut sekä viime että tämän kesän aikana.  Säästötililläni on jäljellä muutama säälittävä satanen ja nähtäväksi jää, mistä saan revittyä loput rahat pintakerrokseen. Onneksi laskut tulevat takautuvasti, joten saan hieman aikaa haalia rahoja kasaan.   Nyt tien viereen on ajettu hiekkaa odottelemaan vuoroaan ja kaverikseen hiekka saa kivituhkaa.  Sekoitussuhde on vielä vähän mietinnässä, mutta jos kentästä tulee liian kova, saattaa sitten olla kumirouheelle käyttöä.  Mutta saas nähdä, tämä on tällaista jatkuvaa ajatustyötä - tuumailua ja hienosäätöä.

Hommia kesällä on ollut kaikinpuolin kiitettävästi ja hevosten liikuttelusta ei olisi tullut mitään ilman vuokralaisia sekä muita ystäviä.   Halukkaita ratsastajia on paljon ja lisää ilmaantuu koko ajan, joten hevoset eivät kyllä joutilaana pääse olemaan vaikka niille on joskus hyvä antaa vähän pientä lomaakin niin kuin olen antanutkin.  Olen päässyt välillä itsekin helpommalla, kun olen saanut apua kokeneiltä hevostelijoilta jotka voi päästää heppailemaan yksinkin. Yksi heistä on uusi tuttavuus Suvi,  jolla on kokemusta paljon erilaisista kaviokkaista.  Hän kävi kanssani ratsastelemassa joitakin kertoja ja kävin itsekseenkin heppailemassa minun ollessa kiireinen.  Hän piti kovasti Karismasta ja tytöt tulivatkin hyvin juttuun keskenään.





Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tämän postauksen !  Jatkossa tulee tarinoita ja tunnelmia pielavedeltä,  leiripostausta sekä Onninkin kuulumisia voisin kirjoitella pitkästä aikaa, minun läskinsulatteluista puhumattakaan :D   Nähdään seuraavassa jaksossa!  Vielä kerran hehkutan, miten ihanaa on olla täällä taas - haleja ja suukkoja rakkaat!

<3 Henna

14 kommenttia:

  1. oli kiva huomata blogiluettelosta, että oot tehny taas postauksen !:) kun aina sun iloisia postauksia lukee, niin pakostikkin tulee hyvälle tuulelle :) mut tosi hyvän-ja isonnäkönen toi kenttä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että ihanaa että nämä piristävät ! Itselläkin huomattavasti iloisempi olo, kun saa tänne rustailla ja teidän kanssa vaihdella kommentteja <3

      Kenttä on sellainen hassunhauska tilkku, sivut taisivat olla mitoiltaan 17x37x27x44m :D mutta eeköhä tuo palvele meidän tarpeita ihan kivasti :) oli tuo paikka vähän semmoinen että jos olis tehty suorakulmio, olisi kenttä ollut suht pieni :) mutta jos sen tarttee muuttaa suorakulmioksi, niin sen saa helposti sellaiseksi.

      Poista
  2. Teillehän tulee iso ja hyvännäköinen kenttä! Onnea sen johdosta johan tulee valmiiksi :) näytti hienolta ratsukolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :)) siitä tullee semmoinen sopivan kokoinen, kyllä siinä mahtuu useampi ratsukko menemään ihan reippaastikkin yhtä aikaa :)

      Poista
  3. Hieno kenttä! Varmaan aivan mahtavaa saada oma kenttä, siis onneksi olkoon vaan emännälle!
    Kivannäköistä ratsimista tuolla Suvi-neidolla näin amatöörinkin silmään. On mahtavaa kun löytyy pätevä ja luotettava ratsastaja jonka uskaltaa antaa itsenäisesti touhuilla. Heitä ei niin paljon ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Karisma kyllä näyttää taitonsa osaavan ihmisen kanssa, joten sellaiselle antaa tamman mielellään ratsastettavaksi, että joku muukin kuin minä saa tuntea hevosen hyvän ratsastettavuuden :) on ilo omistajana ja kouluttajana katsella hevosen liikkeitä vierestä ja itse saan mennä taas Kuskolla enemmän silloin :) Ikävä on vaan se, että Suvi oli täällä vain kesän töiden tiimoilta ja asuu muuten sitten toisella puolella suomea, mutta jospa hän tulisi taas täällä käymään kunhan vaan pääsee :)

      Poista
  4. Varmasti kenttä maksaa itsensä takaisin, toihan on todella hieno mahdollisuus, että sellainen löytyy kotipihasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin kyllä se todellakin maksaa, kyllä en parempaa rahantuhlaus-kohdetta löydä! :D niin paljon helpottaa arkea kaikinpuolin :)

      Poista
  5. Jee postaus! <3 ihanaaaaa + toi kenttä on tosi hyvän kokonen ja varmasti tulee kovaan käyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoos <3 niin se kyllä tulee tosi tarpeeseen ja todellakin tulee siinä rallattua varmasti aikas kiitettävästi :)))

      Poista
  6. Hienon näköinen on jo tuo kenttä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, jospa siitä ihan kiva tulis! :)

      Poista
  7. Tosi kivaa että saitte teillekin kentän! :) Minkä kokoinen tarkemmin, tiedätkö?
    Hienosti näyttää Suvi(?) menevän Karismalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, juu Suvihan se Kb:n kanssa humputtelee :) Meidän kenttä on vähän semmoinen hullunkurisen muotoinen, sivut taisivat olla mitoiltaan 17x37x27x44m :D mutta sen saa kyllä rajattua symmetriseksi jos halutaan, silloin siitä tulisi vaan pienempi :) mutta mielenkiinnolla lopputulosta odottaen :)

      Poista