Kärpäsestä härkänen

Nyt tulee taas vaihtelun vuoksi paljon tekstiä ja pari vanhaa pärstäkuvaa. Olen kirjoitellut tätä postausta pätkissä muutaman päivän aikana, joten toivon mukaan tämä ei ole kovin sekava.

Mutta aloitetaan.

En ymmärrä, miten vaikeaa joillekin on lukea tai kuunnella asiat kunnolla ja pohtia niitä ihan vain perinteistä maalaisjärkeä käyttäen.  Saati sisäistäen asioita tai tehden järkeviä johtopäätöksiä lukemansa/kuulemansa perusteella. Monesti blogeja lukiessani ja ihan normaalissa live-elämässkin olen huomannut, kuinka joillakin kommentoijilla on suuri tarve loukata ja herjata bloggajaa tai ihmisiä moittimalla esimerkiksi tämän ulkonäköä, koiraa, lasta, kotia tai käännellä veistä haavassa todella kipeidenkin asioiden kohdalla. Eikä ole edes tahtoa ymmärtää tai nähdä pintaa syvemmälle -saati antaa armoa toiselle. Ja tämä kaikki tietenkin tehdään anonyymina tai muuten vaan selän takana, kuinkas muutenkaan ?

En ymmärrä, mitä ihmiset saavat sellaisesta loan heittämisestä toisen niskaan - kai lievitystä omaan pahaan oloon ja tyhjiöön elämässään ?  Eikö meille kaikille olisi helpompaa, kun oltaisiin ystävällisiä tai vähintään kohteliaita toinen toisillemme, tsempattaisiin ja antaisimme palautetta hyvällä äänensävyllä - kuin rohkaisten ajattelemaan asioita monelta eri kantilta ? Vaikka emme näkisikään asioita samalla tavalla, kai voimme kunnioittaa muuta maailmaa ympärillämme ?   Ihan jo toisiamme kunnioittamalla ja ystävällisyydella varmasti panisimme hyvän kiertämään ja se hyvin todennäköisesti palautuisi lähettäjälleen takaisin.

Olen kuitenkin usein myös törmännyt netissä ja lisäksi esim. opiskeluaikoina sellaiseen, että oikeasti tsemppaavalla meinigillä annettu kommentti saattaa saada ihmiset varpailleen tai sitten palaute/mielipide on annettu aivan väärällä asenteella. Tämä on aika hiuksenhieno aihe, sillä täysin oikeaa tapaa /vaihtoehtoa ole siihen, miten palaute tulisi antaa ja miten se pitää ottaa vastaan - me ihmiset kun ollaan niin erilaisia ja välillä niin monimutkaista lajia. Jokatapauksessa yksi on varma,  oikein sanottu asia otetaan paremmin vastaan. Kuitenkin täällä maailmassa suurissä määrin pörrää niitä pistiäisiä, joilla ei ole edes pokkaa antaa eriävää mielipidettä, palautetta tai kehitysehdotuksia toiselle suoraan, vaan pokerinaama vedettynä oman lärvin päälle hymyillään ja jopa mielistellään toistellen että kivaa, hyvä, hienoo -  mutta heti silmän vältettyä  tai selän käännyttyä aletaan murisemaan ja narisemaan nurkkien varjoissa toista herjaten ja salaista piikkiä heitellen. Ja jopa valheita levitellen.  Se on mielestäni säälittävyyttä parhaimmillaan, mutta ugh - niin yleistä.

Olisin tekopyhä jos väittäisin, ettenolisi koskaan arvostellut muita. Voi että, olen monestikkin ja kadun sitä. Ajateleminenkin saa huokaisemaan syvään ja hautaamaan kasvoni käsieni alle häpeästä.  En ole mikään pyhimys, kaikkea muuta. Mutta osaan katua, pyytää anteeksi ja koittaa hyvittää asioita.  Valitettavasti satun olemaan ihminen, joka rehellisesti oksentaa ajatuksensa välillä turhankin helposti ulos. Mielipidekin oikeinkin ilmaistuna voi olla jollekin loukkaavaa, sen olen oppinut viimeisimpänä läksynäni ja olen alkanut opettelemaan olemaan enemmän hiljaa.  Kyllä minä tiedän, että minun selkäni takana kyräillään ja minun kääntäessäni selkäni silmiä pyöritellään, siitä minulla on eläviä todisteita. Jopa hyvin läheisetkin ihmiset tekevät sitä luullen etten tiedä sitä.  Se satuttaa ja usein tekisi mieli kääntyä takaisin ja pyytää anteeksi jos olen heitä jotenkin loukannut. Olen kuitenkin toistaiseksi mennyt niin lukkoon, että olen paennut salaa itkemään. En toivo kenellekään pahaa, haluaisin olla parempi ihminen ja olla ihmisten kanssa hyvissä väleissä.  Se ei vaan aina onnistu vaikka niin kovasti sitä haluaisikin.    Haluan kuitenkin uskoa, että meissä ihmisissä kaikissa on paljon hyvää ja rakastamisen arvoista - joskus elämän varjot vaan kylmettää ne parhaimmat puolemme.

Minulta on usein kysytty suoraa mielipidettä ja sellaisen olen antanut, usein toki kysymättäkin  -  mutta yrittänyt antaa sen nimeomaan hyvien perustelujen kera ja hyvällä äänensävyllä, en mollaamalla tai vähättelemällä ketään. Silti minuunkin on loukkaannuttu, joten se usein paneekin miettimään: Kannattaako olla rehellinen, vai kannattaisiko alkaa pitämään mielipiteet sekä tuntemukset itsellään ja hymyillen sumuttaa toisia lasiin nyökkäillen että kaikki on okei. Ja muutenkin alkaa sensuroimaan sanomisiaan.

Rehellisyys on ihan ykkösjuttuja moraalimaailmassa. Se, että uskallat olla omaa mieltä mutta arvostat myös toisen näkemystä ja ilmaiset sen toiselle. Ole aidosti kiinnostunut toisen tunteista.  Itseäni oikeasti kiinnostaa eri näkökannat, mutta olen valmis tuomaan myös omia tuntemuksia julki rohkeasti. Ei se ole keneltäkään pois, jos toinen näkee asiat eri tavalla - ne ovat rikkautta ja niistä on vaan hyvä keskustella ihan jo senkin vuoksi, ettei vaan johdeta toinen toistamme harhaan. Minä jos joku olen sen kantapään kautta oppinut. Emme ole kukaan selvännäkijöitä niin, että voisimme kaikkia miellyttää eikä niin tarvitse asioiden mennäkään. 

Minusta oli surkuhupaisaa viime postauksessa, joissa ilmoitin luoneeni blogilleni facebook- sivut. Uskokaa tai älkää - mietin sitä todella pitkään ja kamppailin ajatuksen kanssa "ansaitsenko minä ja minun pieni blogin reppana sellaiset ?"  Oli luonnin jälkeen nolostunut ja meinasin jo pariin otteeseen äkkiä deletoida sivut hevokuuseen. Ja mietin sitä edelleenkin usemman kerran vuorokaudessa.

Kuitenkin sain rohkaisua useammalta taholta, joten päädyin pitämään ne ennallaan - tosin vieläkin nolostellen. Kirjoitinkin viime postauksessa:

" En tiedä muitten fiiliksistä, mutta itsestäni tuntuu hieman säälittävältä ja nololtakin, kun tällainen pieni blogin reppana perustaa itselleen facebook-sivut - kun vertaa siihen että läheisillä ystävilläni on reilusti yli tuhat lukijaa, toisella jopa tuhansia.   Mutta teen sen ihan vain vuoksi, että teillä on mahdollisuus elää elämässäni mukana paremmin noitten sivujen kautta sekä saada infoa menosta ja meiningistä paremmin."

Kuitenkin, jollakin oli tarve vielä tulla sanomaan kommenttiboksissa :

" no voi hyvää päivää,et ihan nii suosittu blokkaaja oo joka tartteis fb sivut :HHD"

No en olekaan, ja tuskin tulen koskaan olemaankaan. En niin olen väittänytkään. Ei tuo sinänsä minua haittaa, enemmänkin minua häiritsee se ettei anonyymiä kiinnostanut edes facebook-sivujen perinpohjainen tarkoitus, vaan hänen oli pakko saada tulla morkkaamaan ihan vain morkkaamisen ilosta. Minua hymyilyttää tämä, mutta panee väkisillä miettimään, olivatko facebook-sivut virhe ? Toivon että te lukijani nyt rehellisesti kertoisitte ! :)

Tällä hetkellä suurin osa sivujen tykkääjistä ovat ystäviäni ja  facebook -kavereita ihan siis muuta kuin blogin kautta. Ja siis kutsuttu tykkäämään sivuista,  en yhtään häpeä myöntää sitä. Se on jokaisen oman maun ja omantunnon mukaan tehtävä päätös, tykkääkö sivuistani vai ei.  Se kertoo minulle sitten jotain heidän mielipiteistään, ihan ilman sanallista viestintää.  Jaoin sivut facebook-kavereilleni myös siksi, että olen vihdoin valmis julkistamaan blogini myös muulle maailmalle - suurin osa kun naamakirjan kavereista eivät edes olleet tietoisia blogini olemassaolosta, joten halusin suoda heille mahdollisuuden edes kurkata sitä ja lukea hieman ajatusmaailmastani.

Kiitollinen olen jokaikisestä lukijasta ja mielestäni lukijakuntani on hyvinkin laadukas.   Saan todella ihania ja koskettavia kommentteja, tarinoita lukijoitteni elämästä ja tunteista.  Harvoin negatiivisia kommentteja ja yleensä kritiikinkin saan reilulla meingingillä ja hyvällä äänensävyllä varustettuna - muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.  Kuitenkin olen avoin kaikille kommenteille ja minun maailmani ei romahda muutamaan pikkuherjaan, koska osaan itsekin nauraa itselleni hyvinkin sarkastisesti, niin kuin esimerkiksi tähän kommenttiin näitten fb-sivujen suhteen. Onhan se toki vähän naurettavaa, että tällainen blogin reppana järkkää itselleen sivut.   Mutta voin vaikka mummoni nimeen vannoa, että tein sen vain siksi, että te pysyisitte enemmän ajan tasalla - minä kun olen ollut viime aikoina laiska bloggaaja ja te kyllä ansaitsette ees jotain tietoa, vaikkakin vain kännykkäkameralla otetun kuvan ja pienen tilapäivityksen :)

Minä en halua kuvitella itsestäni liikoja.  Minusta olisi kamalaa ajatella, että minusta ajateltaisiin sellaista. Löytäisin tuhat asiaa kertoa, missä olen huono ja epäonnistunut.  Mutta ei lähdetä sille tielle nyt.  Terve nöyryys ja realismi ovat yksi tärkeimpiä hyveistä, mitkä ihmisen pitäisi säilyttää elämässään.  Mutta myös itsekunnioitus ja arvostus - kaikki nämä tasapainossa.  Meidän olisi niin paljon helpompi rakastaa ja arvostaa toisiamme, jos tekisimme niin myös itsellemme.

Meistä jokainen on vielä matkalla,  emme vaan tiedä minne ja miten pitkä tiemme onkaan.  Ja koska emme tiedä milloin polkumme päättyy, eikö siitä olisi ihana tehdä kulkemisen arvoinen ja sellainen, että polun päättyessä ei tarvitse katua sitä, että tuli poltettua siltoja takanaan tai  ettämonta halausta jäi antamatta ja rakkaudenosoitusta julistamatta.  Joten eiköhän tehdä elämämme teistä kevyempiä tallustaa ja tuettaisiin toisiamme jos toinen horjahtaa sen sijaan, että tönisimme toisiamme ojanpohjalle yksin paleltumaan. 

Ei minuulla muuta, nyt tuli sekava teksti, joka käsitteli miljoonaa eri aihetta mutta tämmöistä on ollut sydämeni päällä viimeiset kolme päivää.  Toivon mukaan saitte jotain selvää :)   Nyt kaipaisin kipeästi teidän lukijoiden mielipiteitä -  juuri teidän, jotka tätä blogia aktiivisesti seuraa ja tuntee minut mahdollisimman hyvin.


<3 Henna