Hyvä mieli tärkein avain

Niinhän siinä kävi sitten - painoni nousi viime viikolla. Tosin onneksi vain 300 g, mutta silti. En jaksanut syödä kunnolla ja makeatakin tuli popsittua naamariin suhteellisen kiitettävästi.  Turha tässä on mittään muuta yrittää lässyttää - ainut syyllinen löytyy peilikuvastani. Hyi minua.

Olin viime viikon hyvin uupunut ja se vaikutti kaikkeen tekemiseen. Erityisesti henkiseltä kantilta olin niin kyllästynyt jatkuvan itseasetetun paineen alla olemiseen, ja siihen että vaadin koko ajan enemmän ja enemmän.  Tunsin riittämättömuuttä ja vajavaisuutta siitä, etten pysty huolehtimaan kaikesta ja myös siitä että rakkaat ystävyyssuhteeni ovat olleet heitteillä jo pidemmän aikaa. Vesi ei maistunut, eikä kyllä ruokakaan. Painoin vain töitä tukka putkella yrittäen päästä niistä mahdollisimman pian eroon ja nappasin suuhun aina jotain makeaa tai suolaista kahvin kyljessä. Syömällä ja vettä juomalla laihtuu, kyllähän minä sen tiedän mutta mutta -  EI MUTTIA! 

Huomasin muutenkin vahvasti, miten oma stressi ja henkinen huonovoitisuus haittaa laihtumista.  Sitä ei jaksa kiinnostua juuri mistään muusta, kuin siitä mikä painaa mieltä - paskat levosta tai omasta hyvinvoinnista.  Olen toistanut legendaarisia sanoja viime aikoina muka niihin itsekin uskoen : "Minä sitten lepään kun... "   Joopajoo. 

Oikeastaan lihomiseni aikoinaan alkoikin sillä, että paloin loppuun vuosikausia sitten - silloin tosin työelämässä.  Silloin paloin loppuun ihan muista syistä, kuin itse työnteosta tai muista arkisista askareista. Suurin syy burnouttiini oli hyvin hyvin tulehtunut työyhteisö, kakninaamaisuus ja työkavereiden selkäänpuukottelut sekä minua että toinen toisiaan kohtaan.  Pari vuotta  aikuisten päiväkodissa sain minut ihan sekaisin.  Työpaikka tuntui välillä maanpäälliseltä helvetiltä henkisellä saralla, kun et voinut luottaa kuin pariin työkaveriin. 

Vaikka olen saanut olla etuoikeutettu ja viettää viimeiset 4 vuotta loistavassa työpaikassa - ovat kilot jääneet.  Surkean ruokavalion lisäksi myös yötyö toi lisäsi vuosirenkaita vyötärölle ja elimistö jäi pysyvästi säästöliekille.  Sitä vuosikausien horrosta aineenvaihdunnassa koitetaan nyt herätellä ja päästä noista niiden ylläpitäjistä eroon. 

Nyt olen kyllä nautiskellut viime päivinä olostani, vaikka jokapäivä jotain pientä on tullut tehtyä ja moni asia on mielessä. Kuitenkin jostakin olen saanut viisauttaa ja  ymmärtänyt istahtaa hetkeksi, onnellisena nauttinut kahvikupposesta ystävän kanssa pitkästä aikaa ja istunut terassilla pimenevässä kesäillassa lyhtyjen tuikkeessa. 

Tässäpä vähäsen tämänhetkisiä fiiliksiä.  Kenttäprojektimme edistyy juuri tällä hetkellä ja siitäpä kerron sitten lisää seuraavassa postauksessa ja muutama heppailukuvakin on tarjolla :)

<3 Henna