keskiviikko 1. elokuuta 2012

Vetskarilla suu kiinni !

Minun nyt täytyy pyytää anteeksi kaikilta viattomilta henkilöiltä, jotka jollakin tapaa yhdistivät itsensä edellisen postauksen "sotkeviin vieraisiin".  En ymmärrä, miten näin pääsi tapahtumaan, sillä toinen henkilö vieraili meillä jo ajat sitten, aikaisempana viikonloppuna, eikä hän todellakaan aiheuttanut meillä minkäänsortin kaaosta, päinvastoin!  :D 

Toinen ystävistäni ei vieraillut meillä viikonloppuna, mutta silti hän kuitenkin onnistui vahingossa luulemaan, että moitin juuri häntä postauksessani. Se on ikävää, sillä hänkään ei todellakaan maannut sohvilla sohvatyynyjä viskellen tai  leffoja katsellen.

En ymmärrä, miten he saivat siis yhdistettyä itsensä postauksen sottapyttyjen kuvaukseen. Mielestäni kuvailin asiat hyvin postausta kirjoittaessani, mutta silti onnistuin pahoittamaan parin ihmisen mielen.  Selvästi siis jokin meni kirjoituksessani pahasti pieleen. Yksinkertaisesti pohdin vain mielessäni sitä, miksi on vaikeaa huomioida toista ihmistä ja tämän kotia pienillä asioilla.  Luin postauksen pari kertaa läpi, ja jäin edelleenkin ihan kysymysmerkkinä miettimään, miten he yhdistivät itsensä postaukseen. Surullista, sillä se ei todellakaan ollut tarkoitukseni. Ehkä jätän tällaiset postaukset jatkossa julkaisematta, tai sitten kirjoitan asioita vielä suoremmin ja selkeämmin ?

Minä en todellakaan odota ihmisiltä, että he tekisivät luonani kotitöitä tai muuta vastaavaa. Päinvastoin.  Muutamat ystäväni voisivat todistaa sen, miten en useimmiten ole edes antanut heidän auttaa esimerkiksi ruoanlaitossa tai muussa, vaan olen pyytänyt heitä vain ottamaan rennosti.  Olen mielestäni todella vieraanvarainen ihminen ja haluan miellyttää ystäviäni, jotka vierailevat luonani.  Nyt minua pelottaa, että minusta saatiin sellainen selän takana kyräilevä pirttihirmu-kuva, joka inhoaa vieraita - totuus kun on jotain aivan muuta. Pidän siisteydestä juuri senkin vuoksi, että vieraiden olisi mukava olla ja viihtyä edes suhteellisen siistissä kodissa.

Olen todella surullinen, jos tekstini sai ihmisille pahaa mieltä ja he ovat joutuneet kamppailemaan huonon omantunnon kanssa syyttä suotta. Taidan jatkossa pitää naamani kiinni enemmän ja kun sanat meinaavat tulla ulos suustani, vetäisen äkkiä huuleni vetoketjulla kiinni. Pysyypähän muutkin sammakot suun puolella, eivätkä pääse hyppimään ihmisten silmille.



Pyydän siis nöyrimmästi anteeksi aiheuttamaani mielipahaa.

<3 Henna 





5 kommenttia:

  1. Hehee toi kuva,aika pretty face ;)!
    Tuskin kukaan pahoitti mieltään vakavemmin:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuskinpa. selitin kuitenkin parille henkilölle asian tarkemmin :)

      Poista
  2. Juu-u, tämä on se kääntöpuoli tässä blogeilussa, kun ihmiset vetää johtopäätöksiä, kun ei oikein voi nimilläkään puhua...harmillista, kun et sinä pahantahtoisesti kirjoita vaan juuri mietiskellen ja pureskellen..voe että, jospa nyt ei isoja mielenpahoituksia olisi tullut!!-Anne-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullut, ei tosiaankaan! :D

      Poista
    2. Noniin se on hyvä homma Satu <3 Niin, tietysti minun pitäisi oikolukea postaukseni tarkemmin ja tosiaan katsoa, että kirjoita liian terävästi, sitä kun tuppaa minulle jo puhuessa tapahtumaan, että olen turhan nasakka sanoissani :) mutta kaikki hyvin, asiat tuli selviteltyä :)

      Poista