Minä muutun - asiat muuttuu

Minun elämäni on mullistumassa.  Mullistuksen myötä minun koko elämäni menee remonttiin ja moni asia uudistuu.   Minä muutun, kotimme muuttuu, ihmissuhteet muuttuu - kaikki muuttuu.

Se on aivan ihanaa, vaikka täytyy varovasti myöntää -  minua pelottaa, eikä ihan vaan vähän. 

Ihanaa siksi, että elämäni on pitkään rullannut samalla kaavalla, olen ollut koko ajan menossa ja usein myös itsekäs.  Ja nyt minun on muutettava pinttynyt ajatusmaailmani ja alettava ajattelemaan asioita tuon pienen nöttösen kannalta.  Nöttösen, joka kasvaa sisälläni.   Tuo pieni lahja taivaasta on kaikkien katkerien kyynelten ja toistuvien pettymysten jälkeen kuin suuri laastari, joka paikkaa suuret haavat ja lannistuksen tunteet sisälläni ja valaa pienellä sydämen sykkeellään minuun toivoa, tarmoa  ja vielä entistä enemmän päättäväisyyttä.   Jo nyt karhuemon luonne kumpuaa syvältä sisimmästäni ja olen valmis puolustamaan itseäni, kotiani ja rakkaitani,  vaikka se olisi viimeinen tekoni.   Minusta tulvii jo nyt kova hoivaamisen vietti ja haluaisin jo kääriä pienen rakkauteni syleilyyni, nuuskutella ja suukotella toista. Suojella pientä ja uhrautua sen puolesta vaikka omalla hengelläni.  Sitä kai se äitiys sitten on ?

  Minua myös pelottaa.   Huomaan itse muuttuvani suuresti ja myös sitä myöten ihmissuhteeni ovat muuttuneet.  Se surettaa minua kovasti, vaikka uskon, että osaksi se on minun syyni, että asiat muuttuu, koska psykkeenikin on muuttunut raskauden myötä. Hormoonit kai ?  Mutta ehkä tässä punnitaan se aito rakkaus ja ystävyys, joka näkee toisen heikon hetken ja on valmis auttamaan, vaikka toinen ei sitä aina osaisi pyytäkkään.

Suurin osa läheisistä ystävistäni ovat äärimmäisen onnellisia puolestani ja kantavat huolta raskaudestani.  He usein kyselevät vointiani ja alituiseen muistuttavat olevansa läsnä ja lähellä, jos tarvitsen apua.  Ja he myös pitävät minua "kurissa"  ja koittavat toppuutella minun kaltaista "touhu-tätiä".  Mutta voin kertoo, siitä ei ole enää ystävät pelkoo  :D  Varsinkin alkuraskaus oli jotain niin oksettavaa ja raskasta, ja vaikka oloni on nyt pikkasen alkanut helpottaa, olen silti kuin varjo entisestä tehopakkauksesta.  Olen niin onnellinen ystävistäni, jotka osoittavat rakkauttaan olemalla lojaaleja minulle minun ollessani heikko.  Olen jo nyt ja etukäteen todella kiitollinen parille ystävälleni, jotka ovat lupautuneet auttaa minua hevosten kanssa, kun en enää kykene hevosen selkään ja myös synnytyksen jälkeen. Ette rakkaat uskokkaan, miten teitä ja apuanne arvostan. <3

Ratsastamattomuus - sekin kauhistuttaa minua. Millainen kriisi minulle mahtaakaan tulla, kun en enää pysty enkä kykene hevosen selkään edes köpöttelemään ?   Vaikka jonkun korvaan kuulostan ehkä uhkarohkealta, tyhmältä, välinpitämättömältä tai muulta vastaavalta, myönnän että olen ratsastanut lähestulkoon normaalisti (vauhdikkaammat revittelyt ja pellolla ympyrällä laukkailut olen jättänyt pois)   ja jatkossakin aion ratsastaa niin pitkään, kun vaan sen on turvallista ja mahdollista. Olen ajoittain kokenut huonoa omaatuntoa siitä, että arvostanko lastani tarpeeksi, kun kerran otan riskin ratsastaessani ja laitan hevoset etusijalle noustessani niitten selkään. Painin monenlaisten tuntemusten ja huonon omantunnon kanssa päivittäin.

En todellakaan tiedä, miten pitkään pystyn ratsastamaan, mutta aion kuunnella kehoni merkkejä tarkkaan ja loppua kohden merkittävästi rauhoittaa tahtiani.  Olen tosiaan sitä rauhoittanut nyt jo reippaasti ja lisäksi pysynyt tutuilla poluilla. Vaikka mieleni on kovasti tehnyt lähteä sellaisille reiteille, missä menemme harvemmin, täytyy minun nyt vaan olla järkevä ja minimoida kaikki mahdolliset riskit. Ehdin hyppäämään Vusella parisen kertaa alkukesästä ja syttyä taas siihenkin touhuun, mutta heti testin tehtyäni aloin toppuuttelemaan itseäni kaikinpuolin. Ilman satulaa en ole ratsastanut kuin kerran pienen matkan plussatuloksen jälkeen.

Kuskollahan ei ole mitään hätää, kun mamma joutuu lomailemaan hänestä.  Ruunalle on tarjolla innokkaita ratsastelijoita, joten hänen peruskuntonsa tuskin pääsee pahemmin rapistumaan. Ratsastettavuus- ja notkeuskunnosta sen sijaan olen vähän huolissani, vaikka asiahan ei sinänsä ole mikään vakava. Herrasta kun on muodostunut enemmänkin sellainen aloittelijoiden köpöttely ja puskaratsu, ja minä menen ukkelilla nykyään todella harvoin, jolloin yleensä meidän yhteiset  ratsastelu-tuokiot painottuvat eteen-alas jumppaan pellolle, jossa teemme myös käännöksiä, väistöjä ja taivuttavia liikkeitä notkeuden ylläpitämiseksi.  Onneksi kuitenkin pari ystävääni ovat osaavampia ratsastajia, joten jospa he käydessään vähän ratsastavat ukkelia johdonmukaisemmin kentällä, joka toivon mukaan on myöhemmin syksyllä valmis ja käyttökunnossa. 

Karisman tilanne ei ole niin hyvä.  Toki se hyvin todennäköisesti saa  yhtä lailla laadukkaampaa läpiratsastusta samoilta ystäviltäni, jotka käyvät Kuskonkin luona, mutta siihen se sitten saattaa jäädäkin.  Eli heidän ratsastelujen lisäksi liikuttelu saattaa jäädä juoksuttelu, irtohypyttelyn ja maastakäsittelyn tasolle.   Karisma on ehkä minun aikaisempien puheiden vuoksi niittänyt mainetta syttyvänä ja hankalana hevosena, ja se nostaa ihmisten rimaa nousta tamman selkään.  Ja tottahan se oli, aikoinaan. Tamma oli hankala ja raskas ratsastaa 2 vuotta, ja ehkä vielä vuosikin sitten, kun se oli huomattavasti raaempi, kovasuisempi, pelokkaampi, jäykempi, istunnalle sekä muille avuille kuurompi ja selvästi vähemmän motivoituneempi.  Pari muuta kaveriani ovat ratsastaneet sillä viimeksi  varmaan 1,5 vuotta sitten,  ja olisi kiva nähdä, mitä mieltä he ovat hevosesta nyt. Kai minä jotain olen tehnyt oikein, vaikka en todellakaan mikään ruudinkeksijä ole, vaan tavallinen puskailija ja perushummailija, joka toki haluaa kehittyä ja kehittää tuota kultakimpalettaan. Mutta uskon, että lähellä asuva ystäväni auttaa minua Väpsykän kanssa parhaansa mukaan, häneen voin kyllä luottaa, joten tuskin tulemme tuota olematonta  "tasoamme" menettämään minun pakko-lomani aikana. :)  Lisäksi Kuskon vuokraaja on ilmoittanut halustaan kokeilla Karismaa, mikä ilahduttaa minua suuresti.

Kun sain tietää olevani raskaana, minulle ilon kyyneleiden jälkeen ensimmäisenä iski paniikki :  Miten käy minun ja hevosten ? Pystynkö ylipäätään pitämään ne ja että saanko pidettyä ne lihaskunnossa, onnellisina ja edes suhteellisen notkeina vielä silloinkin, kun olen äiti?  Nämä suuret kysymykset sai minut itkemään iltaisin ja valvomaan öisin.  Hevoseni ovat silmäteräni ja suuren työn jälkeen on Kusko kohtuu hyvässä kunnossa ja Kaama jo paljon parempi ja helpompi harrastepolle. En halua menettää työni tulosta. Haluan kuitenkin muistuttaa lähinnä itseäni, että olen pitkään toivotun raskauteni johdosta todella onnekas ja minun pitää ottaa ilo irti tästä kaikesta.  Minulla on lempeä ja rakastava mies, joka varmasti auttaa minua ja osallistuu lapsen hoitoon parhaansa mukaan.  Ja hän varmaan nousisi hevosen selkäänkin puolestani, jos pyytäisin.

Raskauden johdosta aloimme työstää kenttää eteenpäin. Lähes heti testin tehtyäni (29.5.) jätin trailerihaaveet sikseen ja päätin panostaa säästörahani tulevaan kenttään, jotta pystyisin kiireisinä päivinä juoksuttelemaan ja irtohypyttelemään heppoja ja lisäksi myös meillä olisi lähes jatkuvasti käytössä oleva alue, missä voi turvallisesti ratsastella sekä kokeneet, että kokemattomammat. Eli pystyisin tarjoamaan auttavaisille ystävilleni paremmat olosuhteet treenailla ja lisäksi pitämään tunteja aloittelijoille vaikka viimeisimmilläni.

Pakko tähän väliin muistuttaa, että en todellakaan ole mikään oikea ratsastuksenopettaja tai edes  sinnepäinkään! :D  Osaan neuvoa ratsastelijoita vain omien hevosien näkökulmasta ja ihan vain ruohonjuuritasolla, en muuta.   Ja se on toistaiseksi riittänyt kaikille :)   Jatkossa kyllä unelmoin oikeasta opettajasta / valmentajasta, joka voisi tulla joskus pitämään tunteja halukkaille. Se olisi ihanaa ja minullekin niiiiiiiin tarpeen.

Ehkä kaikki järjestyy.  Olen jälleen huomannut murehtivani liikaa ja yrittäväni liikaa itse.  Se on minun päivittäinen syntini ja heikkouteni. Parempi vain liittää kädet ristiin ja huokaista ylöspäin. Kyllä Isä minusta huolehtii, onhan Hän huolehtinut minusta antamalla minulle ihanat ystävät ja niin rakkaan perheen <3

<3 Henna