Ihmisten kanssa tekemisissä

Olipas taas otsikko! :D  Mutta niinhän se on mennyt, viime viikko.  Ihmispaljouden seassa, tapaamisia, juhlia ja talkoita. Jatkuvasti jossakin menossa.

Tämä nyt kuulostaa jotenkin negatiiviselta  vaikkei se nyt sitä kuitenkaan kokonaan ole.   Olen pääsyt juhlimaan kahden ystäväni synttäreitä ja muutenkin viettämään aikaa ihanien ihmisten seurassa,   mutta muissa merkeissä olenkin sitten kohdannut niitä vähemmän mukavia henkilöitä.    Nyt taidankin sitten kallistua negatiivisuuden puolelle, koska sellaiset nyt ovat päällimmäiset tuntemukseni tällä hatkellä. Pyydän heti alkuun anteeksi kärkästä kirjoitustyyliäni.

Laitan nyt kuitenkin muutamia positiivisia kuvia, ettei mene ihan tympeeksi tämä homma ;) Muun muassa nämä ihmiset valaisevat synkkiä hetkiäni elämässäni<3

 No nyt päästääkin sitten kunnolla tähän itse asiaan.   Olen viime aikoina valitettavasti törmännyt muutamaan otteeseen tilanteeseen, missä ihmiset ovat käyttäytyneet tökerösti joko tahallisesti tai tahattomasti.   Kuitenkin jotakin on tehty väärin, koska sillä on saatu ihminen varpailleen. Joko lause on muodostettu sanallisesti väärin tai sitten äänensävy on paljastanut muuten niin kohteliaasti muodostetun lauseen todellisen luonteen.

Itse reagoin tällaiseen todella voimakkaasti.  Vaikka  sinällään asia ilmaistaisiin sanallisesti oikein, äänensävystä on kuitenkin paistanut ihmisen todellisen suhtautumisen asiaan tai ylipäätään sinuun itseesi. Esimerkiksi: "Voisitteko siirtyä hieman?"  - on hyvin kohteliaasti sanottu, mutta sen saa tietyllä asenteella kuulostamaan siltä että sinua käsketään suksimaan helvettiin.    Valitettavasti huolimaton ihminen paljastaa itsensä non-verbaalisen tavan, asennon, ilmeen, äänensävyn, hengityksen ym.  viestinnän kautta.

En minäkään täydellinen ole.   Kun tulen  "yllätetyksi", eli moinen käytös hyppää silmilleni, kuin puskista - en osaa itsekään käyttäytyä, vaikka haluaisin.  Saatan hermostua ja antaa paukkua satakertaisesti takaisin, mutta onneksi olen vuosien mittaan hieman viisastunut.  Minut tuntevat eivät varmasti tätä usko, mutta joskus olen mielummin hiljaa, puren hammasta ja lähden kävelemään.  Olen nykyään mielummin hiljaa ja tukahdutan agressioni, etten sano mitään liian viiltävästi.  En halua raivostua, koska silloin en pidä itsestäni ja useimmiten sen jälkeen välejä on mahdoton korjata, paitsi jos on todella läheinen henkilö kyseessä.  Siksi haluan hengähtää, miettiä asioita hetken ja sitten yrittää keskustella asioista.

Toki, jos toisen ihmisen käytös on mennyt todellakin yli, ja kyse on enemmäkin välinpitämättömyydestä ja tunteettomuudesta, kuin inhimillisestä virheestä,  en välttämättä haluakkaan välejä takaisin. Onneksi en ole vielä päätynyt täysin tuollaiseen ratkaisuun. Kuitenkin olen kohdannut ihmisiä, joitten kanssa on parempi olla maksimissaan vain "Hei vaan"-tuttu  - eikä yhtään enempää.   Joskus sekin on pitänyt oppia kantapään kautta.

Tällaisiä tapauksia on elämässäni ollut useita ja myös minä olen ollut se henkilö, joka on käyttäytynyt typerästi, mutta minulla on tapana pyytää asiaa heti anteeksi, kun huomaan käyttäytyneeni väärin.  Kaikki eivät kuitenkaan osaa pyytää anteeksi. Itse usein välikohtauksen jälkeen alan itkeä, kun järkytyn konflikteista niin herkästi. 

Minulle on viime aikoina tapahtunut näin pariinkin otteeseen, mutta lopullisesti kyllästyin ihmisten käytökseen viikonloppuna, kun olin talkoissa naapuripaikkakunnan hevos-seuran järkkämissä Suomenhevosten vetokisoissa. Olin lupautunut sinne arvan myyntiin, vaikka en todellakaan ole mikään myyntitykki ja inhoan isojen rahamäärien käsittelyä.  Kuitenkin olin oman seuran sihteerille lupautunut hommiin ja mikäpä tuossa, ihan kiva nähdä vahvoja ja hyväkuntoisia suokkeja, jutella erilaisten hevosihmisten kanssa ja  kantaa kortensa kekoon yhteisen hyvän vuoksi.  Näin minä ainakin aamulla ajattelin.

Miksi sitten ajoin äärettömän iso kyrpä otsassa kotiin?    Mitä ehti tapahtua tuon hikisen, reilun parintuntisen aikana, mitä ehdin olla talkoissa, ennen kun minun pitä palata kotiin valmistautumaan ystäväni synttärijuhliin?

Minua vastaan käveli ehkä pelottavin nainen, jonka olen koskaan tavannut itseni lisäksi ! :D  Hän vastasi myös arpajaisista omalla tavallaan.   Mutta tyyli, jolla hän puhutteli muita, HYI!  Vieläkin nousee karvat pystyyn.   Hänen tapansa keskustella, antaa ohjeita ja neuvoa,   oli huutaa, tiuskia ja puhua kuin jälkeenjääneelle. Ja se vähättelevä äänensävy kaiken kukkuraksi!    Itse olin ensimmäista kertaa arvanmyynnissa, eikä minulla muutenkaan ole kokemusta myyntihommista tai muista vastaavista. Minä olen se jälkeenjäänyt, kellarissa kasvanut maalaistollero - mutta kiitos  - ei tarvitse karjua!

Kun hän ensimmäistä kertaa avasi suunsa minulle, säikähdin ja menin lukkoon.  Olen todella herkkä ja kun minulle aletaan huutaa tai tiuskia ilman syytä,  alan lähestulkoon itkemään.  Ja kun kyse oli vain ohjeista, joita naiselta aloin kyselemään, että tekisin varmasti kaiken oikein. Hänen huudettuaan "ohjeet" minulle, ääni väristen sanoin naiselle, että minulla ei ole kokemusta ja että voin antaa tehtävän jollekin muulle. 

En ollut ainut, jota naisen käytös kauhistutti.  Myytyäni arpoja, ihmisten kysellessä palkinnoista, ohjasin heidät kaukana siintävän palkintopöydän luokse, missä palkinnot olivat kaikkien nähtävillä mutta valitettavasti myös nainen tyrannisoi siellä.    Ihmisten käydessä pöydän luona ja luultavasti kysellessä, milloin arvonta on  - he luultavasti saivat samanlaisella äänensävyllä varustettua ohjausta, mitä minäkin sain.  He nimittäin kävelivät pöydän luota järkyttyneen näköisinä, silmiä pyöritellen ja päätään pudistellen. Olisin niin voinut lukea heidän huuliltaan :  "Olipas hiton hyvä arvonta tämä"  tai  "Olipas vihainen nainen"

Tämä nainen ehti vielä ennen lähtöäni tulla huutamaan minulle ja myyntiparilleni, kun kyllästyin ja annoin rouvalle tavarat käteen ja sanoin, että minun pitää lähteä.  Ja tottahan se oli, minun oli jouduttava kotiin hoitamaan hevoset ja valmistautumaan juhliin.

Vetokisat sinällään oli aivan mahtava tapahtuma, paikka oli mitä kaunein ja suurin osa ihmisistä aivan ihania. Näkysällä oli iloisia kasvoja ja komeita hevosia, ilmassa makkaran tuoksua ja  taustalla kuului iloista puheensorinaa, naurua ja kavoiden kopsetta.    Kuitenkin tämä yksi ihminen onnistui pilaamaan minun aamuni kokonaan ja varastamaan minulta sen ihanan nostalgisen tunnelman, mitä lähdin perinteisistä vetokisoista hakemaan.  Lähdin kotiin pettyneenä, itkuisena ja katkerana.

Kun lähdin muutamaa tuntia myöhemmin ajelemaan pielavettä kohti, soitin ihmiselle, jolle lupauduin tulla talkoisiin, ja kysyin, kuka henkilö mahtoi olla. Kerroinkin mistä kiikastaa ja pohdin ääneen, oliko nainen niin stressaantunut tai hänen omassa elämässään jokin niin pahasti pielessä, että hänen piti kaataa kaikki elämänsä paska ja turhautuminen toisten niskaan?  Onko hän niin yksin, ettei voi puhua kenellekään ja saada tukea, vaan hänen piti tulla yleiseen tapahtumaan tiuskimaan ja luomaa pahaa ilmapiiriä ?   Ehkä minä olin ainut, jota asia kosketti, mutta jos minä onnistuisin v-mäisyydelläni pilaamaan yhdenkin ihmisen päivän, olisin siitä todella häpeissäni ja surullinen.  Vilpitön häpeä ja  anteeksipyyntö on kuitenkin se, minkä pitäisi korjata useimmiten asiat.

 Laitan muutamia kuvia tähän vetokisoista, mitä ehdin kaiken hässäkän keskellä pikaisesti napsasta. 

Huh, tulipas tekstiä. Olen ollut hyvin kiireinen, eikä postauksia ole kuulunut, mutta tässäpä luettavaa ja pureskeltavaa korkojen kera!  Jos teillä on jotain fiksua lisättävää niin olkaapa ystävät hyvät, antakaa paukkua!  Minullakin olisi varmasti vielä olisi jotain sanoja tuolla takaraivossa piilossa, mutta oksennettua suurimman osan tämähetkisistä tuntemuksistani tähän näytölle, olen hetkellisesti tyhjää täynnä :D  

<3 Henna