Eilen saatiin pollet kengitettyä, nyt taas kelpaa mennä ripsutella lyhyemmillä kavioilla. Meillä hevosten kaviot kasvavat talvella todella hitaasti, joten kengitysväliä ehti venähtää melkein hurjat 14 viikkoa - yli puolet, mitä kesällä yleensä on. Mutta kengittäjän mukaan se oli vain tehnyt hyvää kavioille, eikä ne olleet päässeet kasvamaan liian pitkiksi kuitenkaan.
Vaikka olen joutunut lomailemaan hevosen selästä, on pollet päässeet liikkumaan tosi kivasti ihanaisten tyttöjen toimesta. Molemmat hepat ovat olleet todella tyytyväisen oloisia ja mikä tärkeintä - käyttäytyneet ja toimineet oikein hienosti. Minun ei ole todellakaan tarvinnut stressata hevosten vuoksi, vaan olen saanut olla levollisesti ja toipua rauhassa kaikesta. Vaikka tulevaisuudessa pääsen itsekin osallistumaan taas liikutteluun, jokainen kävijä saa ehdottomasti jatkossakin aina ehtiessään / halutessaan käydä hevostelemassa - se on enemmän kuin tervetullutta ja toivonkin sitä.
Tarja kävi tiistaina ratsastelemassa Karisman ja minä sain olla ihailevan assistentin roolissa. Ihastelun lomassa kaivelin välillä tilsoja kavioista pois ja napsin kuvia kameralla. Kuvailu ei tosin oikein meinannut luonnistua, joten pyysin Kimmon avukseni. Kimmo taisikin loppupeleissä olla taas se, joka ne parhaimmat kuvat napsi :D
Tytöt näyttivät tosi hyvältä yhdessä, kyllä silmä lepäsi ja omistaja sai olla ylpeä pienestä tammuskastaan. Menoa katsellessa tuli itsellekin kova hinku takaisin satulaan. Mutta malttia malttia - kyllä minä vielä siellä selässä ehdin keikkua! Mutta tässäpä kuvia hienoista:
On mielettömän kivaa omistaa kaksi niin erilaista hevosta, jotka voivat tarjota ratsastajilleen erilaisia kokemuksia. Karisma on parhaimmillaan kentällä, mutta maastossa siltä saa tarvittaessa hirmuisen vauhdin irti ja neitin kanssa saa kyllä halutessaan kiitää tuulispäänä. Kusko onkin sitten parhaimmillaan rennossa maastoilussa, ilman satulaa lussuttelussa sekä alkeisratsastuksessa. Karisma tarjoaa vauhtia ja haasteita, Vuse taas rentoa meininkiä.
Minulla on niin ikävä maastolenkkejä ilman satulaa. Siitä on niin pitkä aika, kun olen päässyt niin tekemään. Voi olla, että nivuseni huutavat armoa seuraavan kerran koittamisen jälkeen. Ihanaa, kun tulee kevät ja voi ratsastella rennosti kevätauringon paisteessa :)
Tässäpä nyt tämmöinen vähäsanainen ja runsaskuvainen postaus ! Ai niin, oikein hyvää ystävänpäivää kaikille ihanille lukijoilleni ! <3
"Ystävyys ei tunne välimatkoja eikä se laske kohtaamista.
Ystävä asustaa sydämessä läpi mutkaisten teiden ja vaikeiden tilanteiden,
ajatuksissa mukana kulkien ja voimaa antaen.
Tosiystävä kävelee silloin sisään, kun muu maailma kävelee ulos. "
<3 Henna
Onpas Karisma muuttunut edukseen noista vanhoista kuvista :)
VastaaPoistaKiitos, sanos elä muuta! :)
PoistaKarismasta tulee vaan aina mieleen mun tamma ja se on kyllä hieno! :)
VastaaPoistaNiin niissä on kyllä samaa näköä :) Kiitos paljon ! :)
PoistaIhania kuvia, etenki toi kolmanneks alimmainen oii ! ♥ Ja tosi ihanaa, että annat muidenkin sun hevosilla ratsastella, varmasti mukavaa puolin sun toisin ! Etenkin tällä hetkellä kun liikutusapu tulee tarpeen :)
VastaaPoistaKiitos, kiva että tykkäsit! :) On tosi kiva kun hepat pääsee liikkumaan ja muutkin pääsee nauttimaan hevostelusta :)
PoistaVoeee, että noissa kuvissa söpöillään. :)) Hienosti ne meni, ja kun Henna jaksat odottaa, ainiin, sanotaan, odotus palkitaan. :D
VastaaPoistaNimeomaan, kyllä onkin ollut ihan hyvä kasvattaa taas motivaatiota :) Kiitos paljon :))
PoistaVoi voi voi, miten ihania kuvia <3 Sulla on kyllä mahtavia ystäviä, kun noin kovasti tahtovat hevostesi kanssa auttaa ja sinä olet mahtava hevosenomistaja, kun päästät muita hevostesi selkään. :) Tosiaan niin kuin ylempänäkin olit vastannut, että tässähän on hyvä kasvatella motivaatiota, sitten kun pääset taas itse hyppäämään hevosten selkään niin on varmasti motivaatio ihan huippulukemissa. ;))
VastaaPoistaKiitoksia ! <3 Olet oikeassa, omistan kyllä tosi ihanat ystävät, jotka auttavat mielellään minua kaiken tämän hässäkän keskellä ja ovat auttaneet aiemminkin :) Ja minusta on vaan ihana tarjota heille sama mahdollisuus, kuin itsellänikin on ja ponitkin pysyy tyytyväisinä kun saavat lenkkeillä :)
PoistaJa tosiaan, tässä on hyvä kerätä motivaatiota hevosteluun :)
Missäs nämä hevoset asustelevat? Tosi tutun näköisiä :D
VastaaPoistaTäällä Kaavillahan ne :) Mitenniin, asutko jossain lähistöllä ? :) Hevoseni ovat siis lv-tamma Karisma Bossa ja sh/lv-ruuna Cuzco :))
Poista