Emme saa unohtaa toisiamme

Olen elämäni aikana lukenut lukemattomia tarinoita lehdistä ja netistä,  joissa ihmiset kertovat perheenlisäyksen kylmettäneen parisuhteen tai kiireisen arjen lastenhoidon keskellä erkaannuttaneen kaksi aiemmin niin silmittömästi rakastunutta ihmistä toisistaan.  Olen aina lukiessani ollut vähän kauhuissani, ja väkisillä on tullut hieman mitetittyä, että entä jos meillekin tulisi ehkä käymään niin ? Kimmo yksi niistä tärkeimmistä elämässäni, minkä viimeiseksi haluaisin menettää.   Siksi se on myös ollut yksi suurimmista peloistani perheenlisäyksen ollessa ajankohtaista, mutta olen päättänyt etten anna peloilleni valtaa, vaan muistan vaalia myös meidän parisuhdetta arjen keskellä ja pitää huolen siitä, että molemmat saavat pitää sosiaaliset suhteensa ja harrastuksensa niin, ettei katkeruus pääse hiipimään pieneen kotiimme myrkyttämään tätä onnellista elämää, mitä elämme.

Huh huh, kuvat kesältä 2005

Totta, elän varmasti onnellisinta aikaa elämässäni ja uskoisin, että myös Kimmo tuntee samoin. Hymyilemme naamalihakset kipeinä, nauramme toisillemme, hulluttelemme,  halaamme ja pussaamme  ehkä jopa enemmän kuin koskaan yhteisessä elämässämme. Parisuhteemme on muutenkin saanut taas samanlaista kipinää, mitä aikoinaan oli - jopa 10-11 vuotta sitten.   Se, että saa toiselta hellyyttä ja huomiota enemmän, kuin pitkiin aikoihin - tuntuu äärimmäisen hyvältä. Tunnen itseni halutuksi ja hyväksytyksi.  Sitä myöten itsekin haluaa toista ilahduttaa ja tehdä joitakin pieniä asioita ihan vain toista hyvänä pitkääkseen.  Ihan vain pellillinen tuoretta pullaa voi riittää.

Vaikka kehoni on käynyt läpi aikamoisen myllerryksen - koen silti itseni tällä hetkellä kohtuu kauniiksi ja tähän mennessä pudotetut kilot tuntuvat sikahyvältä. Askeleeni tuntuvat huomattavan kevyemmiltä ja liikkuminen alkaa luonnistua aina himpun verran paremmin.    Se, että vatsapoimussa on valtava arpi tai että roikkuva mahani, rintani ja lonkkani ovat täynnä raskausarpia - aivan kuin jonkun pedon raatelun jäljiltä, ei masenna minua. Kannan kehossani jälkiä suuresta lahjasta, jonka sain pitkän odotuksen jälkeen ja silloin ei mitkään ulkonäköasiat ole päällimäisen tärkeitä - olisi erittäin typerää marista sellaisesta.  Minä ehdin kyllä palautua tästä ja kiinteytyäkkin jopa ajan kanssa, ilman stressiä tai kamalaa aikataulua.  En ole koskaan omistanut kaunista vartaloa, joten en edes tiedä, millaista sellainen on omistaa.

Kimmo on aivan mahtava ja rakastava isä. Hän ottaa ilomielin pojan vahtiakseen, jotta pääsen tallille siivoilemaan ja touhuilemaan. Lisäksi hän on mahdollistanut minulle paremmat yöunet auttamalla vauvan kanssa omatoimisesti keskellä yötä.  Uskon, että vaikka tulevaisuudessa ajanhallinnan kanssa tulee luonnollisesti haasteita ja neuvotellakin täytyy - näen tulevaisuuden kaiken kaikkiaan valoisana. Hevosharrastus toki tulee muuttumaan ainakin siinä muodossa, että talleilua ei voi harrastaa niin spontaanisti mitä ennen. En välttämättä pysty treenailemaan niin aktiivisesti joka viikko, mutta säännöllisestä liikutuksesta pyrin pitämään huolen kyllä :)

En ole huolissani niinkään siitä, että pystynkö takaamaan hevosilleni säännöllisen liikutuksen ja tasapainoisen elämän -  enemmänkin minua pelottaa, riittääkö rahat niiden ylläpitämiseen. Haluaisin olla kotona ainakin pari vuotta, mutta pelkään pahoin, että tiukka rahatilanne ajaa minut töihin ennen aikojaan.  Onneksi Vusella on pari vuokraajaa, jotka tuovat muutaman kympin verran kuukaudessa kuluja alas.  Innokkaita tuntilaisia on ollut usein tarjolla, joten katsotaan onnistunko pienentämään kuluja vielä himpun verran lisää pienimuotoisella tuntitoiminnalla alkeisratsastajille.  Tiedän kuitenkin olevani sitkeä tapaus, joka on valmis uhrautumaan entistä enemmän rahallisesti hevostensa eteen, joten omat hienostelut ja hemmottelut saan unohtaa luultavasti jatkossakin. Ja muutenkin pystyn vielä asioista tinkimään ja kiristämään muista asioista.

Onneksi tiedän myös sen, että Kimmo on valmis auttamaan tässäkin asiassa.  Siihen en kuitenkaan haluaisi mennä ensimmäisenä, vaan haluaisin edelleen kantaa itse myös taloudellisen vastuun hevosistani. Mutta koska en minäkään mikään kaikkivoipa superihminen ole, saatan joskus tarvita apua tiukan paikan tullen.  Hartaana toiveena olisi, että molemmat saisi pitää harrastuksensa, minä hevosten ja Kimmo moottorikelkkailun ja -pyöräilyn parissa. Sillä tavalla jaksamme molemmat elämän kiireiden keskellä, kun saamme käydä omien ratsujemme selässä ajatuksia nollaamassa.

Emme saa unohtaa toisiamme.  Se on se juttu, josta on pidettävä kiinni.  Itsekkyys ja ylenpalttinen mukavuudenhalu ovat sellaisia asioita, joita haluamme välttää, jotta suhteet eivät pääse tulehtumaan. Sitä on ajateltava asioita myös toisten kannalta, mutta ei saa unohtaa myös itseään.   Kun rakastaa itseään ja pitää itsestään huolta - on helppoa myös rakastaa ja pitää myös toisista huolta. Ja kun on rehellinen itselleen, on helppo olla se myös toisille.  Ja hyvän  fiiliksen pitää välittyä myös lapselle, jotta hänestäkin kasvaisi tasapainoinen ja onnellinen pieni ihminen.  Tällä hetkellä kaikki näyttää hyvältä ja olen niin onnellinen, kun kaikki on tasapainossa.  Se vaatii suunnittelua nyt ja jatkossakin, joustoa molemmin puolin ja reilua kanssakäymistä - mutta uskon että onnistumme.  Myös yhteisellä uskolla on suuri merkitys kaikessa. Emme saa unohtaa toisiamme - emme koskaan.

<3 Henna