Haasteellinen hevosarki

Tiesin jo raskaana ollessani, että lapsukaisen hoidon ja hevosten huolenpidon yhdistäminen arjen keskellä voi, ja tuleekin tuottamaan erityistä suunnittelua sekä välillä vähän päänvaivaakin. Kaikki on vielä niin vaiheessa ja vaikka säännöllinen rytmi alkaakin pikkuhiljaa hahmottua, on silti välillä hevosharrastuksen upottaminen vuorokauden tunteihin haastavaa.

Aamuni alkaa usein kello 6:30- 8:00 välillä imetyksellä, johon voi kaikenkaikkiaan mennä jopa reilu tunti - enemmänkin,  jos vielä tarvitsee imetyksen perään lämmitellä lisämaitoa .  Sitten tehdään mm. pikkupesut, vaipanvaihdot, tarvittaessa pyllynpesut, rasvaukset ja puetaan puhtaat vaatteet päälle.  Jutustelua, pusuttelua, hymyjen vaihtamista, syliä ja yritys nauttia oma aamupala siinä sivussa.   Usein keittelen itselleni puuron ja samalla höpöttelen sitterissä pötköttelevälle pojulle, joka seuraa mamman touhuja silmä tarkkana. Joskus pelkkä sivusta seuraaminen ei riitä, vaan pitää päästä syliin asti ja saada tuijotella mammaa silmiin.  Silloin saattaa aamupala viivästyä ja kahvit jäähtyä kuppiin.

Jos Kimmo ei ole kotona tai hän nukkuu, pääsee hevoset ulos vasta sen jälkeen, kun olen saanut pojan takaisin unille.  Mutta useimmiten ne pääsevät ulos varhain aamulla, kun Kimmo joko aamuvuoroon lähtiessään tai esimerkiksi tällä viikolla tulleessan yövurosta päästää hevot pihalle.

Rakkaani karvakorva <3

Usein Onnin alettua rauhoittumaan unille, puen hänelle ulkovaatteet päälle, asetan pojun vauhuihin unille ja hilpasen ulos niiden kera. Käyn lenkillä ja siivoan tallin, tai toisinpäin.  Olen nyt alkanut pikkuhiljaa yhdistellä hevostelua vaunulenkkeilyyn niin, että Vuse pääsee mukaan lenkille käppäilemään. Rupsu on rauhallinen ja rento tyyppi,  tykkää maastakäsin lenkkeilystä ja on käyttäytynyt oikein hienosti vaunujen seurassa. Hyvästä käytöksestä palkitsemista varten minulla on aina jokunen porkkanan pala taskussani :)  Sellaisina päivinä, kun Vusella ei ratsasteta, on se mukava ottaa mukaan - pysyypähän vanha herra vetreänä ja tyytyväisenä.

Jenna nappas kuvan tältä aamulta <3

Ratsastelu onkin sitten taas oma haasteensa. Kimmo katsoo poikaa mielellään, mutta aina sekään ei ole mahdollista hänen työvuorojen ynnä muiden takia. Meillä on ollut autossa korjaamista sekä kaikkea akuuttia urakkaa, mitä Kimmon on pitänyt tehdä, joten hevostelu on ollut vähän haasteellista välillä.  Eilen onnistuin ratsastamaan molemmat pollet ja  loppuviikkokin näyttää valoisalta, sillä ratsastelijoita polleille on taas tulossa mukavasti <3

Olen pariin otteeseen kokeillut heppailla kera itkuhälyttimen, kun poika on tallin nurkalla unilla. Usein treenailu kentällä onkin loppunut lyhyeen, kun poika on alkanut heräillä ja itkuhälyttimestä on alkanut kuulua ähkettä ja örinää, yltyen pienen kitinän kautta itkuksi. Olen ensimmäisistä äännähdyksistä välittömästi lähtenyt käppäilemään pihaa kohti.  Sitten olen napannut vaunut tallinnurkalta ja kävellyt vielä hevosen sekä vaunujen kanssa pihan ympyrällä.  Yleensä koko homma onkin kestänyt 30-40 minuuttia yhteensä. 

Hieman se on kieltämättä turhauttanut, mutta olen oppinut relaamaan asioiden suhteen koska tiedän, että ei tässä tilanteessa muukaan auta.  Ja onneksi pollet ovat käyttäytyneet molemmat todella hienosti ja olleet rentoja vaikkakin virkeitä.

Olen niin onnellinen, että olen päässyt takaisin hevostelun makuun ja erityisesti nauttimaan maastoilusta rakkaan luottoruunani kanssa.  Huomaan ratsastuskuntoni ja tasapainoni heikentyneen lyhyen ajan sisällä, mutta kyllä se siitä kohenee pikkuhiljaa. Vaikka olen lupaillut meneväni rauhallisesti, tätä kiusausta en ole kestänyt - vaan olen ottanut pari ravi & laukkapätkää Kuskolla maastossa ja Kaamalla olen hieman kevyesti ravaillut kentällä. En vaan yksinkertaisesi malta, olen pahoillani :D Vaikka yritän tässä epätoivoisesti puolustella itseäni, niin toisaalta minun täytyy pitää huoli hevosten kunnosta, varsinkin kun en voi aina nojata siihen, että vuokraajat pääsisivät aina hepojani liikuttamaan, onhan heillä omakin elämä luonnollisesti. 

Rakkaani ponivarsa <3

Kyllä tämä tästä lutviutuu, haasteita on aina elämässä !  Ajattelin tässä joku päivä jättää aamuisen kävelylenkin välistä ja aloittaa ratsastuksen heti, kunhan vaan saan pojan nukutettua. Katsotaan, miten tällainen käytännössä onnistuu, saanko ratsastella kentällä pikkuisen pidempään. Onneksi tällaisia päiviä ei tule usein sillä onhan minulla ihana mies, joka poikaansa vahtii mielellään <3

Nyt tallin siivoukseen, Karismaa juoksuttelemaan ja valmistautumaan hevosseuran vuosikokoukseen, moikka!

<3 Henna

Lipsahdusten ja lapsahdusten viikko

Voi voi voi!  Rupesin tuossa miettimään, mitä kaikkea sitä onkaan tullut syötyä tällä viikolla. Ruokalistassa on paljon hyvää, mutta argh! - niin paljon myös huonoa.  Jokaiselle päivälle mahtuu yksi jos toinenkin lipsahdus ja lapsahdus - mutta onneksi mittari näyttää taas pienempää lukemaa!  Olen siis tehnyt edes jotain oikein.

On siis tämänviikkoisen laihdutus-tilapäivitys-postauksen vuoro. Tässä tämänhetkinen paino ja viikon liikunnat.

Paino 86,5kg  -->  pudotusta edelliseen viikkoon 800g 
Liikunnat (vaunut siis aina mukana lenkillä )

Maanantai: vp
Tiistai :  reipastahtinen kävelylenkki 1h 20min
Keskiviikko: Kävely kylälle ja takaisin, yhteensä n. 8 km, välissä tauko kauppareissun muodossa
Torstai:  Lenkki 1h
Perjantai:  vp
Lauantai:  Lenkki 35 min, välissä hieman pientä hölkkää
Sunnuntai:  Lenkki 50min, äiti työnsi vaunuja, minä talutin Kuskoa

Nyt on siis kulunut 2 viikkoa  ja painoa pudonnut 1,5 kg . Mielestäni  pudotuksen tahti on juuri sopiva.  Olen hyvinkin tyytyväinen siihen, jos kuukaudessa lähtee parikin kiloa.  Vielä kun pääsen taas tekemään vatsoja sekä lihastreeniä salille, toivon saavani läskin tilalle ehtaa lihasta ja lisää voimaa. Minulla on niin paljon pudotettavaa, että tässä menee hetki jos toinen ennen kuin olen ihannemitoissani.

Viime viikko oli taas niin vauhdikas, että unohdin ruodussa pysymisen lukemattomia kertoja. Muutos ruokavaliossa vaatii näköjää selvää aikataulua ja huolellisuutta.   Olen niin hajamielinen, että touhuamisen ja tohottamisen keskeltä en aina muista syödä, saati sitten pitää sitä niin tärkeää juomataukoa, vaan huomasin parina iltana taas päivittäisen vesiannoksen jääneen puolitiehen, jopa vähempäänkin.   Veden juonti on erityisen tärkeää painonpudottamisen kannalta, joten se näkyi välittömästi vatsantoimintannassa, ja sitä myöten myös vaa'an lukemassa.  Tarvitsen entistä enemmän ryhdistäytymistä asioiden suhteen.

Söin myös herkkuja taas paljon herkemmin, kun kahvia tuli keiteltyä enemmän ja silloin herkästi tekee mieli sitä makeaa suupalaa. En juurikaan osaa juoda kahvia ilman sitä perinteistä suklaapalaa ( tai itseasiassa kymmentä :D ) , keksiä, tai mitään muutakaan. Mutta tästä saa syyttää vain ja ainoastaan itseään.  Olen todellinen sokeriaddiktoitunut pullahiiri, joka unohtaa niin herkästi itsekurinsa. Aivan kuin varkain, käteni kuljettaa suuhuni yhtä jos toista makeaa herkkua, mitä pöydällämme sattuu olemaan. Hyi minua!

Voi kun se lähtis sillä, millä se on tullutkin!

Olen ostanut kahvitaukoja varten proteiinipatukan, josta aina lohkaisen palan kahvihetkeä varten.  Vaikka protskupatukat ovatkin mielestäni kalliita, täytynee pitää tuosta käytännöstä kiinni. Ylimääräisen sokerin vähentäminen tuntuu jo nyt ja se saa voimaan todella hyvin, oikein puhkumaan energiaa.

Minun on selvästi rauhoitettava elämäni rytmiä ja saatava siihen entistä enemmän säännöllisyyttä.  Jokapäiväisestä liikkumisesta on ehdottomasti pidettävä kiinni,  joko itse kävellen tai sitten hevosen kanssa touhuillen.  Huomaan turhautuvani ja olevani äreä, jos en pääse lenkille.  Onni ei ole missään vaiheessa ollut syypää, sillä poika matkustaa vaunuissa oikein mielellään ja nauttii ulkoilusta. Joskus lenkki on jäänyt väliin / lyhentynyt meistä riippumattomista syistä, ja sekös välillä harmittaakin.  Mutta toki on sitä välillä pidettävä vapaapäiviäkin, jotta jaksaa säilyttää motivaation ja hyvän fiiliksen.

Loppuun pari vanhaa kuvaa "hieman" hoikemmasta Hennasta lisäämään tämän mursun motivaatiota :D 

Janne ;D

  <3 Henna

Onnellisia päiviä

Heipsan taas ja anteeksi pieni postaustauko!   En ole ehtinyt käymään päivänkausiin kunnolla koneella, saati sitte postailemaan.  Minulla on ollut ilo saada pitää ensiksi siskoni ja sitten ystäväni kylässä, joten alkuviikko onkin mennyt heidän kanssaan touhuillessa ja seurustellessa.  He auttoivatkin minua paljon Onnin hoidossa, päästiin käymään mm. kaupassa Kimmon kanssa kahdestaan sekä sain ratsastella kaikessa rauhassa. Olen saanut viettää onnellisia ja rentouttavia päiviä hyvässä seurassa, joten  kiitos mussukat kaikesta <3

Heli tätin hellässä hoivassa <3

Olen tosiaan päässyt aloittelemaan ratsastelua pikkuhiljaa,  intoa kyllä piisaisi enemmän kuin vielä toistaiseksi edes saan tehdä.  Kävin tänään neuvolassa Onnin kanssa ja en kuulemma saisi ravata ja laukata ennen jälkitarkastusta, joka on ensi kuun puolivälissä.  Olin jo kyllä kokeillut hieman ravailua ja laukkailua kentällä, mutta ei se ole pahalta tuntunut missään. Ainoastaan tosiaan oma "huteruus" on saanut hiljentämään tahtia.   Mutta aion kuunnella omia tuntemuksiani ja mennä niiden mukaan. En kuitenkaan todellakaan ole vielä revittely tai kunnon koulutreeni- kunnossa, joten kevyesti ripsutellen mennään. Käytiinkin eilen ystäväni Helin kanssa käppäilemässä kentällä kaikessa rauhassa polleja lähinnä taivutellen.

<3 <3 <3

Kylläpä kuukauden tauko hevostelusta tuntuu meikäläisessä: nivuseni kipeytyivät todella herkästi, istuntani ja apujeni käyttö on pahasti hakusessa ja lisäksi hevoset, myöskin siro sirpukka Karisma - tuntuvat älykorkeilta.  Mutta tästä se taas pikkuhiljaa lähtee rullaamaan.  Intoa tuntuu minun lisäksi olevan hevosissakin.

Selkäni on yllättäen kipeytynyt viime päivinä. Varsinkin aamuisin olen hyvinkin jumissa ja vie hetken, ennen kuin selkäni vertyy. Pahimmillaan selkärangastani kuuluu ikävä rusahdus, kun nousen esim. sohvalta ylös.  Luulen, että liian innokas lenkkeily on voinut aiheuttaa kivut, sillä en vieläkään kävele kunnollisessa ryhdissä ja huonossa asennossa kävely voi tehdä hallaa kovastikkin. Ajoittain käppäilen, kuin minulla olisi edelleen iso vauvamasu tai sitten varon mahaani, vaikkei se haavanseudulta kipeä ole enää ollut aikoihin.  Täytynee panostaa venyttelyynkin vähän paremmin, ja pitää joku vapaapäiväkin välissä.

Rakas rotanpoikanen, sisko koira Elli

Tänään siis tuli täyteen kuukausi Onnin syntymästä ja sen kunniaksi käytiin neuvolassa.  Poika sai kehuja reippaudestaan, virkeydestään ja topakuudestaan. Paino kivunnut 5015 grammaan ja pituutta oli tullut lisää 3,5 cm, eli kokonaispituus oli 54,5.   Ruoka siis maistuu ja poitsu kasvaa kovaa kyytiä, vaikkei rintamaito edelleenkään täysin riitä.   Mutta hyvällä fiiliksellä mennään eteenpäin!  

Mutta tässäpä pikaiset kuulumiset!  Pittää postailla teille taas pian pidemmän kaavan mukaan, toivomuksia ja kysymyksiä saa esittää  :)    Hyvää viikonloppua kaikille rakkaille!

<3 Henna

Lenkkeilyn iloa ja eka punnitus

Vitsit, että voi olla ihmisellä hyvä fiilis !  Uhkun elinvoimaa jo nyt ihan lyhyenkin ajan jälkeen ja minusta on tullut riippuvainen lenkkeilystä. En malta odottaa sitä päivää, että kuntoni riittäisi tekemään juoksulenkkejä ja tuntevani oman yleiskuntoni kohtentuneen.   Ja painojen nostelua veren maku suussa - sitä kaipaan vieläkin enemmän!

Iloinen pulla

En tarkalleen muista, miten pitkiä lenkkejä tein tällä viikolla.  Olen kuitenkin lenkkeillyt lähes jokapäivä vähintään 30minuuttia, yleensä tunnin molemminpuolin. Sää on ollut oikein mukava lenkkeillä sekä yksin, että seurassa. Yksin saan miettiä kaikkea kaikessa rauhassa ja sitten taas seurassa aika kuluu kuin siivillä. Samalla tulee vaihdettua kuulumisia ja askelten tahtikin pysyy reippaana ihan huomaamatta.

Usein myös joku ystävistäni on mennyt hevosella seurassani ja samalla saanut itsekin seuraa maastolenkeille.  Minä olen saanut katsella menoa vierestä, ihastellen ja kovasti kaivaten itsekin selkään.  Niin kävin myös eilen, kun serkkuni ja hänen miehensä kävivät meillä kylässä ja ratsastelemassa. He lähtivät kanssani maastoon ja minä kuljin vaunujen kanssa mukana, tai lähinnä perässä löntystellen ;)

Ensi viikolla postaan paremmin liikunnoista ja mm. ruokavaliostani.  Sen verran täytyy sanoa, että sokeri on edelleen heikkouteni, enkä ole sitä saanut kitkettyä kokonaan pois. Mutta ei niin ole tarkotuskaan näin alkuun tehdäkään.  Syön yli puolet vähemmän mm. pullaa, kakkua tai keksiä kahvin seurana ja karkinsyönnin olen koittanut minimoida myös.  Tiedän, että tällaisenä sokeri-addiktina minun täytyy nimeomaan toimia näin, jotta pystyn parantamaan tulevaisuudessakin eikä homma leviä käsiin heti alkuunsa.  "Nyt lopetan kaiken herkun-syönnin ikiajoiksi" -  dieetin aloittaminen on aina tyssännyt hirveisiin vieroitusoireisiin, joten nyt on tehtävä pieniä päätöksiä ja siitä parannettava pikkuhiljaa.  Nyt jo huomaan voivani paremmin, kun ei ole jatkuva sokerihumala tai turvotus päällä. Eikä enää edes tee mieli vetää sokeria naamaan kilotolkulla.   Minun on tarkoitus ottaa joka kuukauden alussa uudet mitat vartalosta,  ja pyrin joka viikko ilmoittamaan painoni, viikon aikana tehdyt liikunnat ja vähän osviittaa ruokavaliostakin. Otin tänään kuvan osasta ruuista, mitä vedän naamariini.  Syön ihan siis tavallaista kotiruokaa, mutta täytän yli puolet lautasestani salaatilla ja höyrytetyillä kasviksilla sekä mm.- raejuustolla.

Painoni oli tänä aamuna 87,3   ---> pudotusta 700g

Olen tyytyväinen pudotukseen ja ennen kaikkea oma hyvä olo antaa lisämotivaatiota.  Erityisesti lenkin jälkeinen  fiilis on mitä mahtavin ja olisi kova hinku jo salille - mutta vielä pitää isompia ponnisteluja välttää.

Tässä vaiheessa minun täytyy nyt myöntää teille yksi asia :  Kävin eilen hevosen selässä, mutta ihan pikkusen vain !   Kusko joutui seisomaan kentällä jonkin aikaa paikoillaan, kun pojat lähtivät jo sisälle aiemmin ja Kb oli vielä serkkuni kanssa asian ytimessä. Kokeilin huvikseni jalkaani jalustimeen, että taipuuko jalka vielä ylös -  sitten hinku selkään pääsystä otti minusta vallan, ja ponnistin satulaan. Päätin käydä selässä ihan vain tunnustelemassa, miltä masussa tuntuu.  Ei tuntunut miltään, joten käppäilin rupsulla kentällä hetken aikaa vähän pollea taivutellen. Ai että olin onnellinen! Olin kuin joku pikkulapsi, joka pääsee hevosen selkään ensimmäistä kertaa.  Samalla niin tuttu ja turvallinen ruuna tuntui älyttömän korkealta :D  Selässä käynnin tuottama mielihyvä ilmeisesti oli hyvinkin voimakas, sillä tänään minulla on ollut huomattamasta parempi maidontuotanto. Mielihyvällä on kuulemma suuri vaikutus maidontuotantoon, joten täytynee alkaa ramuta tuonne pollen selkään pikkuhiljaa enemmän. 

Mutta tällaisia kuulumisia tällä kertaa !  Ensi viikolla lupaan postata painonpudotuksesta monipuolisemmin teille :)   Loppuun vielä kuvasarja hyvinkin edustavasta,  merkkari-addiktoituneesta mursusta ! 

<3 Henna

Kaunis kaksikko

En olekaan postaillut hevosista aikoihin,  kun elämä on mullistunut perheenlisäyksen myötä ja on ollut paljon muuta kerrottavaa teille.  Mutta nyt tulee vähän heppakuulumisia pitkästä aikaa!

Eilen saatiin pollet kengitettyä, nyt taas kelpaa mennä ripsutella lyhyemmillä kavioilla.  Meillä hevosten kaviot kasvavat talvella todella hitaasti, joten kengitysväliä ehti venähtää melkein hurjat 14 viikkoa - yli puolet, mitä kesällä yleensä on.  Mutta kengittäjän mukaan se oli vain tehnyt hyvää  kavioille, eikä ne olleet päässeet kasvamaan liian pitkiksi kuitenkaan.  

Vaikka olen joutunut lomailemaan hevosen selästä, on pollet päässeet liikkumaan tosi kivasti ihanaisten tyttöjen toimesta.   Molemmat hepat ovat olleet todella tyytyväisen oloisia ja mikä tärkeintä - käyttäytyneet ja toimineet oikein hienosti. Minun ei ole todellakaan tarvinnut stressata hevosten vuoksi, vaan olen saanut olla levollisesti ja toipua rauhassa kaikesta. Vaikka tulevaisuudessa pääsen itsekin osallistumaan taas liikutteluun, jokainen kävijä saa ehdottomasti jatkossakin aina ehtiessään /  halutessaan käydä hevostelemassa - se on enemmän kuin tervetullutta ja toivonkin sitä.

Tarja kävi tiistaina ratsastelemassa Karisman ja minä sain olla ihailevan assistentin roolissa. Ihastelun lomassa kaivelin välillä tilsoja kavioista pois ja napsin kuvia kameralla.  Kuvailu ei tosin oikein meinannut luonnistua, joten pyysin Kimmon avukseni. Kimmo taisikin loppupeleissä olla taas se, joka ne parhaimmat kuvat napsi  :D 

Tytöt näyttivät tosi hyvältä yhdessä, kyllä silmä lepäsi ja omistaja sai olla ylpeä pienestä tammuskastaan.  Menoa katsellessa tuli itsellekin kova hinku takaisin satulaan.  Mutta malttia malttia - kyllä minä vielä siellä selässä ehdin keikkua!   Mutta tässäpä kuvia hienoista:

On mielettömän kivaa omistaa kaksi niin erilaista hevosta, jotka voivat tarjota ratsastajilleen erilaisia kokemuksia.   Karisma on parhaimmillaan kentällä, mutta maastossa siltä saa tarvittaessa hirmuisen vauhdin irti ja neitin kanssa saa kyllä halutessaan kiitää tuulispäänä.  Kusko onkin sitten parhaimmillaan rennossa maastoilussa, ilman satulaa lussuttelussa sekä alkeisratsastuksessa. Karisma tarjoaa vauhtia ja haasteita,  Vuse taas rentoa meininkiä.

Minulla on niin ikävä maastolenkkejä ilman satulaa. Siitä on niin pitkä aika, kun olen päässyt niin tekemään.  Voi olla, että nivuseni huutavat armoa seuraavan kerran koittamisen jälkeen.  Ihanaa, kun tulee kevät ja voi ratsastella rennosti kevätauringon paisteessa :)

Tässäpä nyt tämmöinen vähäsanainen ja runsaskuvainen postaus !  Ai niin, oikein hyvää ystävänpäivää kaikille ihanille lukijoilleni ! <3

"Ystävyys ei tunne välimatkoja eikä se laske kohtaamista.
Ystävä asustaa sydämessä läpi mutkaisten teiden ja vaikeiden tilanteiden,
ajatuksissa mukana kulkien ja voimaa antaen.
Tosiystävä kävelee silloin sisään, kun muu maailma kävelee ulos. "


<3 Henna 

Alaston totuus

Röh röh! Enpä olisi aiemmin uskonut, että vastaan tulee tällainenkin päivä, että lisään kuvia itsestäni alusvaatteisillani kaikkien "ihasteltavaksi"  :D  Mutta eipä minulla ole pahemmin hävittävää, joten tässä minä nyt sitten olen, keikistelemässä kilojeni kera - julkisesti lihavana.  On jotenkin järkyttäävää, että painoin 100 kiloa mennessäni synnyttämään.  Tänään tuli tasan 3 viikkoa täyteen Onnin syntymästä ja kiloja on nyt karissut 12 kiloa. Oloni on huomattavasti keposampi hävinneen turvotuksen myötä,  mutta voeh -  vielä on paljon kropassa hävitettävää.

11.2.2013

Tähän kroppaan tulee muutos -  ajan kanssa. Ainakin toivon niin.  Minulla ei ole onneksi minnekään kiire, enkä ota paineita kroppani kuntouttamisesta. Kuitenkin tavoitteena on pudottaa painoa, kiinteytyä ja saada lihas- sekä yleiskuntoa paremmaksi. Mutta ennenkaikkea tärkeintä on oma hyvä olo sekä virkeämpi olemus.  Siihen ei onneksi tarvita poppaskonsteja, vaan säännöllinen, terveellinen ruokavalio, runsas nesteen nauttiminen sekä monipuolinen liikunta tepsivät kyllä.

Jospa kesällä 2014 olisin jo hieman paremmassa kunnossa, tavoitteena olisi hävittää kropasta rutkasti senttejä ja kilot saisi pudota 70 kiloon tai jopa allekin. Mutta saas nähdä miten käy.  Ehkä tavoitteet saattavat olla himpun verran liian korkeat, mutta haluan silti uskoa itseeni.   Stressiä tai paineita en aio kuitenkaan asiasta ottaa - sillä kun ei saa kuin hidastusta ja takapakkia aikaiseksi.  Muutenkaan en tee muutoksia radikaalisti, vaan aloitan hissukseen - pienillä muutoksilla ruokavaliossa ja liikunnan aloitan aluksi kevyemmin lenkkien muodossa ja kunnon kohotessa lisään tahtia sekä vastusta. Aion nauttia liikunnasta täysillä, niin kuin olen jo viime päivinä tehnytkin ja saada tasapainoisemman rytmin päiviini muutenkin. Se on jo lapsenkin kannalta hyväksi.  Mikään langanlaiha en koskaan halua olla, koska kurvit pukevat persoonaani enkä muutenkaan ole koskaan halunnut näyttää miltään vinttikoiralta, jolla paistaa kylkiluut kilometrien päähän.  Koska omistan merkittävän ylipainon, on ihan jo terveydellisista syistä ja oman jaksamisen kannalta syytä keventyä reippaasti.  Ja jos haluan kehittää itseäni ratsastajana, on syytä hankkia parempi lihaskunto sekä kehonhallinta ja hevosia ajatellen myös keventää niiden kantotaakkaa.

2004

Olen viime vuosina liian paljon keskittynyt muihin asioihin, touhottanut eteenpäin kuin päätön kana.  Nukkunut huonosti, unohtanut levon merkityksen. Jättänyt ateroita välistä ja iltasella syönyt sudennälkään yhtä sun toista epämääräistä. Juossut tukka putkella ja stressannut aivan liikaa. Unohtanut oman olemassaoloni ja hiljaa vaipunut rapakuntoon.  Elänyt hiilaripöhössä ja suolaturvotuksessa aivan liian pitkään. Vetänyt sokeria kaksi käsin naamaria kohti. Syönyt sekä iloon, että suruun. Ajanut itseni oravanpyörään, jossa juokseminen on kerryttänyt minulle vain ylipainon.

Possu + Munkki =  Possumunkki

Hyi minua! Vaikka tänäpäivänä rakastan itseäni enemmän, kuin ikinä elämässäni - minun on rakastettava itseäni vieläkin enemmän, niin että hoidan itseni kuntoon. Vaikka raskausaikana ilmennyt diabetes jäi sinne tielleen synnytyslaitokselle, sen saaminen, vaikkakin vain raskausajaksi, pysäytti minut. Potilaspapereissa toistuvasti lukeva "lihavuus"  pisti ikävästi silmiini ja se saikin minut päättämään, että nyt on päästävä liikakiloista eroon. Onneksi hiilarien, sokerin minimoiminen on jäänyt mukavasti päälle raskausajasta, joten tästä on hyvä jatkaa. Mikään karppaaja en aio olla, mutta turhat ja ylimääräiset sokerit on hyvä jättää pois. Haluan noudattaa mahdollisimman  "normaalia"  muistuttavaa, mutta kevyempää ruokavaliota ihan jo vain senkin vuoksi, että se on helpompi pitää yllä pidemmällä tähtäimellä.  Nyt kun kyse ei ole mistään laihdutuskuurista, vaan elämäntapamuutoksesta.

Pituudestani en osaa tarkalleen sanoa, kun viimeksi minut on mitattu ehkä 15 vuotiaana, jolloin olin 163 cm pitkä. Olen ehkä kasvanut hieman siitä mutta koska en ole varma niin lasketaan BMI tuon mukaan.   Mutta tässäpä otetut mitat:

Pituus 163 cm
Paino 88 kg

BMI : 33.1 --->  Merkittävä lihavuus.

Vyötärö: 102 cm
Lantio:120cm
Rinta: 113 cm

Siinä on työmaata minulle! Mutta asiat julkisesti myöntämällä ja omalla rehellisyydellä itselleen on iso merkitys muodonmuutoksessa. En halua valehdella itselleni ja piiloutua vaatteiden alle luullen, ettei ihmiset näe minun ylipainoani. Olen pullukka ja sillä siisti.  En ole masentunut siitä enää, vaan pidän itseäni silti kauniina kasvojeni vuoksi.   Mutta toki ihan oman terveyden ja jaksamisen vuoksi haluan keventyä. Ja miksipä ei olisi kivaa pukeutua kauniisiin mekkoihin ja olla viehättäväkin ;)  En halua painaa reilua 20 kiloa enemmän, kuin mieheni, vaan haluan tuntea itseni siroksi ja naiselliseksi.

11.2.2013

Nyt on siis minun vuoroni!  Haluan löytää samanlaisen motivaation ja kurinalaisuuden itseni suhteen - mitä olen vaalinut hevosteni kanssa. Mikään ei ole niin hienoa, kun nähdä kehitystä ja kokea hyvä fiilis liikunnan ja terveen elämäntavan parissa.  Kun olen kunnossa itsekin, voin ratsastaa paremmin ja olla virkeämpi, elinvoimaisempi vaimo ja äiti. Hyvä olo näkyy koko olemuksessa ja mielialassa. Vaikka koen itseni suhteellisen pirtsakaksi jo nyt, ei lisäenergia tai iloisuus ole koskaan pahitteeksi.

 <3 Henna