Tyttöjen ratsitunti ja pohdintaa hevosten yksillösyydestä

Eilen mamma nautti vapaapäivästään hevosen selässä istumisesta ja sai keskittyä vain ihailemaan toisten menoa.  Heti alkuun pitää painottaa, etten todellakaan ole mikään ratsastuksenopettaja, en sitten sinne päinkään! Osaan juuri ja juuri neuvoa perusasioita omien hevosen näkökulmasta, eli siten mitkä avut toimivat, tai saattavat toimia meidän kaakkimusten kohdalla.   Sainkin eilen pitää tuntia mieheni sukulaistytöille, olin luvannut tyttösille sellaisen joululahjaksi ja oli kyllä todella mukavaa ohjata heitä sekä touhuilla tallilla yhdessä pitkästä aikaa.

Tytöt olivat oikein reippaita tuntilaisia ja ymmärsivät hyvin ohjeeni, vaikka ne taisivat välillä vähän sekavahkoa hepreaa ollakin. Kertailimme perusasioita käsien asennosta kantapäihin sekä kehon apujen käyttöä, mikä on hevostemme kohdalla erityisen tärkeää.   Lisäksi tehtävinä olivat pysäytykset, pääty-ympyrät sekä  hieman suunnanvaihtoja "koko rata leikkaa"-avulla. Molemmat tyttöset ravasivat myös.   Kusko on lihonut aika pullavaksi poniksi ja herra osoittikin alkuun hieman laiskuuden merkkejä.  Kuitenkin loppupeleissä ukkelikin "herättyään"  ravaili oikein hienosti ja teki tehtävät tuttuun tapaansa mukisematta. Karismakin toimi tunnilla todella mukavasti, olin hevosesta positiivisesti yllättynyt.  Neiti on hyvin herkkä, reipas tapaus ja vauhtiakin riitti, mutta pysyi yllättävän hyvin käsissä  ja kuunteli nuorta ratsastajaansa kiltisti.  Muutamaan otteeseen Kaama olisi halunnut vielä ravailla omatoimisesti, mutta malttoi loppupeleissä kulkea käynnissä parin muistuttelun jälkeen.   Tytöt olivat oikein tyytyväisiä tuntiin ja minulle itsellekkin jäi tosi hyvä fiilis. Otan lapset tunnille mielelläni uudelleenkin. Sain kiitokseksi hienon piirustuksen, joka pääsi satulahuoneen seinää koristamaan.

Vaikka olenkin ollut erityisen ennakoiva ja vähän tarkkakin tuosta ravurinraadostani, annan sitä mielelläni jatkossa myös muitten kokeiluun kentällä. Ihan jo siitäkin syystä, että hevonen alkaa reippaudestaan huolimatta vaikuttaa suhteellisen turvalliselta myös muille ratsastajille, etenkin kun kentällä mennään.  Sillä kun ei ole tapana kenttäillessä pahemmin pukitella tai tehdä muitakaan konnankoukkuja. Se on vain yksinkertaisesti hyvin reipas.  Neiti onkin tykästynyt kenttä-työskentelyyn ja toimii mielestäni siellä kivasti.  Laukkaa en ole vielä kentällä itse kokeillut hyvinkin selvästä syystä, joten en tiedä miten laukkailu onnistuu tuolla pikku kentällämme.  Tamma kuumuu myös laukassa usein herkästi, mutta liikutuksen ollessa tarpeeksi aktiivista ja säännöllistä,  rauhoittuessaan ja enimpien energioiden purkautuessa - se malttaa kyllä laukata hyvinkin nätisti, rentoutua ja hakeutua tuntumalle.   Mutta nyt, kun laukkaa ei olla treenattu kunnolla pitkään aikaan ympyrällä, voi alkuun tehdä vähän tiukkaa ja tamman kanssa pääsee hyvinkin luultavasti neuvottelemaan, ainakin vauhdista. Onneksi yleensä laukkailun tullessa osaksi taas rutiineja, alkaa homma taas pyöriä silläkin saralla.   Minulle on tarjoutunut paljon ihania läpiratsastajia, joilla on sisua ja halua tehdä asiat hyvin ja huolellisesti.   Ja se on Karisman kohdalla erityisen tärkeää.

"Mahtava" meno - tiukka etukeno  (lokakuu 2012)

Yleensäkin sisusta ja huolellisuudesta voisin sanoa muutaman sanasen.  Tunnen paljon erilaisia hevosharrastajia ympäri suomea ja muutamia ulkomailtakin, sekä monet ystäväni harrastavat hevosia tavalla tai toisella.  Tuttujen ja ystävien joukkoon mahtuu mm. kansallisen tason kilparatsastajia, nuorten/ raakojen hevosten kanssa treenaajia / ratsuttajia,  puskailijoita, ravi-ohjastajia sekä työhevos-harrastajia. Olenkin useamman henkilön kanssa keskustellut hevostelusta yleensä ja usein siinä sivussa myös siitä, mitä hevoselta voi ja saa vaatia.  Olen itse puskailija ja harrastelen kevyessä meinigissä.  Myös hevoseni tuntuvat olevan hyvinkin tyytyväisiä rooliinsa ja tehtäväänsä puskailuhommissa sekä alkeellisessa koulutreenissä.

Mielestäni hevoselta ei saa vaatia enempää, mihin hevosen senhetkinen kapasiteetti tai ennemminkin kunto riittää. Olkoon se sitten ratsu, ravuri tai työhevonen.  Kapasiteetti voi toki olla siellä syvällä sisimmässä, mutta se on kaivettava esiin pikkuhiljaa, varmoin,  tasaisin askelin.   Myös ratsastajan / ohjastajan / käsittelijän on osattava katsoa hevosta ja tutustua siihen, ennen kuin alkaa sillä treenailemaan enemmän, mitä hevonen pystyy tarjoamaan.  Usein tehdään se klassinen virhe, että ilman syvällisempää tutustumista, tietoutta hevonen kunnosta,  hevosella saatetaan ratsastaa /  hiitata, hutkeltaa menenmään ilman johdonmukaisuutta ja hevoseen hermostutaan herkästi sen vuoksi, eikä muisteta katsoa peiliin.  Tähän tulee törmättyä usein:  jos kaakki ei pelaakaan ihmisen mielen mukaan välittömästi - hevosta moititaan ja käsitellään "vilppikeinoin" tavoitteen saavuttamikseksi.   Ravi/ ajo- hommia kun tunnen niin  paljon vähemmän, etten ala niistä sen enempää sanomaan. Mutta kaikki tiedämme, mitä meininkiä sielläkin saattaa pahimmillaan olla. 

Se on helpompi sanottu kuin tehty.  En itsekään ole mikään pyhimys. Ratsastajana en omista aina niin tasaisia käsiä, vaan käteni ovat pahimmillaan karkeat ja kovat. Suurin tavoitteeni onkin, että yritän kuitenkin pitää käteni niin tasaisena, etten hevosta kiskoisi suusta tai sahaisi ja saisin pidettyä tuntuman tasaisena ja keskittyä entistä enemmän kropan käyttöön ja jalkojen asentoon.   Karisma joskus tarvitsee hetkittäistä napakampaa otetta ollessaan "tinttaroivalla" tuulella, mutta rauhoittuessaan nauttii ihmisen ohjasta myötäämisestä niin paljon, että myötää takaisin rentouttaen itsensä kunnolliseen ryhtiin.   Olen syyllistynyt itsekin yllä mainitsemiini asioihin, mutta onnekseni oppinut matkan varrella hevosista ja itsestäni niin paljon. Opit ovat menneet perille  useimmiten kantapään kautta, joten osaan katsoa nykyään ensimmäisenä omaa toimintaani.   Ratsastukseni on useinkin ollut enemmän, kuin törkeää katsottavaa, eikä se vieläkään mitään kauneinta ole.  Jos hevonen pelaa huonosti mietin ensimmäisenä, mitä olen mahdollisesti tehnyt / teen väärin, olenko liikuttanut hevostani tarpeeksi tai miten olen huoltanut niiden lihaksistoa.  Alku- ja loppukäynnit ovat ehdottoman tärkeät, vapaiden jälkeen käyntilenkki on aina parempi vaihtoehto ja erityisesti kunnollisen hikitreenin jälkeen on huolehdittava hevosen venyttelystä ja asiallisesti loimituksesta lihasten lämmön tasoittamiseksi.

Hyi hyi hyi- kuva kesältä 2011

Jos hevonen on tottunut enemmän maastoilemaan tai sen liikuttelu on ollut kevyempää, täytyy rankempaan treeniin ehdottomasti siirtyä pikkuhiljaa ja rauhallisesti. Hevonen, joka ei ole tottunut työskentelemään kentällä tehden voltteja taipuen kunnolla ja kulkien ryhdikkäästi avuilla - ei toimi välttämättä heti kuin ajatus.   Miksi siis väkisillä pakottaa hevosta toimimaan yli rajojensa -  niin, että se saattaa oireilla äkillisen ja liiallisen lihashapotuksen johdosta?

Tässä välissä voisin suositella lämpimästi erästä kirjaa, jonka sain aikoinaan kokeneemmalta ystävältäni lahjaksi.  Olin juuri aloittanut hevosharrastuksen ja kirjasta on kyllä ollut matkan varrella todella paljon apua. Olen lukenut sen useita kertoja.   Kirja on aikuisratsastajan päiväkirja , jossa on hyviä vinkkejä kehittymiseen ratsastajana ja kaikkea muuta mukavaa infoa. 

Meidän hevosista molemmat oireilee todella herkästi, jos olen esim. ratsastanut niitä harvemmin / kevyemmin tai huolettomammin. Tein niin aiemmin ja hevoseni olivat selkeästi huonommassa lihaskunnossa ja huonommalla motivaatiolla varustettuja.   Ne eivät ole välttämättä aina mitään helppoja harrastekavereita, eivätkä todellakaan hölläilevän hevosenomistajan ystäviä. Useista vapaapäivistä ne eivät ainakaan pidä. Olen saanutkin tiukkapipoisen ja vaativan hevostelijan maineen, vaikken ole toiminnallani tai puheillani pahaa missään vaiheessa tarkoittanutkaan. En vain henkilökohtaisesti halua tarjota huonosti toimivaa tai ihmisen turvallisuutta uhkaavaa hevosta kenellekkään, joten olen koittanut neuvoa nätisti kaikki jipot ja kikat, millä ponimme saadaan toimimaan. Onneksi pääasiassa lähes kaikki tallilla käyvät hevostelijat ovat pointtini ymmärtäneet.  Kuskon kohdalla olen alkanut ajatella astetta rennommin, kun olen huomannut että herra on jo vanha ukko,  ja jo ihan rakenteensa ja turvonneitten takastensa vuoksi selvästi tyytyväisempi maastoilupuksuna tai kevyessä koulutreenissä.  Mutta silti lenkityksestä ja sen monipuolisuudesta haluan pitää huolen. Kaama taas tuntuu nauttivan kenttäilystä, aktiivisesta treenistä. Neiti tarvitseekin kunnollista, ajattelua vaativaa treeniä, jotta sen energiataso pysyy edes suhteellisen käsissä.  Tammuska onkin halutessaan oikein kuulolla, jolloin se on mukava ratsastaa ja parhaimmillaan neitiltä onnistuu jo pienet koulukuviotkin.  Hevoseni ovat kuin yö ja päivä, joten niitä on myös käsiteltävä, ratsastettava ja huollettava niitten kunnon,  persoonan ja kapasiteetin mukaan.

Ohoh, tulipas taas pitkät pohdinnat!  Mitä mieltä olitte tällaisista ajatuksista ?  Olen saanut aiemmin kritiikkiä siitä, että syyllistän muita hevos-pohdinnoillani, joten kysymys kuuluukin:   syyllistinkö ?  :)

Ja kaikille lukijoilleni toivotan oikein hyvää uutta vuotta  ja etenkin turvallisia viimeisiä tämän vuoden tunteja!  Pitäkäähän toisistanne huolta! <3 

<3 Henna