Rakkauden-huuruinen mamma shoppailuhimon ja jännityksen kourissa!

Voivoi! Epäreilua! Miksi ihmeessä vauvoille on kehitelty kaikkea niin ihanaa ja söpöä ?   En kestä !   Tää on nytten justiisa tätä inhoamaani materialismia ja  kyllä todellakin kaupat tietää, miten heikkoja tulevat äidit ovatkaan rakkaudenpuuskassaan !  Minusta on tullut yksi niistä ! :D 

Olen koittanut kulkea kaupoissa ja nettisivuilla "ravi-laput silmillä", etten rekisteröisi kaikkia niitä suloisia härpäkkeitä, mitä naperolle voisi mahdollisesti ostaa.  Saati sitten vaatteita -  niitä pienen pieniä huppareita ja farkkuja! Töppösiä!  Olen jo nyt niin rakastunut tuohon pikkumieheemme, etten malta odottaa että pääsen toista nuuhkimaan, suukottamaan ja  katsomaan syvälle silmiin. Saamaan sen ensimmäisen hymyn.  Minun ja Kimmon oma poika, meidän yhdistynyttä lihaa ja verta.

vanha kuva vuodelta 2004 <3

Emme ole yksin odottamassa lasta.  Läheisimmät ystävämme odottavat pojan syntymistä innosta pinkeenä, vanhempani ovat jo niin valmista ukkia ja mummua.   Kaikki haluavat osallistua elämäämme auttamalla ja olemalla tukena.   Ihana tietää, ettei ole yksin, ei nyt - eikä lapsen syntymänkään jälkeen.   Hoitoapua on tarjoutunut paljon ja neuvoja tulen saamaan pulmiini. Ystäväni ovat valmiina olemaan ns. hälytystilassa, se tarkoittanee sitä, että kun synnytyksen aika tulee, huolehtivat he hevosista ja muutenkin kaikesta ollessani poissa. Minulla on kyllä maailman parhaimmat ystävät -  taatusti läsnä ja lähellä.

Olen kyllä ostellut vauvalle kaikkea tärkeää, ja osan olen saanut ilmaiseksikin ystäviltä ja tuttavilta.   Toki pieneen hempeilyyn olen sortunut, ostamaan pienen pieniä töppösiä, farkkuja ja huppareita. Mutta koittanut pitää nuo viimeiset järjen hivenet pääkopassani ja kohtuuden kaikessa.  Olenkin kirjoittanut pitkän listan, mitä kaikkea nimenomaan TÄRKEÄÄ pitää hankkia.  Se on kätevää, sillä muistini on niin huono, etten muistaisi varmaan puoliakaan ilman tuota listaa.

 

 

Huomenna onkin sitten mielenkiintoinen päivä tulossa.  On vihdoin ja viimein se aika, että pääsemme katsomaan vauvaamme ja arvoimaan pikku-ukkelin kokoa.  Samalla lääkäri ja hoitaja tekevät kanssamme yhteistyössä synnytys-tapa arvoinnin, jossa tehdään mittauksia mm. lantiosta ja tutkaillaan alatiesynnytyksen turvallisuutta.

Kieltämättä hieman jännittää arvioinnin lopputulos,   mihin lääkäri päätyy ja onko päätös kenties oikea ?    Vai joudunko elämään epätietoisuudessa loppuun asti ? Lisäksi sen verran tarinoita toimenpiteestä netistä lukeneena, jännittää tutkimuksen epämiellyttävyys sekä sen tuottama kipu.   Jotkut ovat kertoneet tutkimuksen olevan "kovakourainen".  Ei varmaan pitäis olla näin utelias ja ottaa selvää kaikesta, onhan kaikki hyvin yksilöllistä ja lääkäritkin hyvin erilaisia.  Ja naurettavintahan tässä on se, että varmasti tutkimuksen tuottama epämiellyttävyys / kipu on lastenleikkiä verrattuna synntyskipuihin tai sektion eli keisarinleikkauksen jälkeisiin kipuihin.

Mutta eiköhän kaikki mene hyvin ja asioihin saada selvyyttä. Olen ottanut rennosti eilisen ja tämän päivän, siivoillut kotosalla, leiponut joulutorttuja, poltellut kynttilöitä ja antanut aikaa itselleni sekä levolle.   Hevoset on lenkkeilleet mukavasti, su, ma & ti  ratsasteltiin,   eilen saivat juoksennella hangessa kentällä ja tänään viettivät ponit vapaapäivää. 

Palaan taas pian asiaan, kunhan saan vastauksia kysymyksiini. Jos linjoilla on kokeneempia mammoja, niin kertokaa ihmeessä (halutessanne tottakai)   teidän tarinanne ja kokemuksenne arvioinneista ja lopputuloksesta, miten kaikki meni.  Minä jos joku tarvitsen viisaita sanojanne! :)

<3 Henna