torstai 13. joulukuuta 2012

Rakkauden-huuruinen mamma shoppailuhimon ja jännityksen kourissa!

Voivoi! Epäreilua! Miksi ihmeessä vauvoille on kehitelty kaikkea niin ihanaa ja söpöä ?   En kestä !   Tää on nytten justiisa tätä inhoamaani materialismia ja  kyllä todellakin kaupat tietää, miten heikkoja tulevat äidit ovatkaan rakkaudenpuuskassaan !  Minusta on tullut yksi niistä ! :D 

Olen koittanut kulkea kaupoissa ja nettisivuilla "ravi-laput silmillä", etten rekisteröisi kaikkia niitä suloisia härpäkkeitä, mitä naperolle voisi mahdollisesti ostaa.  Saati sitten vaatteita -  niitä pienen pieniä huppareita ja farkkuja! Töppösiä!  Olen jo nyt niin rakastunut tuohon pikkumieheemme, etten malta odottaa että pääsen toista nuuhkimaan, suukottamaan ja  katsomaan syvälle silmiin. Saamaan sen ensimmäisen hymyn.  Minun ja Kimmon oma poika, meidän yhdistynyttä lihaa ja verta.

vanha kuva vuodelta 2004 <3
Emme ole yksin odottamassa lasta.  Läheisimmät ystävämme odottavat pojan syntymistä innosta pinkeenä, vanhempani ovat jo niin valmista ukkia ja mummua.   Kaikki haluavat osallistua elämäämme auttamalla ja olemalla tukena.   Ihana tietää, ettei ole yksin, ei nyt - eikä lapsen syntymänkään jälkeen.   Hoitoapua on tarjoutunut paljon ja neuvoja tulen saamaan pulmiini. Ystäväni ovat valmiina olemaan ns. hälytystilassa, se tarkoittanee sitä, että kun synnytyksen aika tulee, huolehtivat he hevosista ja muutenkin kaikesta ollessani poissa. Minulla on kyllä maailman parhaimmat ystävät -  taatusti läsnä ja lähellä.

Olen kyllä ostellut vauvalle kaikkea tärkeää, ja osan olen saanut ilmaiseksikin ystäviltä ja tuttavilta.   Toki pieneen hempeilyyn olen sortunut, ostamaan pienen pieniä töppösiä, farkkuja ja huppareita. Mutta koittanut pitää nuo viimeiset järjen hivenet pääkopassani ja kohtuuden kaikessa.  Olenkin kirjoittanut pitkän listan, mitä kaikkea nimenomaan TÄRKEÄÄ pitää hankkia.  Se on kätevää, sillä muistini on niin huono, etten muistaisi varmaan puoliakaan ilman tuota listaa.

 

 








Huomenna onkin sitten mielenkiintoinen päivä tulossa.  On vihdoin ja viimein se aika, että pääsemme katsomaan vauvaamme ja arvoimaan pikku-ukkelin kokoa.  Samalla lääkäri ja hoitaja tekevät kanssamme yhteistyössä synnytys-tapa arvoinnin, jossa tehdään mittauksia mm. lantiosta ja tutkaillaan alatiesynnytyksen turvallisuutta.

Kieltämättä hieman jännittää arvioinnin lopputulos,   mihin lääkäri päätyy ja onko päätös kenties oikea ?    Vai joudunko elämään epätietoisuudessa loppuun asti ? Lisäksi sen verran tarinoita toimenpiteestä netistä lukeneena, jännittää tutkimuksen epämiellyttävyys sekä sen tuottama kipu.   Jotkut ovat kertoneet tutkimuksen olevan "kovakourainen".  Ei varmaan pitäis olla näin utelias ja ottaa selvää kaikesta, onhan kaikki hyvin yksilöllistä ja lääkäritkin hyvin erilaisia.  Ja naurettavintahan tässä on se, että varmasti tutkimuksen tuottama epämiellyttävyys / kipu on lastenleikkiä verrattuna synntyskipuihin tai sektion eli keisarinleikkauksen jälkeisiin kipuihin.

Mutta eiköhän kaikki mene hyvin ja asioihin saada selvyyttä. Olen ottanut rennosti eilisen ja tämän päivän, siivoillut kotosalla, leiponut joulutorttuja, poltellut kynttilöitä ja antanut aikaa itselleni sekä levolle.   Hevoset on lenkkeilleet mukavasti, su, ma & ti  ratsasteltiin,   eilen saivat juoksennella hangessa kentällä ja tänään viettivät ponit vapaapäivää. 

Palaan taas pian asiaan, kunhan saan vastauksia kysymyksiini. Jos linjoilla on kokeneempia mammoja, niin kertokaa ihmeessä (halutessanne tottakai)   teidän tarinanne ja kokemuksenne arvioinneista ja lopputuloksesta, miten kaikki meni.  Minä jos joku tarvitsen viisaita sanojanne! :)

<3 Henna

24 kommenttia:

  1. aiettä miten söpöjä vauvajuttuja, mä en kestä :D

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana toi eka kuva, oot niin nätti ! :) Ja suloisia vauvajuttuja tosiaan, toi on kyllä ihan törkeetä miten noin söpöjä vaatteita sun muita edes tehdään kaikkia kiusaamaan ! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, voi kun sitä pääsisi edes lähemmäksi entisiä mittoja joskus :)) Ja kyllä, meinaa pää levitä kun löytää jokapäivä jotain ihanaa vauvalle, pittää tosiaan rajoittaa hieman tuolla netissä surffailua ! Unohdinkin tuossa postauksessa mainita, että oon ostanut lähes kaiken käytettynä edullisesti mm. nettikirppiksiltä ja huuto-netistä :) tosi paljon on saanut säästettyä rahaa, kun ostaa vähän käytettyä tavaraa edullisemmin :)

      Poista
  3. Ihania härpäkkeitähän niitä löytyy!<3 ja ihania oot jo löytäny, joskus on vaan vaikea hillitä itseään!;DDD. Tuon jutun "kovakouraisuudesta" en kyllä menisi allekirjoitamaan ainakaan omalla kohdallani. Ei ollut yhtään epämiellyttävää, mutta se onkii taas semmonen henkilökohtainen kokemus jonka jokainen tuntee varmasti omalla tavallaan ja varmaan riippuu paljon asennoista ja paikoista millaista se on!:) Miullekin todettiin että ihan normisti sopii tulemaan ja asento hyvä, mutta eihän se ihan silleen menny niinku jo tiiät!:)-Anne-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin onpa hyvä tietää ! Mutta senkin kyllä tiijän, että sie et oo mikkään vähästä valittaja :D Mutta sepä selviääpi huomenna, katsotaan miten käypi :) Ja enköhän miekii kestä, oon itsekin aika sitkee sissi, ainakin omasta mielestäni hih ;DDD

      Poista
    2. nii rennosti on vaan ku pystyy niin menee salaa ohi! vai ootko sissin sijaan kunnon kova korpisoturi!?:DD:)-Anne-

      Poista
    3. no se suattais olla kyllä osuvampi sana kuvaamaan ! :DDD

      Poista
  4. arviointi oli helppo,pelkkä alakautta ultraus riitti :)

    emma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin, katsotaan miten ne meikäläistä tutkiipi :D se on kuulemma tosi yksilällistä :)

      Poista
  5. Nää sun vauvajutut saa minut ihan sekasin! En malta odottaa sitä aikaa, kun me elämme Tomin kanssa samassa hurmiossa. Hirmusesti vielä onnea teille!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. et taida olla ainut :)) noh kyllä se teidän vuoro tulee vielä <3 ja varmasti saapi teidän lapsi erinomaisen ja rakastavan kodin :) Kiitos kovasti <3

      Poista
  6. Aaw, ihania pikku vaatteita ja nuo pikku uggit <3! Jotenki tulee itelle kauheen ilonen fiilis kun lukee sun vauvajuttuja, oikee paistaa läpi se miten paljon sitä hartaasti odotettua pikku ihmistä odottaa aivan into pinkeenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityisesti nuo pikku uggit on kyllä ihan ykköset, pakko oli saada ! <3 On ihana, että tuo into paistaa läpi, onhan se ihan uskomattoman hienoa vihdoin ja viimein monen vuoden odotuksen jälkeen saada pieni rakkauden hedelmä syliin <3 Kiitos <3

      Poista
  7. Voi miten suloisia vauvajuttuja!! Vauvanvaatteet ym. on kyllä suloisinta mitä vaatekaupoissa on yleensä tarjolla <3 Nuo tennarit on parhaat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meikällä on aina ollut vaikea kulkea lastenosaston ohi, aina on pakko edes vähän hiplailla lastenvaatteita :)) Nuo tennarit löysin nettikirpputorilta, huomenna haen ne kuopiossa eräältä naiselta :))

      Poista
  8. Ihania juttuja <3 Innostus, jännitys ja rakkaus näkyy tekstistä! Mukavaa lukea tämmösiä ja tekee mun omalle kriiseilylle hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva ettei häritse sinua kriisin keskellä, elä huoli - kaikki tulee kyllä aikanaan, jos on tarkoitettu ja sopiva aika. :)

      Poista
    2. Nimenomaan tämmösiä fiiliksiä tarviin kuulla! Niin monilta tulee vaan negatiiviset asiat esille, kun en ite ymmärrä aatella positiivisia itsestäänselvyyksinä. Mutta, prosessi toivonmukaan etenee :) Pitäiskin varmaan kirjotella taas asiasta ;)

      Poista
    3. Niinpä, noh sellaista elämä on erilaisine tuntemuksineen. Mutta jokainen kyllä hoitaa asiansa miten parhaimmaksi näkee ja asiat kyllä loksahtelee kohilleen ajallaan <3 Haleja! <3

      Poista
  9. Ensinnäkin, pakahdun sinun ja kimmon rakkauden määrästä <3 Olette niin älyttömän rakastuneita edelleen ja pieni mies tuo sen vielä paremmin esille :) On ihanaa ajatella että enää kuukausi tai vähän reilu että saadaan poitsu maailmaan! Täti pakahtuu jo ajatuksestakin, ja puhelin valmiudessa yötä päivää milloin ponit tarvitsee minua :) Jännä kuukausi edessä, onneksi kaikki on sen arvoista. Kiitos kun kävit, piristi paljon minua <3 Love you.

    ps. nuo ugit sulattaa mun syrämmen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, noh tää on kyllä tehnyt hyvää meille molemmille :) Saas nähdä, miten suhde voi sitten kaiken hässäkän keskellä, mutta eiköhän se hyvin suju kun kumpikin osallistuu eikä jää yksin, saa toiselta tukea. :)

      Kyllä sitä jännityksessä sitte eletään, mutta jospa jollaista suunnitelmaa ehittäisiin ees vähän tehdä, niin ei kaikki tuu puskista ja yllättäen :)) ja tosiaan onneksi sun ei tartte yksin kaikkea hoitaa, te voitte tehdä vuoroja tyttöjen kanssa, niin ei tule yhdelle ihmiselle liikaa hommaa :)) <3

      Poista
  10. Voi oot ihana! :D Kyllä susta tullee hyvä äiti <3 ootanki jo innolla, kun saatte sen lapsen ja näytät kuvan siitä ! Ja kyllä kaikki hyvin menee! :) tsemppiä teille tuleviin koitoksiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä toivotaan kovasti ! :)) Hih, ihana että täällä on muitakin odottamassa vauvelia mun tukena, kiitos paljon <3 <3

      Poista