Itsepäinen rakkaus

Noniin, vihdoinkin pääsin koneelle kaikessa rauhassa teille kuulumisia rustaamaan!  Koko loppuviikko on ollut hullun kiireinen, on pitänyt käydä tutkimuksissa, ostelemassa vaunuja  ja hyppiä kaikenlaisissa tapahtumissa. Mukavaahan se on, mutta rehellisesti sanottuna taitaa tällä hetkellä olla vähän liikaa minun ahterille.   Monesti illalla huomaan jälleen hilluneeni päivän jokapaikassa ilman lepotaukoja -  ja se tuntuu.   Lonkkiin koskee, selkä rutisee  ja maha painaa rakkoa niin, ettei unesta meinaa tulla mitään.

Mutta teitä varmasti kiinnostaa enemmän, mitä synnytystapa-arvioinnissa tuli ilmi - joten aloitetaanpa sitten!

Perjantaina tosiaan oli aamusella Kys:n äitiyspolilla aika synnytystapa-arvioinnille.  Tosin en kokenut tilannetta mitenkään hyvin tai huolellisesti arvioiduksi.  Lääkärillä tuntui olevan kiire ja ehkä huono päiväkin, sillä aistin hänessä kireyttä, vaikka periaatteessa kanssakäyminen oli asiallista ja ammattimaista -  ehkä vain lämpöä ja aikaa puuttui kommunikoida kovasti jännittävän ja herkän ensisynnyttäjän kanssa. Avustava hoitaja taas oli aivan ihana, lämmin ja empaattinen, joka kyllä pelasti tilanteen. Olin itsekin niin herkillä, kun pelkäsin toimenpidettä, tuloksia, olin nukkunut edellisen yön huonosti ja  vointi oli muutekin vähän huono.

Menin kiireisestä tunnelmasta niin hämilleni, etten muistanut puoliakaan asioista, joita minun piti kysyä tai sanoa.  Sen verran kuitenkin olin tolkuissani, että tajusin pyytää erikseen lääkäriä tutkimaan tarkemmin "paikkoja",  että mahtuuko vauva tulemaan - koska tämä kiireinen lääkäri ei ilmeisesti olisi tutkinut ollenkaan, vaikka tutkimukseen se kai olisi rutiininomaisesti kuulunut. Harvemmin tuollaista vapaaehtoisesti pyydän ketään tekemään, mutta nyt oli pakko, koska on kuitenkin kyseessä iso asia ja on tärkeää huomata ja ehkäistä riskit, jos lapsi ei mahdu tulemaan.     Kieltämättä tutkiskelu ja kaivelu sattui, mutta toisaalta niihin kipuihin on hyvä saada edes millin verran osviittaa tulevaan synnytystä varten. Ihan hyvin kuulemma osasin hengittää ja lantionpohja-lihaksieni vahvuutta ihmeteltiin ääneen :D

Pääasiassa kuitenkin aika vastaanotosta meni sokereiden-seurantavihkosen tutkimiseen  ja ohjaukseen.  Yritän vielä korjata lievästi koholla olevia sokereitani ruokavaliolla entistä huolellisemmin, sillä parannettavaa kyllä on! Leivän syönti on pistettävä minimiin ja panostettava entistä enemmän proteiineihin.  Se onkin tuttua, sillä keväällä ollessani tietynlaisella dietillä, oli ruokavaliossa tuolloinkin hiilari-rajoitus.  Joten ihana, rakas, ällöttävän makoisa maitorahka -  tervetuloa taas elämääni ! <3     Sain kuitenkin mukaan varmuuden vuoksi insuliinikynän ja neuloja, jotta voin sokereiden ollessa koholla pistää muutaman yksikön insuliinia sokeritasapainon ylläpitämiseksi.

Koska sokerini ovat olleet hieman koholla,  on poikakin kasvanut aika isoksi.  Tämänhetkiseksi painoksi arvioitiin jo 2800 g, joka saattaa parhaimmillaan olla puolisen kiloa normaalia enemmän. Olen kyllä harvinaisen hyvin päivittäin tuntenut, että iso ukkeli siellä masussa jo on.  Mahani on valtava ja potkut tuntuvat välillä luissa ja ytimissä. :)

 Uusi aika äitiyspolille muutaman viikon päästä, jolloin arvioidaan pojan kokoa ja  tilannetta uudelleen. Jos saan sokeritasapainoni hyväksi, ei lapsen pitäisi kasvaa niin enää niin kovaa vauhtia.  Mutta jos sokerini on korkealla, voi vauva kasvaa etenkin vatsanympärykseltään liian isoksi.   Jos silloin arvioinnissa poika on jatkanut massan kasvatusta ja on iso, saatetaan synnytys käynnistää.  Ajatuskin synnytyksen lähestymisestä jännittää kovasti, mutta alan olla jo niin valmis siihen. Olotila on tukala ja suoriutuminen kaikesta hidastunut huomattavasti.    Se on tällaiselle touhukkaalle ja vilkkalle persoonalle aikamoinen koetus :)

Perjantaisen lääkärireissun jälkeen kävimme vielä pikaisesti ostoksilla. Olin kaiken tuon jälkeen todella väsynyt ja nukuinkin kotimatkan.   Kotona ollessa kuitenkin virkistyin ja päätin juoksutella heppoja kentällä ja samalla saada itsekin hieman liikuntaa ja raitista ilmaa.  Pian ohitseni ajeli auto, joka kääntyi meidän pihaan - kukahan se meille ajeli ?  Sainkin yllätykseksi autolastillisen ystäviäni, jotka sitkeästi halusivat pitää minulle ne babyshoverit - voi niitä höppänöitä.

Mieheni serkku, joka on siis myös hyvä ystäväni,  tuli ratsikamppeet päällä tarjoutumaan hevosten lenkittäjäksi. Mutta koska hepat olivat kentällä juoksemassa, sovittiin ratsastelut toiselle ajankohdalle hamaan tulevaisuuteen.  Mielummin käytän  "ratsastelu-lahjakortin"   sitten, kun olen sairaalassa tai kotona kipeänä toipumassa synnytyksestä :)   Kuitenkin olin todella kiitollinen ajatuksesta, sillä rehellisesti sanottuna apua hevosten kanssa arvostan kaikista eniten.   Ihanainen ystäväni kuitenkin sitkeästi vaati saada siivota edes tallin <3

Muut ystäväiseni olivatkin sitten sisällä tekemässä herkkuja pöydän täydeltä  ja minulle tehtiin käsihoito, jalka - ja päähieronnat.  Oli kyllä kieltämättä aika raukee olo käsittelyn jälkeen, hieronta ja tuollaiset hoidot kelpaa aina! :))   Katsottiin leffaa ja juteltiin mukavia.  Sain mukavia lahjoja vauvalle,  paljon kaikkea hyödyllistä.  Kiitos kovasti tyttöset !  Parasta kaikessa oli se, että sain ryhmän tärkeitä ihmisiä yhtä aikaa käymään ja sai jutella kaikkea mukavaa sekä vaihdella kuulumisia. Osa tärkeistä puuttui, mutta luonnollisesti on mahdotonta saada kaikkia paikalle kerralla, kun jokaisella on omat aikataulunsa ja osa rakkaista asuu toisella puolella Suomea. Mutta onneksi näen jokaisen rakkaan pian taas <3

Mutta vauva-höpötyksistä välillä muihin aiheisiin!   Tänään ystävämme kävi auraamassa kentän traktorillaan ja olisi tarkoitus pienesti kokeilla sitä ensimmäistä kertaa, miltä se tuntuu ratsastaa.  En enää oikein kykene kunnolliseen treenaamiseen, mutta yritys ja tahto on silti kova.   Jos kevyesti ja lyhyesti ratsastelisi hevosia läpi käynnissä ja kevennetyssä ravissa, niin pysyisivät kunnossa edes jotenkin.  Olosuhteinen ja kiireiden pakosta joudun nyt olemaan paljon yksin hevosten kanssa ja kieltämättä tässä kunnossa se on aika työlästä touhua. Mutta pärjään kyllä, kun sen vaan itse päätän.  Lisäksi Kimmo on ollut ja aikoo olla kaverina ratsastuslenkeillä.  Kahden hevosen ratsastus päivässä on tässä tilassa liian raskasta, joten toinen usein saa juoksuttelun toisen ollessa ratsasteluvuorossa.  Juoksuttelu on kieltämättä kivaa ja virkistävää vaihtelua sekä hevoselle että omistajalle,   mutta  pidemmän päälle jatkuva juoksuttelu ei taida pahemmin kehittää hevosta mitenkään  eikä mene kunnollisesta liikutuksesta.  Juoksuttelu pari kertaa viikossa on ihan jees, ainakin meillä hevoset tykkäävät siitä ja se purkaa kivasti energiaa, kun saavat rallitella vapaana.   Varsinkin nyt, kun en enää itse pahemmin rallittele selästä käsin. Kuitenkin olen tyytyväinen siihen, että olen pärjännyt näin pitkälle ja olen kuunnellut tuntemuksiani ja ottanut rauhallisesti ja varman päälle :)  Ja näin aion tehdä niin pitkään, kuin mahdollista.  Kohta on 35 viikkoa raskautta täynnä!


<3 Henna