perjantai 7. joulukuuta 2012

Kentän-tekele ponien tutkiskeltavana

Noniin, nyt on käyty ensimmäista kertaa jaloittelemassa kentällä!  Vaikka moni asia jäi kesken, olen silti kiitollinen ja onnellinen siitä, että edes jonkinlainen lämpäre saatiin tehtyä talvea vasten. Se pelastaa paljon, varsinkin silloin, kun olen synnytyksen vuoksi poissa peleistä.

Ennen kostean kentän kovaksi routimista, saatiin varmuus siitä, ettei isäni ehtinytkään omilta työkiireiltään enää tänne kaivurihommiin. Olin jo siihen henkisesti valmistautunutkin, olosuhteet niin huonot ja kaikille kiire.  Ja ehkäpä hyväkin niin, sillä luntakin oli luvattu tulevaksi mukavasti ja hommat olisivat senkin vuoksi taas voineet mennä miten sattuu.  Päätettiin yhdessä suosiolla jättää kentän viimeistely ensi keväälle / kesälle.   Silloin on varmasti, tai ainakin toivon mukaan paremmat olosuhteet rakentaa kenttä huolella loppuun.  Onnea tässä oli se, että hiekkaa on nyt jo todella paksu kerros ja on hyvä jättää kenttä painumaan talven sekä kevään ajaksi.

Ennen kovien pakkasien saapumista, lyötiin Kimmon kanssa tolpat kentälle.  Tästä väliaikaisesta versiosta tuli pienempi, mitä se tulee olemaan valmiina. Halusin ihan vain varmuuden vuoksi rajata ainoastaan sen alueen, mikä oli tasaisin ja omasi paksuimman hiekkakerroksen.   Se oli jäätyessään aika kova, mutta nyt saatuaan lunta päälleen, on joustoakin jo kohtuu mukavasti.  Mutta lisälumi on enemmän, kuin tervetullutta ja toiveena olisi tasainen lumipatja.  Sitten, kun jousto on tarpeeksi hyvää, voi ajatella jo pienesti ratsastelua / irtohypyttelyä.

Viriteltiin keskiviikkona piuhat. Hevoset seurasivat silmä terävänä kentän valmistumista tarhan puolelta ja tuntui, että niitä olisi jo silloin kiinnostanut tehdä kenttään lähempää tuttavuutta.
Iloinen emäntä !
Tervetuloa vaan rohkeasti meille, en ole niin hullu miltä näytän - oikeesti!  ;)

Eilen sitten vietiinkin hevot tutustumaan ja molemmista huomasi heti, että ne olivat innosta pinkeenä kun tajusivat suunnan kääntyvän kohti kenttää. Etenkin Karisma tepasteli touhukkaana jo tiellä ja törisytteli turpaansa.  Portista päästyämme olivat molemmat jo täpinöissään lähdössä juoksulle, ja riimunnarun lukon loksahdettua auki, ampaisivat molemmat juoksuun.




Paljon haistelua, tuhinaa ja juoksentelua. Ihmetystä.  Ei niitä pahemmin tarvinnut käskyttää. Molemmat tuntuivat ottavan ilon irti tasaisesta jaloittelualueesta, jossa sai riehkasta hyvällä omallatunnolla.







Jäi itselle hyvä fiilis, hevoset tykkäsivät ja rallittelivat rennosti tyytyväisinä.   Kenttä helpottaa varmasti paljon harrastelua, varsinkin minun synnytettyä - kun on aidattu alue, missä juoksutella ja muutkin ratsastellakin. On hyvä ja huojentunut olo.  Kunhan lunta tulee lisää pehmikkeeksi, pitää kokeilla myös kevyesti ratsastella.  Onneksi tänään on sitä tullut jo hieman lisää.

Joko rauhotutaan ?


 <3 Henna 

18 kommenttia:

  1. Onpa kiva kun on nyt alue tehty :) mukavia kuvia taas!

    Jenna

    VastaaPoista
  2. Voi kun hepparaiset on ottanu ilon irti! Kentästä on kyllä mahottomasti iloa, mulla on hieman ongelmaa toisen polven kanssa ja pitkäaikaisia ongelmia selän kanssa. Välillä mun on vaikea etes tehä tallihommia puhumattakaan hepan selkään nousemisesta joten on jotenkin ylikivaa että voi hepat siitä huolimatta liikuttaa ja viskata kentälle juoksemaan.

    Ja kun kentällä on valotki niin mikäs siinä vaikka pimeekin tulis :p! Kuuluukos siun suunnitelmii valaistusta laittaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, on siitä kyllä tosi paljon iloa :) Helpottaa minunkin elämää ja antaa mielenrauhaa vauvan synnyttyä. ja varmasti ponitkin saa meillä nyt monipuolisempaa liikuntaa, kun on alue missä touhuilla :)

      Juu ilman muuta on tarkoitus sähköt vetää ensi vuonna, kun tehdään kenttä loppuun :) kentästä tulee hitusen laajempi, valot ja pinnat laitetaan kuntoon :) kyllä sitte passaa kölökytellä! :)))

      Poista
  3. Jee kivaa että saitte jonkunnäköisen kentän viriteltyä ! :) Aivan ihania kuvia, toisilla tosiaankin näytti olevan kivaa ! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinpä, on tuo kyllä tosi iso helpotus, kun voi touhuilla turvallisesti :) ensi kesänä sitte loppuun rakennus ja sitten saahaan ehkä noin pari metriä lisää tilaa / sivu :)

      Poista
  4. jes, jes!! I.H.A.N.A.A!!!<3 -Anne-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanos elä muuta, pieneksihän tuo vähän jäi, mutta menee varmasti kyllä tämän talven :) parempi kun ei mitään ! :)) <3

      Poista
  5. Siellä on kyllä otettu ilo irti ihan kunnolla! :D Ihanaa, että nyt on jo kenttä. Vaikkei vielä ihan valmis ookkaan, niin saapi silti jo aidatulla alueella ratsastella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin on kyllä tosi kivaa! pitänee tampata nyt tuo satanut lumi vaikka moottorikelkalla ( tänään tullut iso kerros) niin pääsee jossain vaiheessa vähän käppäilemään ja kokeilemaan sitä selästä käsin :)

      Poista
  6. Hevoset on ihan sen näkösiä noissa kuvissa, että niillä on kivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se hyvä että se näkkyy, kivvaa niillä tosiaan olikin :):) nyt on tullut taas lisää lunta, ja huomenna taas pääseevät ponit kentälle juoksentelemaan :) jospa sitä jossain vaiheessa sais selästä käsinkin kokeilla, kunhan tulee luminen palja alle ja sais tasoteltua :)

      Poista
  7. Huippua kun saitte talveks kentän käyttöön! On siinä ihan erilainen päästellä, ku jossakin pellolla!:)Voi että ihania nuo sun heposet! Rauhaisaa joulunodotusta teille sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, olen kyllä todella huojentunut, että saatiin edes pienempi pläntti käytettäväksi. Ensi kesänä sitten tulee hitusen isompi kenttä kunnollisine pintoineen ja valoineen :) nyt auttaa tosi paljon, kun on aidattu alue iha omassa pihassa, ihan jo senkin vuoksi, kun ei ole enää kuin reipåas 1,5 kk laskettuun aikaan :)

      Ponitkin kiittävät kehuista <3 Oikein hyvää ja lämpöisen tunnelmaista Joulua sinnekin <3

      Poista
  8. Upea kuva tuo neljänneksi alimmainen..Siitä sais hienon taulun :D

    -Minz

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin saisi kyllä, pitäis varmaan ihan teetättää :)) Kb on kyllä niin kuvauksellinen neiti :)

      Poista
  9. Ihana tuo kolmas kuva missä olet molempien hevosten kanssa! :) Hoksasin muuten että aika samannäköisiä ovat nuo kauraturvat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mustakin se on aivan ihana ! :)) Kyllä, Karisma ja Kusko ovat todella samannäköisiä, jo ihan senkin vuoksi Kaamaa aloin ostelemaan keväällä 2010. Ne on niin suloisia, kun ovat niin pariskunta, näkee selvästi kumpi on nainen ja kumpi mies ;DDD

      Poista