maanantai 27. elokuuta 2012

Rehellisiä tuntemuksia raskaudesta ja ratsastuksesta

 Vaikka olen pitkään boikotoinutkin (ainakin yrittänyt) pahamaineista ja katkerahtoa hevostalli.nettiä, päätin palata maisemiin ihan vain kokeilemaan onneani, saisiko sieltä kenties sitä vertaistukea ja hyviä vinkkejä,  niin kuin sivuston alkuperäinen tarkoitus on varmasti lähinnä ollutkin.  Yllätyin positiivisesti siitä, että aloittamiini viestiketjuihin ei tullut yhtään ala-arvoista kommenttia, vaan keskustelua pidettiin ja napakasti eriäviäkin mielipiteitä vaihdettiin hyvässä ja kypsässä ilmapiirissä.  Tässä ketju, jos jotakin teistä kiinnostaa lueskella ketjua :) 

Sain todella paljon hyödyllisiä tarinoita siitä, miten itse kukin on kokenut ratsastamisen raskausaikana, ja milloin he ovat sen lopettaneet ja millaisten tuntemuksien vuoksi he siihen ratkaisuun päätyivät.   Ja miten pian he ovat taas päässee takaisin aloittelemaan ratsastusta, miten vauva-arki ja ratsastusharrastus/elämäntapa on saatu toimimaan yhdessä. 


 Olen paininut monen ajatuksen äärellä liittyen raskauteeni ja alkuun peljännyt kuollakseni sitä, etten kykene pitämään hevosistani huolta, saati sitten rahat riittämään niiden elättämiseen.  Mutta enää en  pelkää, vaan rukoukseni on kuultu, ympärilläni on lauma enkeleitä, jotka auttavat minua vaikeiden aikojen yli ja uskon että myös raha-asiani järjestyy niin, että selviämme kyllä.

Olen halunnut kieltää itseltäni tietynlaiset tuntemukset, mutta nyt minun on oikeasti oltava itselleni ja myös muille rehellinen:  Ratsastus on alkanut tuntua ajoittain epämiellyttävältä ja sen vuoksi ratsastaessa rentouteni ja asentoni alkaa kärsiä siitä, että varon kehoani.  Viime aikoina tammalla ravaillessa harjoutusravissa olen alkanut tuntea lieviä liitoskipuja nivusissani, lantiossani ja alavatsassani.  Tamma on paljon lennokkaampi ratsastaa välillä sen vireystasosta riippuen, ja ajoittain huomaan, etten enää saa käytettyä kehoani sen ratsastamiseen samalla tavalla, kuin ennen.  Tuntemusten vuoksi asentoni alkaa kärsiä ja sen vuoksi myös hevonen kulkee huonommin.

Lauantainen pullamössö :/
 Onneksi päivät ovat olleet hyvin erilaisia tuntemuksineen ja maha turvotuksineen, joten en joka päivä onneksi ratsasta niin surkeasti. Lauantaina kuitenkin tein niin ja olin siitä hyvin allapäin.  Lannistun muutenkin todella herkästi.  Aion kuitenkin vielä sitkeästi yrittää ja pikkuhiljaa ainakin vaihtaa harjoutusravin kevennettyyn ja ottaa muutenkin lunkimmin.  Kuitenkin eilen kaverin kanssa heitetty löntystelylenkki tuntui todella hyvältä treenaamisen sijasta. 

 Myös Kaaman hampaat on taas hoidettava pian, koska ilmeisesti sen hammaspiikit ovat taas kasvaneet ja tamma alkaa oireilla suullaan.   Myös sopivan kokoinen alaturpis on otettava taas käyttöön, koska vaikka kuinka käteni olisivat pehmeät ja ohjat vaikka vapaanakin esim.  vapaasti eteen alas verkatessa , on sillä tapana lussuttaa kuolainta lähes koko ajan. Toki myös välillä huomaan pidätteleväni sitä liikaa käsilläni.

20.  raskausviikko pyörähti juuri käyntiin, eli hyvällä mallilla ollaan.  7.9. meillä on rakenneultra Kuopiossa, jolloin ehkä saan tietää pikku nöttösen sukupuolen.  Sitten sitä ehkäpä jopa voidaan jatkossa puhutella ihan oikealla nimellä :)  

28.6.
 Painoni on noussut raskauden myötä ällöttävän paljon, ihan kun sitä ei olisi ollut jo tarpeeksi jo ennen raskautta :/  Kun luin neuvolasta saamistani kirjasista / lehtisistä raskauden sivuoireista ynnä muista, totesin omistavani ne kaikki.   Mahani oireilee, turpoilee, minua närästää, ummettaa, hajottaa, väsyttää ja oksettaa. Onneksi tuo viimeisin listasta alkaa olla jo vähenemään päin.   Olo on kuin muumilla :D Koitappa siinä höllyä ja löllyä.  Kärsin oikeasti olotilastani päivittäin, en saa kunnolla nukuttua ja muutenkin tunnen selvästi masentuvani tästä turvonneesta olotilastani. Koen vähän huonoa omatuntoa täsä valittamisestani, mutta olo on oikeasti niin karsea.

Olen yrittänyt syödä säännöllisesti ja terveellisesti, mutta silti painoni nousee. Onneksi verikokeissa tms.  ei ole ilmennyt mitään terveydellistä haittaa,  verenpaineeni on pysynyt lähes ennallaan eli matalahkona ja lisäksi sokerarvotkin ovat pysyneet tosi hyvinä. Olenkin pyrkinyt kiinnittämään huomioita siihen, etten syö liikaa makeaa.  Kevyillä kävelylenkeilläkin olen käynyt, ja metsässä sienestämässä, mutta reipasta tahtia en voi mennä, koska mahaani alkaa koskea herkästi ja viime viikolla töissä koin esimmäisen lievän supistukseni noustessani rappuja pyykkikori sylissäni.  Säikähdin sitä ja ylipäätäänkin voimattomuuttani ja sitä, että hengästyn herkästi.  Toivoisin ajan juoksevan pian, että pääsen taas palautumaan edes jonkin verran entiseen energiatasooni, treenaamaan ja  pudottamaan painoani, niin kuin ennen raskauttani ehdin tehdä useamman kilon verran. Mikään langanlaiha en koskaan halua olla, koska kurvini pukevat minua ja persoonaani. Mutta en tällainen muodoton lihavuorikaan halua olla. 


Joskus, kun koen oloni hyväksi, nautin myös kasvavasta ja pyöristyvästä mahastani ja rakastan sitä mielettömästi. Varmaan myös hormoonit heittelevät niin paljon, että koen pitkin päivää onnen ja surun tunteita. Pelkään yleisiä paikkoja ja viimeksi viikonloppuna huomasin, ettei ollut välttämättä hyvä idea lähteä ihmismassan keskelle oman pöhöttyneen olotilani kanssa. Toisaalta tiedän hukkuvani sinne sekaan, ja tiedän, ettei kukaan katso minua halveksuen. Mutta minä itse ällötän itseäni, koen itseni erityisen rumaksi ja sitä ajatellessani saan itseni lannistumaan ja haluamaan karata kauas pois olemaan vain yksin, poissa peilien lähettyviltä, vaikka ihmisten näkeminen pitkästä aikaa on aina iloinen asia ja ilman näitä oman pään oikkujani piristää mieltäni.

Painoni nousu ja turvotukseni vaikuttaa selvästi ratsastukseen, joten pitää nyt jatkossa miettiä, sovinko enää hevosen selkään jo ihan hevosenkin kannalta. Jaksaako erityisesti Kaama kantaa minua?  Onneksi istuntani on vielä suhteellisen tasainen, en siis pompi selässä, kuin perunasäkki.  Kuulemma painolla ei ole niin suuri merkitys, jos ratsastaja istuu tasaisesti hevosen selässä jakaen painon sopisuhtaisesti eikä keiku miten sattuu.   Kuitenkin itse olen pohtinut, jos painoni vielä nousee tästä paljonkin, olenko jossain vaiheessa liian painava ratsastamaan Karismalla?   Nyt minulla toistaiseksi ei ole hätää, sillä hevonen etenee mielellään kevyin askelin ja on todella innokas menijä välillä.   Jos kuitenkin alkaa näyttää siltä, että raskauden edetessä olen liikaa tammalle, alan siirtymään enemmän Vusen selkään, onhan se sentään n. 10 cm korkeampi ja paljon vankkarakenteisempi, kuin tuo meidän vinttikoira :)

Poni pienoinen <3

Minun nyt pitää vaan asennoitua tähän elämänvaiheeseeni uudella asenteella, kantaa raskauskiloni kai ylpeydellä ja nauttia kasvavasta elämästä vatsassani.  Lisäksi antaa itselleni armoa ja katsoa asioita realistisesti, eikä tehdä kaikesta niin älytöntä draamaa.  Kyllä minä sitten taas pääsen vauhtiin ja kuvioihin mukaan, kun sen aika on.


<3 Henna 










10 kommenttia:

  1. Kyllä se mietityttää mitä voi tehdä ja mitä ei ja kuinka kauan...Itsekin hurjana painoin tehdä pihahommia vaikka muut hieman varoitellen ja ihmetellen katsoivat, kun kantelin hirveitä kivenmurikoita. Mutta itsestäni ei tuntunut pahalta. Ainoastaan se, että kun itselläkin oli tuota kannettavaa jo ilman niitä kiviäkin, niin kyllähän noiden lonkkien päälle kävi ja taukoja piti pitää ihan vähän väliä. Illalla yleensä kostautui päivän työt, kun heittäytyi sohvalle ja sen jälkeen ei päässytkään liikkumaan mihinkään kun ei kärsinyt kylkeä kääntää. Sitä teki se lonkkien ja lantionalueen löystyminen. Mie vielä viikkoa tai kahta ennen H-hetkeä painoin vielä näitä hommia. Keho kertoo kyllä missä menee raja, jos vaan sitä kuuntelee, eikä yritä ylittää itseään. ..Vaikkei nyt meitsin hommat liittyny hevosiin...:)Itse olin onnellinen just siitä, että pystyi touhuamaan suht normisti aika pitkään, koska tiedän lähipiiristä tapauksia, joissa lääkäri määräsi jo hiljentämään tai jopa viettämään suurin osa päivästä makuuasennossa! Toivotaan että siekin saat touhuta normaalisti viimesille asti, vaikkei ratsien, mutta muuten ainakin!! Tekevälle ihmiselle on tuskaa olla paikoillaan, vaikka tietäisikin sen olevan hyväksi...:) -Anne-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tavoitteena loppuajasta, että jaksan hoitaa kodin ja tallin siisteydestä ja vähän touhuilemaan heppojen kanssa, vaikka edes maastakäsin :)

      Tänään juuri oli taas sellainen masentava päivä, en oikeestaan kyennyt juuri mihinkään muuhun, kuin tekemään pikaisesti tallihommat ja siivoilemaan. Muutenpa aika päivästä menikin nukkumiseen, mutta onneksi tajusin itse hiljentää tahtia ja ottaa levon kannalta, koska nyt oloni on paljon parempi kuin päivällä ja ehkäpä päikkäreitten voimalla jaksan taas aloittaa yöviiko hyvässä hapessa ! :) btw, ilimineeroo mulle jos oot tulossa tällä viikolla, mulle käy kaikki muut päivät paitsi huominen ! <3

      Poista
    2. Juu, katellaan, eiköhän sitä johonniin välliin suaha sopimaan!:) On vielä vähän avoimena noita juttuja niin ee vielä oikein tiijä..:/-Anne-

      Poista
    3. no ei se mitään, katselet omien hommien mukaan ja eipä tuosta kandee ressivä ottoo :)

      Poista
  2. niinhän eräs sanontakin kuuluu, " kaikki aikanaan"... kroppa todellakin varoittaa jos alat liika rehkiä ja nyt kannattaa muutenkin ottaa hiukan löysemmin elämä, koska sitten kun "nöttönen" on maailmassa niin silloin et välttämättä enää voikaan niin rennosti ollakkaan. ja painotan vielä, että viettäkää Kimmon kanssa paaaaaljon yhteistä laatuaikaa kun vielä voitte! tottakai laatuaikaa voi viettää vaavin syntymän jälkeenkin, muttei se samanlaista enää silloin ole, nimim. kokemusta on :)

    Jenni
    kaik mänöö hyvin, Henna!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ihanista ohjeista ystäväiseni, kyllä pitää oikeesti ottaa tuota aikaa parisuhteelle, kun sitä on :) ja toivon mukaan löytyy edes hitusen myös vauva-arjen keskelläkin <3

      Poista
  3. oma keho kyllä kertoo koska on vihellettävä pelit poikki ratsastusten suhteen,usko pois!
    tuosta parisuhteen hoidosta..varmasti vauva-arjen keskelläkin parisuhteelle aikaa löytyy jos vauva nukkuu hyvin,tai on innokkaita mummoja vahtimassa pientä..meillä olisi mahdollisuus kahdenkeskeiseen aikaan lähes milloin vaan,mutta mulla tuppaa tuo napanuora olevan vielä tuon 5v pojanki kanssa :D ups..

    emma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niinhän se varmasti onkin, että se on monesti tahdostakin kiinni :)) hih !

      Poista
  4. Nämä viimeaikaiset postauksesi ovat jostain syystä olleet todella mukavia ja mielenkiintoista luettavaa :) Mä olin jossain vaiheessa ihan pihalla, kun blogissani kommentoit jotain raskaudesta ja huomasin, että kappas, sinähän odotat vauvaa! IHANA juttu, paljon onnea! Paljon jaksamisia raskauden loppuun asti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei niin kuule pääsi käymään ! meikä täällä turpoilee aika messevästi jo :D mahtavaa että oot tykänny viime aikaisista postauksista, kaikille blogini henki ei iske tai tekstit muuten vaan uppoa, mutta eipähän tuo minulta ole pois :) pääasia, että joitakin tekstit kiinnostaa ja koskettaa :) kiitos paljon, täällä koitetaan sitkeesti selvitä <3

      Poista