Porkkana-holisti heräsi henkiin

Ehdin vielä tiistaina ja keskiviikkona olla todella huolestunut Kuskon voinnista, sillä se ei vieläkään ollut oma itsensä tiistaisella maastolenkillä ja keskiviikkoisessa "koulu"treenissä.   Maastoillessa herra on lähes poikkeuksetta hyvin virkeä ja innokas papparainen, joka parhaimmillaan alkaa tutun laukkamäen alla tanssahtelemaan intopinkeenä odotellessaan laukkapohkeiden antoa. Muutenkin se hyvin tarkkaan muistaa kaikki ravipätkät ja alkaa usein askeltamaan ravintapaisesti jo valmiiksi, kun ratsastaja tekee pienenkin nostoon valmistelevan eleen ennen edes virallisten apujen antoa. Ihan ummikkojen kanssa Kusko ei kuitenkaan toimi oman pään mukaan, vaan pikemminkin on hyvin tarkka siitä, uskaltaako hän ravata / laukata epävarman ratsastajan kanssa. Usein se ei suostukkaan laukkaamaan, jos siitä tuntuu, että ratsastaja saattaa pudota tai kyydissä on sen mielestä liian pieni ratsastaja. Hieno mies.

Serkun tyttöstä kyydittämässä <3

 Tiistaina kävimme siis maastossa hölökyttelemässä kevyen lenkin, joka siis sisäsi käyntiä  ja muutamia ravipätkiä.  Tällä lenkillä Kusko oli todella nuutuneen oloinen, se vaan käveli pää tienpohjaa hipoen ja jäi yleensä huomattavasti hitaammin kävelevän Karisman jälkeen. S ihmetteli myös ruunan laahustamista ja kuulinkin, kun se kyseli ruunalta itseltään, mikä sillä on mahtaa olla.

Hetken kuitenkin käveltyämme hevonen alkoi nostelemaan kinttujaan reippaammin.  Kuitenkaan edelleenkään se ei ollut samanlaista, kuin ennen. Myös lenkin ravipätkät se löntysteli verkkaisempaan tahtiin eikä tuntunut missään vaiheessa syttyvän koko touhuun, niin kuin yleensä tekee.

 Lenkin jälkeen S:n kurvaistua autolla pihastamme, jäin tuijottamaan ruunaa kyyneleet silmissäni ajatellen:  Oliko tämä viimeinen kesämme yhdessä ? Ehdimmekö viettää 3-vuotis päivää, vai onko tämä se alamäen alku, josta alkaa luopumiseen valmistautuminen ja hautapaikan etsintä.  Joskus vihapäissäni ja vähän vitsilläkin naureskellen olin uhkaillut soittavani Lihakunnan auton pihaan tai tilaavani napsauttajan ruunalle, jos homma ei ala toimia, mutta nyt ajatuskin siitä vitsistä sai minut puremaan hammasta yhteen ja puristamaan nyrkit valkeiksi.  Hevosen kuitenkin askeltaessa puhtaasti en mennyt vielä isompaan paniikkiin tai muutenkaan päätynyt kuvittelemaan pahimpia kauhuskenaarioita sen enempää, vaan huokaisin, annoin herralle tavallista isomman annoksen hellyyttä ja pusuttelin sitä ajan kanssa. Tajusin jälleen, miten tärkeä tuo romuluinen, sekarotuinen ruunan-rupukka onkaan minulle ja että minun täytyy panostaa hevoseeni entistäkin paremmin.

Eilen kävimmekin Kuskon vuokraajan Annen kanssa pitkästä aikaa lenkillä yhdessä. Hän on omien kiireittensä vuoksi käynyt kesän aikana harvemmin ratsastelemassa, joten nautiskelimme yhteisestä ajasta kunnolla :)  Tosin tällä kertaa hän sai koeajettavakseen Karisman ja tykkäsi kovasti Kuskoon verrattuna niin erilaisesta ja sytytysherkemmästä tammasta. Kävimme pienen maastolenkin ja  käväsimme pellolla pyörähtämässä.  Hetken aikaa taivuttelin ruunaa siellä, ja vaikka hevonen oli hyvin etuopainoinen ja oikuttelevalla päällä, oli sillä energiaa taas entiseen malliin, jopa enemmänkin.  Ja pienen taistelun jälkeen hevonenkin alkoi nostaa muotoaan eikä enää kulkenut niin voimakaasti kuolaimen alla painaen kättäni vasten. Vaikka minua ärsytti ruunan yritykset tehdä omia ratkaisujaan, olin huojentunut, kun näin miten eloisa se oli kaiken kaikkiaan lenkin aikana ja eteenpäinpyrkimystä oli vaikka muille jakaa.  Päätin jo eilen, että huomenna vedetään kunnon treenit maastossa ja keskitytään pitkänmatkan raviin ja korkeamman muodon saamiseen.

Porkkanakausi on taas alkanut! Olen koko kesän ostellut kaupasta kalliita  porkkanoita / omenoita, joita sitten ei ole raaskinut syöttää isoa määrää päivittäin. En ole saanut porkkanantoimittajalta satsia koko kesänä, ennen kuin uusi sato olisi taas kasvanut. Mutta eilen olikin onnenpäivämme, saatiin vihdoin ja viimein taas iso, 25:n kilon säkki uuden sadon porkkanaa mussuteltavaksi.  Kusko onkin saanut mussutella porkkanaa pitkästä aikaa normaalia isommat annokset eilen ja tänään. Ilmeisesti se teki tehtävänsä sillä...

Kapinen koira keväällä 2010, taustalla ex-hoidokkini lv-tamma Suez

...tänään hevonen olikin, kuin uudestisyntynyt. Se porhalsi eteenpäin korvat hörössä heti pihasta päästyään ja se alkoi lämmettyään kulkemaan todella pienillä avuilla ja  hakemaan äärimmäisen ryhdikästä asentoa sekä käynnissä, että ravissa ja hetkittäin myös laukassa.  Myös väistöt, taivutukset, käännökset ja peruutukset menivät loistavasti.  Ukkeli toimi kuin ajatus.  Olin niin huojentunut ja onnellinen, kun huomasin ruunan olevan entisellään ja jopa parempikin. Ehkä emme vaan ole olleet tarpeeksi paljon yhdessä, onse vaan semmoinen mamman lussu <3

 Nyt vielä kun voin ratsastaa, yritän kaikesta väsymyksestäni huolimatta panostaa hevosiini paremmin ja etenkin Kuskoon, se kun tuntuu menevän helposti huonommaksi ja kunnon jumppaamisen puuttuessa jumiutuvan herkästi. Vaikka se liikuntaa saisikin, on liikutustavalla todellakin merkitystä.  Pelkkä selässä matkustus ei riitä, vaan hevosta täytyy oikeasti ratsastaa ja tietää, mitä tekee.  Nyt minäkin koitan taas muistaa asian paremmin, ratsastaa ruunaa useammin ja pitää huolen sen notkeudesta taas paremmin. Toivottavasti saan voimia jaksaa vielä ratsastaa pitkään tämän masuni kanssa.

<3 Henna