keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Tervehdys vuosi 2018 !

Näin siinä taas kävi, että vanha vuosi on heitetty jorpakkoon ja uutta tervehditty napakalla kädenpuristuksella! Jään innolla seuraamaan, mitä tänä vuonna saadaan aikaan  ja mitä on tulossa vastaan elämän  nyrkkeilykehässä. Täällä ollaan nyrkit pystyssä -  valmiina ja asenne kohillaan ! Valo lisääntyy päivä päivältä, kevät lähestyy ja toivottavasti pian saadaan isommat rattaat liikeelle monessakin eri asiassa!

 

Vaikka minulla onkin monta asiaa vielä niiiiin kesken ja ne välillä rassaavat pääkoppaa ihan huolella - olen ihme kyllä jotain oppinut vuosien saatossa. Enää en hypi seinille enkä itkeä tihrusta keittiön lattialla epätoivon vallassa. Vuodet ovat antaneet minulle tietoisuuden kyvyistäni moneen asiaan kunhan vaan maltan edetä rauhallisen määrätietoisesti päämäärää kohti. Ja asioilla on ollut tapana järjestyä kun itsekin tekee jotain niiden eteen. Vaikka maltti ei ole edelleenkään vahvuuteni tietyissä asioissa - olen oppinut olosuhteiden pakosta odottamaan. Tosin onhan tässä jo syytä oppiakin, olenhan melkein 33-vuotias akka!

Koska tein koko loppukesän ja syksyn kovasti töitä sekä panin kaiken ylimääräisen rahan säästöön -  alkaa kotimme alakerran remonttirahat olla kasassa. Pian päästään aloittamaan tapetointia, maalausta  ja lattioiden kunnostusta. On ollut vielä toistaiseksi iso haaste päättää tapettien ym. materiaalien suhteen ja homma onkin monella saraa ihan auki vielä. Kuitenkin pian aletaan oikeasti töihin ja vain hatarat mielikuvat lopputuloksista saavat pysymään motivaation yllä.  Sisustusvimma on myös kova, mutta rahatilanne sanelee paljon, mitä muutoksia voin tehdä. Koska itse remonttiin kuluu jos paljon varoja - ei isompiin muutoksiin ole mahdollisuutta kerralla vaan tässäkin on edettävät pienten askelin. Kovasti kuitekin olen innoissani tästä koska rakastan kotoilua ja sistustusta vaikka kukkaroni ei ole koskaan antanut minun toteuttaa itseäni kunnolla.


 Mitä minuun itseeni tulee - olen oppinut rakastamaan itseäni entistä enemmän.  En ole tiedostanut sitä sen suuremmin, mutta pienet teot sen todistavat. Myös lähimmäiseni ovat sen huomanneet ja todenneet minun viisastuneen.  Se on ilmennyt minulle itsellenikin monella eri tapaa ja on opettanut minut laittamaan itseni myös osaksi elämäni tärkeysjärjestystä. Olen lopettanut päättömän joustamisen ja etsinyt sen oman navan tuijotettavaksi.  Tähän liittyen saatan postata joskus syvällisemmin. Kuitekin jää nähtäväksi, onko myös blogin tulevaisuuden päättäminen yksi osa tätä prosessia.

 


Olen erinäisistä syistä lihonut reilun vuoden aikana 10 kiloa ja nyt kyllästyin tähän turvonneeseen olotilaan. Ja näin klassisesti, vuoden alusta otin itseäni niskasta kiinni uudelleen. Tarkoitus on löytää terveellisestä ja vähähiilarisesta ruoasta uusi ystävä, lisätä liikuntaa ja ottaa aikaa itsensä hemmotteluun. Tarjota itselle sellainen kevyt olotila ja hyvä mieliala. Tila, josta on voinut  vain haaveilla tämän viimeaikaisen aikataulu-helvetin keskeltä. Tämän tiedän olevan aihe-alue, joka kiinnostaa - olenko oikeassa ?  Koska elämäntaparemontti vaatii omistautumista, voisin jakaa tarinaani ja matkaa täällä niin kuin myös aikoinaan tein ?  Jos näin kävisi, toivoisin teiltä kovasti tukea  ja olisin niin halukas kuulemaan teidäkin kuulumisia vastaavasta aiheesta tai elämästä yleensäkin!


Miltäs kuulostaa ?  Vieläkö on lukijoita kuulolla ?  Millaiset on teidän vuoden 2018 suunnitelmat?



<3 Henna






11 kommenttia:

  1. Kiinnostaa kuulla elämäntaparemontista.
    Itse kanssa olen koittanut ottaa itseäni niskasta kiinni, ylimääräistä on kertynyt ja helppoa tuo painonpudotus ei ole :/
    Ostimme joulukuussa pienen maatilan ja tässä tammikuun aikana pääsemme sinne muuttamaan.
    Se on eri paikkakunnalla missä olemme aiemmin asuneet, mutta vain 35min ajomatkan päässä.
    Siinä tulee aika monia muutoksia elämään, mutta olen siihen täysin valmis 😊
    Innolla jään odottamaan vuotta 2018 ja mitä sillä on annettavaa. Hyvää vuoden vaihdetta sulle Henna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuulostaa ihanalta tuo teidän uusi koti! Mukava varmasti päästä siitä tekemään omannäköinen paikka, onneksi olkoon ! <3

      Koitetaan yhdessä tsempata ja saada hieman kevyempi ja parempi fiilis etenkin kun kesä on tulossa <3

      Poista
  2. Tavoitteena elämäntaparemppa myös! -12kg kesään mennessä ois kohteena, mutta vähempikin passaa. Kiireellä ku mut tuntien ei saa aikaan mitään muutaku järjetöntä stressiä, itkua ja ahdistusta. Ja samalla pelkään nyt jo, että lähtee syömisvammatielle ja kuten tiedät/muistat: se on sitten menoa, 5 päivää yhdellä banaanilla onnistuu.
    Suurimpana kuitenkin ois saada turvotus veks, nesteet liikkeelle, sokeri- ja suolahommat pois (en tiiä itekään, milloin oon alkanu vetää näin paljon shaibaa sisääni). Ja ylipäätään parempi fyysinen olotila. Tarkoitus ois hommata myös salikortti, koska nyt niitä on superhyvissä alennuksissakin sopivasti ja siitä haaveilin jo syksyllä. Syksyllä en viitsinyt maksaa parin kuukauden takia mm. 2017 vuosimaksua, niin homma meni puihin aikalailla :D

    Mieluusti myös henkisesti parempi olotila tavoitteena, mutta siihen nyt ei pysty mitään aikatauluja asettamaan. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Päivä kerrallaan ilman kiirettä, niin eiköhän se pikkuhiljaa. Ainakin toivon sitä. Tarkoitus olisi myös mennä sinne pääkoppalääkärille tänä vuonna. Toivon vaan, että uskallan sen tehdä.

    Lisäksi olisi tarkoitus aloittaa rakas lauluharrastus uudelleen ja oonkin ilmoittanu itteni (ruotsinkielisen) seurakunnan kuoroon. Innolla odottaen sitä! Lopullinen "haluan kuoroon taas" boosti tuli, kun itsenäisyyspäivän jumiksessa päräytettiin sellainenkin kuoroesitys, että lähes joka toinen itki ja jokaisella kylmät väreet. Niin vaikuttavaa ja hienoa.

    Ja lisäksi voisin hoitaa kouluni vähän paremmin........

    Hyvää uutta vuotta muru ♡ unohdin laittaa toivotuksen viestillä uutena vuotena, mutta parempi myöhään ja niin pois päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon on tekemistä mutta pienen askelin kaikki on mahdollista! <3 Kun muistaa olla asettamatta itselleen liian suuria paineita - tuloksetkin on saavutettavissa aikanaan! Pätee varmasti seka fyysiseen ja psyykkiseen kuntoutumiseen <3

      Kyllä me murunen yhdessä onnistutaan, muistataan vaan tsempata toisiamme vähän useammin! Itsekin oon niin hitsin huono muistamaan pitää yhteyttä arjen keskellä :_( koitan parantaa tapani <3

      Poista
  3. Tottakai elämäntapa remontti kiinnostaa ja itsellä saman tapaisia ajatuksia . Postaus idea kin olisi sellainen postaus olisi mielenkiintoinen missä olisi kuvia ja faktoja lähtötasosta ja sitten voisi aina tulla väli postauksia samaan tapaan miten tilanne kehittyy ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän sellaisia ole tulossa tässä matkan varrella! Kiitos kommentista ja mielenkiinnosta! :) kiva olisi kuulla miten myös lukijoiden projektit etenee <3

      Poista
  4. Täällä kanssa 15 kiloa tullut takaisin 3 vuoden aikana ja nyt alotettu ruokavalion muutos. Liikuntaa tulee onneksi aika paljon päivittäin ja aktiivisuus vaan automaattisesti😅 Olis myös kiva nähdä/kuulla millainen päivä sulla yleensä on ja mitä asioita kuulyu omaan tallirytmiisi päivittäin. Meillä myös maaliskuun alusta hepat muuttamassa omaan pihaan ja tekemistä riittää😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tosi ihanalta tuo oma maatila, onneksi olkoon ! :) Kiitos paljon kun osallistuit postaukseen kommentoimalla - yhdessä tuumin voidaan onnistua kun saapi vertaistukee ! Minullakin tulee kans paljon hyötyliikuntaa kotosalla, mutta lenkkeilyä yms on tarkoitus lisätä ! Tuo sun antama postausidea on tosi kiva, aion sen ehdottomasti toteuttaa ! :) Ollaan yhteyksissä ! <3

      Poista
  5. Täällä kanssa 15 kiloa tullut takaisin 3 vuoden aikana ja nyt alotettu ruokavalion muutos. Liikuntaa tulee onneksi aika paljon päivittäin ja aktiivisuus vaan automaattisesti😅 Olis myös kiva nähdä/kuulla millainen päivä sulla yleensä on ja mitä asioita kuulyu omaan tallirytmiisi päivittäin. Meillä myös maaliskuun alusta hepat muuttamassa omaan pihaan ja tekemistä riittää😊

    VastaaPoista
  6. Elämäntaparempasta ehdottomasti postauksia! :) Luen aktiivisesti blogiasi, mutta kommentointi ei ole vahvuuteni vaikka moni kirjoituksesi ajatuksia herättääkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikkei kuule mitään ihmeellistä sanottavaa olisikaan niin olen tosi kiitollinen ihan niistä muutaman sanankin kommenteista <3 Joten kiitos, kun kommentoit eläkä epäröi kirjoitella sillä on myös minun postaus-motivaation kannalta tärkeää saada kommentteja jotta tietää ettei pidä ihan kuollutta blogia :D <3

      Poista