maanantai 8. tammikuuta 2018

Sokeriholisti katkolla!

Hola tyypit !

Tässä on nyt veivattu vajaa viikko ryhdistäytyneenä ja  suuhun pistetty hiilarimäärä on saatu menemään hyvin laskusuuntaan päin !  Olen saanut pudotettua tosi hyvin sokereita ja muita hiilarihöttöjä pois ruokalistalta ja olo on  jo tosi paljon parempi.



Yövuoroviikko on lopuillaan ja olen hyvin selvinnyt siitä. Suurimmat mieliteot sokerin perään on juuri herättyäni iltapäivisin suuressa kohmelossa - sillä kahvin kanssa on aina pitänyt saada "jotain". Sama pätee aamuyön pikkutunteihin jolloin silmiä painaa ja kahvia tulee lipitettyä.  Kilo suklaata passais esimerkiksi vallan mainiosti, mutta ihan semmonen levykin riittää enshättään :D  

Kuitenkin, hyvin olen mielestäni päässyt alkuun. Sokereiden ja muiden hiilareiden hiipuessa taustalle, on proteiini ja vihannekset taas päässeet jalustalle. Vedestä puhumattakaan. Sitä olen nyt onnistunut kittaamaan huolella - ja ravaamaan kusella sitä mukaa. Aiemmin useinkin on ollut päiviä ja tilanteita, jolloin en ole tietoisesti juonut vettä, koska pelkään alituisen kusihädän vaikeuttavan elämääni ja aikataulussa pysymistä. Hulluahan tuo on, mutta minulla kun ei todellakaan ole mikään seurapiiri-rakko.  Nyt kuitenkin asiat on toisin ja pistän veden etusijalle. Se nimittäin on yksi avain-asia painonpudotuksessa. Elimistö pysyy puhtaana, vireänä ja aineenvaihdunta pelaa. Ihoni ja hiukseni ovat kärsineet aika paljon stressistä ja  retuperällä olleista ruokatottumuksistani,  joten minulla on varmasti miljoona hyvää syytä juoda vettä. Mourotampa vaikka sitten mökissäni, jotta saan kusta juuri silloin ja niin paljon kuin huvittaa. Tai tyrkkään itselleni vaipat kun lähden ihmisten ilmoille :D


Liikuntaa sain lisättyä tosi kivasti kuluneeseen viikkoon !  Vaikka rakastankin liikuntaa, en varmasti aina sitä kerkeä niin paljon harrastamaan mitä itse haluaisin, joten siksi erityisen tärkeää on noudattaa ruokavaliota - liikunta kyllä tukee painonpudotusta, kasvattaa lihasta - kiinteyttää. Pistää veren kiertämään ja boostaa elimistöä toimimaan. Muutenkin on hyvä, että lihakset ei vaan pelkästään säily laihtumisen aikana, mutta myös kasvavat edes hieman.  Tämä viikko olikin tosi hyvä liikunnan suhteen!  Peruskunto on päässyt kyllä laskemaan, mutta suunta on ylöspäin!  Koirat ja hevoset tarvitsevat lenkkinsä, joten liikuntaa tulee sitäkin kautta hyvin harrastettua. Ratsastaa haluaisin enemmän, mutta joskus se aika tuntuu aivan mahdottomalta saada järjestettyä. Onneksi minulla on apuakäsiä tämän suhteen tallilla <3  Tytöt jos luette tätä niin iso kiitos murut <3

Viikon 1 liikunnat :

Ma lenkki koirien kanssa 45min
Ti  lenkki koirien kanssa 50min
Ke Hiihto 50min
To Lenkki koirien kanssa 55min
La Lenkki koirien kanssa 45min



Ruokailussa panostin valmistamaan hyvänmakuista proteiinia ja monipuolista salaattia. Tein paljon uunissa kalaa  ja söin sitä erilaisten kasvislisukkeiden kanssa. Myös muunmuassa munia, raejuustoa ja avokadoa meni reippaasti alas. Se tuntui tepsivän sillä turvotus on alkanut laskemaan ja paino lähtenyt laskusuuntaan :

Paino 81,2 kg
 eli -1,4 kg viime viikolla

Näillä, hieman vähemmän pöhöttyneillä fiiliksillä jatketaan eteenpäin !  Kiitos hei hirveesti teille kaikille, jotka kommentoi niin ihanasti viime postaukseen! Mahtavaa tietää ettei ole yksin, enkä varsinkaan turhia täällä itekseni jorise! Pidetään linjat kuumina !

<3 Henna

8 kommenttia:

  1. Hieno pudotus! Itsellä kanssa paino noussut sen jälkeen kun lopetin heppahommat ja siirryin istumatyöhön. Salille ei vaan enää jaksa/ehdi kun käyn n. 6 kertaa viikossa ratsastamassa ja tekemässä tallihommia. Onneksi on tuo oma koira niin sen kanssa on pakko käydä joka päivä juurikin 40-60min lenkki. Olo on ollut ihan hyvä tässäkin kropassa, mutta viime viikonlopun kihlautuminen sai vähän pientä motivaatiota päästä ensi vuoden kesäksi hieman hoikempaan kuntoon eli samoilla linjoilla täällä vedetään. Tsemppiä ja kiitos rehellisistä postauksistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, onnea! Aivan ihanaa!😍 nyt on kyllä hyvä motivaattori sulla! Siitä se lähtee! 💪

      Minun painonnousuun on varmasti vaikuttanut nimeomaan se etten kerkiä enää niin usein ratsastamaan mitä haluaisin! Lisäksi tämmösenä harrastelevana ripsiteknikkona tulee istuttua paljon enemmän nykyään tunteja / viikko joten luonnollisesti sekin vaikuttaa aineenvaihduntaan! Nyt kuitenkin oon raivannut kalenteria sen verran että jää aikaa liikkua enemmän, muun muassa nimeomaan ratsastaa, lenkkeillä, hiihtää yms.

      Ja hyvältä tuntuu jo nyt viikon jälkeen kun on taas alkanut huolehtimaan itsestään 😍

      Kiitos sulle ihanasta kommentista, tuntuu hyvälle kun te osallistutte tähän ja annatte tukenne 💝

      Poista
  2. Kiva kun olet kirjotellut nyt näin aktiivisesti blogiin! Oon itse kanssa ihan mahdoton suklaan kanssa, hyvin pystyy pari levyä vetämään kerralla. Ja sama homma veden juonnin kanssa, ihan normaalijuonnillakin saatan juosta yölläkin vessassa 3-6 kertaa vähintään, saati että kittaisin vettä sen 3 litraa päivässä. Töissä saattaa vähän tulla ongelmia, kun nopeatahtinen linjatyö niin ei vaan voi hypätä vessassa puolen tunnin välein ja jättää muita tekemään omaa hommaansa, linja kuitenkin liikkuu koko ajan paitsi tauoilla.. :/ :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta, yksiä pissaliisoja ollaan 😅 ihan hirveetä olis olla töissä jos ei pääsis kusella käymään 😥 mulle kaupunki - reissut on jo tarpeeks haastavia...

      Kyllä tuo suklaa on mulle aika paha vastus. Töissä ollu ihan hitosti asiakkaiden omaisilta saatuja joulusuklaita koko ajan tarjolla 😪 sen verran oon edistynyt että jos aiemmin söin 10 palaa niin nyt meni kahvin kanssa 1 tai ei ollenkaan, se on jo iso pudotus tämmösellä suklaa-addiktille. Olo on ku narkkarilla 🤣

      Mutta jatketaan taistelua vaikka verissä päin! Ja kiitos kun kommentoit niin kivasti😘

      Poista
  3. Voi että kun mäkin saisin itteeni niskasta kiinni :( nyt tää elämä on tämmöstä paskassa rypemistä niin suruunsa kun kovin helposti mässyttää kaikkea paskaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä sinä vielä kerkiit! Kunhan elo vähän tasoittuu niin kerkiit ja jaksat keskittyä hommaan paremmin 💖 Etkä sie oo läheskään yhtä painava ja paksu niin kuin minä 🤣

      Poista
  4. Wau, hyvin alkanu sun projekti!Saiskos muuten toivoa heppojen kuulumispostausta ja ois kiva nähdä jotain kuviaki niistä karvakorvista �� -Marjo (se edellisen postauksen anonyymi, joka ei aiemmin osannu kommentoida ��)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti on jossain vaiheessa tulossa hevostenkin kuulumisia! Pittää isäntä värvätä ottamaan uusia kuvia Kassusta ja tietysti Karismasta 💖

      Kiitos kovasti kun niin kivasti kommentoit 😘

      Poista