Kuinkas sitten kävikään ?

Voi elämä tätä turvonnutta oloa !  Miten hemmetissä näin taas pääsi käymään ?

Vastaus on helppo:  Sokerikoukku. Itsekuriton akka.

Ehkä myös vähän #stressiä  #kiirettä  #työnarkomaniaa ?

Alla olevassa kuvassa olen minä heinäkuussa, veljeni häissä. Uhkea on tuo matami, jonka lauluääni kyllä kantaisi ilman tuota kaikukoppaakin. Aikamoinen sellohan minä kieltämättä oon.

Ei vaiskaan. Upea nainen kiloista huolimatta. Uhkea ja seksikäs. Näin olen kuullut. Kyllä.  Mutta minulla on huono olla. Turvonnut, väsynyt olotila. Vaatteet eivät taaskaan istu ja takista ratkesi jälleen vetoketju. Eikä oo muuten ainut vetskari meikäläisen rytkyissä.  Ilo ylimmillään. En kyllä mene ostamaan itselleni uutta toppatakkia vaan liikun vaikka takki auki paukkupakkasilla jos on ihan pakko saada olla näin pöhöttynyt.

Mun painonnousuun on aktiivisuudestani huolimatta helppo löytää syy. Kiire ja todella aikataulutetut päivät saivat minut elämään taas  pelkällä kahvilla, leivällä - suklaata ja keksejä unohtamatta. Sokeria kului tonneittain.  Kyllä mulle ruokakin aina tilanteen koittaessa maistui ja muistan syödä myös kasviksia. Mutta päivät olivat usein taistelua kelloataulua vastaan ja silloin ei vaan yksinkertaisesti kerkeä ajattelemaan syömistä - veden juonnista puhumattakaan.  Jätin unet vähille jotta kerkeän varmasti hoitaa kaiken. Niin väärin.

En pysty teille kertomaan kaikkia viime vuoden tapahtumia, koska suojelen läheisteni yksityisyyttä. Kuitenkin, jouduin  kohtaamaan taas sellaisia asioita elämässäni joita en haluaisi kenenkään kohtaavan. Tilanne ajautui siihen, että  päädyin itkemään hysteerisenä kriisiavussa, olemaan taas sairaslomalla kuukauden päivät. Olin todella tiukilla. Jouduin turvautumaan ammattiauttajaan päästäkseni yli  vaikeista ajoista. Onneksi tein niin, sillä kuntouduin takaisin elävien kirjoihin yllättävän nopeasti vaikka alitajuisesta huolehtimisesta en varmasti enää ikinä pääse eroon.  Psyykkeeni ollessa erityisen tiukilla, söin (lue:ahmin)  stressiin ja keräsin parissa viikossa muutaman kilon painoa. Painonnousu alkoi siitä ja se on jatkunut koko ajan pienin askelin.

En kuitekaan halua etsiä syyllisiä lihomiseeni muualta kuin peilin äärestä, en tosin syyttele itseäni enkä mollaa itseäni niin kuin ennen olisin tehnyt.  Näin vaan pääsi käymään. Oli taas aika rankka vuosi.  Olen tehnyt aivan liikaa töitä, joustanut - joustanut ja joustanut.  Unohtanut syödä ja miten itseä rakastetaan  - hoidetaan. Vaikka oloni ei tässä vartalossa ole kotoisa, en kuitenkaan vihaa tai mollaa itseäni.  Se on nimittäin erittäin huono lähtökohta alkaa parantamaan kuntoaan, ruokailutottumuksiaan ja elämäntapoja yleensä. Rakkaus on se, mikä kantaa.  "Minä ansaitsen parempaa"- on minun mottoni nykyään - koko elämässä.

Itsetuntoni on itseasiassa parempi kuin ikinä ja  se on varmasti yksi suurimmista voimavaroista, joiden avulla ihminen saa itsensä onnistumaan. Kun rakastaa itseään, haluaa tehdä oikeita valintoja.   Minä ainakin rakastan itseäni niin, etten salli enää kohtelevan itseäni kaltoin vaan ansaitsen terveemmän ja kevyemmän olotilan, paremman yleiskunnon ja  hyvän fiiliksen.  Ja toki kivoja, nätisti istuvia vaatteita!

Kalenterin orjana on helppo nyt ottaa itseään niskasta kiinni  ja vetää kunnon rajat töiden suhteen  lopettaa tuo loputon joustaminen. Sen sijaan raivaan tilaa liikunnalle, levolle ja ihmissuhteille.  Olen myöskin oppinut rakastamaan  itseäni niin paljon, etten enää edes ankaran moraalini varjolla tuhlaa aikaani asioihin joihin en voi vaikuttaa.

Tässä uuden alun lähtökohdat tiistaina 2.1.2018 :

Paino 82.6kg
Rinta 113 cm
Vyötärö 104 cm
Lantio 115 cm

Tästä on hyvä lähteä liikkeelle. Kiloja on tullut roimasti takaisin mutta kun asiaan paneutuu, on kaikki pelastettavissa. Olen nyt muutaman päivän alkanyt vierottamaan itseäni sokerista ja oloni on jo nyt huomattavasti parempi. Minun ruoka-annoksia ja muita arkisia juttuja voi seurata Instagramissa  - nimellä celias_secrets  

Jos teistä lukijoista on kiva lukea minun tarinoita ja seurata tätä matkantekoani, niin toivon että kommentoisitte jotakin !  Minusta on hirveen kiva kirjoittaa edelleen tätä blogia, mutta hiljaiselle yleisölle ei ole todellakaan kiva avautua !  Joten jos haluat lukea tarinoita minun elämästä nyt ja jatkossakin, ole toki itsekin aktiivinen !  Minua itseäni ei mikään motivoi niin paljon kuin lukijat, jotka jakavat ajatuksiaan kommettiboksissa tai sitten ihan vaan moikkaa lyhyesti !

Onko teillä sama projekti alussa ? 

<3 Henna