Morjensta ystävät ! Täällä ruudun takana kirjoittelee työn ja kiireen runtelema, mutta lopputulokseen tyytyväinen bloggaaja, joka saa viimeinkin ehkä vähän relatakkin. Koti on vihdoin siisti, nurmikko lyhyt, toinen pätkä pisteaidantapaista koristaa etupihaa ja uusi kukkapenkkikin on tehty. Lisäksi mieli innokkaasti harhailee jo parin viikon päässä siintävässä lastenleirissä.
|
Koti on jotain parasta... |
|
..kuten myös kahvihetket terassilla Onskan kanssa <3 |
Toissapäivänä palaveerattiin hevosystävien kera alustavasti leiristä ja on varmistunut, että Kusko lähtee sinne töihin. Mutta lisäksi hieman tuumailtiin, että lähtisikö myös Karisma sinne. Jos ei lasten ratsuksi, niin ainakin aikuisten/ ohjaajien kokeiltavaksi. Asiahan ei ole varmaa, mutta houkuttaa minua suuresti. Olisi kiva päästä myös tamman kanssa liikenteeseen ja harjaantua paikasta toiseen liikkumisessa. Olen unelmoinut siitä, että päästäisin neidin kanssa liikkelle muuallekkin, kuin näihin samoihin ympyröihin. Mikäs sen parempi tapa aloittaa reissailu, kuin vanhan tutun kaverin kanssa. Pitäähän tässä kuitenkin muistaa, että Karismahan on entinen ravuri - eli kyllä sitä on kuljeteltu. Taitaa jännitys olla enemmänkin tuolla omistajan korvien välissä.
|
Rupsu ryhdikkäänä viime kesän leirillä |
Näillä näkymin iskä tulee taas kaivinkoneen puikkoihin viimeistää tämän kuun lopussa, jolloin yritetään saada kenttä valmiiksi. Olen kuitenkin tavoilleni uskollinen eli sen verran pessimistinen, että uskon että siihen tarvitaan enemmän aikaa kuin yksi hikinen viikonloppu. Mutta kuitenkin se on melkeimpä varma, että kesän taittuessa syksyyn on meidän kenttä vihdoin valmis. Enää en jaksaisi odottaa, mutta on vaan pakko olla pitkämielinen ja kerätä intoa treenailuun sillä aikaa.
No sitten toiseen aiheeseen, eli minuun ja minun kropparemonttiin. Junnasin viime viikon paikoillani, joten nyt on taas oltava vähän reippaampi sekä tarkkaavaisempi. Syödä edelleen säännöllisesti ja juoda hyvin. Koska painoni ei laskenut, alkaa kaipuu lenkkipoluille olla kova ja sykemittarin kuva alkaa kiilua taas silmissä. Jos vain löytäisin sellaisen itselleni sopivan edullisesti, ostaisin sellaisen heti. Onko teillä kellään suositella hyvää ja edullista sykemittaria, joka mittaa toki luonnollisesti sykkeen lisäksi mm. kalorit ja esimerkiksi lenkillä liikutun matkan ?
Eilen kävin uimassa kylmästä ilmasta huolimatta ja kieltämättä vesikin oli aikas kylmää. Mutta kyllä siihen lopuksi tottui vielä. Laiturilta käsin tsempanneen ystäväni henkisen tuen avulla jaksoin uida 500 metriä kevyesti ja tarkoitus olisi käydä vielä toistamiseen tällä viikolla uimassa, ja silloin vähän enemmän. Harmittaa, kun ilmassa on jo syksyn tuntua ja vedetkin viilenneet. Mutta jospa tämä tästä vielä hetkeksi kesäksi muuttuisi.
|
Valas valmiina hyppyyn |
|
varokaa hyökyaaltoja ! |
Ollaan myös Kimmon kanssa mietitty päämme puhki talousasioita pyöritellen ja ollaan tehtykin pienimuotoista suunnitelmaan tulevaisuuteen. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, aloitan 4 kuukauden mittaisen työputken ensi vuoden alussa, sitten olen taas hetken hoitovapaalla ja syksyllä jatkan töitä. Mutta nämä ovat vielä vain ajatuksia, mitään ei olla vielä lyöty lukkoon.
Nyt Onni alkoi jokeltelemaan pinnasängystään, joten nyt on mamman mentävä ! Palataan pian asiaan hieman henkevimmissä merkeissä, loppuun kuitenkin vielä kuva pienestä cowboystä <3
<3 Henna
Mä olen niin odottanut postausta,koska sun blogi on ihanan lämminhenkinen ja ihana!<3 Sä olet niin mahtavan oloinen ihminen,että huh :) Onni on aivan hirmu ihana ja huomaa kyllä ,miten tärkeä Onni on sinulle<3 Tää ei nyt tähän liity,mutta tiedän tasan,miltä tuntuu,kun kiusataan. 5 luokalla mut lytättiin ihan maahan ja levitettiin valheita. Mä olin henkisesti jo nääntynyt kaikkeen. Myöskin fyysistä kiusaamista oli. Kuten töniminen ja pulpetinkannen pamauttaminen jos pää oli pulpetissa. Ihmettelen kyllä miksi ne minua kiusasi ,koska en ollut tehnyt mitään,mutta enemmän ihmettelen miksi ne sinua on kiusannut ! :-( Kiusaaminen on typerää,eikö kiusaajat tajua mitä oikeasti tekee,pilaa toisen elämän. Sekin oli hassua ,kun opettajat ei uskonut minua,kun kerroin niille. Mutta sä olet ihana ja sun blogi on ihana!!
VastaaPoista-pimu-
Tulipa pitkä:-):O
Poista-pimu-
Voi Pimu rakas, sori kun oot joutunna ootteleen postailujani <3
PoistaOn kiusaaminen millaista tahansa, satuttaa se niin vietävästi ja jättää jälkensä ihmiseen. Minulla ainakin on varmasti ikuiset arvet siitä, enkä pysty niitä peittelemään vaikka haluaisin. Vaikka itseäni kiusattiin sekä henkisesti että fyysisesti, olisin niin mieluusti ottanut enemmän fyysistä väkivaltaa, tönimistä ja härkkimistä vastaan, kuin sitä alituista halveksuntaa ja ulkopuolelle jättämistä kera haukkujen.
Mutta kuitenkin, on se ajan saatossa kääntynyt voitokseni ja olen kiitollinen loppupeleissä kaikesta. Monen vuoden itsetutkiskelun ja työn jälkeen olen hyväksynyt viimein itseni ja olen tyytyväinen siihen, millainen ihminen minusta on kasvanut. Koitan olla tekemättä samaa muille, mitä itselleni on tehty - se kantaa pitkälle.
luulen, että minun kiusaaminen johtui osittain siitä että olen erilainen kuin muut. olin todella herkkä silloin joten se tulkittiin vielä lastenmaailmassa heikkoudeksi - heikkoon/herkkään oli hellppo purkaa oma paha olo ja turhautuminen. monella kiusaajalla kun oli taustalla omat kivut ja ongelmat mm. kotona. Minulla oli sama tilanne, minuakaan eivät opettajat kunnolla uskoneet.
kiitos ihanasta kommentista, mulle on vieläkin näin 28 vuotiaana todella tärkeää ja eheyttävää jutella jonkun toisen samaa kestäneen kanssa näistä jutuista. joten kiitos pimu sulle ja iso voimahali täältä sinulle <3
Sinullekkin hyperiso hali<3
PoistaIhana toi kuva sinusta ja Onnista!<3 Itselläni on Prismasta ostettu Suunton sykemittari, maksoi 100e ja olen ollut oikein tyyytväinen- siinä on kaikki tarvittava ja se on toiminut tähän asti moitteetta. Voin suositella :)
VastaaPoistaKiitos hei Janita hirmuisesti vinkistä, pittää ostaa pian mittari niin saan mukavaa ponnetta taas lenkkeilyn pariin :)
PoistaIsot terkut halausten kera Oulusta!
VastaaPoistaVoi että, tuli ihan ikävä sinne teille, kun kattelin näitä kuvia! Onni näyttää kasvaneen hurjasti ja uusi pisteaita sopii pihaan älyttömän hyvin. Muistahan kertoo sitten miten KB:lla meni leirillä, jos se lähtee mukaan. :)
Voe rakas Tarjaseni, et uskokkaan miten ollaan sinua kaivattu täällä ! jätit aika ison aukon lähtiessäsi <3 Minä otan halit vastaan, välitän ne myös muille mussukoille ja lähetän hirmuisesti takaisin sinne siunausta ja haleja sinulle <3
Poista<3
PoistaVoi itku, kun luin miten teillä on ikävä Tarjaa, ni tajusin että nii on meilläkii ja se pistää ihan itkettämään :( <3
PoistaNiinpä :/ <3
PoistaKiva postaus!
VastaaPoistaMulla itelläni on Polar FT7 sykemittari. Se oon todennut tosi hyväksi ja monipuoliseksi, mutta silti niin helpoksi käyttää. Hinta on siinä 100€ pintaan, itse ostin urheiluliikkeestä, jossa myyjä osasi suositella sopivaa mittaria. Ja nyt suosittelisin tuota itsekin (: Tunnen monia, joilla on juuri tuo kyseinen!
Tsemppiä kropparemonttiin!
-Hennu
Kiitos Hennu sinullekin vinkistä ! :) Onko sulla ollut joku kuuri / elämäntapamuutos meneillään myös ?
PoistaNo aloitin alkukeväästä aikuisille tarkoitetun juoksukoulun (: Sen vuoksi ostin sykemittarin. Juoksu on nyt kesätöiden takia vähän jäänyt ja toisaalta, en oikein tuntenut juoksua omaksi jutukseni. Se vaatii tositosi paljon vapaa-aikaa ja innostusta. Tottakai yritän jatkuvasti muuttaa elämäntapojani, oikeastaan suurimmalti ruoan suhteen. Nyt olen imelälakossa ;D Se on toiminut hyvin ja pystyn olemaan helposti ilman mitään herkkuja!
PoistaMua kiinnostais alkaa taas juoksentelemaan ees jollain lailla :) tekis hyvvee mun makkaroille, oikein tirisis poikkee hehe :D
PoistaJoo, liikunta vaati aikaa. mutta jospa nyt yrittäisin panna oman terveyden taas etusijalle ja nautti välillä reippailusta :) teksi hyvvää mielellekkin :)
Juoksu on kyllä hyvä, kun sen alottaa rauhallisesti ja pienillä matkoilla. Sykkeen pitäis pysyä hyyyvinhyvin tasasena. Ja niiiiin, itse kenenkin makkarat vaatis vähän tirisyttelyä :D Ja pitkin pusikoita kun painelee menemään, niin siinä se mielikin virkistyy!
PoistaMeillä tuo juoksukoulu vaan alko ihan liian rajusti ja suurin osa juoksijoista oli jo vanhoja tekijöitä. Siinä tunsi ittensä kyllä ihan hölmöks ja mitättömäks. Johtunee osin opettajasta, kröhöm... Kukaan ei oikein hänestä tykänny ;/ Tosi kilpailuhenkinen ja sellanen 'mä oon paras ja juoksu on koko mun elämä'. Huhhuh. Koko homma rupes tuntumaan suorittamiselta.
Mutta tsemppiä sulle, jos juoksun alotat! (:
joo et oo ainut joka on antanut palautetta tuosta juoksukouluhommelista - menee liian suorittamiseksi, ei anneta ihmisten kehittyä omaa tahtia vaan olis pitänyt viikossa kehittyä maratoonariksi :DDD siksa haluankin aloittaa kaiken rauhassa lyllertäen hihiihih ;)
PoistaTämä sinun blogi on niin ihana, tulee niin hyvä mieli ja voimaa jaksaa :) . Minuakin peruskoulussa kiusattiin, paljon lievemmin kuin monia muita mutta tarpeeksi että se satutti. En vielä ole ihan päässyt siitä yli, ehkä en pääse ikinä. Epävarmuus ja luottamuksen puute ihmisiin on seurausta siitä, minulla on myös tapa rakentaa kuori, joka saa minut vaikuttamaan kylmälle ja ehkä jopa ylimieliselle vaikka se on vain tapa yrittää suojautua... Kiitos blogistasi, tätä on niin lohdullista lukea ja kaikkea hyvää teille!
VastaaPoistaMinä aikoinaan, silloin kun kiusaaminen oli loppunut mutta minä niin rikki - olin tosi pelokas ja siksi kovan oloinen, etäinen ja jopa töykeä muille. Se on se ihmispelko ja omat sisäiset tuskat mitkä ajavat meidät sellaiseen tilaan mitä ei haluta olla mutta ollaan silti. Onneksi me kyllä eheydytään tästä ja vielä ollaan voittajia - sinäkin <3
PoistaKiitos ihanasta kommentista ja paljon voimahaleja sinne <3
Sinä se saat kyllä hyvän mielen näillä ihanilla postauksillasi! :) Kuulostaa mukavalta tuo lasten leiri, tulee varmasti mukavaa :) Olet ihana immeenen ja toevon sulle kaekkee hyvvee ja tsemppiä laihdutukseen!:) ps. Sanohan Onnille ja muillekkin terveisiä! :) -Minna
VastaaPoistaOi ihana Minna, kiitos sulle kommentista <3 Ja minä muttuutan ja pusutan Onnille ja muillekin terveiset :)
Poista