lauantai 20. heinäkuuta 2013

Rakkaudesta realismiin

 Minä en halua hymyillen sanoa että kaikki on hyvin - jos ei ole. Jos minua masentaa, ahdistaa, potuttaa ja uuvuttaa - kerron kyllä sen syineen päivineen.  Eipähän tarvitse kenenkään jäädä kymymysmerkkinä ihmettelemään, mistä kenkä puristaa. Olen surullinen, sillä olen ollut aika paljon näiden asioiden kanssa yksin. Se on pääosin minun syytäni, koska minun tavaremerkkeinä on reippaus ja ahkeruus  -  koitan siltä myös näyttää vaikkei aina fiilikset olisi sellaiset. Olen unohtanut, että minäkin voin löhötä sohvalla sadesäällä eikä aina olla hääräämässä jotain. Lupaan rentoutua, mutten pidä lupauksiani.


Minäkin retkahdan toivomaan noita tyypillisen hieman pinnallisia asioita, että esimerkiksi joskus voisin olla osa jotain bändiä solistin roolissa tai että olisin laihempi ja kauniimpi.  Mutta sen tiedän, että realismin kautta pääsee tavoitteeseensa.  Ei sillä, että valehtelisi itselleen tai haukkaisi kerralla liian ison palan kakusta.   Elämä on kaunista sellaisenaan, ei siihen tarvita kuin pieni tujaus pyytetöntä rakkautta ja toisen huomioimista. Pieniä tavoitteita arjen lomassa ja niiden saavuttamisesta iloitsemista.

Ihana talvikuva rakkaan ystävän kanssa <3  ja vauvvamassu vielä tallella yhyy
Minä paloin loppuun, kun yritin liikaa olla jotain. Olla tehokas, reipas avulias, kaunis ja taitava. Sellainen niin kuin äidin ja hyvän vaimon pitäisikin kai olla. Mutta unohdin itseni,  antanut itselleni luvan levätäkkin välillä.  Olla hyödytön. Olen saanut paljon aikaan, ja minun pitäisi olla onnellinen kaikesta mutta silti löysin tänään itseni itkemästä lohduttomasti keittiön lattialta. Olin ollut usean päivän ajan hyvin huonovointinen, muistamaton ja huolimaton asioiden suhteen ja erittäin kömpelö.  Vielä yöllä laitumelta jotain säikähtäneenä karanneet hevoset saivat stressitasoni nousemaan  ja kaiken uupumuksen kärjistymään. Nyt tunsin silmissäni pimenevän ja menettäväni tasapainon. Lysähdin keittiön lattialle ja nyyhkytin kuin avuton pikkulapsi.   Olin antanut kaikkeni. Se vapautti minua ja sai minut tajuamaan taas asioita. Ehkä tarvitsen totaalisen pysäytyksen ennen kuin tajuan mistään mitään.

Jos mikään ei riitä,  minne me olemme oikein matkalla ?  Milloin olemme valmiita ja onnellisia siinä omassa minuudessamme ?

Realismi ja rehtiys tuntunee olevan vahvasti poissa muodista tänä päivänä.  Nyky-yhteiskunta suorastaan verta janoten odottaa ihmisiltä äärimmäistä menestystä, mainetta ja kunniaa, ulkoisen hohtavaa kauneutta ja jatkuvaa parempaan pyrkimistä. Se ajaa ihmiset epätoivoisiin tekoihin, kuten esimerkiksi rahallisiin kavalluksiin, velkaantumiseen,  kiristämisiin ja sitten toisaalla vaikka kauneusleikkauksiin.   Mikään ei riitä.  Halutaan aina vain enemmän ja raivataan tilaa parempien ja hohtavampien tieltä. Nuo vertaukset teoista ovat toki aikalailla ääripäähän kärjistettyjä, sillä pienen pientä itsensä kuorruttelua saattaa löytyä ihan arjen keskeltäkin -  ihan tavallisista kahvipöytäkeskusteluista tai kuulumisten vaihdoista puolituttujen kesken vaikka kaupan kassajonossa. Tai sitten joku uupuu ihan vain omalla henkisellä taistelukentällään. Niin kuin minä. Minä en vaan halua salata heikkouttani.

Olen törmännyt useaan otteeseen tilanteisiin  ja saanut myös seurata sivusta, kun kylmänviileästi ja kirkkain silmin kaunistellaan tosiasioita, valehdellaan, ei myönnetä tai kerrota koko totuutta - peitellään sitä ei ehkä niin kaunista todellisuutta ja sumutetaan jopa omaa itseään silmään. Jos ei voi olla rehellinen itselleen, ei  kai voi sitä olla muillekkaan ?   Jos ei kohtaa tosiasioita, miten voisi koskaan korjatakkaan mitään ?


Minä rakastan rentoa menoa kahvikupposen ääressä ja  toisaalta yleishyödyllistä tuohuamista, mutta milloin löydän sopivan suhteen niiden välillä ?  Elämäni on täynnä tietynlaista realismia, rehtiyttä ja suoraselkäisyyttä, mutta silti en osaa piirtää itselleni rajoja !  Olen asettanut tiettyyn muottiin ja vaadin itseltäni sen mukaiset työt - jokapäivä. Tahtoisin muuttua, ja löytää työn ja rentoutumisen suhteen sellainen balanssin. Tehdä jotain pientä, mutta sallia myös itselleni päiväunet tai useammin rentouttavan lenkin ystävän kanssa.  Sitä ennen kaikkea,  että voi olla juuri sellaine kun on - ei tarvitse yrittää hampaat irvissä olla enemmän tai yrittää epätoivoisesti suitsuttaa ulkokuortaan hohtavammaksi. Ihan vain siksi että kelpaisi. Kyllä me riitetään. Minäkin - ilman jokapäiväistä pakertamista ja työlistaa jääkaapin ovessa Voisi vain vapaasti todeta kylmän viileästi, itselleen ivallisesti naureskellen haisevansa hevonpaskalle, suklaan maistuneen vähän liikaa ja huushollin olevan kuin pommin jäljiltä.

 Jos henkinen kanttini pettää, pettää myös koko kroppa - niin kuin tänään tapahtuikin.  Olen heikko, ja nyt haluan olla hetken aikaa sellainen. Tiskit saavat lojua, pyykkikori täyttyä, murut koristaa keittiönmattoja ja nurmi nousta vaikka puolimetrisesksi.  Nyt on minun vuoro ottaa päikkärit ja katsoa vaikka joku hömppäleffa viltin alla möhöttäen.


Ei kannata yrittää väkisillä, sen olen viimeisimpänä opetuksenani oppinut.  Olen huomannut että sekä arjessa että ihmissuhteissa liika yrittäminen vie minusta mehut ja alan kuin varkain vaipua synkkyyteen. Meistä jokainen ansaitsee elämän ilman turhia odotuksia ja paineita -  me ollaan kauniita ja hyviä juuri tämmöisinä.

Haleja ja pusuja kaikkien viikonloppuun <3  Nyt lähden relaamaan ja ottamaan ne lupaamani päikkärit !

<3 Henna

34 kommenttia:

  1. Ihana teksti (taas kerran), nää on niin totta ja pistää aina miettimään. En mä osaa oikein muuta sanoa, ei oo mitään lisättävää :D

    Voimia sinne ja nauti kunnolla päikkäreistä ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna <3 Lepo teki hyvää ja kiva pieni iltalenkki Onnin kanssa :)

      Poista
  2. Nyt kyllä tuli mun mielialaan sopiva teksti luettuu ja täytyy todeta, että mul on just ton yhen lauseen mukanen olo: Haisen hevonpaskalta, suklaa on maistunu liikaa ja huusholli on just sen näkönen, et pommi tääl on räjähtäny.
    Tänää mietin tallilt koti ajaessani, että mitä jos ite oisin sellanen kiiltokuvamainen hevosnainen, että mulla ois aina hiukset hienosti ja viimesen päälle upeet ja puhtaat tallivaatteet päällä sekä kengät,jotka ei päästä vettä sisään.. Ton mietteen loppuun saatuani totesin itelleni, et ei, en vois olla ikinä sellanen,muuten en ois minä enkä osais elää sellast elämää, et kaik ois aina tiptop. Eilen autoni hajos tielle ja sen tapahtuman jälkeen mietin, et siinä oli taas yks hallittu kaaos,jonka hoidin aika mallikkaasti ja olin ylpee itestäni, joten riitän tällasena. Ei iteltää voi vaatii enempää, kun mihin pystyy ja millanen haluaa olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kadju, kiitos sinulle sanoistasi !

      Minä todellakin samaistun taas sun tuntemuksiisi noiden vaatteiden ja vuotavien kenkien suhteen : mie oon kaikkee muuta kuin siisti ja tyylikäs ratsastaja :D Onneks mulla ei tosin ihan vähään aikaan oo levahtanut auto tielle - tommosissa asioissa tuppaan ottamaan asiat turhankin rankasti ainakin hetken aikaa vaikka materiaaliahan se vain on jonka voi aina korjata :)



      Poista
    2. En ollu uskoa, et se auto hajos,mie oli odottan 2vuotta, et saan sen ajoon ja olin ajanu sillä joulusta lähtien,eli n.8kk. Nyt sit joudun taas odottamaa, et sen saa kuntoon.. Eikä ole pikkuremontti tiedossa.... No, onneks mies osaa korjata :)

      Poista
    3. No se on tosi onnekasta jos mies ossaa autoja korjata , säästää pitkän pennin :)

      Poista
  3. ihana kuva tuo missä oot kissan kanssa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Viljo tykkee aina mamman kanssa nukkua <3

      Poista
  4. Mahtava teksti! Kosketti ja pisti miettimään, kiitos tästä :) Osaat kirjoittaa todella hienosti tunteistasi.
    En oikein osaa valita tähän sanoja, mutta todella hyvä postaus! :) Lisää tällaisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Oona, kiva että sinäkin tykkäsit ! <3 Mulla oli sellainen sekava olo tän kirjoituksen jälkeen ja hetken vielä enne julkaisua mietin että julkaisenko, mutta mitteepä tuota pihtailemaan tunteitten kanssa :))

      Poista
  5. En voi kuin samaistua.. Voimia sinne paljon, muista myös levätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sulle sinne kanssa isosti tsemppiä arkeen <3

      Poista
  6. Ihana teksti, sai minutkin miettimään! Otahha rennosti,toivottavasti saat/sait otettua ne makosat päikkärit:) Jaksamissoo!<33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos rehellisiä ollaan, en päässyt syvään uneen mutta kuitenkin sain levättyä :) Iso suoritus sekin, että makoilin sohvalla ja möhötin tyytyväisenä suklaan maku suussa hihih ;)

      Poista
    2. Hienoo, suklaa saa aina hyvälle mielelle;)

      Poista
  7. mahtava teksti, täynnä asiaa ! ihania kuvia taasen, nauti päikkäreistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri <3 Ihanaa kun te aina jaksatte niin ihanasti kommentoida, ootte rakkaita!

      Poista
  8. Voimia, muista ottaa aikaa itsellesi ja levolle välillä. Olen itse kanssa sellainen häärääjä, vaikka välillä voisi JA PITÄISI vaan olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimeommaan, mie oon semmoinen justiisa joka ei osaa vaan olla vaikka joskus tekis semmoinen päivä terää että olisin vaan ja hölläilisin kunnolla. Noh kyllä niitä tullee vielä kuha tässä vähän vielä opettelen elämään vähän löysemmällä otteella :D

      Poista
    2. Sitä vaan helposti ajattelee, että nyt ehtii tekemään tämän, tämän ja tämän asian, koskaan ei tiedä miten kiire huomenna on ja sitten saa olla iloinen, että nämäkin tuli hoidettua. Ihan oikeasti, kyllä ne asiat joskus joutais odottamaankin!

      Tässä on hyvää oppimissarkaa itse kullekin. Näitä asioita on hyvä kyllä muistutella mieleen aina välillä, ettei se tohina ja kiire vie mennessään.

      Poista
    3. Minä oon justiisa tuommoinen, mitä ekassa lausessa kirjoitit :DD monesti huomaan päivän kääntyneen myöhäiseen iltaan ja totean: ohoh, onko kello jo tosiaan noin paljon ? :D sitten kaadun rättiväsyneenä sänkyyn ja odottelemaan seuraavan päivän koitoksia >:D sekopäistä

      Poista
  9. Ihana teksti,pisti todellakin ajatukset pyörimään<3<3
    -pimu-

    VastaaPoista
  10. Yhteiskunta on nykyään niin suorituskeskeinen ja kunnianhimoinen sekä perusarvot aika kovia. Siinä pitäisi sitten pysyä mukana meidän ihmisparkojen. Pitäisi olla kaunis, rikas, nuori, menestyvä ja koko ajan menossa. Mikään ei riitä, aina pyritään parempaan. Limupullot oli ennen 3 dl, nykyään 1,5 litraa. Mehu tetra riitti ennen juomiseksi, nyt pitää ostaa litra juissia. Karkkipussit ovat kasvattaneet kokoa ja ihmiset syövät sipsejä joka päivä. Se mikä oli ennnen juhlavaa ja spesiaalia, ei tunnu tänäpäivänä miltään joten täytyypä keksiä jotain isompaa ja parempaa.

    Se että osaa ottaa iisisti ja antaa itselleen luvan levätä on taito sinänsä. Vaatii opettelua eikä ole helppoa. Omakohtaista kokemusta on. Mutta kyllä sen oppii, älä huoli.

    Sitä ei mitenkään jaksa olla kenellekkään yhtään mitään jos ei välillä hellitä ja ole itselleen armollinen. Lepäämistä ja omaa aikaa voisi ajatella vähän niinkuin kännykän akun lataamisena. Ei toimi puhelin jos akku on tyhjä!!

    Tsemppiä sulle Henna!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toit Eve tosi hyviä asioita esille, kiitos kun jatkoit tätä postausta kommenttisi avulla <3 Etenkin nuo huomiot limpparipullojen ja karkkipussien koosta ja muutkin herkku-asiat oli nerokkaita. Muistan tosiaan lapsuudestani, kun 5 markalla sai tosi hyvänkokoisen pussin irtokarkkeja ja ne riitti hyvän aikaa. Varsinkin kun ostin usein vain merkkareita, ne on vieläkin mun lempikarkkejani :P

      Kyllä vaatii tosi paljon itsekuria höllätä, kuulostaa naurettavalta mutta niin se on. Olen asettanut itseni vaatimuksineni aikamoiseen oravanpyörään, josta on vaikea hypätä pois. Nyt on kuitenkin tulossa ihanat helteet tänne, joten silloin aion nauttia niistä keleistä täysin rinnoin ja uida paljon :)

      Kiitos ihanasta kommentista vielä kerran ja hyvää viikon alkua sinne! :)

      Poista
  11. Kiitos tästä postauksesta! Pisti minutkin pohtimaan. :)

    Tuntuu, että tosi monella suurin tavoite taitaa olla se, että hankitaan mahdollisimman paljon suosiota, menestystä ja kunniaa. Yritetään vaan yksinkertaisesti sanottuna olla täydellisiä ja rikkaita.

    Tunnen monia ihmisiä, jotka ovat syntyneet kultalusikka suussa, saavat kaiken minkä tahtovat. Ja useat heistä ovat jotenkin niin epäystävällisiä, ylimielisiä, valehtelevia ja yleensä ottaen niiin inhottavia ihmisiä.
    Mielestäni ihmiset, jotka ovat ystävällisiä, rehellisiä, positiivisia ja kaikinpuolin kiitollisia siitä, mitä heillä on, he ovat reilusti kivempia ihmisiä kuin nämä kultalusikkasuiset, kunnianhimoiset tiukkapipot! :D

    Ole sinäkin tyytyväinen kaikkeen siihen, mitä sinulla on ja kaikkeen mitä olet saavuttanut. :) Olet todella ihana ihminen, tykkään kovasti lukea blogiasi. Onnea elämässäsi, sinun kaltaisesi ihmiset sitä todellakin ansaitsevat!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että tuntuu hyvältä kun te ootte tästä niin kovasti tykänneet, kiitos <3

      Minäkin tunnen liian monta tyyppiä, jotka saavat kaiken haluamansa aika helposti eivätkä siten osaa arvostaa sitä ollenkaan, kun asioiden eteen ei tarvitse panna tikkuakaan ristiin, saati taistella niiden vuoksi. Kiittämättömyys ja ylpeys leijuu ilmassa ja olen myön nähnyt sivusta sen, kun mukavakin on menestyessään ja mammonan täyttäessä elämän muuttunut ihan toisenlaiseksi. Sellaista se on elämä täällä maailmassa, jossa mikään ei riitä. Onneksi en halua olla osa tätä maailmaa, vaan elämäni on jossain aivan muualla. :)

      Rakastan ja arvostan kaikkea mitä olen saanut, ja olen onnellinen juuri näin :) Pieniä unlemia on, mutta ne antavat vain pientä lisäpontta arkisiin touhuihin ja askareisiin. Unelmien avulla jaksaa paremmin :)

      Kiitos ihanasta kommentista ja kauniista sanoistasi! Ja kiitos että olet osa blogiani <3 Kaikkea hyvää myös sun elämäänn <3

      Poista
  12. Niin totta. Pahinta on että joskus ihminen ei itse tajua, että olisi aika levätä. Jos sitten ajoissa ei tajua niin tulee totaalinen romahtaminen. Joskus on tullut vasta lomalla huomattua miten väsynyt ja stressaantunut on ollut, ja on pakko ollut vain antaa itsensä levätä. Kaikkien pitäisi saada välillä olla vain ja antaa maailman pyöriä omalla painollaan. Jaksamisia ja lepohetkiä sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo minä oon justiisa tuommoinen tyyppi, joka ei tajua levosta välillä mittään. Sitten kun huomaan tosiaan luuhistuvani lattialle, tajuan että pitäiskö hieman hiljentää tahtia :S hölmöä mutta niin minua.

      onneksi nyt on tulossa ihania kesäkelejä, silloin olen vaan ja nautin keleistä uiden ja hölläillen :)

      Kiitos ihanan tsemppaavasta kommentista! <3

      Poista
  13. Aivan upea teksti! Sai mutkin tajuamaan asioita, joiden kanssa oon paininu koko viime kevään. Ajoin itteni koulussa ja elämässä ylipäätänsä niin loppuun, että viimisillä kouluviikoilla oli pakko mennä sanomaan, että hei, en saa tehtyä enää mitään. Niinkin yksinkertainen ja helppo asia, kuin kirjottaa muutaman sivun teksti Itämerestä tuntu mahdottomalta ja en ikinä ennen oo niin joutunut ponnistaa et saisin tehtyä jonkun asian. 20 sivuinen aluetutkimus jäi tekemättä ja sain palautusajan syksyyn. Onneksi loma tuli ja sain rauhassa ajatella ja LEVÄ'TÄ :) Muutenkin vaadin iteltäni niiiin paljon, piiskaan omaa mieltäni ja romutan itsetunnon, vaikken muilta vaatisi mitään ikimaailmassa, mitä itseltäni. Kesä ja maalla olo on kyllä tehnyt tehtävänsä ja nyt on ainakin hetken helpompi olla.

    Joku ilta heitetään aivot narikkaan ja lähdetään koirien kanssa lenkille ja uimaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Suvi ihanasta kommentista! <3 Veit kyllä sanat suustani, itselläkään ei tulis mieleenkään vaatia toisilta samoja asioita kun itseltäni vaadin. Sitä asettaa itsensä semmoiseen oravanpyörään, että oksat pois.

      Mutta koitetaan pysytellä poissa liian kovasta sirkuksesta maailman vaatimuksineen :) Huomenna ainassii heppaillaan hymy korvissa ja tuo lenkki koirien ja uinnin kera kuulostaa kans ihan helmeltä ! <3

      Poista
  14. Itse olen kokenut totaalisen loppuun palamisen. Stressasin niin paljon koulussa pärjäämistä, että, kun lopulta kesäloma alkoi minulla meni lähes koko loma toipumiseen enkä saanut millään kouluasioita päästäni pois. Onneksi osaan ottaa nykyään rennommin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, tuo loppuunpalaminen on nykyään tosi pinnassa monella - se harmillista kun tässä suorituskeskeisessä elämässä ei tahdo pysyä mukana ja se kuluttaa meidät loppuun. Onneksi sullakin on nyt asiat paremmin siellä <3

      Poista