Minulla oli hurjan kiireinen, mutta mahottoman mukava loppuviikko/viikonloppu, josta ei äksöniä tai riemua puuttunut. En postaa koko viikonlopusta kerralla, sillä kertomista ainakin kuvien muodossa on niin paljon, että tapahtumat pitää eritellä ihan omiin postauksiina.
Torstaina sain ystäväni Lauran ja hänen pienen tyttösen Ninjan vieraakseni. Ninja on syntynyt kanssani samana päivänä, joten tänä vuonna sain juhlistaa synttäreitäni jännittämällä ystäväni synnytystä olemalla hengessä mukana ja sitten saatuani tiedon tyttösen syntymästä sain huokaista ja hyppiä ilosta. Vaikka odotin toki ystäväni tapaamista pitkästä aikaa, odotin kovasti myös tätä pientä suloisuutta, jota pääsin hoitelemaan, pusuttelemaan ja nuuskuttelemaan ihan olan takaa.
Ninja oli niin pieni ja suloinen pikku nöpönenä. Oli aivan tukahduttavan ihanaa pitää noin pientä vauvaa sylissä ja hoivata sitä. Taisinkin omia Ninjan välillä itselleni ja ihan tohkeissani vaihtelin neitille vaippaa sekä juottelin maitoa. Vaikka vaihdeltiinkin Lauran kanssa tuntemuksia äiteinä, kuitenkin puheenaiheina oli myös paljon muitakin asioita arjesta ja elävästä elämästä. Minä taas tuttuun tapaani taisin pienet itkunkin tirauttaa keskutelujen lomassa. Noloa ehkä, mutta juuri sitä minua. Tärkeää on ystävyydessä se, että voit olla avoinna ja näyttää todelliset tunteesi.
<3 |
Oltiin odotettu pitkään sitä päivää, että päästäisiin taas yhdessä heppailemaan -ja nyt vihdoin pääsimme! Torstai-iltana kävimme maastoilemassa ukkosen raikastamassa ilmassa ja perjantaina keskityttiin sileän työskentelyyn peltoilun merkeissä. Pollet olivat oikein pörhäkkäitä ja reippaita työskentelijöitä. Oli ilo antaa Kaama pitkästä aikaa Lauran käsiin ja oli erityisen lämmittävää saada hyvää palautetta neidin kehityksestä ja hyvästä ratsastettavuudesta. Ratsukolla synkkasi taas hienosti ja vaikka Laura on ollut useita kuukausia ratsastamatta, oli meno mukavan näköistä katsottavaa. Pojat (Kimmo, Lauran mies Lari sekä Kimmon serkku Henri ) hoitivat uskollisesti lapsukaisia pellon laidalla ja Kimmo välillä napsi kuvia. Lisäksi Lari kävi lopussä köpöttelemässä Vusella pitkin peltoa.
Pitkästä aikaa sain itsekin edes suhteellisen edustavia kuvia itsestäni hevosen selässä, tai no - enemmänkin edustavaa materiaalia hevosesta. Siis edeltävä kiteytettynä: hevonen oli hieno :) Kusko on ollut välillä ihanan ryhdikäs ratsastettava ja olenkin nauttinut yhteisistä treenihetkistämme mielettömästi. Olen viime aikoina itse päässyt /ehtinyt Kuskon selkään noin kerran viikossa, mikä on ollut aivan liian vähän mutta yksikin kerta on yhtä juhlaa. Meillä on historiassamme ollut huonoja aikojakin, joten näistä hyvistä hetkistä on nautittava. Jospa sitä taas pääsisi pian jatkossa hieman useamminkin rupsun kanssa touhuilemaan ja humputtelemaan sillä se on niin ihana ratsastaa, vaikkakin vaatinee välillä pientä herättelyä horroksestaan. Pahoittelen sitä, että kuvissa päästäni puuttuu se oleellisin - unohdin ottaa sen tallilla mukaan ja vaikka oltiin vielä pihassa sen muistaessani , oli niin laiska etten jaksanut enää lähteä sitä tallista hakemaan.
Univelka painaa kovasti silmää joten nyt tämä painuu nukkumaan ja alkaa viimeistään ylihuomenna hahmottelemaan taas seuraavaa postausta, joka myöskin sisältää luultavimmin runsaasti kuvia viikonlopulta.
<3 Henna
Hienosti Vuse porskuttaa menemään! :) Vitsi että Onni on jo iso poika kun vertaa Ninjaan ja näyttää niin pelottavan paljon Kimmolta noissa kuvissa! :DD En malta odottaa, että näen Onnin ilmielävänä, ja sinut tietysti myös ♥
VastaaPoistahihii niin se Onska oli ihan valtava isäntä verrattuna Ninniin, naurettiin yhden jos toisenkin kerran tuolle kokoerolle Lauran kanssa :) Ja kyllä tosiaan on välillä ihan kuin pieni kopio isästään - minun mieleeni on se kyllä <3 Olisi niin ihana nähdä pian, oot päivittäin mielessä <3
Poistasamaa sanon että onnistahan on tullut jo iso poika :)) sulosia kuvia <3
VastaaPoistaKiitos Silja <3 Onska on tosi iso ukkeli jo, 7819g oli paino neuvolassa ja pituus muistaakseni 68 cm :D
PoistaVoi, ihanat Onni ja Ninja. <3 Todella upeita ratsastuskuvia Laurasta ja Sinusta. :) Ilo on katsella tuollaisia kuvia, joissa sekä hevonen että ratsastaja nauttii! :)
VastaaPoistaKiitäs kovasti! Olin itsekin kyllä niin onnellinen kun sain pitkästä aikaa kivoja ratsastuskuvia tänne jaettavaksi :)
PoistaOnni ja Ninja on supersöpöjä!<3
VastaaPoistaJa ratsastat tosi hyvin ja Kusko ja Karisma on hienoja!:)
Kiitos paljon, onhan ne hienoja <3 olen huomannut ihan lyhyessä ajassa sellainen pienen kehitys-pyräyksen ratsastajana ja saanut siihenkin sellaista itsevarmuutta mikä sitten näkyy tiettynä rentoutena :) siitä oon tosi iloinen ja kiitollinen, että työ tuottaa tulosta :)
PoistaOnni on ihana,noin sen virnistykset <333 Kiva postaus taas Henna!! Mun pitäisi saada ens kuussa pikkusisko :-) <3
VastaaPoista-pimu-
oi ihanaa, onneksi olkoon jo etukäteen teidän perheelle, sinä pääset sitten sitä hoivaamaan!!!! <3 kiitos paljon Pimu <3
PoistaHepsut on niin hienoja! Eritoten pisti silmään tuo Kuskon massiivisuus ja kiiltävä karva! On se komee! :) Ja Onni on kasvanu hirveesti! Pitäis nähdä joku päivä! Ehkä viimestään sitten, kun pääsen lomalle?
VastaaPoistaKiitos, ne on kyllä kommeita vaikka itse sanonkii :D Vuse on kyllä nyt ihan hyvässä kunnossa, vaikkakin on taas lyhyen ajan sisään päässyt laihtumaan :/ mutta vielä toistaiseksi näyttää ihan kivalle :)
PoistaOlis kyllä ihana nähdä pitkästä aikaa, me ei olla selvitty siellä teilläkään käymään vaikka mieli tekis kuinka :S mutta ehkä joku päivä ;)
Ihania kuvia :) Ompa Onnilla muuten kauniit silmät!
VastaaPoistaKiitos paljon! Onskalla on oikeet tähitsilmät, naiset taitaa olla jo nyt heikkoina niihin ;DDDD
Poista