tälläkertaa tarjolla murheita ja huolia

Nyt täytyy varoittaa teitä ystävät, että vuorossa oleva postaus ei ole mistään hilpeimmästä päästä. Vaikka olen yleensä positiivinen ja sitkeä ihminen, osaan välillä murehtia suhteellisen kiitettävästi myös.  En halua teeskennellä iloista, jos en sellainen ole, joten nyt on vuorossa hieman murheiden vuodatusta, pyydän sitä anteeksi.  Olen joillekin ystävilleni asiasta syvällisemmin avautunut, mutten halua heitäkään jatkuvasti höpötykselläni rasittaa.

Vaikka elämä onkin ihanaa ja nautin jokaikisestä päivästä, tämänhetkistä hyvää ja keväistä fiilistä kuitenkin varjostaa tulevaisuuden pelko. Olen viime päivinä kaiken kiireen keskellä murehtinut raha-asioita niin paljon, että meinaan välillä seota.  Mietin tulevaisuuden taloudellista tilannettamme lähes taukoamatta, ja se alkaa näkyä minussa.  Huomaan itsessäni yksin ollessani masennuksen ja uupumuksen merkkejä ja  piirrellessäni kauhukuvia mieleeni - saatan haudata kasvoni käsieni alle ja kyynelehtiä.  Olen aina pirteä ja  onnellinen, kun en muista murheitani, mutta erityisesti yksin ollessani saatan tuntitolkulla miettiä ratkaisuja tulevien haasteiden selättämiseksi.

Kaikki sai alkunsa viimeviikkoisesta, kun kaupassa ollessani muistin tilini tyhjentyneen ja äitiyspäivärahan saapumiseen oli vielä muutama päivä jäljellä. Jouduin palauttamaan osan ostoksistani takaisin hyllyyn ja laskevani tarkkaan, että minulla on vara ostaa äidinmaidonvastike-purkkeja sekä pari tarvittavaa ruoka-ainetta tulevan päivän kokkailuihin.  Sain juuri ja juuri maksettua ostokseni kolikon hiluilla, mitä kukkarosta sattui löytymään. Vaikka tilanne on hyvinkin tuttu mm. opiskeluvuosilta, se tuntui todella pahalta ja jäi vaivaamaan mieltäni.  Olisin varmaan itkenyt päästyäni kaupasta, mutta onneksi juuri vierailulle saapuneen ystäväni läsnäolo helpotti mieltä.

Lisäksi mieheni moottorikelkka hajosi, ja korjauskuluiksi on arvioitu 700-900 e.  Lisäksi automme on alkanut reistailla lupaillen tulevasta remontista siihenkin.  

Nämä pistivät pahasti miettimään: Miten meidän käy, kun tuet putoavat syksyllä muutamaan sataseen kuukaudessa ? En halua takaisin töihin vielä, haluan kasvattaa Onnia kotona edes vähän pidempään ja nähdä itse ensiaskeleet ja kuulla ensimmäiset sanat. Mutta miten ihmeessä me pärjätään?  Miten käy ruokavalioni, jos en voi kohta ostaa monipuolista ja terveellistä ruokaa kaupasta, joka sattuu nykyään olemaan aika kallista.

Pystynkö huolehtimaan hevosistani, vai joudunko olosuhteiden pakosta palaamaan töihin ennen aikojani ja heittämään pienen poikani hoitoon.  Olen valmis tekemään asioiden eteen töitä ja olenkin jo paljon miettinyt vaihtoehtoja. Rahahuolet ovat saaneet minut toimimaan pelon sanelemana. Olen katsellut netistä kaikkia pieniä keinoja hankkia lisärahaa. Olen miettinyt jos jonkinmoista lisätienestiä, mm. marjan ja sienen poimintaa /myyntiä mutten tiedä, miten sellainen sitten onnistuisi. Lisäksi olen miettinyt, olisko minun mahdollista käydä tekemässä kerran kuussa vaikka esimerkiksi yksi viikonloppu töitä, joilloin saisin hieman lisää rahaa, mutten kuitenkaan menettäisi tukia.  Ylimääräisen  ja turhan krääsän kaapeista olen valmis myymään pois ja niin aion kaappeja siivotessani tulevaisuudessa tehdäkin.  Myös lyhennysvapaata lainasta on mietitty, mutta sitä jouduttiin jo nyt ottamaan kelkan remontin vuoksi.

Hevos-kustannuksia voin saada himpun verran pienemmäksi vuokraajien tuomilla rahoilla. Niiden avulla saan ostettua vaikka säkin rehua. Sekin on aina eteenpäin. En halua nostaa vuokraushintaa tai lisää vuokraajia ottamalla tehdä  hevosistani mitään työjuhtia, vaan niillä pitää olla mahdollisuus sekä minun lisäkseni muihin, jo tututiksi tulleisiin käsittelijöihin, eikä jatkuvasti vaihtuviin kasvoihin.  Siksi haluaisin pysyä samalla porukalla mahdollisimman pitkään ja toivoa, että pärjään tällä käytännöllä.  En todellakaan halua "rahastaa" hevosillani,  koska arvostan saamaani liikutusapua äärettömän paljon ja eurot, jotka ratsastuksista saan - takaavat polleille herkkuporkkanat, ehkä rehusäkin tai  silloin tällöin myös uudet kengät.  Aion tehdä ensi kuussa uuden "talouslaskennan"  tallin kuluista ja katsoa tarkkaan, mitä se tulee olemaan ja että näyttääkö yhtälö tulevaisuuden kannalta miten pelottavalta. Minun on pakko valmistautua.

Jouduin kiusalliseen tilanteeseen, kun minun piti alkaa kyselemään rahojeni perään parilta ihmiseltä.  Ensimmäinen on eräs henkilö, joka kävi ratsastelemassa luonani sekä yksin, että toisen henkilön kanssa. Hän lopetti käynnit elämäntilanteensa muutoksen vuoksi ja ymmärrän kyllä sen enemmän, kuin hyvin.  Mutta hän unohti maksaa käydyt kertansa. Onneksi kuitenkin viestiä laitettuani hän ymmärsi hyvin pointtini ja aikoi maksaa ilomielin.  Otan ratsastuskerrasta vaivaiset 5 euroa, joka on hyvin pieni summa siihen verrattuna, että aikarajaa ei ole (kunhan on järkevää, asiallista ja hevoselle terveellistä)  ja hevoselle saa ratsastuskerran jälkeen syötellä porkkanoita ja leipiä sekä muuta touhuilua saa tallilla harrastaa vapaasti.  Toisen henkilön kanssa  tein nettikirpputorin kautta kaupat jo pari kuukautta sitten, enkä vieläkään ole saanut rahoja tililleni. Kyse ei siis ole molempien kohdalla isoista rahoista.  Heillä on näkemäni ja kuulemani perusteella varaa mm.  matkustella, käydä elokuvissa ja juhlimassa.  Ja shoppailla edelleen nettikirppiksellä. Joten minusta luonnollisesti tuntuu pahalta, kun se heille ehkä pieni muutama euro olisi tällähetkellä sekä tulevaisuudessa minulle niin elintärkeä.  En ole ollut koskaan ahne rahan perään, mutta nyt minun on alettava miettiä asioita siltäkin kantilta, jotta pärjäisimme.

Olen oppinut elämään säästeliäästi ja  käyttänyt viime aikoina lähinnä rahaa kodin ja eläinten ylläpitämiseen, sekä pahan päivän varalle tai kenttää varten säästämiseen. Olen näitä asioita varten elänyt tiukilla jo pidemmän aikaa, enkä ole aina saanut ymmärrystä osakseni sen vuoksi. Juhlat ynnä muut kissanristiäiset haluaisin jättää välistä, minulla ei ole varaa ostella ihmisille kalliita lahjoja ja hävettää mennä juhliin joku kuppainen lahjus kädessään, vaikka tiedän ettei se lahja ole heille aina se tärkein asia.  Kärsin myös hieman siitä, etten uskalla ostaa itselleni mitään, sillä pelkään kaiken kaatuvan siihen. Ja joskus jonkun turhamaiset valitukset jostakin pinnallisesta tuntuu pahalta, kun itsellä ei ole siihen vähäisinpäänkään varaa. 

Minua korpee suunnattomasti tieto faktasta, että työtön ihminen saa yhteikunnalta enemmän rahaa kotona ollessaan, kuin aiemmin työssä ollut kotiäiti. Äiti,  joka on kantanut kortensa kekoon yhteiskunnan eteen tehdessään töitä ja maksaessaan veroa. Sitten, kun äiti onkin päätynyt kotiin uuden perheenjäsenen kanssa, ei sitä tuetakaan tarpeeksi.  Niin väärin kuin olla ja voi.

Ystäväni soitti minulle tässä yksi päivä ja hänkin oli murehtinut minun raha-asioita puolestani ja hänen kanssaan aiemmin oltiinkin mietitty erilaisia vaihtoehtoja, joiden avulla voitaisiin pärjätä. Kiitos paljon Laura  myötäelämisestä  ja tsempistä <3 Jo se, että toinen ymmärtää - antaa paljon voimaa. Ja kiitos myös toiselle ystävälleni Jennalle, jonka kaunis ajatus tuoda tuliaisiksi äidinmaidonvastike-purkkeja lämmittitti kovasti mieltä. <3

Toivottavasti sieltä löytyy joku, joka ymmärtää ja osaa antaa hyviä vinkkejä, miten saisin tilanteen haltuun syksyn tullessa ja tukien pienentyessä.  Miten te olette selvinneet raha-ongelmista?  Oletteko pystyneet elättämään hevosenne ja olemaan lapsen  kanssa kotona enemmän, kuin sen 9 kuukautta  ?   Nyt olis tsemppaavat ohjeet kultaakin kalliimpia, kiitos jo etukäteen !

<3 Henna