torstai 29. marraskuuta 2012

Maailman paras heräteostos

Vaikka kuinka yrittäisin kertoa teille tarinamme lyhyesti, tulee tästä silti pitkä postaus.  Niin paljon kerrottavaa ja paljon varmasti unohtuukin kertoa. Koitan kuitenkin tiivistää vähäsen, ettei mene ihan romaanin puolelle. Kysykää ihmeessä tarkennuksi, jos jokin jää arvailun varaan :)

Eilen tuli tasan 3 -vuotta siitä, kun olin aivan täpinöissäni ja lähes haljeta innostuksesta. Olin viikkoa aiemmin käynyt katsomassa ja koeratsastamassa teuraaksi menossa olevaa,  14-vuotiasta suomenhevosen ja lämminverisen kielletyn rakkauden hedelmää - ja rakastunut siihen silmittömästi hieman takkuilevasta koeratsastuksesta huolimatta. Cuzco. Siinä vaan oli sitä jotakin.  Herran karismaattisuus huokui kilometrien päähän, ja hän tiesi kyllä itsekin olevansa komea - vastustamaton.  Sitä hän todellakin oli, pitkän harjansa ja ryhtinsä kanssa. Unelmieni hevonen - on edelleenkin.


Tallin terapiatoiminnan loputtua kaikki kolme hevosta olivat olleet enemmän tai vähemmän seisomishommissa - ja nyt kohtalona uusi koti tai teurasauto. Myös minun ihastuksen kohteen elämä oli vaakalaudalla.  Se olikin seisomisen ja kuluneiden kavioiden vuoksi jumissa sekä selvästi hieman masentunut ja turhautunut. Kuitenkaan herran persoona ei ollut kuollut,  vaan pilkettä silmäkulmasta löytyi, suuri sydän ja viisaus pureutui syvälle sisimpääni.  Ja vaikka jäykkyytensä vuoksi vähän vikuroikin, näytti se myös pilkahduksia hienoudestaan. Enhän minä enää voinut sitä jättää - ja hevonen sai minulta kodin. Vaikka yhteiseen kolmeen vuoteen on sisältynyt vähän kaikenlaista, en vaihtaisi päivääkään pois. Kuitenkin joskus mietin, olisiko hevoseni parempi ollut mennä teuraaksi eikä päätyä minun käsiini.  Ei kai nyt sentään kuitenkaan. Mutta koskatsetutkiskelu ei koskaan ole pahasta, aion myös katsoa peiliin ja kohdata tekemäni virheet.

Koeratsastus 22.11.2009
Koska hevonen oli niin sanottu heräteostos, jouduin sijoittamaan sen väliaikaisesti ystäväni tallille, jossa asustelivat silloiset hoitohevoseni, sh-ruuna Reiska ja lv-tamma Suez. Ilman ihanan ystäväni ja hänen vanhempiensa tarjoamaan tallipaikkaa, ei ruunan ostamisesta olisi tullut yhtään mitään, suuri kiitos kuuluu heille kaikesta tästä <3  Maksoin pienen pientä tallivuokraa, mutta suurimman osan kustannuksista korvasin työllä. Siivosin tallia ja huolehdin myös edelleen hoitohevosistani, niiden liikutuksestakin. "Sopeutuminen" uuteen talliin ja laumaan kävi nopeasti, vain päivän taisi Kusko olla toisessa aitauksessa, jotta ensimmäiset haistelut voitiin suorittaa varmuuden vuoksi turvallisemmissa merkeissä.  Äkkiä hevonen hyväksyttiin uuteen laumaan, eikä onneksi isompia tappeluita ollut.  Reiskalla oli lähinnä  tapana harrastaa heinäkasojen dominointia, vaikka niitä olisit ollut tusina ja Kusko joutui välillä sen vuoksi puruleluksi. Muuten pojilla oli hyvät välit keskenään.  Kusko tuntui stressaavan uutta ympäristöä,  ruoka ei meinnannut maistua kunnolla, se teloi jalkojaan tarhassa sekä etenkin karsinassa sekä lisäksi maha oli löysällä. Kaikki tämä, sekä pitkän seisomisen jälkeen alkanut säännöllinen lenkkeily alkoi näkyä. Hevonen alkoi laihtua runsaasta ja hyvästä ruokinnasta huolimatta.

rakastavaiset ;)
Satuttaessaan kintereensä pahasti, oli edessä pitkät haavahoidot.  Kun haavat olivat menossa vihdoin ja viimein umpeen, tuli taas mutkia matkaan -  molemmat jalat tulehtuivat niveliä myöten.  Tuolloin elettiin helmikuun loppua vuonna 2010.  Hevonen tärisi, puuskutti ja ontui. Antibiootti ja kipulääkitys. Lomaa. Hevonen ei syönyt eikä juonut kunnolla. Oli alakuloinen ja maassa. Nykyäänkään lomalle jäädessään se ei malta syödä samalla tavalla, kuin säännöllisesti lenkkeillessään.

Koska Kuskolla ei oltu maastoiltu kunnolla / säännöllisesti,  ainakaan autoteillä - pelkäsi hevonen erityisesti liikennettä aika paljon. Mopot ja moottorikelkat eivät juurikaan hetkauttaneet, sillä niillä oli entisessä kodissakin päristelty pihalla kiitettävästi. Mutta esim.  henkilöauton tullessa vastaan, käytiin joskus ojassa pakosalla ja kerran meinattiin jäädä tukkirekan alle tämän hypätessä tielle sitä säikähtäessään.  Toki luottamuspula uuteen ihmiseen saattoi vaikuttaa myös.  Vaikka hevonen oli todella kiltti ja hyväkäytöksinen, helppo käsitellä - karsinassaan hevonen saattoi olla kärttyisä ja uhitteleva - yritti purra ja joskus myös nosteli jalkoja uhkaillessaan potkuilla. Ja kerran se tarhassa onnistui minua lotasemaankin.  Se oli aiemmin saanut ottaa ylivallan näissä asioissa, eikä varmasti kivut ja uuden paikan sekä uuden ihmisen aiheuttama stressi ja turhautuminen helpottanut asiaa.   Näitä asioita kuitenkin kovasti harjoiteltiin ja pian karsinaan sai mennä turvallisin mielin. Ja koska maastoilu teillä sekä pelloilla oli lähinnä ainut keino harrastella hevosen kanssa, tuli myös väkisillä harjoituksta liikennevarmuuden saamikseksi.  Koneiden, mm- traktoreiden, kuorma-autojen ja kaivinkoneiden läheisyyteen pääsimme aina halutessamme, sillä ihan tilan vieressä oli hiekkamonttu, jossa nämä vaaralliset "pedot" jylläsitvät lähes päivittäin.  Aina vähän enemmän, askel askeleelta lähemmäksi.  Rohkaisevia sanoja ja kehuja, silityksiä ja taputuksia kaulalle.  Kohta ei enää pelätty ollenkaan. Ja suhde syveni.

Herra jalat paketissa helmikuussa 2010


Vaikka osasinkin tehdä edes jotain oikein hevoseni kanssa, tein myös virheitä todella paljon. En voinut tietää, enkä kaikkea ehkäistä. Ja vaikka hevosten perushoidosta oli edes jotain kokemusta, oli Cuzcon asettamat haasteet aivan uusia ja onneksi olen viisastunut noista ajoista paljon. Kun luen vanhaa tallipäiväkirjaani, huomaan siellä paljon punakynä-merkinnän arvoisia asioita. Mm. juoksemista vapaiden jälkeen ja paljon kaikkea muuta.  Totesin helpottuneena, että onneksi olen nykyään paljon viisaampi, ennakoivampi. Silmänikin ovat enemmän auki ja näen asioita laajemmin. Noiden päiväkirjamerkintöjeni perusteella olen kuitenkin sitä mieltä, etten olisi ansainnut hevosta vielä tuohon aikaan. Osa hevoseni kärsimyksistä ovat myös minun aiheuttamiani.   Mutta onneksi minulla on ollut ja on edelleen mahdollisuus ja halua korvata aiheuttamani vääryydet - sen aion tehdä yhteisen elämämme loppuun asti. Hevoseni on ollut minulle uskollinen,  joten en voisi sitä heitteille jättää. En ikinä.


Helmikuisen kintereiden haavojen aiheuttamien imusuonen ja nivelten tulehduksen vuoksi lomailtiin reilut pari viikkoa  ja hevonenkin oli edelleen huonolla ruokahalulla varustettu.  Kivut ja liikuttamattomuus näkyi hevosessa, se oli taas masentunut ja enemmän kärttyinen. Syömättömyydeltään se laihtui hetkessä aivan olemattomaksi ja meni kauan aikaa, lähestulkoon vuosi, että hevonen alkoi näyttää edes terveeltä.   Siihen on vaadittu useita tunteja miettimistä sopivan ruokavalion aikaan saamiseksi, asiantuntijoiden konsultointia ja paljon kuntouttavalla otteella varustettua,  suunnitelmallista ratsastusta. Paljon olen itkenyt hevostani katsoessani, syyttänyt ennen kaikkea itseäni kaikesta ja osittain syyllisyydenkin vuoksi noussut selkään päivittäin tai kammennut tallille edes hevosta taluttelemaan.


Kaikki kääntyi parempaan suuntaan, kun elämämme tasottui päästyämme kotiin heinäkuussa 2010, enkä ollut enää  vastuussa useammasta hevosesta kerralla.  Kusko pääsi vihdoin ja viimein muuttamaan omaan pihaan, joten aikaakin hevoselle oli huomattavasti enemmän. Uusi tallikin oli valmistumassa. Myös jo heti alussa ruunalle luvattu tyttöystävä oli varattu jo aiemmin keväällä, ja heinäkuussa he saivat toisensa.  Noh saivat ja saivat ;)   Hyvin ne ovat tulleet toimeen, vaikka vaikuttavat välillä niin naurettavan kärttyisiltä toisiaan kohtaan.  Kohta sitten ollaankin taas läheisissä väleissä, toista suukotellaan hellästi ja kirputetaan lavasta.  Lenkkeillään ahkerasti, heinää on aina saatavilla ja ruokintakin tuntuu olevan muutenkin tasapainossa. Kusko tuntuu olevan tyytyväinen polle, joka tekee mielellään töitä ja kantaa selässään kaiken ikäiset / tasoiset ihmiset.  Se ei katso ihmisen tasoa, vaan antaa paljon ratsastajan virheitä anteeksi.


Nyt eletään vuotta 2012, ja voin huokaista helpotuksesta. Minun ei tarvitse katsoa hevostani enää niin kriittisesti tai syyllisyyttä potien.  Hevonen voi hyvin, on elinvoimainen ja hyvässä lihas / yleiskunnossa.  Kuitenkin kintereiden krooniset turvotukset muistuttavat minua yhteisestä kuoppaisesta tiestämme yhteiselon alkutaipaleella, etenkin ensimmäinen vuosi oli hyvin vaikea.  Ja varmasti myös senkin vuoksi, että olen tehnyt virheitä. Olen tehnyt 2 vuotta töitä korjatakseni virheeni ja pitääkseni rakkaani kunnossa. Ja voin onnekseni todeta, että työ ei ole valunut hukkaan. Hevonen on terve, tasapainoinen ja luotettava ystävä.  Kuskolla on aktiiviset  ja hevosta rakastavat vuokraajat. Innokkaita ratsastajia ja hoitajia löytyy lisäksi muutenkin ystäväpiiristä, myös sellaisista, jotka eivät hevosia muuten harrasta. Tämänkin vuoksi minulla ei ole hirmuisesti materiaalia itsestäni ja Kuskosta, sillä olen aina yleensä kuvaajan roolissa, jos Kuskosta kuvia otetaan. Laitan nyt joitakin kuvia ystävistäni menemässä ruunalla sekä muutaman aiemmin julkaisemani kuvan meistä ja pari videota, jossa menen pienen pätkän ravia ja toisessa kevyesti juoksuttelen.  Pitäisi ehdottomasti saada parempia videoita meistä, sillä nämä eivät ole laadultaan kovin hyviä ja ratsastuksestakin olisi kiva antaa parempaa ja todenmukaisempaa osviittaa.



Kaipailen kovasti uudempaa materiaalia ruunan kanssa touhuillessani, sillä moni asia on kehittynyt. Myös kunnollisesta kooste-videosta unelmoin, mutta se lähinnä on jäänyt seisomaan materiaalin puutteen vuoksi. Jos kuitenkin materiaalia saisin, uskon saavani taitavalta ystävältäni apua videon tekemiseen, itseltäni kun ei tuohon hommaan taitoa löydy olleenkaan. Visioita on, mutta toteutustaitoa ei ;)

Toivottavasti saitte jotakin selvää tarinastani, kyselkää ihmeessä lisää jos haluatte jotain tietää. Pääni on sekaisin väsymyksestä, joten nyt taidan ansaita kunnon yöunet.

<3 Henna 









17 kommenttia:

  1. Onpa ihana postaus tehty vusesta <3 Kiva kun jaksat panostaa näihin niin paljon! Pusuja ukolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit <3 Vuse ansaitsee edes vähän enemmän panostusta ;)

      Poista
  2. Ihana Vuse, pusuja ukolle!!Ihanaa kattoa tätä ja nähdä, että vaikeuksien kautta voittoon!!! ja olen itse onnellinen siitä että olen jo näinkin kauan saanut olla osa teidän tallia ja elämää!!kiitos siitä! -Anne-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myös itsellesi että oot ollu ja oot jatkossakin osa meidän tiimiä ! <3

      Poista
  3. tuitui♥! Kiva että panostit tällaseen, tosi kiva oli lukee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno homma, ihana että miellytti! :) täytynee panostaa ilmeisesti jatkossakin <3

      Poista
  4. Ihana heppa kyllä sulla ! Itse haaveilen, että sitteku itelläkin on ammatti ja olen aikuinen ostan vihdoin sen oman suokin :D siihen asti ei auta kuin haaveilla ja oppia lisää ko harrastuksesta. Minusta sun blogi on sen takia todella hyvä, koska se on tavallista arkielämää hyvine - ja huonoine aikoineen ihan niinkö meillä kaikilla. Siis osaisin kuvitella oman elämäni samantapaiseksi. Tää on sellainen rento ja mukava blogi.ihan toisenlainen, kuin jonkun tavoitteellisen kilparatsastajan blogi! Omalla tavallisuudellaan munmielestä paljon kivempi lukea\seurailla! Oot muutenkin ihmisenä tosi ihanan oloinen persoona ! Eikait mulla muuta. Hyvää joulunodotusta teille <3 :)

    VastaaPoista
  5. Voi että miten rohkaiseva kommentti! <3 Kiitos miljoonasti sinulle kauniista sanoistasi! Totta, elämä on hyvine ja huonoine aikoineen kohdattava sellaisenaan, omat virheet on myönnettävä, jotta voi kasvaa ihmisenä ja olla parempi läheisilleen :) On todella vahvistavaa kuulla, että juuri tarinat elävästä elämästä, ylä- ja alamäkineen, kiinnostavat teitä lukijoita ja lämmittävät mieltä.

    Voeh, kyllä sinua jossakin ihana suokin möllykkä odottaa ja saatte toisenne sitten kun on sopiva aika <3 Kaikkea hyvää myös sinulle elämääsi ja oikein lämmintä ja siunattua joulua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään :) toivottavasti vielä sellaisen joskus saan! Kiitos paljon sullekkin!<3

      Poista
  6. Olet todellakin Kuskon ansainnut ja voi miten onnellinen olenkaan, että se päätyi sinulle. Muistan, kuinka kyyneleet silmissä ajattelin tilannetta, että se olisi joutunut teuraaksi. Onneksi kaikki kääntyi parhain päin! Ja vaikka teillä on ollut paljon haasteita ja elo ei aina ole ollut helppoa, on jokainen hetki ollut arvokas. Ja tulee olemaan vastaisuudessakin! Olet tarjonnut Kuskolle maailman parhaan kodin! <3

    Täältä lähetetään vanhalle kaverille kauraiset hörähdykset ja rapsutukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rakas <3 Vuse lähettää kuolaisia suukkoja takasin ;) Olisi ihana nähdä pian <3

      Poista
  7. Voi ihana postaus, ja oot varmasti hyvä omistaja hevosilles ! Tulin kurkkaamaan sun blogiin yks päivä kun oli kauhee kiire ja luin pikaisesti tän postauksen, mutta oli pakko vielä tulla lukemaan ajatuksella ja kommentoimaan: Kusko on onnekas kun se sai sun luota uuden elämän, toivottavasti teillä on vielä monia yhteisiä vuosia edessä ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olet ihana! <3 Toivon mukaan saadaan tosiaan olla yhdessä vielä monta vuotta, onse niin komea ja symppis herra <3

      Poista