maanantai 26. marraskuuta 2012

Viikonloppu-löpinöitä

Hei taas ihanaiset toverini ! Taas minulla ollut niin kiireinen viikonloppu takana, etten ole ehtinyt tänne turinoimaan.  Tämä taitaa olla kohta jo tapa, hui - nyt täytyy ryhdistäytyä.  Paljon ajatuksia päässä on, mitkä vievät taas pintaa syvemmälle, mutta aikaa niiden muuttamiseen kirjalliseen versioon ei ole ollut.  Jospa pian taas pääsisin ruotuun.  Yllättävän kiireiseksi on välillä mennyt tämän kotimamman elämä!  

Mutta nyt vähän kuulumisia kuluneilta päiviltä.  Kuvat on ottanut Kimmo.  Hänestä on tullut aikamoinen paparazzi, joka taitaakin melkein paria poikkeusta lukuunottamatta kuvata nykyään kaikki postaukseni kuvat :) Se on parempi näin, sillä hän on selkeästi parempi valokuvaaja, kuin minä!






Jo takana siintävä viikonloppu oli kiireisyyden lisäksi todella tapahtumarikas.  Naurua, tilannekomiikkaa ja jännitystä ei puuttunut, mutta myöskään huolen tunteelta, pettymykseltä eikä kyyneleiltäkään vältytty. Mutta noista jälkimmäisistä sitten vähän myöhemmin lisää.

Perjantaina monen eri sattuman kautta päädyimme ystäväni kanssa  paikalliselle uhreiluhallille, Popedan keikalle.  Ja vieläpä ilmaiseksi!  Liput olisivat maksaneet sen 25 e, mutta me onnistuimme keplottelemaan itsemme sisälle ilman maksun suoritusta ;)   Noh, kuitenkin vähän jouduimme kätemme "likaamaan"   asian vuoksi, sillä osittäin päädyimme hetkeksi liikenteenvalvojiksi ja myöhemmin myös järjestymiehiksi.  Kyllä sille on naurettu pitkin viikonloppua, olimme niin katu-uskottavan näköisiä!   Minä olin erityisen naurettavan näköinen tapaus, joka vaappui ison mahansa kanssa,  hitusen liian pieni huomioliivi päällänsä, pysäyttelemään sekä ohjaamaan autoja ja välillä ojentamaan humalaista bilekansaa.  Harmi, kun tästä ei saatu kuvia, olisi ollut niin  hupaisan näköinen kaksikko kyseessä ! Meillä oli älyttömän hauskaa, enpä muista milloin viimeksi olisin nauranut noin paljon yhden illan aikana.  Tässähän pitää kohta lähteä järsjestyksenvalvoja-koulutukseen !

Lauantai menikin säntäillessä paikasta toiseen. Ja tuli huomattua, että se ei ole raskaana olevan hommaa.  Aamu-ja iltapäivän vietimme Vaikkojoella ulkoillen ja saunoen mökillä, jonka appivanhempani olivat vuokranneet.   Koirat saivat temmeltää ja haistella uusia hajuja.   Kykenin itsekin jopa käymään pienellä kävelylenkillä toisten seurassa, ihanaa kun lonkkiinkaan ei pahemmin koskenut. Ainoastaan jouduin hyppimään metsikössä pissillä vähän väliä :D








Vielä lauantai illalla ehdimme käymään ystäväpariskunnan luona glögillä ja lisäksi pyörähtämään Kuopiossa.  Puolen yön aikoihin kotipihaan ajellessa, tunsin selkeästi tämän huiske- päivän olleen vähän liikaa meikäläiselle. Vatsaa painoi, jokapaikkaa kolotti ja ahdisti.  Nukuin todella levottomasti yön ja en meinannut saada kunnollista asentoa nukkua. Joten parempi pitää vähän rauhallisempi tahti yllä jatkossa.

Eilen sain viettää normaalin ja mukavan päivän kotosalla touhuillen ja ystävien luona formuloita katsoen.  Ratsastelin molemmat hevoset, Vuse sai tehokkaamman läpiratsastelun  ja Kaama vähän rauhallisemman lenkin bestiksensä Nipan, ystäväni rauhallisen ja pomminvarman tamman kanssa. 

Täällä on satanut vettä lähes jokapäivä.   Huomisesta alkaen sitten pitäisi taas tulla pakkasta.  Voi taas  arvata, miten kovaksi tiet jälleen menevät.  Eli köpöttelyä luvassa, jos ei sitten pellolla käy vähän ravailemassa.   Kenttä-asia seisoo edelleen,  jotain ratkaisuja sitä pitäisi nyt lähipäivinä asian eteen tehdä.  Tehdäänkö kenttä loppuun, vai odotellaanko ensi vuotta ja ehkäpä kuivempia aikoja ?  Jos emme saa tehtyä kenttää loppuun tämän vuoden puolella, ei tilanne onneksi oli mikään onnettomin.  Koska hiekkaa on niin paksu kerros, pakkasen kovettaessa märän hiekkakerroksen ja kunnollisen lumipeitteen tullessa pehmentämään pohjaa -  voi kentällä jokatapauksessa juoksutella hepoja ja kevyesti ratsastella.  Ainakin osassa alueesta.   Nyt vaan pitäisi ennen routaa lyödä muutama tolppa reunoille, että jonkinlaisen aidan saa värkättyä turvallisuuden vuoksi.  Itseäni harmitti alkuun todella paljon, jos kenttä jää keskeneräiseksi,  mutta tilanteelle ei vain yksinkertaisesti mahda mitään.    Mutta onneks ensi keväänä /kesällä voimme jatkaa hommaa ja tehdä kentän huolella loppuun. Tällä kosteudella ei rakentamisesta tulisi mitään.  Mutta katsotaan miten käy, täytynee suunnitella isän kanssa asiaa paremmin, tehä ratkaisuja ja toimia sen mukaan.

Nyt on kiirehdittävä tekemään ruokaa, ja hieman siivoilemaan.  Vielä on lisäksi tallin siivous edessä sekä ratsastelulenkki S:n kanssa iltahämärässä.   Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!   Ja lämpimästi tervetuloa uudet lukijat!  <3

<3 Henna 


9 kommenttia:

  1. Etpä sä sitä kenttää pahemmin ehdi/voi käyttää kuitenkaan ennen kevättä, joten sama kai tuo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sepä se, aika näyttää mites tässä porskutellaan :D Ajattelin kuitenkin varmuuden vuoksi laittaa siihen tolpat ja aidat, että voi edes siinä juoksutella ynnä muuta jos se kovettuu sen verran, että kantaa ja tulee hyvä lumipeite antamaan tarvittavaa joustoa. Ja ehkäpä siinä voisi vähän ratsastellakin :) Kova halu olisi itselläkin kyllä päästä vähän muutakin touhuilemaan, kuin pelkkää maastoilua aina samoissa maisemissa :D

      Mutta mutta, katsotaan miten käy :)

      Poista
  2. Aivan ihaaaania koiria teillä !! Onko jotain sekarotuisia vai rodullisia? :) näin valokuvausta harrastavana tulee välillä erilaisia eläimiä kohdatessa semmosia mietteitä että "ai ihana tuosta sais hyviä kuvia" ja kyllä tuli nyt näitä kattellessa semmonen fiilis ! :D Ja hyviä kuvia nuo ovatkin :) Suloisuudet ! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olga & Iida kiittävät, ne on kyllä niin kuvauksellisia ja suloisia rakkimuksia. Onhan noita kuvia tullut otettuakin, Kimmo varmaan napsinut jo pari tuhatta kuvaa niistä :DDDD

      Olga, tuo tummempi koira on Suomenpystykorva / Suomenlapinkoira - sekoitus, 7 vuotta ja Iida on 4 vuotias Suomenpystykorva / Pohjanpystykorva - sekoitus

      Molemmat niin persoonallisia pikku "paskatassuja" <3

      Poista
    2. Kiitos kiitos. Katoin kuvia kyllä aika kriittisesti, huomasin että olen monessa kuvassa tarkentanut väärin, mutta harrastus on vasta alkuvaiheessa. Kuvaukseen syttyy aika nopeasti ja sen takia pitäisi hankkia uusia objektiivia ovat vaan kalliita ja rahaakaan ei ylimääräistä kauheasti ole :)

      Poista
    3. Ihanaa rakas kun vastasit itse tähän kommenttiin, tulin tosi iloiseksi <3

      Poista
  3. Heheheh, ollaan ehkä parhaat järkkärit ikkään!! Kyllä pyssyy humalaiset ruodussa ku vähäse karjassee!:DDDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minun kailottajat siellä, onneks olin niin sivistynyt ettette mulle huutanu :DD

      Poista
    2. hehehe, Henna joo, ei siis kukaan kehtais riehua niissä kekkereissä, missä me ollaan järjestystä kahtomassa :DDD

      Jenna, ai siis mekö sitä kailootettiin ? ;DD kiitos sullekin, kun annoit meille hieman hilpeyden aihetta myös itsemme lisäksi :D <3

      Poista