Näytä rohkeasti tunteesi

En tiedä mistä se tapa on opittu, mutta yleensä, kun ihminen liikuttuu ja  näyttää tunteensä jopa kyyneliin asti, hän useimmiten kääntää katseensa pois ja yleensä myös pyytelee anteeksi oman tunnemylläkän paljastamistaan.  Ja jopa häpeilee sitten omassa pikku päässään sitä jälkeen päin. Miksi ihmeessä ?     En tiedä, tuleeko tässä postauksessa olemaan päätä tai edes sitä häntääkään, mutta koen nyt vahvasti, että minun täytyy kirjoittaa tästä ja se on siis pakko sen vuoksi tehdä :)

Sano elä muuta :D

 Vaikka olen hyvin avoin, impulsiivinen ja tunne-elämältäni räiskyvä ihminen, enkä usein ajattele sitä, onko jotakin tunnetilaan nyt soveliasta näyttää julkisesti,   huomasin itse toimivani pari päivää sitten juuri näin, mitä tuossa alussa kuvailin.   Aloin puhumaan asiasta, joka liikutti ja herkisti minut kyyneliin ja lopuksi saikin minut kunnolla itkemään.  Huomasin toimivani mielenkiintoisella tavalla, mitä en siis ole huomannut tekeväni aiemmin. Kun tajusin, etten enää selviä keskustelusta murtumatta, käänsin katseeni pois kanssakeskustelijoitten silmistä, aloin puhallella tasatakseni hengitystäni ja löyhyyttää käsillä kasvojani ja ilmoitin heille nyt aikovani koota itseni anteeksipyyntöjen kera.

 En ole aiemmin kyllä mielestäni ainakaan usein toiminut noin, tai en tiedä, nyt ehkä jälkeenpäin kiinnitin siihen huomioita erityisesti. Minua hävetti liikutukseni ja vaikka en ikinä ole kokenut itseni, enkä kenekään muunkaan herkistymistä negatiivisena - vaan nimenomaan päinvastoin, päädyin kuitenkin itse pyytelemään anteeksi tunneryöppyäni ja mm. vetosin hormooneihini, vaikka ne nyt eivät ole ennen raskauttakaan minun tekosyiksi kelvanneet. Olen aina ollut hyvin herkkä tulistumaan, hermostumaan, ilostumaan ja murtumaan kyyneliin. En vain omista kunnollista maskia, jonka voisi heittää naamalle aina tiukan paikan tullen.   Mutta toisaalta, en ehkä haluaisikaan.

Minusta on ihana, että ihmiset kertovat avoimesti tunteistaan ja näyttävät ilonsa ja surunsa selkeästi. Jo se, että ystävä soittaa minulle avautuakseen pahasta olostaan, tai muuten vaan ilmaistakseen vatutuksen määränsä tai jakaakseen onnistumisen hetkensä, merkitsee oikeasti minulle paljon.  Olen aina päätynyt sellaisten ihmisten kanssa erityisen läheisiksi, jotka eivät pelkää näyttää tunteitaan ja tietyllä tavalla osaavat olla siinä toisen ihmisen edessä aseettomana, paljastaen myös sen oman heikkoutensa ja erheellisyytensä.   Tiedän silti, että vaikka ihminen olisi kuinka sydämellinen ja tunteikas, ei hän välttämättä luonnostaan osaa olla niin välitön ja avoin, kuin joku muu.  Me olemme vaan niin erilaisia, mikä tästä elämästä ihmisten kanssa tekeekin niin rikkaan ja mahtavan.

Kuitenkin, itse olen  usein päätynyt tilanteeseen, jossa olen joutunut olemaan hämilläni ja niin sanottuna "kysymysmerkkinä", kun en ole saanut selvää ihmisestä, mitä hän tuntee tai mikä oikeastaan mättää ?   Tätä huomasin aikoinaan erityisesti entisessä työyhteisössäni, jossa ihmiset eivät luottaneet toisiinsa ja avoimesti siellä ei tunteita näytetty.  Töihin tultiin naama nyrpeinä ja mykkäkoulua pidetiin lähes tauotta koko vuoron ajan.  Koitappa siinä nyt sitten olla oikeinpäin.  Se oli minulle hyvin suuri shokki, ja minulta vaati oikeasti suuria ponnisteluja alkuun, että sain paadutettua tunteitani suojellakseni itseäni.   Kuitenkaan se ei todellakaan onnistunut läheskään joka kerta, ja siipensä siinä sai aika monta monituista kertaa.   Onneksi kuitenkin pääsin pois sieltä maanpäällisestä helvetistä, joka meinasi kuollettaa sydämeni kokonaan ja tuhota mm. avioliittoni.

Mutta on todella ikävä huomata, että aiemmin tuntemasi iloinen ihminen onkin yhtäkkiä muuttunut sulkeutuneemmaksi ja etäisemmäksi.  Et yhtään osaa arvella, mikä taustalla voi olla ja sen vuoksi päädytkin hädissäsi päässäsi pohtimaan, oletko kenties tehnyt jotain väärin.  Useimmitenkuitenkin kysymykset "Onko kaikki hyvin ?"    "Enhän ole loukannut sinua"   laukaisevat tilanteen ja saavat yleensä ihmisen avautumaan joko kertoen ongelmansa, tai sitten lyhyesti sanomaan, ettei vika ole sinussa tai esim. hänen omassa henkilokohtaisessa elämässä on nyt vähän vaikeeta.   Aina ei tarvitse avautua kokonaan kertoen joka ikinen ykistyiskohta, mutta on ihan hyvä ilmaista toiselle, ettei hänessä ole vika - niin toinen saa sydämelleen rauhan.    Itse olin vastikään siinä tilanteessa, jossa minä olin se tyhmä ja sulkeutunut ihminen.  Olin vain yksinkertaisesti niin väsynyt omaan elämääni ja pahaan olooni ja myös hieman pettynyt tiettyihin asioihin.   Mutta onneksi toinen osapuoli oli se fiksumpi, joka jaksoi avata keskustelun ja asiat saatiin kuntoon.

"Anna mulle ne vastaukset
sä tiedät, että mä tarviin ne
Kun on niin helvetin vaikee luottaa
pelkkiin totuudenrippeisiin

Anna mulle ne vastaukset
en vaadi, mut helpottaishan se
Mikään ei oo niin piinaavan tuskaista
kuin epätietoisuus"

Irina - Vastaukset


Minusta tuon loistavan biisin pätkä sopii niin hyvin tilanteeseen.  Joskus sydämen avaaminen pelottaa ja tunteiden näyttäminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, mutta suosittelen sitä lämpimästi.   Ihmisen on hyvin vaikea päästä elämässä eteenpäin, jos ei avaa sydäntään ja ota sitä riskiä, että joku voisi sen joko löytäessään rikkoa ja tai onnen potkastessa joku taas rakastaa ehjäksi. Koskaan ei tiedä, kumpi nakki sieltä napsahtaa ja toki omallakin panoksella on myös osuus asiaan.  Minä olen elämäni aikana saanut siipeeni ihmissuhteissa liikaakin ihan jo omienkin virheitteni takia, mutta halu uskoa rakkauteen sai löytämään sen lähelle itsekin.

(c) Ihanainen ystäväni Annika

"Sinä tiedät jo jotakin elämästä
Jotain tiedän minäkin
Kun vain uskallat lakata pelkäämästä
Paratiisin saat takaisin

En kadu ketään niistä, joita syliini suljin
Heitä sentään rakastin
Itken kaikkia niitä
Joiden ohitse kuljin
Joita väistin ja pakenin

Sillä aina kun ihmisen lähelle päästin
Löysin lähelle itsekin
Mutta jos itseäni
Varjelin ja säästelin
Heti eksyin ja palelin"

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus - Lintu


<3 Henna