Pieniä vaaleansinisiä unelmia

Iltaa ystävät ! Teistä vilkkaimmat blogin seuraajat voivat jo arvailla, mitä otsikko mahtaa tarkoittaa: Kyllä!  Meille on siis tulossa pieni suloinen poika <3  Ollaan niin onnellisia pienestä kasvavasta perheenjäsenestä tuolla masussa!

Kävimme siis eilen Kys:llä rakenneultrassa, jossa käytiin tarkastellen läpi tuo pieni elämä tuolla kohdussa.  Katsottiin, että kaikki on hyvin ja että kehitys on tapahtunut asianmukaisesti.  Otettiin mittoja mm. päästä, jotta saatiin paino-arvio lasketuksi.  Pienelle nöttöselle tuli painoarvioksi 300g ja muutama gramma päälle.  Elimistön, raajojen ym. kehitys oli normaalia, hitusen normia pienempi meidän vaavi oli, mutta se ei kuulemma merkitse mitään.    Mutta eipä tuo kovin yllättävää ollut, kun ollaan molemmat suht. lyhykäisiä ja ylpeitä siitä :) Mutta pieni sievä poika sieltä on meille tulossa <3 Toivon niin, että se saa söpön ulkonäön lisäksi isänsä ihanan luonteen. Kuulen jo mielessäni pienen pojan äänen, joka ottaessaan isäänsä kädestä sanoo :  "Isi, lähdetään".  Ajatuskin siitä saa silmäni kostumaan onnesta.

2004

Vaikka viime aikoina on oleminen ollut todella vaikeaa, sain eilen todella paljon puhtia ja energiaa, kun näin taas pikkuisen.  Nyt, kun sukupuolikin on selvillä, tuntuu kaikki taas astetta konkreettisemmalta. Olen nähnyt jo useampaan otteeseen unen, jossa tulee julki lapsen nimi. Mutta lopullista päätöstä ei olla tehty.  Nyt tekee mieli jutella ja laulella enemmän masulle ja ottaa pikkuiseen entistä enemmän kontaktia.

Syksy on taas tullut tuulineen, putoavine lehtineen, tuoksuineen ja aktivoituneine metsäneläimineen.  Joka syksy on hirvillä ja kauriilla ollut tapana liikuskella meidän lähistöllä aktiivisemmin ja tuossa talon vieressä kulkeekin niiden tienylityspaikka.   Tässä yhtenä päivänä siihen olikin ilmestynyt ensimmäiset hirvenjäljet.   Se myös näkyy hevosissa, enemmänkin Kaamassa.  Ne ovat olleet säpsympiä, tarkkaavaisempia ja ainakin lenkin alussa astetta kireämpiä.  Mitään isompia sekoiluita ne eivät ole onneksi järjestäneet, mutta en niitä nyt tässä tilassa pahemmin haluaisikaan.  Hevosen selkään nousu ja maastolenkille lähtö tällaisissa tilanteissa arveluttaa, mutta jotenkin tuntuu vahvasti siltä, etten voisi olla nousemattakaan. Nyt vielä, kun masu ei ole niin pahasti edessä, ja laskeutuminenkin selästä onnistuu turvallisesti ja kivuttomasti, haluaisin jatkaa ratsastusta niin pitkään, kunnes tilanne paisuu niin ongelmalliseksi etten enää voi sitä tehdä. Kuitenkaan, en aio lähteä Karisman kanssa enää kahdestaan lenkille,   sen verran herkkis tyttö se on syyskiimoineen ja ympäristön muuttuessa siitä tulee erityisen dynamiittinen tapaus. Vielä se on käyttäytynyt ihan kohtuu mallikkaasti, mutta haluan suojella itseäni ja enemmänkin siis tuota pikku-ukkoa tuolla.

Juttelinkin iskän kanssa eilen puhelimessa ja suunniteltiin kentän jatkosta. Kenttä-projektihan on siis seissyt nyt ihan (liian) pitkän tovin ja toivottavasti pääsemme sitä jatkamaan lähiaikoina. Minä niin toivon, että se valmistuisi pian käyttökelpoiseksi  ja voisin pikkuhiljaa keskittyä enemmän kentällä pyörimiseen ja muuhun touhuiluun siellä.  Nyt kun Kuskokin on toiminut tosi kivasti, olisi ihana päästä rupukan kanssa tekemään jotain järkevämpää enemmän. 

Loppuun vielä toinenkin iloinen ilmoitus !  Kamera on kohta taas kuvioissa mukana, piakkoin saadaan parempia ja tuoreempia kuvia postausten koristukseksi. Lisäksi eilen ostimme Kimmon kanssa meille skannerin / tulostimen, jolla pystyn vihdoin ja viimein julkaisemaan sellaisia kuvia, mitä olen jo pitkään halunnut julkaista.  Palataanhan taas pian asiaan!   Ja taas jälleen, laittakaahan toiveita tulemaan, jos sellaisia mielenne päällä pyörii :)

<3 Henna