Hitusen paremmassa olotilassa

Sairaslomapäivät, tai no minun tapauksessa yöt tiistaista torstaihin menivät ihan hujauksessa. Noh, kuinkas muutenkaan, jos tyyppi nukkuu noin  70 %  koko vuorokauden tunneista.  Mutta unilatauksen huomaa, oloni on huomattavasti parempi.  Minun on siis syytä rauhoittua jatkossakin.

Annoin itselleni luvan nukkua juuri niin paljon, kuin vaan halusin ja kykenin.  Ihmettelin ihan sitä ääneen, miten paljon ihminen voikaan halutessaan nukkua, siis ihan naurettavan paljon.  Unieni välissä kävin mm. juomassa aamukahvit aamuvuoroon lähtevän mieheni kanssa, tekemässä aamutallin ja lisäämässä hevosille vettä.  Ja aina se uni vaan tuli melkein heti uudestaan.  Yleensä minun on ollut vaikea nukahtaa keskellä kirkasta päivää, nyt tuokaan ei tuota mitään ongelmia.

Mutta unilatauksen johdosta minusta oli myös muuhunkin toimintaan, mikä piristi kummasti.  Vihdoin ja viimein jaksoin repiä kuolleita kesäkukkia parvekelaatikoista,  haravoida vähän pihalla sekä ajella pitkäksi venähtänyttä nurmikkoa. Ja välillä poimia omppuja ja karhunvatukoita puutarhasta välipalaksi.   Miten voittajafiilis voikaan ihmiselle tulla tuollaisista pienen pienistä askareista?

Voittaja- fiilis vuodelta 2007, otettu Norjassa vaelluksella tunturin huipulla

 Olen huomannut alkavani kärsiä raskausajan masennuksesta ja se varmasti johtuu siitä, etten kykene liikkumaan samalla tavalla kuin ennen, oloni on turpea ja pöhöttynyt, painoni noussut hirmuisesti enkä väsymykseni vuoksi saa itsestäni irti samalla tavalla, kuin ennen.  Huomaan usein itkeskeleväni yksinäni kotona, kun en uskalla lähteä enää ihmisten ilmoille.  Tunnen itseni rumaksi, vaikka ystäväni muistuttavat minua kauniista kasvoistani ja kutsuvat kauniiksi mammaksi.  Ja tottahan se on, olehan minä ihan nätti kiloistani huolimatta,  mutta silti - olen ihan väärässä ruumiissa ja kilojeni vankina.  En millään malttaisi odottaa talvea, että pääsisin tekemään asialle jotakin.

Onneksi elämäni kotosalla rakkaassa pikku mökkeröisessä, liikkumien luonnossa koirien ja hevosten kanssa sekä kahvitteluhetket ystävien kanssa piristää.  Hepat on olleet uskomattoman suloisia vässyköitä hellyydenkipeine hörähdyksineen  ja Karisma on käyttäytynyt todella hienosti syksyn tuomista jännitteistä huolimatta.  Onse vaan niin nätti ja reipas pikkutamma.   Nyt se näyttää ihan hassulta, kun sen hangattua harjansa paikka paikoin ihan nysäksi, jouduin leikkaamaan sille pystytukan :)  Otan siitä heti kuvan, kunhan saan taas kameran  käyttööni.

Mussukat <3 kuva kesältä

Kamerasta puheenollen:  jos suunnitelmat pitävät paikkaansa, saan sen kauan kaivatun kameran viikonloppuna. Se on joku Canonin järkkäri, josta en tiedä sen tarkemmin muuta kun että hinta ahdistaa jo valmiiksi :D Ihan kuin rahareikiä ei olisi muutenkin jo entuudestaan.  Onneksi tilasimme sen erään tutun kautta hitusen edullisemmin  ja lisäksi sain jotain ihme lisäputkia siihen mukaan!  On siinä meikäläisellä opetteleminen, kun alan opiskella tuon kameran käyttöä ja ennen kaikkea sitä säätämistä, se kun on aina ollut minun vahvuuteni kaikessa ! ;)    Mutta ah, mustavalkoisia kuvia - niitä tahtoo pian ja paljon!

Kenttä-asia seisoo edelleen. Sen verran on edistytty, että tilasimme muutaman lastin taas hiekkaa maan tasoituksia varten.  Isäni ei omien työkiireidensä vuoksi ole ehtinyt saapumaan paikalle, ja ymmärrettävää se on. Jospa hän pääsisi pian tulemaan viikonlopuksi urakoimaan, jotta saataisiin taas homma rullaamaan. Haluaisin palavasti olla vielä itse "ratsastuskunnossa", kun kenttä valmistuu. Mutta niin kuin sanonta kuuluu, hyvää kannattaa odottaa :)

Mutta tämmösiä kuulumisia tällä kertaa.  Kunhan saan kameran, pyydän miestäni tai kavereitani kuvailemaan vähän uusia heppakuvia, jotta saataisiin vähän heppa-aiheistakin postausta aikaiseksi. Sitä kun moni tuntuu meiltä odottavan ja on todella ikävää, etten ole pystynyt teille lukoille sitä tarjoamaan.  Mutta yritän parantaa toimintaani tässä ja toteuttaa toivomuksianne ! :)

<3 Henna