Kalpea, kuin kalkkilaivan kapteeni

Hui kauheeta, miten kalpea emäntä sitä peilistä katsoikaan tänä aamuna mustine silmäpusseineen!  Jälleen manailen kamerattomuuttani, sillä olisi ollut hyvä sauma ottaa teille kuva näytille meikäläisen tämän hetkisestä viehättävyydestä. Viime postauksen kuvat on otettu isännän Samsung Galaxy S2-kännykän kameralla, ja olisin voinut käyttää sitä tänäänkin,  mutta aamulla se oli luonnollisesti Kimmon mukana duunissa. 

Minulla on viime aikoina silloin tällöin jokapäiväisten pyörrytysten ja väsymysten lisäksi alkanut ilmenemään sydämen tykyttelyjä, nopeaa pulssia ja hengenahdistusta.  Onneksi minulla on siitä kokemusta aiemminkin vuosilta, jolloin kärsin pahasta anemiasta, jote tiesin melkein heti, mistä on kyse. Aikoinaan hemoglobiinini oli naurettavan alhainen kera noine ihanine sivuoireineen, jonne onneksi on nyt siis matkaa vielä.  Mutta nyt täytyy katkaista hempparin syöksykierre ja aloitettava rauta-ja vitamiinikuurit. Jospa saisin uutta virtaa niistä arkeeni.

Kävinkin tänään neuvolassa mittauttamassa hb-arvoni sekä verenpaineen, molemmat olivat laskeneet viimeisestä, etenkin hb. Olen siis kärsinut myös matalasta verenpaineesta koko ikäni ja se vaivaa vielä näin raskaudenkin aikana, vaikka yleensä kuulemma sillä on tapana nousta.  Muutenkin valittelin uupumustani ja heikkoa olotilaani, näin ollen neuvolasta kirjoittivat minulle pari päivää sairaslomaa. Enemmänkin olisin saanut, mutta haluan mennä töihin torstaina, kannan jo nyt huonoa omatuntoa näistä parista saikkupäivästä, vaikka ei mulla kyllä muuta vaihtoehtoa tässä tilanteessa ollut, kun en meinaa pysyä tolpillani kunnolla. Jo kaksi yötä pois normaalista, 7:n yön putkesta on iso vähennys rasitteesta, joten enköhän minä jaksa, kun vaan nukun nyt pari päivää kunnolla ja varaan omalle levolle paljon aikaa. Ensi vapaaviikon kyllä pysyn kotona ja lepään paremmin.

Olen ehkä luullut itsestäni liikoja,  pitänyt itseäni vahvana ja tomerana emäntänä edelleen.  Mutta nyt huomaan, että en oikeasti kykene samoihin asioihin, kuin ennen. Ihan pienetkin asiat vievät voimat.  En oikeasti voinut tajuta ollenkaan, miten raskasta tämä vauvan kasvattaminen onkaan! Joten nostan hattua kaikille äideille, etenkin sellaisille, joilla on useampi mukero kasvatettavanaan.  Toki kuten me ihmisetkin, ovat raskaudet hyvin erilaisia.  Mutta se ei ole yhtään epäselvää, aina se uuvuttavaa varmasti on.

 Minun on vaan nieltävä "ylpeyteni"  ja todettava, että nyt minun tehtäväni on ottaa rauhallisesti ja antaa itselleni aikaa.  Pitäähän sitä ajatella myös pikku ukkelia tuolla masussa.  Kuulostaa kamalalta, mutta hyvinä hetkinä melkein unohdan sen olevan siellä ja mennä posotan eteenpäin.  Mutta hetken touhuiltuani ja heikotuksen ynnä muiden sivuoireiden saapuessa kehiin, muistan taas tiineyteni hyvinkin vahvasti :D  Ehkä minun pitääkin voida huonosti, että osaan rauhottua nyt meidän molempien takia.  Olen aina niin pirun itsepäinen ja periaatteitteni orja!

Nyt vaan lepoa kovasti, rohtoja naamariin, terveellistä evästä ja ulkoilua kera kevyen liikunnan, niin eiköhän tämä tästä! Kertokaa te lukija-mammat mulle vinkkejä ja kokemuksia asiaan, jos teillä on jotain hyvää lisättävää :) Mie oon niin noviisi tässä kaikessa!   Loppuun pakko laittaa ukkokullaan salaa nappaama kuva, joka tosin jo hitusen vanha, mutta kuvastaa tilannetta hyvin - mamma päikkäreillä kissivauvvojen kanssa.

<3 Henna