Vastavirrassa taistellaan

Mene piireihin parhaisiin
Ole kaunis, voittaja, niin sinua
Kai arvostetaan
Mutta kertoisitko sen
Mihin hukkasit nöyryyden
Vaatimattoman hiljaisen?
Mitä teet? Sä kellut ja meet
Yhä kauemmaksi

Woo, woo
Tää yö vastavirrassa taistellaan
Woo, woo
Tää maailma tulvii, se ylpeät vie mukanaan

Tämä järjestys ihmisten
Jossa pienin on viimeinen
Kumotaan, uudistetaan
Moni ensimmäinen
Joutuu paikalle viimeisen
Moni nöyrä parhaiden asemaan
Kuulutetaan. Näin on


The Rain - Vastavirrassa


Onko maineella ja kunnialla mitään tekemistä ihmisen arvon kanssa?   Täytyykö ihmisen olla kaunis, menestyksekäs, voittaja, rikas, suosittu ja virheetön,  että olisi rakastamisen ja tutustumisen arvoinen?

Minä olen kaikkea muuta, kuin tuossa ylhäällä lueteltu!   Okei, olen ihan kohtuu kaunis, mutten voittaja, menestynyt, suosittu tai muutenkaan mikään täydellinen paketti.  Olen pullea, keskivertoisesti koulutettu ja palkattu,  en kovin taitava ratsastaja,  minulla on kaksi tavallisen väristä puskahevosta, pieni vaatimaton koti ja muutenkaan kaikki ei ole täydellistä. Minulle tämä kaikki riittää ja olen onnellinen, mutta silti törmään siihen tunteeseen joskus, että minun pitäisi omistaa hienompaa tai olla parempi, jotta olisin arvokas?

Tekeekö tämä "keskivertoisuus" minusta tai jostakin muusta samassa tilanteessa olevasta henkilöstä  jotenkin ei niin kiinnostavan tai merkityksettömän?   Onko ihminen ei niin tutustumisen arvoinen, jos hänellä ei ole mitaleita rinnassaan ja titteleitä taskuissaan?

En tiedä.  Kamppailen ihmeellisten asioitten kanssa tällä hetkellä.  Olen viime päivinä päätynyt ajattelemaan mitä naurettavimpia asioita, mitkä sotivat minun todellisia periaatteitani vastaan. Minä olen onnellinen näin, miksi minun pitäisi haalia itselleni mammonaa ja tai jotain parempaa, että saisin hyväksyttävämmän olotilan. Pelkään kuollakseni, että alan kaivata jotain suurempaa ja hienompaa -  juuri sitä, mitä itse olen halveksinut lähes koko ikäni.

Kamalinta tässä on se, että olen alkanut synkimpinä hetkinäni näkemään niin äärimmäisen rakkaat hevoseni harmaina ja tylsinä - kaikkena sellaisena, mitä ne eivät ole.  Okei,  ne eivät ole ratsuhevosrotuisia, eivät uljaita kilpahevosia, vaan luotettavia ja uskollisia ystäviä, joista ainakin toisen selkään voi panna kokemattomammankin. Kun ajattelen syvällisemmin järjen kanssa hevosieni kehitystä omilla puute-alueillaan,  ovat ne mielestäni nykyään hiton hienoja heppoja, vaikka ovatkin tavallisen värisiä eivätkä ole tuhansia euroja arvoltaan .    En todellakaan kestä niiden halveksuntaa ja vähättelyä keneltäkään, vaikka itse olenkin realisti, enkä todellakaan kuvittele niistä mitään sen enempää, mitä ne
ovat.

Olen sekavimmillani ja heikolla hetkellä ajatellut ostavani kolmannen,   hieman parempitasoisemman  hevosen. Minulle jopa aikoinaan tarjottiin entistä kilpahevosta ylläpitoon, mutta en kokenut sellaiseen tarvetta.   Miksi ihmeessä kentättömänä tilallisena niin tekisin tai ylipäätään muutenkaan? Ei mitään järjen hiventä ole tässä!     Kysyntää kolmannelle hevoselle olisi, koska halukkaita uusia ratsastajia ilmenee koko ajan,  mutta se ei palvele minua eikä ketää muutakaan, jos koko ajan ihmiset vaihtuisivat tallillani.  Olen niin tyytyväinen tähän tilanteeseen,  olen saanut vakituiset kävijät tallilleni, jotka ovat luotettavia ja yhteistyökykyisiä ratsastajia.  Yhden pystyn päästämään myös yksin liikenteeseen.

Kun laitan mielessäni Kuskon ja Karisman seisomaan vierekkäin, ja katson niitä hetken - tulen järkiini.  Mietin aina, miten paljon se olisi aikaa ja rahaa pois niiden hyvinvoinnista ja huolenpidosta, jos menisin tekemään sen virheen, mistä itsekin täällä joku aika sitten olevinani niin pätevänä, saarnasin ?    En voi ymmärtää. Olen täysi idiootti!   En voisi ikinä pettää ystäviäni, on ne sitten ihmis-  tai eläinystäviä.     Minä rakastan niitä puutteineen päivineen.   Enkä koe tarvetta haalia uusia ja  menestyksekkäämpiä ystäviä vanhojen tilalle.  Miksi sitten sekoilen välillä tuolla pääni sisällä?

Niin rakkaita, että itkettää

 Olen käynyt istumassa monenlaisten hevosten selässä,  parempien ja huonompien.  Joidenkin liikeet ovat laadukkaat, joidenkin selkä ja askeleet mitä parhaimmat satulatta ratsimiseen.  Joku on tasokas esteheppa tai pomminvarma suokkivanhus,   toinen taas kuuma,  supernopeaa neliä kiitävä täysi / lämminverinen.   Olen rakastanut niitä kaikkia niitten erikoisominaisuuksiensa vuoksi.   Ja jokaiselle löytyy se oma sielunkumppani. Hakeudun mielelläni erilaisten hevosen selkään ihan vain kokemuksien ja oman kehityksen vuoksi. Eilen mm. sain ratsastella ystäväni mustaa kaunista tilastotammaa.

Maailman rakkain luottoruuna

 Jotain aion suunnitella hevostelujen suhteen, en tyydy tähän, missä ollaan  nyt.  Palan halusta kehittyä itse ja tulla aina vaan paremmaksi, jotta voin kohdella hevosiani paremmin. Aion saada itseni nyt kuntoon ja aktiivisemmat treenit jatkuu kesällä sekä ratsastajan, että hevosten olosuhteiden parantuessa. Jatkossa harkitsen satsaavani enemmän rahaa hevosharrastukseeni.  Mutta se ei tarkoita vanhan sysäämistä sivuun uutuutta kiiltävän hienon tieltä.   Vihaan itseäni tuon aiemmin mainitsevani, hetkellisen itsekkään ajatteluni vuoksi.

Pyydän jälleen anteeksi sekavaa postausta, mutta tällainen minä olen.  Suorapuheinen ja teräväkielinen.   Olisin voinut suojella "mainettani"  (mitä ei ole)  ja jättää tämänkin postauksen tekemättä, mutta miksi ihmeessä olemaan epärehellinen,  en minäkään mikään pyhimys ole!  Vaan juuri tällainen hömelö :)


<3 Henna 

Ristiriitaiset tunteet

Aamusella herättyäni ja käydessäni päästämässä hevoset pihalle,  ihailin keväistä ilmaa ja luontoa, pihalla temmeltäviä koiria ja puussa kiipeilevää kissaa.  Kaikki tuntui niin kevyeltä ja sai minut tuntemaan itseni hyvin hyvin onnekkaaksi,   ja sitähän minä olen, ja kovin kiitollinen kaikesta.

<3

  Miksi kuitenkin sisälle tultuani ja koneelle istahdettuani,  sisimpäni valtasi epävarmuus ja toisarvoinen olotila?     Luulen tietäväni syyn, vaikken haluaisi uskoa siihen. 

Olen ollut suhteellisen sinut itseni kanssa jo hyvän aikaa, ja jos vaikka olenkin ollut itseeni jossakin tyytymätön, olen kuitenkin oppinut hyväksymään sen osan itsessäni ja  kehittämään tiettyjä puutteitani.   Olen myös pikkuhiljaa oppinut olemaan välittämättä ihmisten mielipiteistä ja jos en kelpaa jollekin tällaisenaan,  en välttämättä romahda jokaisesta hylkäyksestä.  En tiedä, olen ainakin luullut olevani elämäni vahvimmassa kunnossa.

En ymmärrä, miksi aloin murehtimaan ja  itkemään tämä aamuna niin herkästi.  Johtuuko tämä tunne hormooneista, en voi tietää.    Toisaalta minulla on sellainen vahva ja pelottava tunne, että sieluvihollinen on hyökkäämässä kimppuuni, juuri oman hengellisen kasvuni ja  viime aikaisten rukousryöppyjeni vuoksi.  

Minusta vaan tuntuu vahvasti, että joku yliluonnollinen voima tahtoo luuhistuttaa minut, lannistaa ja polkea minut maanrakoon.   Jotenkin toisaalta vaistoan, että minua valmistellaan johokin. Toisaalta minua pelottaa, mutta toisaalta taas palan halusta tietää, mitä tämä pelottava olotila tahtoo kertoa minulle.  Mutta jokatapauksessa uskon, että oloni edes jotenkin helpottaa tänään, koska päivästäni on tulossa oikein mukava, ja viikonlopusta myös! 

Tästä tekee niin sekavaa se, että olin eilenkin niin onnellinen.  Vietin mahtavan päivän ystäväni kanssa. Vaikka koenkin usemmankin ihmisen seurassa alemmuudentunnetta aika ajoin oman ylipainoisuuteni vuoksi, hänen kanssaan saan olla vapaasti oma itseni ja tulen hyväksytyksi ihan juuri tällaisena, hölmönä pullerona itsenäni.  Vietämme aikaa todella paljon yhdessä ja olemme tulleet riippuvaiseksi toisistamme.  Meillä on niin paljon yhteistä, ja mikä parhainta, hänen miehensä on myös yksi parhaimmista ystävistäni ja ennen kaikkea mieheni paras kaveri.   Elämästä Kotakylällä ei tulisi mitään, jos he eivät asuisi naapurissani <3

<3

 Tämä tunneailahtelu on nyt jotain hyvin omituista.   Mutta niinkuin tuossa blogini sivussa lukeekin esittelyssä minusta:  "Entinen koulukiusattu nuori aikuinen nainen, joka kertoilee kamppailustaan huonoa itsetuntoa sekä masennusta vastaan ja muista elämän koukeroista. Sivuan aiheissa myös heppailua, touhua koirien kanssa, sekä elämästä maalla ja luonnon helmassa."      Tämä postaus on juuri tätä kaikkea:)   Ilon ja itkun turskahduksia!

Kun olen saanut purkaa tänne nyt tämän verran ajatuksiani,  huomaan taas jälleen kerran, että oloni helpottui jo postausta kirjoittaessani ja hetkellisesti jopa mietin poistavani tämän, ja  kirjoittavani jotain "elämä on niin ihanaa" - postauksen.   Mutta miksi minä todellisia tunteitani peittelemään,   sain purkaa mieltäni tänne ja sain sitä helpotuksen. Toivon mukaan joku muukin saa tästä sekavuudesta jotain irti :D

Mutta enivei,  laitan tähän loppuun kuvia, mitä napsin tänä aamuna tallilta tullessani :)

Rakas koti <3

 <3 Henna

Takatalvi-angst

Ai että sitä sitten tänään keljuttikin suhteellisen kiitettävästi, kun heräsin iltapäivällä liian aikaisin ja erehdyin vessaan mennessä katsomaan ulos ikkunasta.  Ulkona tuuli voimakkaasti ja lunta pyrytti vaakatasossa.  Olin aamusella laittanut Karismalle BOT:n selänlämmittimen ja  paksun fleeceloimen ajatuksella, että selkä saa lämpöhoitoa ennen iltapäivän ratsinkeja, enkä sitten ollut tietoinen iltapäivällä saapuvasta lumimyrskystä.

Riensinkin sitten heti välittömästi tallille siivoamaan karsinat ja sitten otin hevoset sisälle hetkeksi heiniä mussuttamaan, ennen kuin lähtisimme ratsastamaan.  Ilokseni huomasin, että tamman uusi, paksu HC.n fleece oli sen verran tuhtia tavaraa, ettei se ollut läpäissyt kosteutta, vaan tammuskan selkä oli oikein kuiva ja lämpöinen.   Vuse on  Kaamaan verrattuna sen verta muhkumpi sekä paksukarvaisempi (toki, kun suokki on puoliksi), joten herra ei rättejä selkäänsä usein saa.  En välittäisi muutenkaan tyhjänpäiväisestä loimittelusta, mutta lämpöhoidon vuoksi niitä joudun käyttämään.

Viime viikolla meillä ei "tuntilaisia"  käynytkään, ja odotinkin kovasti, että päästäisiin S:n kanssa köpöttelemään ja vaihtelemaan kuulumisia.  Olen todella onnekkaassa asemassa, että saan helposti ystäviäni ratsaille silloin tällöin ja  lisäksi vakituiset henkilöt maastotunteilemaan viikottain.   Olen todella kiitollinen saamastani avusta.

Ystäväiseni ja Kusko talvella 2011

 Vielä ulkona käydessäni tunnustelin lunta hyppysissäni ja se tuntui kuivalta ja pakkasmaiselta. Ajattelin hetkellisesti, että "ei tästä varmaan hirveitä tilsoja muodostu" ja  hevosia talliin ottaessani, ei niillä ollut juuri minkäälaisia paakkuja kintuissaan, joten en senkään vuoksi tajunnut perua tuntia sään vuoksi.

Kun viimein lähdimme pihasta liikenteeseen, emme ehtineet kävellä kuin muutaman metrin, kun molemmat hevoset alkoivat liukastella.  Lumi paakkuuntui välittömästi kavioihin ja lumen alla oleva jäinen tie antoi mukavan pohjan luistella.  Lähes joka askeleella hetken luikasteltuamme, päätimme lasketua ratsailta ja kääntyä takaisin tallille.  Loppupeleissä ehdimme käydä meidän tienristeyksessä ja takaisin, matkaa taittui naurettavat, noin 100 m. 

Voin kertoa, että silloin hajotti, melkein jopa itku pääsi, kun olin niin väsyksissä 6:n valvotun yön jäljiltä.   Ja kun olin niin innoissani lähdössä lenkille, ja näin ikävästi kävi.  Mutta hevosia oli pakko siinä vaiheessa ajatella, liukastelu oli sen verran reilua, että en ala yleensäkkään riskeeraamaan ja antamaan mahdollisuutta revähdyksille tai millekkään pahemmalle.  Enkä myöskään halua, että ystäväni ja Kusko kaatuvat, tai minä ja Kaama.  Ei tee mieli lentää naama edellä tielle ihan heti vähään aikaan, kun entisistä mustelmista on just ja just päästy :D   Tyydyinpä sitten juoksuttelemaan hevoset tarhassa kevyesti.

 Onneksi S tulee ihan tuosta läheltä, joten hänellekkään ei tullut turhaa ajoa pitkälti.  Ensi viikolla sitten uusi yritys maanantain vakkaritunnilla.  Itseäni henkilökohtaisesti hajotti lenkin väliin jäänti,  koska huominen tiistai sekä keskiviikko tulevat olemaan hyvin kiireisiä päiviä minulle, enkä välttämättä ehdi hepoja kunnolla liikuttamaan. Onneksi loppuviikosta lenkit taas rullaa mukavasti,  kun Anne tulee lenkittelemään Kuskoa tällä viikolla ehkä jopa pariin otteeseen  ja lisäksi Laura tulee meille viikonlopuksi, joten kaikenkaikkiaan hevot pääsee lenkkeilemään mukavasti  <3   Että nyt vaan Henna jäitä hattuun, kaikki on loppupeleissä oikein hyvin.

Mister Lörppähuuli

  Ja niin, meinas unohtua!  Takatalvesta oli sen verran hyötyäkin:   Lunta satoi  mukavan reiluisti jo lumen alta paljastuneiden kakkaläjien päälle, niin mun ei tarvitse vielä niitä siivota pois! :D   Että näin :D

<3 Henna

Unelmien salainen kansio

Olen ollut viime päivien aikana vilkkaasti ailahdellen joko hyperaktiivinen touhutäti, tai sitten pysähtynyt unelmoitsija. Välillä hirveän tarmokas ja touhukas, välillä taas pysäkille jäänyt, jäähtyvä kahvikuppi kädessä tyhjyyttä tuijottava zombi. Unohdun kehittelemään pääni sisälle mitä mielenkiintoisempia mielikuvia itsestäni ja tulevaisuudestani. Varmaan siksi, että olen viime aikoina nähnyt mitä omituisimpia ja äärimmäisen erilaisia unia.  Hieman jopa pelottavia sellaisia.

Minulla on ainakin pari pienenpientä unelmaa/ajatusta tulevaisuudesta,  joita en vielä tällä hetkellä paljasta. Mutta uskokaa pois, tulen ne teille kertomaan ajallaan,   jos vain saan omassa päässäni asiat selviksi, ja ylipäätään, haluanko edes niitä elämääni ja aionko visioitani toteuttaa.   Ne ovat vielä vain pikkiriikkisiä unelman kantamoisia ja ideoita,   jotka eivät ole lähelläkään vielä toteutusta.  Ihan vain hyvin arkisia ja suht. tavallsia asioita, mutta minulle pienetkin asiat voivat olla kuitenkin jotain erityistä.

En ala hehkuttamaan yleensäkkään asioitani etukäteen, kun en itsekään tiedä, toteutuuko ne.   Olisi vähän muille ja itsellekin epäreilua,   jos en toteuttaisi "lupauksiani".    Minua itseäni harmittaa suuresti, jos en voi lunastaa lupauksiani, olkoon ne mitä tahansa. Pettymyksen tuottaminen toiselle ei kuulu harrastuksiini :D

Parille läheiselleni olen asioista ohimennen maininnut, koska he nyt joutuvat pakostakin olemaan tekemisissä kanssani, joten asiaa en pysty heiltä peittelemään.   Menenpäs minä nyt salaperäiseksi :D    Mutta ystäväni, jotka luette blogiani, älkää vaivatko asialla mieltänne.  Tulen paljastamaan teille asiat ajallaan, kun vaan ensin itse näen, onnistuuko mikään.

Huomaan jankkaavani asiaa. Joten jatketaan.

Unelmia pitää ehdottomasti olla jokaisella ihmisellä,   ne antavat puhtia ja motivaatiota tehdä töitä, ansaita rahaa ja nähdä vaivaa asioitten eteen.    Ilman unelmiani,  minulle ei jäisi juuri tavoitteita.  Ja tavoitteethan ovat unelmia.  Minulla on ollut paljonkin erilaisia visioita elämästäni, ja  usein asiat ovat menneet juuri päinvastoin, tai sitten itseluottamuksen puuttuessa, olen itse jänistänyt toteutuspuolessa.  Mutta ne ovat lähinnä olleet vain hidasteita ja mutkia matkassa,   monen esteen tullessa eteen, on ne jotenkin saatu hoidettua, tai sitten oikotie loppuntulokseen on löytynyt. Joskus on pitänyt vain yksinkertaisesti myös luovuttaa, mutta onneksi todella, todella harvoin. Luovuttaminenkaan ei yleensä kuulu harrastuksiini, vaan loppuun taistellaan mahdollisimmaan sitkeästi.   Lopputulos ei välttämättä ole aina täydellinen ja virheetön,   mutta siltikin tärkeämpi.   Kun asioitten eteen on nähty vaivaa,   tulee jutusta vieläkin rakkaampi.

Kesä 2010

 Mutta se siitä. Ensi viikolle on luvassa paljon kaikkea enemmän ja vähemmän mukavaa.  Koti näyttää siltä, kun siellä olisi räjähtänyt ydinpommi, ja kaipaa kipeästi siivousta. En oikein jaksa yöviikollani siivota, joten talo on sen mukainenkin.  Vapaaviikolla on tarkoitus siivota koko mökki perusteellisesti.

Kevään edetessä ja lumien sulaessa, alkaa myös talven mittaan kertyneet paskat kurkistella lumen alta.  Ensi viikolla olisikin tarkoitus pitää kevään ensimmäinen kunnollinen tarhansiivoushetki, jolloin saisin kärrättyä edes osan paljastuneista paskoista pois.  Toisaalta, tuotakin urakkaa voi ajatella hyötyliikuntana, niin asiaan saa taas ihan uuden perspektiivin ja työn tekokin maistuu siten paremmin.     Myös heiniä pikkupaaleina  on haettava, ja lisäksi ainakin muutama purupaali.

Ensi viikolla myös kengätään ponit, ja kaikkea muutakin mukavaa on luvassa. Niistä sitten lisää lähemmin :)

Hyvää alkavaa viikkoa! 

<3 Henna

Kaikenmaailman hölötystä

Huomaan kauhukseni, että olen olosuhteiden pakosta alkanut laiskottelemaan blogini suhteen! :O   Postausvälit ovat jopa muutamia päiviä!  Huh huh!    Tosin,   en kehtaisi alkaa kirjoittelemaan mitään tyhjänpäiväistä, koska itse en pahemmin  niitänäitä- postauksista perusta. Kuitenkin, suurta syyllisyyttä blogini hiljaiselosta kantaen,   taidan tällä kertaa itsekin sortua tyhjänpäiäiseen hölinään :D  Tai no en tiedä, sankokee te! :)

Postauksista voi joko tykätä tai ei,  painakaa ihmeessä nappeja teksin alareunassa, ja myös sitä "ei tykkää"-nappia!   Palautteenne on minulle todella tärkeää! 

Olen taittanut tällä viikolla lähes kaikki työmatkani kävellen.   Matka on 4 km, elikkä oikein sopiva lenkki sekä aamulla, että illalla taitettavaksi.    Aamusella on oikein mukava nauttia kevätilmasta ja tasata oloa sisällä vietetyn yövuoron jälkeen.  Samalla saan mukavan lenkin, mikä edistää meneillään olevaan kuntoremonttiani.   Usein puhun puhelimessa ystävieni kanssa samalla, kun lenkkeilen, joten sosiaalisia suhteitakin tulee hoidettua yhtä aikaa mukavasti.

 Tänään minua jopa harmitti, kun en iltasella päässytkään kävellen töihin, vaan jouduin tyytymään autokyytiin. Päiväni oli niin kiireinen, ja iltasella vielä palaveri, joten kävelylenkille ei vaan yksinkertaisesti jäänyt aikaa.   Nukuin tänään 6 tuntia yövuoron jälkeen, pesin pyykkiä, liikutin molemmat hevoset ja  kävin istumassa Hevosystäväinseuramme vuosikokouksessa. 

Olen kovasti kiinnostunut ja innostunut seuran toiminnasta.   Kokemusta minulla ei ole pätkääkään, mutta halu oppia ja saada kokemusta on kova, varsinkin, kun muut seuran jäsenet, joihin olen tutustunut, ovat erittäin rohkaisevia ja lämpimiä ihmisiä. Ilokseni sekä hieman kauhukseni minut valittiin seuran johtokuntaan täksi vuodeksi,  ja minun on tarkoitus katsoa, voinko kenties esimerkiksi tehdä jotain kotisivujemme hyväksi.   Toisaalta puhkun intoa, mutta koen itsessäni jo valmiiksi riittämättömyyttä kokemattomuuteni vuoksi.   Mutta todellakin haluan yrittää!  

Minulla ei ole kokemusta sihteerin hommista  enkä todellakaan ole mikään ATK-taituri.  Mutta onneksi minulla on lähipiirissäni henkilöitä, joilta saan apua ja ajatuksena onkin katsoa ystäväni kanssa yhdessä, mitä uudistusta voisimme tehdä kotisivujen suhteen.    Olen ajatellut hankkia seuran toiminnasta parhaani ja resurssien mukaan enemmän kuvamateriaalia sekä tehdä tapahtumista postaustyylisiä yhteenvetoja  ja  saada siten seuran sivuja aktiivisemmiksi ja  imagoa puoleensavetävämmäksi.   Katsotaan miten käy :)  En ota asiasta kuitenkaan mitään sen suurempia paineita, koska  tämä on harrastetoimintaa, erittäin mukavaa lisämaustetta hevosharrastukseen.

Voitko kesä jo tulla? <3

Hevosista sen verran kertoilen, että kevät on tullut myös niille!  Virtaa ja juoksua piisaisi vaikka maan toiseen päähän asti, eikä mikään tunnu niitä väsyttävän.  Päivittäisten tarhariehumisten lisäksi potkua riittää myös lenkillä.   Kuskossa virtaisuus on minun silmissä vain positiivista, koska ruuna on energisyyden lisäksi erittäin kuuliainen ja tarmokas työskentelijä.   Sen selänkäyttö tuntui tänään erityisesti satulassa ja mieletön tunne oli ratsastaa sitä.  Hirveä hinku taas rupsukan kanssa kipsuttelemaan.

Muikea herra

Karisma on aloittanut kevään rattoisasti kiimailemalla  ja sen johdosta kikkailemalla lahjakkaasti.  Intoa sillä on lenkillä vähän liiakseenkin,  se on etupainoinen ja painaa erityisesti alkuraveissa kädelle vaikka kuinka koitan istunnalla sitä rauhoitella ja pitää käden kevyenä.   Se on myös parina viime päivänä yrittänyt lähteä lapasesta ja puolittain siinä hetkeksi onnistunutkin :D  Lisäksi mörköjä tuntuu olevan tuttuakin tutummissa paikoissa ja parit mukavat rodeotkin Väpsykkä mammalle ehti järjestää.    Onneksi taisainen ja rauhallinen puhe on se, mikä rauhoittaa tamman ja usein se kuunteleekin minun jutusteluani.   Lopussa se olikin jo huomattavasti rennompi ratsastaa.   Vaikka tänään oli kova kiire tallille takaisin, silti loppukäyntien ajan se malttoi kävellä vierelläni ilman talutusta. Teimme myös pysähdyksiä ja muutaman käännöksenkin ilman ohjaksista pitoa.    Luottamus- ja maastakäsittelyharjoitteet tuottavat tulosta, vaikka pientä tulosta onkin.   Jollekin näkin asiat ovat ehkä itsestäänselviä, mutta ei meidän Kaamalle,  se on aiemmin mennyt ihan sekaisin, jos otteeni on siitä irronnut.

Tamma oli toissapäivänä riehuessaan polkaissut vasempaan etu-vuohiseensa aika mojovan reiän.   Se vaatiikin nyt tulevina päivinä / viikkoina huolellista puhdistusta, Betadine-liuosta ja  erittäin puhdasta karsinaa.   Vaihdoinkin eilen lähes kaikki purut uusiksi tammuskan karsinassa.  Kiima vain harmillisesti saa sen sotkemaan karsinaansa vielä normaalia runsaammin, vaikka tamma ei koskaa olekkaan mikään siistein neiti muutenkaan :D

Pässinpää <3

Tässäpä minun ja kirppusirkuksen kuulumisia tällä kertaa!  

<3 Henna

Parisuhteen hoitoa Vaikkojoella

Vietimme eilen mieheni Kimmon kanssa pitkästä aikaa kunnolla aikaa ihan vain kahdestaan.   Olemme olleet omien harrastustemme ja touhujemme parissa niin kiireisiä, ettei pahemmin yhteistä aikaa ole ollut.  Lisäksi kaikenlaista muuta tapahtumaa ja hässäkkää on ollut koko ajan. Lähinnä minä hevostelen koko ajan ja koitan järjestää epätoivoisesti aikaa myös muihin juttuihin.  Mutta pyrin jatkossa antamaan itselleni enemmän vapaata hevosista ja hieman hiljentämään tahtia, ja keskittymään omaan itseeni hieman enemmän. 

Nyt olikin siis todellista laatu-aikaa luvassa, kun hankimme aikaa toisillemme ja juteltiinkin pitkästä aikaa hieman paremmin.  Kävimme ajelemassa moottorikelkalla mahtavissa vaikkojoen maisemissa, paistelimme makkaraa ja kahvittelimme laavulla, virtaavan veden äärellä.    Illalla vielä kävimme salilla yhdessä ja lämmitimme saunan. 

Salilla en jaksanut tehdä juuri mitään, koska olen edelleenkin flunssainen ja väsynyt. Jaksoin kuitenkin polkea kuntopyörällä intervalli- ohjelman läpi sekä punnertaa vähän penkistä.  Huomasin kauhukseni, mitenkä penkkipunnerrus-tulokseni oli laskenut viimeisestä säälittävän alas.  Mutta tykkään lajista  niin paljon, että alan treenaamaan penkin lisäksi nyt salitreeniä ahkerammin.    Sitäpaitsi,  jotta voisin olla hyvä ratsastaja, on minun itsenikin oltava kunnossa monipuolisesti.  Siinä on minulle tekemistä hetkeksi :D 

Vaikkojoki on erityisesti kesällä mahtava vaikka patikoida, kalastella, marjastaa ja seikkailla muutekin.  Kangasmetsät,  hiekkaharjut, virtaava joki ja  harvasti asuttu seutu saa ihmisen tuntemaan hetkellisesti, että olisi lapissa retkeilemässä.   Aion kesällä itse liikkua tuolla seudulla enemmänkin ja  ystävieni tahtoessa, vien heidätkin sinne ihailemaan maisemia.   Mutta pidemmittä puheitta tässä kuvia eiliseltä :)

 Kaavin Hevoystäväinseuran maja

Makkara odottaa makkaraa :D

<3

Mahtava pilkkisaalis

Seuran maja  ym rakennukset näkyy rannassa

Seuramme majan ratsastuskenttä

Lopuksi haluan taas toivottaa uusimmat lukijat tervetulleiksi!   Teitä ihania lukijoita on jo huimat 30 !  Mahtavaa ! Kaikki muutkin, kuin uudet lukijat,  laittakaa kysymyksiä ja toiveita tulemaan postausten suhteen, pyrin toteuttumaan  kaikki toiveet ainakin jollain tavalla! :)

Ai niin, sekoilin vähän ulkoasun kanssa, kun yritin uudistella sitä!  :DD   Nyt se on hieman sekava, mutta aion lähipäivinä uudistaa sitä paremmaksi!  :)  

 <3 Henna