perjantai 24. huhtikuuta 2015

Kontio-kävelyä lenkkipoluilla

Viime aikoina sekä ihan lähipäivinä nämä ilmat on olleet kyllä ehkä maailman ailahtelevaisimmat, mitä vähään aikaan muistan.  Aurinko paistaa, mutta kohta sitten tuleekin räntää ja paskaa taivaantäydeltä ja tuuli nousee lähestulkoon myrskylukemiin. En tykkää !  Kesä sais tulla jo! 

näkymä duunista ennen töistä lähtöö. yök.
... ja kun ilma pääsee yllättämään kesken aurinkoisen päivän. Ihanan rapaisia hepokatteja <3  Eeku vaan puunaamaan ja loimittamaan herrasväki.

stten taas paistaa aurinko !


Eilen ja tänään hummailtiin työkaverini Roosan kanssa.  Eilen käytiin vähän reippaampi lenkki humputtelemassa ja tänään sitten köpöteltiin rauhallisesti ennen  kun hepokatit jäävät viettämään viikonloppuvapaata. Roosa sai istua sekä Vusen että Karisman selässä ja tykkäsi kovasti meidän ponimuksista! Meillä oli oikein mukavaa yhdessä hevostellen eikä jännitykseltäkään vältytty.



Muistatteko kun kerroin teille heinäkuussa 2012  elämäni pelottavimmasta lenkistä tuossa meidän lähistöllä metsässä ?  Jos ette muista tai muistikuvanne on hatara, ei hätää -  menkääpä siis lukemaan oitis TÄMÄ postaus.

Tänään tuli mukava paluu siihen tietoisuuteen, että pihojemme nurkilla pyörii karhuja ja muitakin petoja.  Täällä näkyy talvella säännöllisesti ilveksen, suden ja ahmankin jälkiä,  mutta nyt keväällä myös karhun läsnäolo tuli varsin hyvin tutuksi -  Luojan kiitos onneksi vain jälkien muodossa.  Tällä kertaa minun korviini ei kantautunut yhtäkään murahtavaa ääntä eikä minun tarvinnut hysteerisenä ja polvet ruvella rämpiä metsikössä - vaan karhuhavainto oli loppupeleissä hyvin lungi.

Lähdettiin lenkille tuohon tutulle ja turvaliselle mökkitielle, jossa pörräämme tuon tuosta.  Kuitenkin sen ollessa viime aikoina aika kelirikkoinen ja pehmeä, oltiin vältetty siellä rälläämistä nyt jonkin aikaa. Nyt kuitenkin ajattelin lähteä tarkastamaan tien kunnon. Pehmeähän se vielä paikkapaikoin oli, mutta jatkettiin silti matkaa.  Tultiin alamäkeen, jossa oli vielä kohtuullinen kerros edellisenä päivänä satanutta lunta  Minulla on yleensä tapana tarkkailla lumessa / hiekassa näkyviä jälkiä.  Joten siinä samantien kulkiessamme huomioni kiinnittyi luonnollisesti omituisen näköisiin jälkiin tien reunassa.

Tunnistin ne kuitenkin pian ja niin teki Kuskokin - tai se haistoi ne.  Ne ilmeisesti ei haisseet kovinkaan miellyttävälle Vusen turpaan, sillä se alkoi samantien puhallella  ja sydämen syke kiihtyi sekunnissa voimakkaasti jytkyttäväksi ja sen tuntui selän läpi minun niskavilloissani asti.  Ei tarvinnut paljon laskea yhteen, kun tiesin mitä oli tehtävä.  Kaverini ja KB tulivat sen verran jäljessä, ettei Karisma ehtinyt tajuta mitään.  Käskin jännittynyttä rupsua vielä etenemään vähän matkaa, ja sitten käännyimme levikkeen kautta kotiin päin.  Kuskosta olisi voinut käyttää tuossa hetkessä termiä "rento ku rautakanki", muttei onneksi ollut vauhko. Omasta jännityineisyydestään huolimatta, se antoi minun vielä ottaa muutaman kuvan jäljistä. 




Kävimme toisella mökkitiellä kävelemässä ja  samalla viestittelin karhuihin perehtyneitten kavereitteni kanssa asiasta.  Kun pääsimme lenkiltä kotiin, tulikin eräs heistä meille ja lähdettiin yhdessä tutkimaan jäljet tarkemmin. Vähän matkan päästä löytyikin muutama hieman selkeämpi jälki, josta oli kynnet selkeästi erotettavissa. Jäljet eivät olleet vanhat, koska lumipeite oli satanut torstaina tielle. Mutta silti ne olivat ehtineet sulaa hieman tässä lämpimässä säässä.  Silti jälkien haju oli ilmeisen voimakas, ainakin kuskon nokkaan.

Vaikka en halua törmätä hevosteni kanssa isoihin metsänelukoihin ja petoihin,  silti myönnän että niiden läsnäolo tässä lähistöllä kiehtoo minua. Lapsesta asti eränkävijänä olleena se yhteys luontoon ja myös näihin kunnioitettaviin eläimiin on jännittävää ja vaikka karhun jäljet olivatkin hetken aikaa pelottavat - muuttui pelotus innokkaaksi jännitykseksi.  Tulipahan päivään pientä extrajännitystä ja kesän 2012 muistot mieleen.  Hauskaa meillä ainakin oli kaikenkaikkiaan!

toverit jännäkakat housussa!

Silti vielä peräänkuulutan sitä sopivanlaisen melun tuottamisen tärkeyttä tuolla metsässä liikkuessa. Liikuipa sitten hevosella tai omin kintuin.   On hyvin epätodennäköistä, että karhu tai muu petoelukka hyökkäisi ihmisen kimppuun muussa kuin puolustautumismielessä.  Yleensä ihmisen päälle käynyt karhu on joko yllätetty tai saarrettu tai ihminen on tietämättään kulkenut suoraan emon ja pentujen väliin. Se hyökkää puolustautuakseen. Joten itse pyrin ilmoittamaan saapumisestani jollain tapaa, elukat ehtivät häippästä rauhassa paikalta.  Kerrankin voin olla iloinen siitä, että kärsin puheripulista kun ratsastelen kavereitteni kanssa tuolla maastossa. Eivätkä minun kaveritkaan mitään hissukka-sorttia onneksi ole, joten äänen käyttäminen ja melun tuottaminen ei ole ollut meille mikään ongelma.  Ja yksin ollessanikin pidän meteliä lauleskellen tai pitäen kehityskeskusteluja joko hevosen tai itseni kanssa.  Enivei siis, äänen käyttö on sallittua ja suositeltavaa.  Pelkkä kavioitten kopse ei välttämättä riitä, siitäkin on kokemusta.

Oletteko te törmänneet isoihin metsän-elikoihin tai jopa petoihin maastoillessane ? Millaisia kokemuksia teillä on ? 


<3 Henna






10 kommenttia:

  1. Apua!! Kamala tuo aikasempi postaus karhun kohtaamisesta, en varmaan ikinä enää olis ulkaltautunut metsään sen jälkeen. Meilläkin Kainuunkylän korvessa asustellessa karhuja sun muita öttiäisiä mönkii lähes takapihalla ja erään kerran karhu on mennyt lenkillä niin läheltä että kuultiin sen vihellys ja koira sai paniikin, mutta kontio ei näyttäytynyt ja hyvä niin.

    Mulla puoliso on tiukasti sitä mieltä että metsään hän ei ilman asetta lähde ja toisaalta samoilla ajatuksilla alan olla minäkin. Hitsit että nuo tilanteet ovat todella pelottavia vaikka yleensä karhu kyllä ihmistä väistääkin, voi joskus kuitenkin tulla tilanne jossa se joutuu puolustautumaan ja silloin en halua aseettomana olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on minunkii sieni ja marjareissut olleet hieman toisella suunnalla viime vuosina :D Joo ei hirveesti hotsita tehdä samanlaista lenkkiä uudelleen :S

      Olen liikkunut pennusta asti metsässä aseen kanssa ja ilman, eikä ikinä oo tarvinnu pelätä vaikka olen saanut havaintoja pedoista ja muista ennenkin. kesällä -12 oli kuitenkin minulla pieni elämänalku mahassani myös, joten se lisäsi tunnereaktiota 100%. Sain kyllä niin voimakkaan paniikkikohtauksen silloin, ettei olisi keskenmenokaan ollut mikään ihme :( onneksi onni pysyi masussa mukana tapahtuneenkin jälkeen eikä mitään sattunut <3

      Poista
  2. Huijui, haistokohan/vaistoskohan meijän Martta tuon pedon, kun parisen yötä takaperin oli ihan älyttömän levoton, eikä millään rauhottunu sisälle nukkumaan. Jouduin viemään sen häkkiin kahen aikaan yöllä ja siellä se haukku taukoamatta vaikka kuinka kauvan. Siis tosissaan haukku, jouduin ite nukkumaan korvatulpilla että sain unta..:D No, kuhan ei tosissaan pihoissa rupee pyörimään tai lenkillä törmää niin siinäpähän tallustelevat missä tallustelevat!:D -henna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yhtää ihmettele vaikka Marttakiii olis vaistonnu / haistanu sen, minä ite oon ollut tän viikon töissä niin en tiijä miten meidän koiruudet on reagoineet yöaikaan. Kimmo kun tunnetusti ei välttämättä herää edes ydimpommiin :D

      Vusenkin reaktio oli heti jälkien ilmaannuttua aika voimakas - vaikka ei se mitenkään riekkunut tai muutakaan vastavaa. Mutta sydän tuntu tulevan selästä läpi, olin vielä ilman satulata sen kanssa niin olipa aika jytkeet takapuolta vasten. Sitten kääntymisen jälkeenkin ja ihan toisessa suunnassakin se oli jännittynyt koko loppulenkin.

      Minunkii puolesta saavat tallustella kuha eivät tuu nurkille norkoilemaan ja hevosia kyttäämään. Tosin, jos ne yhtään tuntee tai tietää, millaisia akkoja tällä kylällä assuu niin tuskin tulee ainakaa meidän pihoille kuokkimaan :D

      Poista
  3. Hui! Itse en ole karhunjälkiä nähnyt, mutta yhdessä metsässä, jonka läpi usein ratsastan maneesille päästäkseni on kuulemma karhuja näkynyt. Yleensä laulelenkin kovaäänisesti, ja saapahan vastaantulijat ainakin naurun aihetta, kun meikäläisen ääntä kuuntelee. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on erittäinkin viihdyttävän kuulosta kun loilottelee yksinään :DDD meilläkin naapurit naureskelleen minun höpötyksille ja lallatuksille kun olen yksinäni pollen kanssa liikentesssä :D Oikein kun vielä nuotin vierestä laulaa niin karhut hyvin todennäköisesti vaihtaa jo pitäjää siinä vaiheessa :DDD

      Poista
  4. Mä voin vaan kuvitella sun pelon kun kohtasit sen karhun! Mua pelottaa jo pelkästään kärpäset niin saisin varmaan sydänkohtauksen tollaisessa tilanteessa! Onneksi tällä kertaa vain jäljet tuli kohdattua, eikä omistajaa! Hyvää viikonloppua :)

    ~Silja<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli aikamoiset paikat silloin, ja kun odotin vielä Onnia silloin :( olis voinut käyvä huonosti kaikinouolin silloin, mutta onneks enkeleitä oli matkassa <3 Ihanaista viikonloppua sullekii Silja <3

      Poista
  5. Hui tuo vuoden 2012 kohtaaminen. Jäin miettimään oliko kyseinen paikka nykyisen kotinne lähellä vai kenties Kiuruvedellä? Lueskelin kaikessa rauhassa ajatellen, että kyse on jostakin Kaavilla olevasta paikasta. Kunnes tuli mieleen, että olet joskus Kiuruvedellä ollut ja Kiuruvedellä on Kotajoki. Monet kerrat olen Kiuruveden Kotajoella hevosen kanssa maastoillut syvällä metsässä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää tapahtui Kaavilla, ihan tuossa meidän kodin lähettyvillä ! :) Mutta kiuruvedelläkin olen nähnyt karhun jälkiä ja jätöksiä joka syksy siellä käydessäni metällä :) Isän kanssa ollessani metsällä penskana, kuultiin karhun äänetkin kerra. Minä itse asuin 14 vuotiaaksi asti koskenjoella ja isäni kotipaikka sijaitsee tihilässä, siellä käydään metsällä joka syksy :)

      Poista