1. Olen syntynyt vuonna 1985, eli täytän tänä vuonna 30 ! Kriisiä pukkaa ;)
2. Minulla on isosisko 34v ja pikkuveli 23v.. He ovat minulle todella tärkeitä.
"Pikku"veli <3 |
4. Rakastan uimista. Pennusta asti olen halunnut uida jokaikisessä rapakossa heti kevään koitettua ja näin ollen opin uimaan jo ollessani aika pieni. Tykkään uida pääosin perusrintauintia ja suhteellisen rauhalliseen tahtiin. Uin kilometrin noin 25-35 minuutissa ja 2 kilometriä reiluun tuntiin - riippuen vireystilasta ja sen hetken kunnosta. Alkukesästä oon luonnollisesti huomattavasti huonompi ja hitaampi uintikunnoltani.
Pikkuhenna uimassa. |
6. Minulla on tapana purra kynsiäni tai raapia päänahkaani. Etenkin hermostuneena tai stressaantuneena. Eli siis yhteenlaskettuna aika usein. Minulla on aika hauraat kynnet ja ohuet hiukset.
7.Isompia määriä kylmää vettä juodessani minusta usein tuntuu että hukun. Siksi suosin huoneenlämpöistä vettä, sitä saa uppoamaan alas isommankin määrän kerrallaan kun taas kylmää vettä tykkään vaan siemailla.
8. Nukun usein vasemmalla kyljelläni ja minulla on pakko olla semmonen "kainalotyyny", mitä halata.
9. Itken herkästi ja se välillä haittaa elämääni. Herkistyn todella helposti ja minun on muutenkin vaikea peitellä tunteitani. Kuitenkin Disneyn leffat saavat erityismaininnan pahimpina itkettäjinä. Samoin kaikki koira / eläin-elokuvat. Uutena löytönä on joka jouluna esitettävän Lumiukon jatko-osa "Lumiukko ja Lumikoira". Heti alkumetreillä itken saavillisen kyyneleitä. Katsokaa se, niin tiedätte miksi.
10. Olen tietyissä suhteissa aika mustasukkaista sorttia. Mutta olen oppinut päästämään myös irti. Muutama "tosirakkaus" ihmissuhde minulla on, joissa minun ei ikinä tarvitse pelätä toisten uskollisuutta.
11. Rakastan Vappua juhlana yli kaiken! Minusta siitä alkaa virallisesti KESÄ ! <3
12. Rakastan kanoja ja niitten kotkotusta. Minusta meillä pitäisi olla kukko ja kanoja täällä kotona, mutta vielä en ole saanut hallitukselta hyväksyntää asiaan. Mur. Mutta hallitus on oikeassa, eiköhä tämä elukkalauma ole meille ihan tarpeeksi toistaiseksi.
13. En nuku päiväunia, oikeastaan ikinä. Ihan vain sivullisten turvallisuuden vuoksi. Olen nimittäin päikkäreiltä herätessäni täysi hirviö ja ehkä yksi maailman pottumaisimmista akoista. Jos aloitan nukkumisen, en osaa lopettaa sitä kesken - ainakaan vapaaehtoisesti. Minun unelmapäikkärit kestäisivät vähintään 4 tuntia ja mieluiten jatkuisivat seuraavaan aamuun !
14. Minulla on ollut metsästyskortti ja oma pyssy 14-vuotiaasta lähtien. Aseeni on Beretta Pintail 12/76 kaliiperinen puoliautomaattihaulikko. Lisäksi minulla on myös yhteisomistajuudessa Kimmon kanssa lintukivääri sekä pienoiskivääri.
16. Näen herkästi, jos ihmiset salailee jotain tai valehtelee. Olen silti useimmiten hiljaa asiasta.
17. Puhun paljon itsekseni. Ja myös unissani. Puhun hereilläni ollessa ihan liikaa.
18. Kuulun helluntaiseurakuntaan. En ole uskovana kovinkaan loistelias tyyppi. Minulle on muokkautunut oma tapani kulkea tätä elämän polkua. Kuitenkin pyrin luottamaan Jumalaan ja siihen, että kaikki on tarkoitettu tapahtuvaksi.
19. Voisin käyttää kaikki rahani sistustamiseen. Harmikseni olen useimmiten suhteellisen persaukinen tai säästölinjalla. Onneksi kuitenkin kirpputorit on keksitty!
20. Menin 18-vuotiaana naimisiin mieheni kanssa. Eli vietämme jo 12-vuotis hääpäiväämme kesäkuussa <3
21. Minulta leikattu kasvain kurkusta kun olin 13-vuotias. Se ehti kasvaa reilun kananmunan kokoiseksi.
22. Poltan kynttilöitä lähes joka ilta, kun olen vapailla ja kotosalla. Kotini on aivan liian täynnä lyhtyjä, kynttelikköjä ja tiukkukippoja. Joskus minua pelottaa että taloni palaa vielä kynttilöitten toimesta.
23. Aamukahvi on minulle pyhä asia. Haluan juoda kahvini mahdollisimman rauhassa ja kiireettömästi.
24. Minulla on korkeanpaikan kammo. Pelkään siksi myös lentämistä ihan hulluna, mutta silti lentomatkat kiehtovat minua.
25. Tutustun mielelläni uusiin ihmisiin vaikka minulla olisikin arjessani kiire.
26. En tarvitse tai halua lahjoja itselleni. Paras lahja on auttava käsi arjessa tai ihan vaan ystävällisyys.
27. Olen hyvin vahvasti ennakoiva, laskelmoiva ja suunnitelmallinen ihminen. Yleensä arjenhallinta on suht hyvin kohdillaan mutta joskus taas se onkin sitten pelkkää turhaa stressaamista ja pirujen maailailua seinille. Ihmisten kanssa / ihmissuhteissa en laskelmoi - paitsi jos minulla on siihen erittäin vakava syy tai epäilen toisen luottamuksellisuutta.
28. Vaikka itse haluan auttaa mahdollisimman paljon muita, on minun itseni todella vaikea pyytää ihmisiltä apua. Olen sen vuosikaudet kokenut heikkouden paljastamiseksi, mutta alan vihdoin oppia että jokainen tarttee apua joskus.
29. Olen ammatiltani lähihoitaja ja toimin yöhoitajana yksityisessä hoivakodissa. Olen viikon töissä ja viikon vapaalla vuorotellen. Yksi yövuoro kestää 11 tuntia ja teen niitä siis 7 peräkkäin.
30. Minulla on erikokoiset rinnat. Toinen on isompi ja muhkea, toinen sitten taas saanut nimekseen "reppana-tissi" Reppanasta tuli huomattavasti huonommin maitoakin silloin, kun Onnia imetin.
31. Tykkään sienistä todella paljon ! Suolasienet on parhautta <3
32. Pukeudun todella paljon tunikoihin ja mekkoihin. Näin ollen olen myös legginssien suurkuluttaja! Odotan kuitenkin, että jonakin päivänä farkut näyttäisivät hyvältä päälläni.
33. Rakastan 90-luvun musiikkia, eli tuttavallisimmin ysäriä, timanttista jyystöä ! Kuuntelen edelleen mm. aikakonetta tai e-typeä autossani ja lisäksi olen innokas yleX parasta ennen radio-ohjelman seuraaja! Se on vaan täyttä nostalgiaa <3
34. Himoitsen katkarapuja! Ne on niin hyvää naposteltavaa, mielellään vielä silleen semi-kohmeisina! Omsoms.
35. Olen riippuvainen villasukista. Näin kesän kohta alkaessa, joudun taas tuntemaan alastonta olotilaa hetken aikaa ennen kun vieroitun taas rakkaista jalanlämmittimistäni. Minulla on erittäin huono ääreisverenkierto, varpaani ovat aina ihan jäässä. Siksi jalkani myös palelevat talvisin herkästi.
36. Minulla on pakkomielle saada puristella finnejä ja mustapäitä. Ja nyppiä karvoja pinseteillä. Älkää kysykö miksi.
37. Unelmoin kovasti kesämökistä. Vanhempani asuvat järven rannalla ja minulla on aina sinne veden äärelle ikävä <3
38. Olen ollut todella kehno sanomaan "EI" , mutta olen pikkuhiljaa oppinut ajattelemaan myös itseäni ja sitä, etten mitenkään voi olla kaikille mieliksi vaikka kuinka haluaisin.
39. Minulla on silmälasit, mutta pidän aivan liikaa piilolinssejä. Joskus, tai no aika useinkin en jaksa niitä ottaa edes yöksi pois. Onneksi ne ovat jotain superhengittävää mallia. Mutta silti, ne pitäis laittaa yöksi kuppiin. Lupaan ryhdistäytyä.
40. Sairastin vähän aikaa bulimiaa ylä-asteella. Mutta se oli vain väliaikainen vaihe elämässäni, joka kulki käsikädessä rajun laihtumisen ja rakastumisen kanssa.
41. Joskus haluaisin elää taas ne vuodet kun olin 14-17 vuotias. Olisin hymyillyt paljon enemmän ja arvostanut itseäni.
2001 |
43. Olen saanut palkkaa kartingin ajamisesta. Kun veljeni ajoi kilpaa kartingia, halusi isäni että ajan meidän kolmannella autolla radalla niin, että Janne saisi harjoitella kisatilanteita varten. Olin 16-vuotias teini ja minua homma ei juurikaan kiinnostanut kunnes isäni tarjosi minulle rahaa ajamisesta. No asennemuutoshan siinä tapahtui samantien, kun alettiin puhua rahasta! Ollaankin naurettu kotona jälkeenpäin että olen ainut meidän "tallin" kuski, joka on rikastunut ajaessaan :D Täytyy sen verran kehua että veljeni menestyi kartingissa aika hienosti ja loppupeleissä siirtyi muutamaksi vuodeksi formuloiden alaluokkiin ollen formula fordin suomenmestari vuonna 2009. Ja tietysti ihan vain siksi, että sillä nyt sattui olemaan äärimmäisen hyvä reenari ajo-uran alkuaikoina, hhehe ;)
44. Liityin vastikään "varsavahdit" ryhmään, jossa vuorotellaan öisin varsakameroitten äärellä, vahtien toisten henkilöiden tammojen varsomista. Näin ollen mahdollistetaan mahdollisesti jo pidemmänkin aikaa varsaa odottaneelle kasvattajalle mahdollisuus kunnon yöuniin. Otan muutamia vuoroja itsekin näytön ääressä tammoja vahtien ja saan myöhemmin itsekin apua Karisman seuraamisessa. Loistava ja niin hyvähenkinen ryhmä, olen jäänyt nyt jo koukkuun <3
45. En kunnioita sosiaalipummeja. Toki ymmärrän oikean sairastumisen ja työkyvyn menetyksen, mutten voi ymmärtää nuoria terveitä ihmisiä makaamassa kotona laiskottelemassa ja sanomassa "en voi tehtä tuota enkä tuota enkä tuota...." En vaan ymmärrä. Jokaisen kynnelle kykenevän on kannettava kortensa kekoon yhteiskunnassa ja tehtävä työtä. Sama koskee maahanmuuttajia. Toki ymmärrän ihmisiä, jotka ovat työttömiä vasten tahtoaan mutta ymmärrätte mitä tarkoitan.
46. Tykkään "pakkasen panemista" puolukoista! Kun lumet sulaa keväisin, voi kankaalta löytää talven yli säilyneitä puolukoita. Ne on ihana happamia ja niissä on sopiva maku! Opin tämän "selviämistaidon" ukilta aikoinaan <3 Puolukoissa on paljon luonnon omia, antibioottisia ainesosia.
<3 |
48. Nukahdan lähes aina leffoja katsoessani. Olen touhukkaan päivän jälkeen iltaisin vain niin väsynyt, etten pysty olemaan sohvalla nukahtamatta. Kaverit sanovatkin, että olen ehkä surkeinta leffaseuraa ikinä!
49. Pelkään pimeää ihan hurjana! Mielikuvitus alkaa laukata ja kuvittelen jonkun seuraavan minua. En kuitenkaan yhtään pelkää esim. ratsastaa pimeällä.
50. Kun alan nukkumaan, haluan pitää toisen käden peiton päällä näkyvissä ihan vain siksi että voin puolustautua tarvittaessa. En yhtään tiedä mistä tämä on iskostunut päähäni, mutta onhan tuo vähän vainoharhaista. Noh, suvussa on ollut skitsofreniaa joten pannaan sen pikkiin.
Tässäpä oli muutama fakta meikäläisestä, ei ollut edes kovin vaikea miettiä näitä ! Tuliko mitään yllätyksenä ?
<3 Henna
Heh, mahtawaa!:) kyllä jyystetyt ja pannut asiat ovat parhaita!:D
VastaaPoistaNäin o! <3
PoistaAi sää harrastat kans unissaan höpöttelyä ja villasukkailua :D Kyl sait hymyn huulille monessa kohtaa jo pelkällä kirjoitusasullakin, ja osassa taas pystyy niin allekirjoittamaan itseensäkin asioita.
VastaaPoistaNo onpa hyvä että muitakii törttöilijöitä on :D liikaa ajatuksia, nii pakko käyvä läpi unissaankii :DDD hihi onpas kiva että oli tarpeeks eläväistä tekstiä <3
PoistaHei olipa kiva postaus! :) taidan itsekkin ryhdistäytyä ja tehdä tälläisen.
VastaaPoistaTee ihmeessä, tää on tosi hauska ja sain itelleni nauraa samalla :D
PoistaTää on kiva :) Oppii kirjottajastakin todella paljon :) Mä olen ihan samanlainen ton pimeyden kanssa :D
VastaaPoista~Silja<3
Nii minustakii tää oli kiva tehdä, kun usein tulee kirjoitettu niin tästä hetkestä - ei sen suuremmin kerrottua itsestä ihmisenä sen tarkempia juttuja :) aion ehkä tehdä toisenkin joskus, olis varmaan montakin hauskaa faktaa kerrottavana kunhan vaab muistuu mieleen :)
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaIhana postaus :D Tällaset pienet faktat ja jännät tavat ihmisissä on niin hauskoja ja mielenkiintosia! Kivaa että teit tän postauksen, koska jokaisesta meistä löytyy varmasti samantyyppisiä hauskoja omia juttuja ja erikoisia tapoja ja tällasta postausta lukiessa tulee niin hyvä olo kun tietää että me kaikki ollaan loppujen lopuks ihan ainutlaatusia ja siks kiinnostavia :)
VastaaPoistaPs. ihan loistoo et sun tissillä on nimi :DD -j
:DDDD jotenkin minä tykkään reppanatissistä enemmän, koska se on vähän sellainen altavastaaja eikä mikään hirveen hohdokas muutenkaan :D Tykkään vähän reppanoista tyypeistä :D
Poistaihanaa, että tykkäsit postauksesta <3 <3 <3