Miksi Carismo oriksi
Itseasiassa Carismo oli orivaihtoehdoista toinen ja jo ennen varsaprojektiin ryhtymistä oli minulla kaksi mielitiettyä oria, Fernet ja Carismo. Koska Karisma ei tiinehtynyt Fernetin pakasteesta, tärppäsi sitten Carismon siirtosperman kanssa. Ja hyvä niin, sillä tässä ajan mittaan on Carismo alkanut tuntua enemmän ja enemmän siltä oikealta oriilta, joten olen ollut kiitollinen että tässä kävi juuri näin. Carismo on upea ja edustava herrasmies, joka periyttää hyväluonteisia ja monilahjakkaitakin varsoja. Koulupuolelle painottuvana ratsastajana olin suunnitellut varsalle kouluoria, ja vaikka Carismo vaikuttaa enemmän estepuolella tai ainakin odotetaan vaikuttavan - ei se kovinkaan paljon kalpene koulupuolellakaan. Ainakaan näin tämmöisen harrastelija-pullamössö-tätiratsastajan silmissä ;) Itselleni varsan teen jatkamaan perhettä ja ennen kaikkea haluan siitä hyvän ystävän ja mutkattoman harrastekumppanin. Kaikki muu hyvä on sitte plussaa. Ja uskon että Carismo on oiva valinta sille, joka haluaa varsalleen näitä piirteitä.
kuva sukupostista |
Miksi keinosiemennys
Se on näppärä tapa tiineyttää tamma lähimmällä oriasemalla tai jopa kotosalla. Spermaa saa siirtona kauempaakin, eikä tammaa tarvitse välttämättä kuljetella satojen kilometrien päähän. Lisäksi se pienentää tulehdusriskiä sekä riskiä saada muitakin tauteja. Luonnomukaisessa astumisessa tapahtuvista haavereista / vammoista puhumattakaan, niitäkin kun joskus tapahtuu.
Onko Karismalla ennen varsoja
Kyllä on kaksi aiempaa varsaa, Goldvein ja Dempesta Stella.
Haluatko Kerttulle pentuja
Kyllä haluan, sitten kun on kokemusta koiralla ammatistaan ja aika kaikinpuolin sopiva. Haluan säilyttää "omaa verta" koiralaumassamme.
Voitko tehdä lauluvideoita toivekappaleista
Riippuu ihan kappaleesta :) Minulta on usein toivottu esityksiä/videoita tietyistä kappaleista, mutta rehellisesti sanottuna on vaikea tai jopa epämiellyttävää esittää kappale jota ei itse tunne tai ennemminkin jos itsellä ei ole tunnesidettä laulun tarinaan. En laulaa lallata lauluja "läpi", vaan yleensä laulu soi ja tarina välittyy paremmin jos tiedän mistä laulan ja pääsen tulkitsemaan laulun sanat tunteitten kautta. Jotkut ovat kranttuja ruoan suhteen, minä olen musiikin. Mutta kyllä minulta saa toki toivoa lauluja, voin toki tutustua lauluun ja tunnustella mitä tunteita se minussa herättää. Annan kyllä yleensä lauluille mahdollisuuden koskettaa minua.
Voitko tehdä videopostaus
En osaa tehdä videopostauksia, ainakaan mitään semmosia editoituja :( sorii.
Osaako lapsisi puhua
Noh osaahan se, mutta lähinnä omaa hassua kieltään :D Kyllä Onni sanoo joitakin selkeitä sanoja niin halutessaan, mutta yleensä asiaa on niin mahottomasti, ettei siitä meinaa saada mitään selvää. "KatoKatoKatokatokatokato... !" ja samalla sormella asioitten osoittelu on tämän hetken kuuminta hottia :D
Onko sinulla rankkoja tai haastavia ystävyyssuhteita miten suhtaudut niihin jos toisella vaikka vaan tosi vaikeaa ja se valittaa usein
On minulla rankkojakin ihmissuhteita. Ja minäkin osaan olla rankka. Mutta kyllä minä silti niitä vaikeitakin suhteita rakastan, vaikka joskus jaksaminen onkin vähissä. Minä nimenomaan toivoisin kovasti, että minulle osattaisiin myös avautua negatiivisissa jutuissa ja murheissa. Raivotakkin, jos siltä tuntuu. Kaikki eivät tee niin ja on hirveen puuduttavaa seurata sivusta kun toinen ei kerro kaikkea tai avaudu murheistaan. Kun haluaisin olla läsnä ja kunnolla osana toisen elämää, olkoompa se minkälainen tahansa. Olen kuitenkin huomannut itsessäni myös sulkeutumista niissä suhteissa, joissa toinenkaan ei uskalla olla täysillä mukana. Jos haluat, niin lue TÄMÄ postaus, jospa sieltä löytäisit lisää vastauksia :)
Miten suhtaudut jos joku kaverisuhde perustuu blogiin ja ette näe ikinä voiko se olla aito ystävyys
No ei se ole missään muotoa väärinkään, olla kaveri tai ystävä ihan nettituttavuudenkin kanssa. Olen saanut blogini sekä muutenkin netin kautta tutustua ihan mielettömän hienoihin, erilaisiin ihmisiin ja olen siitä todella kiitollinen. Siksi pidän mielummin "ovet avoinna" ja sydämen auki myös tuntemattomien suhteen, koska ei voi ikinä tietää mitä kaikkea hienoa siitä voi seurata. Kaikkia en kynene näkemään ajan puutteen ja resurssien vuoksi, mutta yhteyttä pidän lukuisiin ihmisiin blogini, sähköpostin sekä facebookin kautta ja tykkään siitä todella paljon. Joskus toki harmittaa, ettei aikaa ja läsnäoloa ole tarpeeksi kaikille. Muutaman oikein läheisenkin ystävän olen saanut netin kautta, osan olen tavannut usemmankin kerran ja osan kanssa en vielä kertaakaan. Moni on saanut kutsun vierailulle enkä minä muutenkaan normi-elämässä käännä ihmisiä pois luotani ilman pätevää syytä.
Toverit <3 |
Haaveilen vähän liikaakin! :D Haaveilen hieman tilavammasta kodista, uudistetusta puutarhasta ynnä muista, paljon kotiin liittyvistä jutuista. Antiikki huonekaluista ! Rakastan sisustamista ihan hurjana, mutta se vaatii tuhottomasti rahaa!
Voitko tehdä kiusaamisen postauksen
Voin tehdä, voisitko tarkentaa kommenttipuolella mistä haluaisit tarkemmin tietää ?
Mitä kielijä osaat
Iha vaan suomi ja ehkä jotenkuten englanti :) Karismalle puhun joskus hyvin alkeellista ruotsia, lähinnä vitsillä - tamma kun on aikoinaa tuotu ruotsista!
Haluatko lisää lapsia
Olen ollut todella pitkään kahden vaiheilla tässä aiheessa, mutta kallistun haluamisen puoleen. Kyllä haluan vielä kokea vatsakummun kasvun ja kaiken sen. Pikkusesta tuhisijasta puhumattakaan <3 Se on sitten oma lukunsa, milloin toisen lapsen aika olisi tai tuleeko sitä koskaan. Ehkä joskus, kun Onni on jo isompi ja tilanne kaikin puolin stabiili kotosalla ja tallilla. Mutta koskaan ei tiedä, miten tämä elämä meitä kuljettelee. Olen kuitenkin tähänkin elämäntilanteeseen todella tyytyväinen, olemme onnellinen pieni perhe <3
Onko sinulla toivetta kumpaa sukupuolta varsa olisi?
Minulle on oikeastaa aivan sama, kunhan sillä on turpa ja 4 kinttua niin se riittää minulle. :D Värityksilläkään tai muilla ei ole niin väliä. Kunhan saan terveen ja kiltin hevoslapsen niin se kelpaa oikein hyvin <3
Oletko keksinyt jo nimiä?
Olen, mutta pidän ne toistaiseksi salassa ;)
Oletko ennen ollut tekemisissä varsojen kanssa?
Jonkun verran, mutten voi kutsua itseäni kokeneeksi varsankäsittelijäksi. Mutta jostakin se on aloitettava ! Jos on sitkeydellä pärjännyt kurittomien aikuisten hevosten kanssa, niin että saa niistä parempikäytöksisiä - niin tuskin varsasta kovin ongelmaheppa tulee :) Varsassa on se hieno puoli, että se on maalaamaton kangas - omalla vastuulla on sitten se, millainen siitä tulee.
Oletko ikinä kilpaillut hevosillasi? :)
En ole kilpaillut. Olen ehkä maailman pahin jännittäjä, joten oman pelkuruuteni vuoksi tuskin näemme kisakenttiä seuraavaan vuosituhanteen ;) Mutta koska olen saanut niin paljon kehoituksia käydä Karisman kanssa edes pienissä koulukisoissa, ajatus on kuitenkin jonkin verrän käynyt kääntymässä mielessäni. Mutta tekoihin on onneksi valovuosien matka ! Minä tiedän, että me pystyttäisiin siihen jos vain osaisin rentoutua ja luottaa itseeni paremmin.
Onko varsalle jo suunniteltu mitään erityistä tulevaisuutta? Esteratsu, maastoratsu yms.?
Optimaalinen tilannehan olisi se, että varsasta kasvaisi monipuolinen harrasteratsu :) Ja toki, miksei nuorena opeteltu kärryttely jäisi myös myöhemmälle iällekin osaksi harrastelua, sehän on virkistävää vaihtelua treeniin! Kuitenkin päätyö on ratsuna. Itse olen ehdottomasti puskailun lisäksi intohimoinen pienimuotoisen koulutuuppailun harrastaja, joten koulupuoli on tärkeää toimia - edes minun oman tasoni mukaan. Kaikki muu onkin sitten plussaa. Olen sen verran paskahousu ja kokematon hyppääjä, että esteet minun kohdallani pysyy lähinnä kavaletteina ja muutenkin hyvin pienimuotoisena. Eikä näillä kipeillä polvilla jalustinhihnoja pahemmin lyhennellä :( Mutta kyllä myönnän, että estepuoli kiinnostaa tulevaisuudessa edes tuollaisessa pienemmässä mittakaavassa, ihan jo pelkästään sen vuoksi että haluan voittaa pelkojani esteitten suhteen. Ja nauttisin siitä, että näkisin hevosen hyppäämässä jonkun taitavamman ratsastajan kanssa. Minä en todellakaan ole se, joka varsalle esteratsun uraa opettaa - minä en ole siihen tarpeeksi pätevä, en missään muodossa. Joten se on sitten ammattilaisen heiniä, kun sen aika on. Yhteenvetona siis, toiveena olisi monipuolisesti toimiva harrastepuksu.
Aiotko pitää kaikkia kolmea samassa tarhassa?
Tottakai, jos mitään isompia ongelmia ei synny. Uskoisin, että pieni perhe viihtyy keskenään omassa laumassaan. Jos varsa sattuu olemaan ori, ruunautan sen jossain vaiheessa ihan jo senkin vuoksi että se voi jatkaa tarhailua emänsä kanssa ilman mitään orimaista hölmöilyä ja itselle koituvaa ylimääräistä vahtimista.
Käytkö usein tunneilla tai valmennuksissa?
Voi, kumpa kävisinkin ! :) En ole käynyt missään vuosiin ja tarve olisi kyllä kova ! Tällä alueella vierailee joitakin valmentajia ja mieli on tehnyt kovasti tilata sellainen myös meillä piipahtamaan. Ja tulevaisuudessa niin varmasti tapahtuukin ja toivon mukaan pääsen matkaamaan myös muualle Karisman kanssa osaavan silmän alle. En tähtää minnekään, mutta koskaan ei ole pahitteeksi käydä vähän suurennuslasin alla ottamassa oppia toisilta. Sitä näin kotonaan touhuillessa sokaistuu helposti ja jää jumimaan paikoilleen.
Tässäpä oli kaikki ! Kiitos vielä kerran kiinnostuksestanne !
<3 Henna
Sitten kun sinne saan kamani roudattua niin yksi hyppäämisen suhteen kuivalla vaipalla varustettu voi joskus tulevaa kakaraa pomputtaa ;)
VastaaPoistaNoniin, kiva kuulla että ainakin yksi innokas löytyy ! ;)
PoistaOi en muistanutkaan karisman varsaa, juurikin tuota Dempesta stellaa. Sitäkin sillon karismaa hoitaessa tuli harjattua ja paijattua. Stella oli myös vähän karisman luontonen, ainakin silloin varsana. :D
VastaaPoista-riikka
Voi että, olisi ihana tietää tamman ja varsojen historiaa enemmänkin <3 Stella ei ole nyt hippoksen mukaan ollut ravilähdöissä kohta 2 vuoteen, haluaisin palavasti tietää missä se menee ja mitä tekee. En ole löytänyt omistajaa facesta tai mistään muualtakaan. Goldvein on lopetettu jalkavamman vuoksi 2012. karisma merkitsee minulle niin paljon että haluaisin tietää sen entisestä elämästä kaiken mahdollisen <3
PoistaEn minäkään tiedä missä menee stella-neiti. :/ Silloin varsana tosiaan sitä vain hoitelin, sen jälkeen kun karisman sen aikaiset omistajat päätti myyä hevoset pois, ei muista hevosista ole tietoa, paitsi silloin joskus sattumalta tämän sinun blogin löysin ja karisman :)
Poista-riikka
Ja jossain tikulla minulla pitäsi olla karismasta ja stellastakin kuvia, mutta se muistitikku vaan on jossain hyvässä jemmassa. Ainakaan pariin vuoteen en ole sitä löytänyt.. mutta jos ikinä koskaan löydän sitä, voin laitella sulle niitä :)
Poista-r
oih, se oli ihanaa <3 kiitos miljoonasti jo ajatuksesta! :)
PoistaKarsima varsoo teillä kotona, ei lähde mammalomalle mihinkään? Kiinnostaisi kuulla miten valmistaudut konkreettisesti varsan tuloon kotioloissa. Puratteko esim. väliseinän karsinoista että saatte varsomiskarsinan, mitä muita muutoksia tulee talliin sitten kun teillä on kolme hevosta, pitääkö tarhan aitoja tiivistää ettei pikkuviikari livistä ;) millaisia varusteita varsa tarvitsee jne. käytännön asioita. Meinaatko laittaa webbikameran talliin kun varsominen lähestyy?
VastaaPoistaHirmuisen hyviä jatkokysymyksiä, kiitos paljon <3 Minä kuule postaan sulle ihan erikseen tästä tässä lähitulevaisuudessa ! :))
PoistaSellanen kiusaamispostaus että sie ja vaik kavereita lukijoita tai jotai ihmisiä kertio siinä ihte ja millasta oli ja srlvisi ois tosi kiva ku ois kiinnostavaa ja eiois ite yksin. Ja site mitä pitää tehdä ko kiusataan ja miten saa kavereita
VastaaPoistakuulostaa hyvältä! en tiijä saanko ketään tähän mun kanssa tarinoimaan, mutta yritän parhaani! :) omista kokemuksistani kirjoita ehdottomasti ja ilomielin :)
PoistaKysy niilätä vaikka kylässä tai että ne kirjoitaa sulle sähköpostia tai jotain ettö saa koska on kica ja kiinnostavaa kuulla useampia kokemuksia monilta hyvässä blogisa
Poistaeiköhä me jottai keksitä ;) kuitessii voi mennä tovi, pysyhä kuulolla ! :)
Poista