Kaikki tai ei mitään.

Sain lauantai-aamuna puhelun oriasemalta, josta ilmoitettiin että Karisman tiineystarkastus olisi seuraavana päivänä eli sunnuntaina, klo 16.    Puheluun vastatessani olin ihan unenpöpperössä vielä,  mutta sen tuoma jännitys nosti minut sängystä ylös kuin salamaniskusta. Kädet täristen ja pala kurkussa lähdin keittelemään aamukahvia. Toistelin päässäni lauseita "viimeinen mahdollisuus", "ei se ole kantava",  "tyhjä se on".   Olin jo kahden edellisen tyhjää näyttäneen tiineystarkastuksen jälkeen valmistautunut henkisesti jälleen tyhjään tammaan, menetettyihin rahoihin ja luonnollisesti pettymykseen. Kuitenkin olin sisäistänyt ajatuksen, että tämä ruletti voi päättyä kuinka vain -  ja se voi vieläkin päättyä.

Aamukahvit juotuani ja koottuani itseäni hetken, aloin soittelemaan ja varailemaan lainatraileria seuraavaksi päiväksi.   Onneksi päivään sisältyi paljon mukavaa puuhaa ja askaretta,   en enää muistanut ajatella itse asiaa montaakaan kertaa. Vietin päivää Onnin ja koirien kanssa rannalla käyden, herkuttelin ystävieni seurassa uuniomenoilla ja vaniljakastikkeella - kunhan relailin.  Illaksi lähdettiin vielä ystäväni kanssa ilta-ajelulle, joka venähti aamun pikkutunneille asti.  Nauroin posket krampaten, nautin kesäyön lämmöstä ja tunnelmasta -  unohdin seuraavan päivän jännitysnäytelmän.

 
 

Tuli sunnuntai ja olin nukkunut "yöni" todella hyvin. Ehdin aamupäivän puuhastella kotona  ja  väkisillä kääntää ajatuksia pois tulevasta.  Vasta trailerin saavuttua pihaan ja lastattuamme tamman, matkan alkeassa alkoi jännitys valua myös jalkoihin ja painon tunne lisääntyi rinnassani.  Kaikki tai ei mitään - se oli pelin henki..  Olin koittanut ajatella, että elämää se vain on  ja niinhän se onkin -  mutta tunnelataus ottaa minusta  aina niin herkästi otteen. 

Perille saavuttuamme purin Kb:n traikusta ja taluttelin sitä oriaseman pihalla yrittäen olla jo ihan hevosen takia mahdollisimman vähän hermostunut.  Olin kuitenkin sitä tahtomattani ja odotin tuskaisena tarkastuksien aloittamista. Joko se johtui minusta, mutta Karismakin tuntui odottavan jonnekin pääsyä malttamattomana.   Sainkin pian luvan taluttaa tamman saliin ja odoteltiin siellä hetkisen. Kun saliin alkoi virrata muita tammoja, ja ultrausvehkeet alettiin virittää - sykkeeni nousi entistä korkeammaksi.

Aloitettiin Karismasta.  Olin hiiren hiljaa ja keskityin lähinnä tuijottamaan salin lattiaa.  Kai minä yritin valmistella itseäni, jotta mahdollinen pettymys ei viiltäisi niin kovasti, joten toistelin päässäni jo tutuksia tulleita sanoja: "tyhjä on ".  Kuitenkaan en  malttanut pitää katsettani alhaalla koko aikaa, vaan vilkaisin ultran monitoria.  Näin vilauksen mustasta pallosta, jota siellä ei aiemmin ole ollut.  Samalla eläinlääkärin naamalle nousee hymy ja hän nostaa peukalon ylös todeten: "työvoitto"  "nyt se on tiine!".

 

Samassa sekunnissa hautasin kasvoni käsieni suojaan ja purskahdin onnenkyyneliin. Minä en vaan sitten yksinkertaisesti osaa hillitä noita tunnemylläkköitä, kun ne vyöryy ylitseni. En muista siitä tilanteesta juuri muuta kuin että minua onniteltiin kantavasta tammasta ja että eläinlääkäri totesi itkevänsä kohta itsekin.  Kiittelin kovasti kaikkia, halasin, kehuin ja suukottelin Karismaa. Olin niin onnellinen mutta ennen kaikkea huojentunut. Tämä kaikki kesäinen ramppaaminen ei ollut sittenkään turhaa. Kolmas kerta toden sanoi. Olen edelleenkin shokissa onnesta, pää on sekaisin innosta ja jännityksestä sekä hoidettavien asioiden sekamelskasta.   Ilmoitinkin blogin facebook-sivuilla tiineystarkastuksen tuloksen melkeimpä heti sen selville saatuani ja siitä hieman toivuttuani.

Nyt vaan kovasti toivon, että tamma pysyy kantavana ja kaikki sujuu hyvin. On hyvin yleistä, että tamman tiineys ei jostain syystä jatkukaan vaan varhaisluominen tapahtuu ihan huomaamattomasti.  Nyt kuitenkin olen onnellinen siitä, että tiinehtyminen ylipäätään onnistui ja että meillä on mahdollisuus saada oma koipeliini ensi kesänä.   Olen vielä jumiutunut tähän tunnelataukseen ja kotonakin on ollut kiirettä,  mutta kunhan ajatukset ja meno hieman tasoittuu - alan tekemään jatkosuunnitelmia kalenteriin.  Eli mitä hoidetaan ja milloin.

Näillä tunnelmilla jatketaan. Ei mulla varmaan oikein muuta järkevää sanottavaa oo kuin että isoisoiso kiitos teille kaikille, jotka ovat jaksaneet pitää peukkuja pystyssä ja kätösiä ristissä meidän puolesta ja kun ootte muutekin jaksaneet tukea ja tsempata meitä <3 

<3 Henna