keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Minun päiväni

Ystäväni Lauran ehdotuksesta inspiroituneena, toteutin tänään postauksen minun päivästä kera kuvien ja aikataulujen.  Kaikista hetkistä minulla ei ole juuri sen hetkisiä kuvia tai muutenkaan tarkkaa muistikuvaa, mutta silti sain jonkin verran napsittua kännykällä kuvia ja toivon mukaan kuvattua aika hyvin myös päivän aikataulun. Päivään mahtuu jos jonkinmoista pikku askaretta ja monta muuttujaa matkassa.  Usein päiväni ovat aikamoista hulinaa, onneksi tänään ei sentään päivän ohjelmaan kuulunut ratsastusta tai imuroimista sillä tein ne hommat eilen. 

Mutta mennäänpä itse asijaan eli tähän päivään : 

Klo 7:00 :    Jonkin aikaa Onnin jutustelua (äettäettäeettäääe!) unen läpi kuunneltuani, nousin ylös ja katsoin kelloa:  "Voi perse,  kello on vasta 7 !"  Yöunta karttui ruhtinaalliset 3,5 tuntia  :D  Minulla oli taas nukahtamisvaikeuksia yöllä.   Silti mulla on ihan ok fiilis herätessäni.

 

Klo 7:10 :   Lämmitän Onnille aamuvellin,  lisään d-vitamiinitipat sekaan.  Pikku-ukko jää juomaan aamuvelliiään sitteriin ja katsomaan muumeja kun  minä lampsin yömekko ja neuletakki ylläni tallille.  Kun pollet imeskelee aamurehujaan,  kannan vedet ja laittelen aamuheinät.   Pässit tarhaan heinän mussutukseen.

Koiranpennuille aamupalaa.  Pentunappuloista tehtyä "puuroa"  ja piimää. 



7:40 :    Mulle aamupalaa.  Kaurapuuroa, raejuustoa sekä vadelmia pakkasesta.  Toimii - ainakin toistaiseksi ;)   Katson boksilta tallennettuja sarjoja, mitä ei aina ehdi katselemaan.


 

8:30 :    Kuorin ja pilkon potut kattilaan, teen niistä Onnille perunasosetta, jota se syö normiruoan tai kaupan lastenruoan kylkiäisenä.   Teen usein myös kotiruokaa, mutta tänään ei ole sellainen päivä.  

 Kuva

Samalla kun potut alkaa kiehua kattilassa, laitoin pentujen nappuloita veteen likoamaan uutta puuroa varten.  Teen usein ison kulhollisen mössöä, jota riittää yleensä noin päiväksi.  Puuron lisäksi pentujen ruokaan kuuluu piimä sekä jauheliha.   Iida imettää vielä pieninä annoksina pentujaan, mutta kyllästyy nopeasti pentujen hampaitten narskauksiin. 


 Kuva

Klo  8:45 :  Paketoin pari pientä pakettia sekä yhden ison valmiiksi postiin vietäväksi.  Kannan auton peräkonttiin myös yhden pienen kaapin, jonka myyn pois tilaa viemästä.  Vien sen sitten päivällä matkahuoltoon kulujen arviointiin.



Meikkaan myös vähän, mikä on hyvin harvinaista mulle nykyään.  Kuitenkin, pieni piristys naamaan tekee hyvää.   Potut on kypsiä kattilassa, joten eeku soseen tekoon. Vähän voita ja maitoo sekaan niin nam.

 

 

Klo 9:00 :   Keitän itselleni aamukaffeet.  Onni leikkii lattialla leluillaan ja käy välillä halimassa äitiä.  Haliessa taitaapi haista vähän kakka ja minun kysyessäni, että onko pojalla köntsät housussa  - alkaa Onnia naurattaa.  Pyllyn pesulle,  pepun ja kulkusten rasvaus  / vaipan vaihto.  Samalla puhtaat vaatteet ylle muutenkin.

Istahdan sohvalle ja nautin kahvia mun ihanan  "puhtaasta" kupposesta, katson uutuussarjan "Nymfit"  ekaa jaksoa.  No en oikein tiijä - Mustat Lesket on selkeesti parempi.   Kuitenkin satuin nappaamaan kuvan just hyvän mainoksen kohalla, sattupas sopivasti - aika kreivin aikaan  ! :D

 

9:45  :  Onskalla tuntuu olevan nälkä, joten tässä välissä Onni saapi evästä.  Tälläkertaa perunasosetta ja kananmunasoossia.  Sai vielä itse syödä suolakeksi ruoan päälle.



 10:10 :  Onni jää leikkimään ja muumeja katsomaan, kun minä pikaisesti kipaisen antamaan hevosille lisää heinää.  Samalla kännykällä sovin huomiselle heinänhakureissun, saadaan taas polleille uusi pyöröpaali.   Samalla reissulla huomaan, että lintujen ruokintapaikalla alkaa siemenet loppua, joten kipaisen vielä varastosta tinteille lisää siemeniä.


Kuva
Kuva

10:20:  Tulen tallilta ja Onni on melkein nukuksissa olohuoneessa.  Vien hänet omaan sänkyyn päiväunille ja odottelen hetkisen, että hän nukahtaa kunnolla.   Laitan pyykkikoneen pyörimään, tällä kertaa vuorossa keittiön tuolien istuinpäälliset ja muutama pyyhe.

Kuva

Klo 10:30:  Kiiruhdan pihalle, aikoen aloittaa heti tallin siivouksen. Sitten näinkin meidän mammutti-pappa Vusen auringossa kera paksun villapeitteensä ja siitä lähtevän pölypilven.  Haen tallilta viilan ja rapsuttelen rupsusta irtokarvoja pois.   Tällä hetkellä ollaan siinä vaiheessa, että saisin rapsutella tuota möhökkiä varmaan tuomiopäivään asti.  Tuo karvakerros on ihan älytön !  Aloitin hevosille vitamiinikuurin karvanlähtöajaksi ja haen myös rautaa niille perjantaina Kuopiossa käydessäni.

Kuva

10:45 : Siivoilen tallin, samalla ystäväni soittaa minulle ilmoittaakseen saapuvanha kaffeelle.  Pikainen tallin siivous, puhelu eläinlääkärin kanssa ja sitten turisenmaan mukavia kupposen ääreen.  Ennen sitä kuitenkin käytettiin pentuja jaloittelemassa pihalla.   Kahvittelun yhteydessä hoidan facebookin kautta kauppoja sekä vähän muutakin asiaa.

Kuva
Kuva
Kuva


Ööö..  ja tässä vaiheessa on kellonaika ?  :D 

Ystäväni lähdettyä touhuilen kaikenlaista, levittelen pyykkejä,  otan vielä muutaman puhelun mm. hevosjuttujen tiimoilta.  Tarkistan seuramme viimeisen johtokunnan kokouksen pöytäkirjan sekä sen liitteet ja aloittelen viime viikkoisen vuosikokouksen pöytäkirjan puhtaaksi kirjoittamista.  Laittelen pari tekstiviestiä seuran hommiin liittyen.  Muistaakseni vastaan pariin sähköpostiin.  Kuuntelen musiikkia samalla ja hoidan facebookin kautta muutamia kirpparijuttuja.  Haen postin tienvarresta ja sieltähän postilaatikosta löytyi nettikirppikselta ostama mekko kivasti maksikirjeenä.  Tykkeen <3

Kellonaika edelleen hukassa mutta.. 

Onni heräilee pikkuhiljaa. Saa välipalaa: leipää, maitoa ja hedelmäsosetta.  Ruoka maistuu huonosti, koska uudet hampaat taas ottavat tullakseen.   Juomapuoli maistuu paremmin. Minäkin syön ruhtinaallisen lounaani:   Herne-maissi-paprika pussillinen keitettynä sekä tonnikalaa meksikolaisittain. gourmeeta.

Kuva
Kuva


Klo 13:50:  Toinen ystäväni soittaa ja tullee kahville.  Taas maailmanparannusta hyvässä seurassa. Myös Kimmo tulee töistä kotiin kahden jälkeen.  Ilmoitan Kimille, että huomenna haetaan heiniä kunhan hän kotiutuu töistä ja parturista.  Jalkani murtanut ystävämme soittaa ja sovimme että käymme illalla häntä katsomassa Kimmon kanssa.  Lähden saunalle siivoamaan tilat pentujen jätöksistä sekä vien puhtaan peiton niille.  Laitan myös ruoat taas valmiiksi.  Kimmo sekä ystäväni vahtivat pentuja pihalla sillä aikaa kun minä jynssään saunan lattiat katuharjalla.  Voitte vain kuvitella sitä vesihöyryn sekä pennun ulostuksen tuottamaa yhteistä aromia, mikä sieraimiin kantautuu.  Onneks lapan shaibaa myös työkseni, se helpottaa.   Ystäväni laittaa mulle kuvaviestin ja hauskan jutun,  mutta pöllö unohdan vastata siihen.  Onskalla tais mennä tässä välillä kontsät housuun toistamiseen joten samaan syssyyn siivotaan nekin kakit pois :D

Kuva



15:30:   Olimme sopineen eläinlääkärin kanssa pentujen tarkastuksen tälle päivälle.  Oli puhetta että hän tulisi klo 14-15 välillä, mutta edellinen työkeikka luollisesti venyy ja hän soittaa siitä minulle.  Istun hetkisen koneella tehden kirjallisiä töitä ja tyhjennän pyykkikoneen puhtaista.  Laitan pentujen entisen alustäkin pesuun.  Tajuan, että posti  ja matkahuolto menee viideltä kiinni joten kiiruhdan pikaisesti käymään kylällä viemään paketit postiin, noudam myös pari saapunutta pakettia itselleni.  Arvioitutan yhden paketin toimistuskulut ja ilmoitan niistä ostajalle. Käyn myös viemässä pikkukaapin matkahuoltoon, arvioitutan kulut ja ilmoon niitä ostajalle.  Käyn kaupassa ostamassa salaattitarpeet, mutta unohdan käydä apteekissa.  Tajuan sen kotimatkalla ja sekös potuttaa, ja pettymys saa nousemaan kyyneleet silmiin vaikkei todellakaan ole mikään vakava juttu.  Sitä on vaan niin väsy, että pienikin asia saattaa itkettää. Ryhdistäydyn ja totean:   "noh huomenna sitten myös apoteekkiiin, kun vien uudet paketit postiin. "

Omista paketeistani kuoriutui "uudet"  hankinnat Karismalle.  Ihana Lamicellin kouluhuopa sekä Eskadronin kuljetussuojat. Minulla on jo entuudestani tuollainen huopa sinisenä, mutta koska tuo on malliltaan ja ulkonäöltään niin passeli meille - ostin myös saman mallin eri värissä.   Ostan lähes kaiken kirpputoreilta ja myyn myös itse aika paljon joutavaa tavaraa pois netin kautta. Oli minulla vasta kirppispöytä paikallisella kirppiksellä, josta sain rahaa kasaan ihan kivasti.   Näin minä säästän pennosia ja toki suon itselleni mahdollisuuden shoppailla ;)






Ei taaskaan mitään muistikuvaa, paljonko kello on mutta : 

Vein hevosille heiniä, mutta unohdin tarkistaa veden.  Annan niille valtavan kasan, sillä en tiedä mihin aikaan selviän niitä ruokkimaan seuraavan kerran joten pelaan varman päälle. Ne saavat mussuttaa koko päivän vapaasti heinää, mutta joku aika sitten purin ja siirsiin vajaan suurpaalin talliin kosteudelta suojaan ja olen siitä antanut pitkin päivää poneille heinää mussutettavaksi.  Eipähän mene ainakaan hukkaan, kun eivät pääse löystynyttä paalia purkamaan ja polkemaan jalkoihinsa.  Huomenna saavat sitten uuden kokonaisen paalin tuhottavakseen. Ohikulkiessani Vuse ilmoittaa olevansa hellyyttä (lue: leipää ja porkkanaa)  vailla, ja hörisee äitille samettisella turvallaan.  Minä taas olen niin manipuloitavissa tuon töhinän voimalla ja lörttönaama tietenkin saa suukkoja, leipää unohtamatta.  Eikä Kb:kaan tietenkään jää iliman.



Öö?  Oliskohan klo jotain 17 tai sen päälle ? 

Istuudun koneelle kera vesilasin ja alan naputella pöytäkirjaa loppuun.  Soitan kysyäkseni neuvoa asiakirjoten suhteen.  Musa pauhaa antamassa vauhtia. Hyvätahtisesta musasta huolimatta homma on hidastempoista, koska olen vähän hidas itsekin ja samalla tulee yksi jos toinen yhteydenotto sekä kauppahommien sekä ystävien osalta. Käyn levittämässä pesussa olleen pentujen peitteen ulos terassinkaiteelle tuulettumaan ja kuivumaan, lajittelen työkaverilta saamia lastenvaatteita ja laitan niistä osan pyykkikoneeseen pyörimään.
 



Klo 18:00 tai sinne päin:   Eläinlääkäri kurvaa pihaan ja lähdetään tarkastamaan koiranpennut.  Jokainen sai hyvät arvostelut ja allekirjoitetut paperit tarkastuksesta.  Huomenna käyn ostamassa ne unohtamani matokuurit apteekista ja madotan koiruudet.   Eläinlääkärin kirjoittaessa todistuksia, minä käyn katsomassa hevosten vesitilanteen (oli sitä onneks vielä ihan hyvin, huh )  ja syön pikaista salaattiateriaa.  Salaattiin kuuluu frisee-salaattia, viinisuolaheinää, rucolaa, miniluumutomaatteja, raejuustoa, kevyt kinkkusuikaleita, muutama perunakuutio  sekä pähkinöitä.    Käytiin vielä eläinlääkärin kanssa tarkastusta läpi ja saan häneltä vielä hevosille tilaamani matokuurit valmiiksi keväistä madotusta varten.

Kuva


Klo 19 ja vähän piälle (eisssshhhhe oo niiijjjuustssshhhhtiiisssha :D .)   : Levitän pestyt pyykit taas kuivumaan ja vastailen pikaisesti blogin kommentteihin.  Saan puhelun työkaveriltani. Itseasiassa katson nyt luuristani puhelutiedot ja puhelun aika on 19:22 eli ei olla pahasti metsässä ajan suhteen tässä tarinassa.   Hän hakee minulta vanhan ikkunan tuunatakseen siitä ihanan sisustustaulun seinälle. Kimmo on hoitanut Onnia tämän koko  useamman tunnin hässäkän ajan, syöttänyt ja pukenut pojan valmiiksi lähtöön. Hetken aikaa vaihdeltuani kuulumisia ihanan työkaverini kanssa, käytiin katsomassa pentusia.    Kiiruhdettiin Kimin kanssa kauppaan ostamaan Kinder- munat aiemmin päivällä soittaneelle toipilaallemme ja toki meille kaikille muillekin. Kylläpä maistui <3    Keitellään kahveet ja heitetään läppää. Minä kerrankin selaan jotain naistenlehteä, wow!   Nauran kunnolla moneen päivään noitten pässien jutuille.  Tajuan syöneeni tänään taaaaaas suklaata vaikka yritin muistaa pitää suuni supussa sen suhteen. Huoh.  Ystäväni soittaa, mutta juuri sillä hetkellä ehdi vastaamaan.  Toinen ystävä laittaa facessa viestiä sopiakseen puhelintreffejä.  Sovitaan se klo kymmeneksi illalla ja jatketaan vielä juttua facebookissa.




Kuva


Kotiudun ehkä joskus hieman ennen kymmentä.  Käyn laittamassa pollet talliin ja antamassa pennuille ruokaa, tarkistamassa että kaikki on hyvin.   Otetaan nukahtanut Onni autosta, puran ulkovaatteet ja vaihdan vaipan. Iltavelli pojalle.  Ystäväni soittaa ja  minä kipitän yläkertaan koneen äärelle.  Onni ja isi hengailee alakerrassa. Lärpätetään ystäväni kanssa taas tuttuun tyyliimme ihan hyvän aikaa.  Samalla toiset ystäväni huhuilevat facebookissa ja naputtelen vastauksia heille. Jossakin välissä puhelumme ystäväni kanssa loppuu ja aloittelen postaamaan.  Samalla facebookin keskustelut käy kuumana siinä sivussa. 

Postaan tätä  ja kärsin dementiasta sekä aivoverenkiertohäiriöstä.  Joku vois joskus kulkee mun perässä kameran kanssa ja taltioida kaiken videolle,  sillä mun jutut on olleet taas erittäin tasokkaita ja etenkin nuo mielenvaihtelut.  Kaikki tämä olis huomattavasti viihtyisämpää videomuodossa, epäilen.  Luojan kiitos tänään oli hevosteluista vapari.   Huomenna odottaa samantyyppiset päivittäiset askareet, molempien hevosien kepoisat  läpiratsastelut, muutama puhelu, pakettien postittamiset, seura-asioiden viimeistelelyä ja pyöröpaalin haku.  Jos vaikka ehtis sinne salillekin iltasella.    Nyt väsyttää.  Painun iltapesun kautta vielä hetkiseksi soffalle nauttimaan jotain iltapalaa, teetä ja katsomaan tämänhetkisiä lempisarjojani joita ovat mm. Farmi,  Jutta ja puolen vuoden superdieetit ja Vampyyripäiväkirjat.  Hyvin todennäköisesti siivoan vielä Onnin lelut lattialta.  Tänään en imuroinut sillä tein sen onneksi eilen.



Allekirjoittanut kiittää ja kumartaa!  Huomenna vielä rutistan hommelit loppuun  ja sitten rennompaan viikonlopun viettoon :)

Mitä piditte postauksesta ?  Jos jotain epäselvää jäi niin kysykee,   mulla ei aina nuppi toimi niin kuin haluaisin ja joku kohta tai aika saattoi jäädä vähän huolimattomaksi / vääräksi. Kuitenkin, tämmöinen oli suurinpiirtein minun päiväni tänään.  Mitäs te duunasitte  ?

<3 Henna



28 kommenttia:

  1. Heh, taas täältä aamukahveelta heti naputtamassa!:D kyllä sie oot liikkuvaa kalustoo ja sosiaalinen elämä on niin tiheää että ei järkee!!;)))) MInun päivä tiivistetysti: Herätys 5.30 ja puolen tunnin pötköttelyn jälkeen aamukahvit ja poitsulle aamupalaa ja piirrettyjä. Teen eväät ja laitan kahvit termariin. Poika hoitoon 8.00 ja siitä lähden remonttikohteeseen. Grammari täysille. Leikkelin tuulensuojalevyjä, asensin paikoilleen sekä poistin jo joitakin turhia tukiparruja kattotuolien alta. Ruuvailua ja naulailua sekä kantelua. Aikaa tuhlaantui yhden köysinipun etsintään, jota olisi tarvinnut erään katon korjaus operaatiossa..löysin sen myöhemmin kotoa aitasta ja sekös ärsytti..mikään ei oo niin raivostuttavaa ku Pitäis tehdä jotain, mutta välineet on hukassa...:/ Kelihän oli mitä mainioin, joten tauko kahvit ja voikkarit meni paistatellessa aurinkoa. Lisää ts-levyjä, hidasta hommaa, kun pitää keikkua korkeella ja jalat on ihan vellinä. Raksalta poistuttuani tulinkin siun tykö. Siitä poika hakemaan hoidosta ja ulkoilua. Pikkukakkoselle sisälle. Mies tuo ruuat mukanaan joten säästyin tänään ruuanlaitolta. Loppuilta menikin peiton alla sohvalla tv:tä katsellen, ihan töööt olo. Iltatoimet. Nukkumaan tuli mentyä jo 20.30!! Semmonen päivä oli täällä!:) tänään melko lailla saman kaavan mukaan ellen pidä ns. Vapaapäivää eli siivoa jne kotona mikä näyttäisi olevan ihan aiheellinen valinta....;))) -Anne-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tehopakkaus siellä ! <3 kunnon remonttireiska ! :)

      Poista
  2. Tosi kiva postaus taas kerran !(: edelliset postaukset oon lukenu mut en saanu aikaseks kommentoida niihin :/ ja tälleen aamutuimaan kerkesi lukea tän postauksen mikä piristi päivää kummasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voe tokkiisa mahtavaa että tämä piristi ! :)) Kiitos miljoonasti! <3

      Poista
  3. Tämä oli mielenkiintoista luettavaa :) Tee ehdottomasti tälläisiä lisää :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän ja kumarran! <3 pittääpä joskus tehhä uudemman kerran ! :)

      Poista
  4. Hyvä Henna! Ihan mahtava postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rakkaani kun potkit mua perseelle, tää oli ilmeisesti iha hyvä postaus :D

      Poista
  5. Ehdottomasti tällasia lisää, huippukiva :)

    VastaaPoista
  6. Kuulosti kiireiseltä mutta kivalta päivältä:) Voi kumpa minullakin olisi ystäviä joitten kanssa lörpötellä iltaisin ja nähdä päivisin, tällähetkellä yksi ystävä jota nään aika harvoin :/ onneksi huomenna <3 Tee tällainen joskus videonakin! :)

    Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon Minna! <3 Mielelläni tekisin myös videonakin, mutta en osaa editoida videoita että tekisin koosteen tai muutakaan vastavaa :(

      niin kyllä ystävät on rikkaus, mutta on suuressa määrässä ystäviä puolensakin. Osa jää aina vuorollaan vähemmälle huomiolle, mikä rassaa minua paljon. Mutta suurin osa kyllä ymmärtää tämän minun elämän tahdin, tietävät etten löhöä sohvalla ja valita kiirettä. En olisi ikinä uskonut, että minun kaltainen koulukiusattu ja syrjitty tyttö tulee saamaan noin ison ystäväverkoston. Toki siihen liittyy paljon työtä ja omaa avointa sydäntä kaikesta noloudesta huolimatta. Mutta silti, se on uskomatonta ja erittäin suuri kiitosaihe mun elämässä :)

      Poista
  7. Kiva postaus :) näitä lisää :)) en tiiä temppuileeko vaan mun puhelin mutta kaikki kuvat ei näy..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. äää ! miks ne ei näy :(( joku muukii mainitsi siitä :(( jospa ens kerralla parempi onni sitte, pitänee ottaa canonilla seuraavan kerran kuvatukset niin näkyisivät ja olisivat laadukkaampia myös :)

      Poista
  8. Paketteja paljon, sinne tänne :D Hihii kiva postaus jälleen kerran !

    VastaaPoista
  9. Voi kun alkoi naurattaa, kun tuolla lukee "jalkani murtanut ystävämme" :D tai aluksi säikähdin, että eikai sentään ennen kuin tajusin sen olevan kirjoitusvirhe. Sinun elämä kuulostaa niin ihanalle, itse kun vietän tällä hetkellä päivät yleensä 8-15 koulussa, niin kyllä kelpaisi. Olen sellainen, että pänttääminen ei oikein ole minun juttu, mieluimmin tekisin konkreettisesti asioita. Ja iso haave on kyllä kiva talo maalta ja omat hepat pihaan, jospa de joskus toteutuu :) . Koitahan Henna nauttia tuosta ihanasta arjestasi, vaikka varmasti väsy painaakin päälle. Ehkä minunkin pitäisi kuunnella omaa neuvoani :D , ja nauttia tavallista asioita, kun kaikki asiat loppujen lopuksi on oikeasti ihan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DD oho hups! nyt kävi pieni lapsus! xD vähänkö nauratti ihteenikin heheheeh :D '

      Niin oot kyllä oikeessa, tästä kaikesta pitää olla kiitollinen ja nauttia ! :) en miekään kyllä rehellisesti sanottuna viihtyis koulunpenkillä! Miekii nauttisin tästä mun elämästä tuhat kertaa enemmän jos saisinkin vaan keskittyä tähän kotoiluun, mutta on ollut niin paljon kaikkea muuta etten oo voinut kunnolla panostaa kotiin, mikä saa minut aina alakuloiseksi. viikonloppuna olin tosi heikossa kunnossa sekä fyysisesti että henkisesti,. mutta nyt on taas on helpompi hengittää <3

      tsemppiä sullekin kaikkeen rutistukseen omassa arjessas ja tsemppiä unelmien toteutukseen <3

      Poista
  10. Aivan mahtava postaus! Oon jonkun aikaa jo lueskellut sun blogia ja jokainen postaus on ollut mielenkiintoinen, mutta tämä oli loistava. Kaikkea hyvää sulle Henna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva että siekii tykkäsit ! <3 saatte kiittää myös ystävääni Lauraa joka "piiskasi" mua tekemään tämmöisen :D itse kun olin sitä mieltä ettei tämmönen kiinnosta ketään mutta olinpa pahasti väärässä :D samoten sulle ihanaista kevättä ja pidetään linjat kuumana! ;)

      Poista
  11. Huippu kiva postaus! Vaikka vähän minäkin hihittelin tolle "jalkani murtanut ystävämme", että onneksi ei taida ihan noin olla (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oho, heheheh "pienisuuri" kirjoitusvirhe :DDD itsekin naurattaa kyllä :DDD

      Poista
  12. kiva postaus! :) harmi vaan ettei suurin osa kuvista auennu :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. täh apuva! miksä nää ei aukee kaikki ? :( onpa harmillinen juttu...

      Poista
  13. Mää tykkäsin kans! :) Oikein mukava postaus, ja kuvatkin vallan ihania! Tosin täälläkään en onnistunut saamaan kaikkia auki, en tabilla, en kännykällä, enkä koneellakaan. :o

    Ja heii, ilmottelehan miten suunnitelmat edistyy. ;)



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no hööh ! tämäkii kus :D mutta uutta matova koukkuun! :D ai niin stover sori, kato ny mua: lupasin sulle ilmotella ja taas unohin ! jatketaanpa fb..

      Poista