Täällä ollaan elossa ja hyvinvoivana ! Sydämentykytykset on jääneet pois ja olen nukkunut kuin tukki koko viikon. Olen antanut itselleni luvan hölläillä, mikä tarkoittanee heposille kevyttä viikkoa ja mulle isommista töistä laistamista. Mutta hyvä näin. Ihan jo perusarjen pyörittämisessä on omat haasteensa, sillä" vapaasta" huolimatta pyykkikone hurisee, imuri pauhaa, kattilat porisee, talikko heiluu, näppis laulaa, pentujen aluset vaihdetaan ja niin edelleen. Perushommat hoidetaan kyllä ja pari akuuttia asiaa. Mutta kaiken keskellä olen tajunnut antaa itselleni mahdollisuuden tehdä sellaisia asioita, joista nykyään useimmiten olen saanut vain uneksia.
Ensi viikolla jaksan taas ahertaa, toivon mukaan tallin lisäksi myös blogin puolella. Nyt kuvia teille ja mulle saunan lauteet. Hyvää sunnnuntai-iltaa kaikille <3
|
aim seksii än ai nou it |
|
Poika on tullut äitiinsä ailahtelevaisuuden suhteen.. |
|
affen 400 g |
|
Myynnissä olevat laspet , en millään raaskis luopua <3 |
|
Meidän typy <3 |
|
"Läsö" varattiin Kuusamoon <3 |
|
"Hiski", pentu joka menee isänsä luokse <3 |
|
Kuumikset retkellä <3 |
|
Ukkokulta <3 |
|
ahvenet 320g ja 450 g |
<3 Henna
Ihana postaus<3
VastaaPoistaHennaa<333 :* sää olet sexy and i nou it<3 tsemppiä sulle mun muruuuu<33 HENNAAA oon tulos kesäl sinne päin jos ehitään;)
PoistaHihiih kiitos toinen murunen siellä ! <3 minnekäs kesällä meinasit täälläpäin reissata ? :)
PoistaEn oo Viel ihan varma!:*
Poistaihana postaus ! ihania kaikki kuvat, on sielläkin vielä vähän ees jäätä ja lunta. Voi vitsi noi pentukuvat. <3 on niille vaan tullut tota turkkiakin ihan mukavan näkösesti. Mites teiän koiramuksut heräilee aamulla ? Meillä sillon alkoivat kunnolla nihisemään ja lutkuttamaan tissiä, tai vikisivät muuten vain herätessään. :D hahah ! Upee toi asu, mihin oot pukeutunu jäälle ;)
VastaaPoista-neppis
Kiitos paljon neppis ! <3 Enks ookkii aikas kuuma ? ;) täällä on jäätä järvellä 40-50 cm , kestää autolla ajaa vielä toistaiseksi :) Lunta oli aika vähän mutta tänään on tullunna kyllä korkojen kera takasin :)
PoistaKyllä ne meijän lapset kanssa pitää aamuisin ääntä, kun ovat emon tissiä vailla mutta hiljeneevät äkkiä kun iida hyppää boksiin niitä imettämään :) sitten kyllä osaavat jo ulista, murista ja vähän haukahdellakin :D hauskoja vesseleitä, hirveesti remuavat keskenään välillä ja toisiaan näykkivät :)
Voi miten isoja koiravaaveja jo! Ja ihan liian söpöjä, en ihmettele ollenkaan jos voi olla vähän luopumisen tuskaa ;) ihana postaus, niin hymyileväistä porukkaa. :)
VastaaPoistakyllä on aikamoinen koetus mulle antaa nuo poikkeen mutta onneks yks kakru jääpi <3 voi olla että on tuollainen pentulauma aika rasittavaa myös pitää joten uskon että ehin tottua ajatukseen myymisestä :DDD Kiitos paljon ! <3
PoistaVooi näitä ihania pieniä kersoja <3 Kyllä nuo pystykorvan pennut on vain aina niin suloisia pikku kettuja :) Hihi, tuossa nelikkokuvassa tuo vasemmalta tokana oleva pentu näyttää pikkuiselta kärtyvauvalta <3 Olisi kyllä niin minun penikka tuommoinen.. Toivottavasti löytyy jokaiselle ihana uusi koti!
VastaaPoistaHihihih <3 on ne kyllä aikamoisia.. Jokaisella tuntuu olevan luonnetta, on semmoinen murina käynnissä tuolla kun toisiaan näykkiivät ja keskenään remuavat <3
PoistaVooi miten ihana postaus <3 ! Miten nuo penikat onki kasvanu nuin paljon, söpöjäki ovat ku mahoton (; !!
VastaaPoistaIhana että tykkäsit ! <3 Kyllä ne kasvaa ihan silmissä, ovat vasta himpun päälle 3 viikon vanhoja ja mahottoman vikkeliä pikku murisijoita :D
PoistaVoi eiiii nyt mie ROMAHAN!! Tuommosia sulosia karvapalleroita...
VastaaPoistaMietippä ku mää romahan monta kertaa noita katellessa :DDD <3
PoistaAivan liian suloisia noi pennut. Pentukuume senkun kasvaa, mitenhän saisi ton oman ukon puhuttua ympäri? :)
VastaaPoistahehehe kyllä nämä jos jotkut kasvattaapi kuumetta <3 ja minun on parempi olla ajattelematta sitä luopumista, tekee taatusti tiukkaa :D mutta onneksi iso lauma koiranpentuja on myös aika rasittava yhdistelmä myös pidemmän päälle sekä emolle että emännälle, joten senkin puolesta saattaa luopuminen tehhä iha hyvvee ;)
PoistaIhania kuvia ja kiva postaus! Nuo pennut on niin söpöjä, voitko ottaa niistä videota tänne blogiin joskus? :)
VastaaPoistapitäis ehottomasti ottaa jo ihan muistojen vuoksi ja jakaa se tännekin :) on sen verran söpöjä pikku tuhisijoita ja kohta alkaa meno käyvvä aika vilkkaaksi :)
Poistaonko kaikilla pennuilla vielä kodit?
VastaaPoistaei ole vielä, mutta kysyntä käypi kuumana :)
PoistaVoi että miten ihania turjakkeita nuo pennut..<3 Sydän sulaa noille kuville<3
VastaaPoistaNiinpä :D Ne on liian söpöjä <3 hirveetä tuntuu ees puhua myymisestä mutta se on valitettavasti välttämätöntä :(
PoistaAjatuskin kuulostaa varmaan kauhealta :( mutta toivottavasti pääset aina katsomaan pentuja :)
Poistano onneksi kodit valitsen sen mukaan, että olosuhteet pennuille on hyvät ja että tosiaan voitaisiin pitää yhteyttä jatkossakin :) no mutta, ehditään me tässä iidan kanssa väsyä noitten pentujen vahtimiseen, on sen verran vilkkaita jo nyt niin odotellaan niitä aikoja kun vilistää ja pipanoi joka paikkaaan xD hhehehe
PoistaNii-in, saattaa silloin muutaman kerran päästä rumakin sana ja ehkä tuntua ihan hyvältä ajatukselta että pennut lähtee muualle.. :D
Poistaaaaaaivan :D kyllä se on hyvä myyvä penskat ilostuttamaan muittenkin koteja :D <3
PoistaHaha :D Mä kuolaan noita pentuja.. Ja makkaraaa.... :•) Ja voi tuota Onnia<33 Ihana!!
VastaaPoista-pimu-
hihiihihihihiiii <3 tuitui! <3
PoistaHenna:* Tuu askiin mul on paaaljon kysymyksiä💌
VastaaPoistaMullei oo ASKia! :S kuha teen seuraavan kysymyspostauksen niin sitte saat kyssyy ! :)))
PoistaJääkö sulle itelles pentu? :) ihania pikkukavereita, kasvattaa vaan mun koirakuumetta.. :D
VastaaPoistaKyllä jääpi, tuo tyttöpentunen! <3 Niinpä, nuo on aikamoisia sydämensulattajia kyllä! :D
Poista