Ajatuksia blogin tulevaisuudesta

Nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, että mietin vakavasti blogini tulevaisuutta.  Että onko se minkäänlainen tai että onko sellaista ylipäätään. Olen harkinnut lopettamista  tai ainakin pienelle tauolle pistämistä.  Tunne on hautonut sisälläni jo pidempään, voimakkuuttaan välillä säädellen  ja nyt voin kertoa että ollaan siellä voimakkaimmassa ääripäässä.

Nämä on niitä hetkiä kun tulee se tunne, että ei ole mitään annettavaa eikä kerrottavaa - minä olen bloggaajana turha ja on tunne kuin kirjoittaisi yhtä tyhjän kanssa.   Tiedän, että näin ei kuitenkaan täysin ole, sillä saan edelleen silloin tällöin aivan mahtavia kommentteja, joissa mm. kiitetään rohkaisevista teksteistä.  Ne potkaisee mua aina taas askeleen eteenpäin ja antaa tälle kaikelle taas hetken enemmän elinaikaa.  Mutta silti, on myönnettävä - bloggaaja-itsetuntoni on hukassa.  Ironista sinänsä, viime postauksessa kirjoitin että "MINÄ PYSTYN"! :D   Totta, minä pystyn - mutta se nyt on sanomattakin selvää etten kaikkeen. En ole kone, on iso haaste käydä töissä ja pyörittää kotona olevaa sirkusta. Saati sitten huolehtia itsestäni ja ihmissuhteistani.  Jos meinaan saada tietyt asiat kuntoon, on jostakin tingittävä.  Blogini tästä on kärsinyt jo valmiiksi ja olisi sääli nyt hyljätä se kokonaan -  mutta ajan puutteellisuus saa miettimään kaikkea epätoivoista.  En halua olla välinpitämätön teitä kaikkia kohtaan ja olla vaan hiljaa /postaamatta  -   vaan koska te olette tärkeitä,  kerron jo etukäteen mitä tässä nyt olen viime aikoina pohdiskellut.



Avauduin tästä samoisesta asiasta ystävälleni ja hän ihanasti olikin jo aiemmin ehdottanut että uudistaisi blogini ulkoasun  ja ehdotti sitä jälleen. Ja miksipä ei,  sehän varmaan piristäisi meitä kaikkia.  Tykkään mustavalkoisesta fiiliksestä blogistani, sillä niin kuin minä ja minun elämäni on - on myös tämä blogi hyvin mustavalkoinen.  Mutta onhan elämässäni myös lämpöä, joten pieni säväys sitä voisi toki auttaa. Silti minusta tuntuu, ettei tällä säälittävällä blogillani ole tällä hetkellä mitään merkitystä tai että tätä on järkeä käydä päivittäin tuijottelemassa toivoen että täällä olisi enemmän elämää.

Elämä täällä lähtee nimenomaan minusta itsestäni,  minä tämän blogin loin ja minun ensimmäinen tehtäväni on pitää tätä elossa.  Kaikki muu on sitten plussaa ja toivottavaa. Olen ollut itse passiivinen kirjoittaja ja viime ajan postaukset on olleet säälittäviä kuulimispostauksia, jossa lässytän kerta toisen jälkeen samoja asioita.  Tottahan se on,  elämäni rullaa hyvin pitkälti tällä hetkellä samalla tavalla.   Turha siinä on kauheesti vuorovaikutusta lukijoiden kanssa odottaa.  Joten en moiti, että kommentteja tulee kävijämäärään verrattuna todella vähän.

Jokaikisestä kommentista täällä tulen superonnelliseksi ja olen niistä todella kiitollinen.   Saan kuitenkin suurimman osan kommenteista blogin ulkopuolella, joko kasvotusten tai viesteissä. Sekin tuntuu hyvältä, mutta toisaalta saa minut myös hieman ärsyyntymään:  Miksi palaute on vaikea kirjoittaa tänne jonne se kuuluu ?  Sen voi antaa edelleenkin olemalla rekisteröitynyt lukija taikka anonyymi.  Jokaikinen tekisi minut niin onnelliseksi.




Minulle itselleni erinäisten blogien lukijana on tärkeää, että postaukset on huolella kirjoitettu.  Asiat on kuvattu hyvin ja realistisesti.  Asian käsittely on laajaa sekä syvällistä, postaukset erilaisia ja itsearviointia tapahtuu, olkoonpa aihe mikä tahansa. Kommentteihin vastataan ja huolella.  Toki kaikkiin ei voi vastata kilometrin pituisesti, tässäkin maalaisjärjen käyttö on sallittua. Jos kommentti on suppea ei voi odottaa laajaa vastausta.  Itse kommentoin silloin tällöin muiden blogeihin, ja joskus vastauksen laatu on määrännyt sen - kommentoinko jatkossa yhtä ahkerasti.

Minun puutteeni bloggaajana on valtavat, mutta suurin on ehottomasti postausten harvuus ja materiaali- köyhyys.  Niitä tulee harvoin ja ne on olleet todella samanlaisia viime aikoina. Ideoita olisi, mutta mistäpä toteutus?  En saa kuvaajaa ikinä - en tallille, en salille  ja kotonakin saan usein ruinata kuvausapua. Viimeisimmän postauksen halusin kirjoittaa rohkastaakseni itseäni ja muita, olkoonpa aihe tai elämäntilanne mikä tahansa.  Mutta loppupeleissä tuntui, että sekin oli vain säälittävä yritys elvyttää tätä uppoavaa laivaa.



Mun täytyy nyt vähän aikaa miettiä, mitä minä teen tämän kanssa ja elämälläni ylipäätään. Kuntoremppani etenee taas, mikä on mahtavaa -  ja siitä haluaisinkin postata taas.    Paljon on kuitenkin muutenkin tapahtumassa, isojakin juttuja - ja toivoisin että voisin niistä ja niitten etenemisestä kirjoittaa jatkossa enemmän. Mutten ole varma, haluanko niistä vielä kertoa ennen kuin kaikki varmistuu. Ja tämä ei ole loukkauksena kenellekään, tämä on vain tämänhetkisen minuni tapa toimia.     Olen nykyään ihmisenä  enemmän sellainen, että pidän aika matalaa profiilia siihen asti - kunnes asia on oikeasti kondiksessa.  Nykyään en muutenkaan uskalla nuolaista, ennen kuin tipahtaa.   En halua antaa turhia lupauksia, vaikka siihen toki sorrunkin joskus.   Lukijani, te olette aivan mahtavia - muistakaa se !  Kuitenkin, lukijamäärään verrattuna on kävijämäärä vähintään kaksinkertainen. Sinne mahtuu superhienojen tyyppien lisäksi myös niitä, jotka ei minulle välttämättä hyvää tahdo ja myös siksi haluan pitää vähän matalampaa profiilia. Se on vastoin mun tahtoa, mutta mennään vielä hetken aikaa näin.  Asiat kyllä paljastuu aikanaan.

Emmä tiijä, tämä nyt oli tämmöinen epätoivoisen kirjoittajan avautumis-postaus ja meinasin jo pyyhkiä tämänkin pois ja pitää suuni supussa. Mutta se olisi väärin mua ja teitä kohtaa, ei todellakaan pidä tukaduttaa tunteita. Pyydän,  älkää ottako tätä postausta henkilökohtaisesti.  Minä vaan nyt kerroin mitä minä tasan tarkkaan tällä hetkellä ajattelen, en halua sitä salata keneltäkään. Te rakkaat lukijat ansaitsette parempaa.  Ehkä mä nyt koitan yrittää ryhdistäytyä täällä ja panostaa myös tänne.   Ruinata vielä vähän kuvausapua ja tehdä muutaman rohkean askeleen kohti tulevaa.  Ottaa riskejä ja olla avoin niistä. Olla se oma rohkea itseni.  Mie nyt vielä hetken kuitenkin kokoan itseäni ja muutama potku perseelle ei olis pahitteeksi.


<3 Henna