Minä pystyn ! Ja niin pystyt sinäkin!

"En mie ossaa!" 
"En mie tajjuu!"
"En uskalla!"
"Oon huono"
"En minä opi"
"En edes yritä"
"Ei se onnistu kuitenkaan"

 ja niin edelleen...

Kuulostaako tutulta ?  Liippaako läheltä ? 

Minä löydän usein omasta sanavarastostani noita lauseita, tai ainakin niitä muistuttavia sellaisia. Vähättelen itseäni ja koska teen sitä itselleni, luulen muiden tekevän niin.   Tai  toisessä ääripäässä naureskelen epäuskoisesti tai lähinnä vaivautuneena,  jos joku kehuu minua.  On hyvin vaikea uskoa siihen, että osaisi jotakin tai edes kehityskelpoinen yksilö.  Kauniit sanat tuntuvat hyvältä mutta niitä on vaikea sisäistää.

Useimmiten uusien asioitten ja haasteitten tullessa vastaan, olen herkästi stressaantunut, epäillyt omaa kykyäni omaksua uusia tapoja tai oppia ylipäätään mitään uutta.  Ottanut paineita siitä, että teen virheitä ja tuotan toisille pettymyksen. Olen useasti koittanut vakuuttaa, että on taatusti aina joku toinen joka osaa asian minua paremmin. Olen kuvaillut itseäni "kellarissa kasvaneeksi"  tai että aivoni ovat hevosen lantakaasujen sekä kusen ammoniakin syövyttämät ja surkastuttamat.   Että ei minusta ole.

 

Mitään ei voi oppia eikä mihinkään tottua -  JOS EI YRITÄ.  Ota sitä ensimmäistä askelta kohti kehityskaarta. Sen olen oppinut viimeisimpänä läksynä. Olen useimmiten epäonnistumisen pelossa jättäytynyt takavasemmalle,  nostanut kädet ilmaan ja huutanut paniikissa että minä en osaa.   Luovuttanut ennen kuin edes ajatellut että voisiko tätä edes yrittää. Olen useimmiten mahdollisuuksien ja armollisuuden ihminen muille, mutta miksen itselleni ?

Konkreettisimmin tuon olen viime aikoina tuntenut ollessani tuore hevosseuran sihteerikkö.  Olen edelleenkin itselleni vihainen siitä, etten aikoinaan osannut sanoa EI, kun minua tehtävään pyydettiin.  Mutta silti se oli myös yksi parhaimpia päätöksiäni -  ottaa askel kohti sellaista asiaa, mitä olen aina pyrkinyt välttämään ja sekin ihan vain siksi etten usko itseeni.  Suorastaan inhoan kirjallisia töitä, virallisia juttuja-    inhosin niitä koulussakin. Kimmolle sysään kaikki mahdolliset parerityöt ja virasto-asiat.   Ihan vain siksi, että pidän itseäni tyhmänä kuin saapas enkä luota itseeni.

Mutta jos jään jumittamaan tälle pienelle mukavuusalueelleni käyttäen koko aikani ja energiani itseni aliarvioimiseen - en ikinä tule kehittymään tai mitään oppimaankaan.  En ole ruudinkeksijä, sen tiedän -  mutta sitkeän ja ahkeran luontoni vuoksi taatusti kehityskelpoinen yksilö.  Osaan pyytää apua ja neuvoja, haluan kehittyä ja tehdä parhaani.  Olkoonpä kyse sihteerikön töistä tai jostain ihan muusta asiasta elämässäni.

Terve nöyryys on sallittua ja hyväksikin, mutta itsensä lyttääminen ei.  Epäonnistumisia tulee ja niin pitääkin, niistä aina opitaan.  Minunkin pitää oppia se, että epäonnistumisistakin itää aina jotain hyvää - ennen kaikkea mahdollisuuksia.  Noustaan ylös, karistellaan pölyt vaatteista ja jatketaan matkaa.   Hetken voi miettiä, mikä meni mönkään ja siitä ottaa onkeensa. Mutta vatvomaan ei saa jäädä, vaan kääntää häviö voitoksi. Seuraavan kerran sitten uudella tsempillä ja vähän paremmin!

 

Sihteerikön virkaan vielä palatakseni sen verran, että vielä muutama / pari viikkoa sitten itkien koitin selvitä paperisodasta ja itkin lähinnä sitä, ettei minun lahonneeseen kaaliin meinannut upota sitten millään, miten kaiken pitäisi mennä ja edetä. Ja tämä minun mittakaavan "paperisota"  tarkoitti muutaman asiakirjan laatimista ja arkistojen penkomista. Mutta asiat saivat valtavat mittasuhteet,  kun olin muutenkin niin väsynyt ettei ajatustyöstä meinannut tulla mitään.  Mutta käytyäni hetken ulkona hengähtämässä ja itseäni kokoamassa, sainkin ajatuksesta kiinni ja sain hommat suhteellisen hyvin pakettiin.  Vielä on paljon hämärän peitossa monessakin suhteessa, mutta homma alkaa pikkuhiljaa selkiintyä.  Ja sitä myöten usko itseenikin alkoi herätä:  Ehkä mie sittenkin voin oppia nämä hommat, enhän minä ole yksin vaan minulla on iso ja super-ihana tukijoukko minua perehdyttämässä kaikkeen tähän.  Juurikin näitten ihmisten takia haluankin pysyä remmissä mukana ja kantaa korteni kekoon.   Silti minua usein pelottaa, että sählätessäni papereitten kanssa tai möhliessäni muutenkin, en saa armoa vaan kun kerran möhlii niin on täysi nolla siitä eteenpäin.    Mutta tämä kaikki, suorastaan paska ajattelumaailma kumpuaa vain minusta itsestäni.  Minä vaadin täydellisyyttä itseltäni, virheisiin ei ole varaa.  Minulle ollaan armollisia,  mutta pahin tuomari itselleni olen minä.  

En ole vaan uskonut itseeni.  Se epäusko omiin kykyihin ja muutenkin hukassa ollut usko omaan minuuteen - on jarruttanut elämääni aivan liian pitkään.  Ja se saa nyt luvan loppua!  Ryhdistäydy nainen!  Tähän mennessä olen lannistunut herkästi omista virheistäni, jäänyt vatvomaan niitä. Ylipohtinut toisten sanomisia ja antanut niitten peräännyttää minut... Mutta nyt alkaa uusi aika:  MINÄ PYSTYN, MINÄ KYKENEN !   Vähättelyistä, joko itseni tai ehkäpä joskus ehkäpä tulevaisuudessa muidenkin - aion saada vain lisäenergiaa ja tarmoa yrittää. Minä vielä näytän itselleni, että ähäskutti - minä tein sen!  Olen tehnyt sen ennenkin, ja teen sen nytkin.



 Aion ottaa askeleet kohti uusia ulottuvuuksia. Oppia, nähdä ja kokea. Todellakin tulen kompuroimaan polullani, mutta aion nousta vaikka kuinka olis polvet ruvella ja persaus mustelmilla. Nämä suunnitelmat pitää, ja voin muutaman kuukauden, vuoden - tai jopa viiden päästä todeta, että ähäskutti - minä pystyin ja kykenin.  Näin ja koin, kehityin ja opin.  Minusta tulee vielä parempi ja kyvykkäämpi ihminen. Vielä unelmoin siitä, mutta kaikki on saavutettavissa.  Enää en vertaile itseäni muihin vihaten itseäni siksi etten ole jotain mitä muut on, vaan rakastan itseäni ihan tällaisenaan ja antaen itselleni mahdollisuuden olla onnellinen ja pitää huolen itsestäni. Olen tätä ajattelutapaa toteuttanut kunnolla vasta muutaman päivän, ja voin nyt jo kertoa että TOIMII!



Sama pätee teihin rakkaat ystävät !  Uskokaa itseenne ja unelmiinne !  Olkaa valmiita ottamaan riskejä, näkemään vaivaa ja tekemään töitä asioitten eteen!  Muistakaa unelmanne ja tavoitteenne joka päivä,  ja sen mitä se vaatii toteutuakseen.  Ja vaikka epäonnistumisia tulisikin, muistakaa että niistä kumpuaa aina uusia kokemuksia jotka kasvattaa ja vahvistaa.  Joka päivä aukeaa uusia ovia ja mahdollisuuksia,   kun vaan avaatte itsekin mielenne ja sydämenne niille.

Isosti halauksia teidän viikonloppuunne ! 

<3 Henna