keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uusi vuosi ja uutta ilmettä kotiin !

Heipparallaa ystäväiset, ja ihanaista vuoden ensimmäistä päivää !

Niin kuin vähän ounastelinkin, en ehtinyt koneen äärelle kuin pikaisesti piipahtamaan viikonlopun aikana. Käteni syyhysivät siivoilemaan kotimme huoneita ja vähän piristämään sisustusta.  Olinkin jo aiemmin maininnut täällä potevani sisustusvimmaa,  hirmuista intoa vähän piristellä kotia.  Ja nyt siitä sitten pientä kuvapostausta ajattelin teille väsätä siitä, miltä täällä nyt näyttää !

Mitään sen isompaa tai mullistavampaa en tehnyt,   kunhan vaihtelin verhoja ja sisustustyynyjä, mattoja huoneista toisiin. Ostin muutaman tarpeellisen huonekalun, mm. Onnille vaatekaapin.   Uusia kynttilöitä uusiin lyhtyihin ja kynttilänjalkoihin. Ei siihen paljon tarvita, kun ilmettä saa muutettua.   Olimme aikaisemmin Kimmon kanssa maalailtu keittiössä paneeleita sekä tapetoitu eteinen, joten oli kiva, että vähän saatiin seinillekin muutoksia.  Huono homma sinänsä, sillä nyt käteni syyhyävät vaihtamaan tapettia myös keittiöön ja olohuoneeseen....  hhhmmh.  

Suurin osa sisustus-ostoksistani on ostettu käytettynä.  Lähes kaikki on löytynyt kirpputoreilta, huuto.netistä  sekä tori.fi:stä. Verhot, keittiön matot ja muutaman lyhdyn olen ostanut uutena.  Osan mm. huonekaluista olen saanut ja tuunaillut/maalaillut sitten mieluiksekseni. Vaikka olen innokas ja luovakin välillä, en ole kovin kätevä käsistäni. Viime aikoina kuitenkin olen opetellut väkertämään yhtä sun toista sormieni kömpelyydestäni huolimatta.   Mutta tässäpä kuvia ja vähän selostuksia kuvien välissä :)


VERANTA:
 
Valkoinen pinnatuoli saatu sedältä -  hiottu ja maalattu.  Ikkuna seinällä saatu ystävältä,  odottelee jotain kivaa sisustustekstiä...



 ETEINEN:

Vasemmalle etsinnässä vielä vaalea kirstu / kenkälaatikko  ja seinälle vaalea naulakko... vanha puhelinpenkki odottaa poispääsyä muualle tehtäviin :)

Peilipiironki 1900 luvun alusta, uusimpia huonekaluhankintojani <3



KEITTIÖ :


Virkatut ja sokeritärkätyt lumihiutaleet tilattu tuttavalta,  piparkakkumuotti-koristeet tehty itse.

Kirppislöytöjä <3


Kranssi värkätty koivunoksista
Valokranssi saatu joululahjaksi Kuskon vuokraajalta <3




OLOHUONE:









YLÄKERRAN RAPUKKO / PIENI AULA

Ikkunanpoka kirppikseltä, sisustustarra k-raudasta, itseväkerretty piikkilankasydän johon timantti löydetty kirppikseltä.


Vanha rappioromanttinen pöytä odottelee josko löydettäisiin hänelle laatikkokin tuohon.

 VIERASHUONE:

Etualan tyynyliina itsetuunailtu kirppislöydöistä.

Pikkilangasta itse tehty kranssi

 vasemmalla: Virkattu liina ja tyynyliina liitetty yhteen.


 MAKUUHUONE:






Jos jollekin ei tullut selväksi, rakastan antiikkia ja kaikkea maalaisromanttista hömppää.  Talomme on rakennettu 50-luvulla, joten haluan kunnioittaa vanhaa tyyliä siinä edelleen.  Ja talon ikä ja tyyli oli yksi pääsyy siihen, miksi aikoinaan halusimme sen.  Rakastan pieniä ja vanhoja maalaismökkejä.  Minulla olisi päässä vaikka kuinka ideoita ja parannusehdotuksia kotiimme, ja joitakin aion vielä toteuttaa mutta  ne isommat saavat vähän aikaa odotella vuoroaan. Ihan jo taloudellisen tilanteen vuoksi :D  

Nyt muuten tuli mieleeni, että olisi varmaan järkevä linkittää tähän eräs entinen postaukseni vuoden takaa, joka on lähinnä kuvapostaus liittyen tähän minun antiikki-keräily-harrastukseeni.  Se on TÄSSÄ !   Sen perusteella voi myös hieman bongata muutoksia, mitä kotiimme on tullut :)  Onneksi myös kuvien laatu nykyään on huomattavasti parempi.

Mutta nyt riittää materiaali-höpötykset!   Eräs anonyymi kyselikin minulta minun kropparemontti-kuulumisia ja voin lupailla, että niitä on tulossa pian!  Ja myös sitä henkevämpääkin osiota on jonossa kyllä,  ja kova halu onkin päästä nimeomaan näistä aiheista teille avautumaan.  Joten pysykää linjoilla ja toivoisin että kertoisitte teidän mielipiteitänne ja fiiliksia/kuulumisia muutenkin !  Mitä odotatte tulevalta vuodeltanne ?

Nyt Kimin kainaloon sohvalle, moikka!

<3 Henna



50 kommenttia:

  1. Kotoisan näköistä :) Meillä on kans yläkerrassa viistokatot, "pylväät" ja tuommonen korotus lattiassa. Yläkerrassa on olkkari, ja oon miettinyt että miten tuon korotetun lattian kanssa toimisi. Teillä on hyvin siihen mahtunut sänky. Meillä siihen korotetulle puolelle voisi muuten laittaa esim sohvan, mutta pylvään vuoksi se ei onnistu..hmm!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä vähän kieltämättä hankala saaha sisusteltua, kun on noita tasoeroja ynnä muita. Meillä oli sänkykin pitkään silleen toisinpäin tuolla meidän makkarissa, kunnes kimi teki tuohon eteen sängylle pidemmät jalat, jolloin sitä voi pitää noinkin päin :) ja on kyllä kiva kun on noin päin :)

      Poista
  2. Teillä on tosi kaunis koti! :)

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihanasti sisustettu koti! <3 Kelpaisi ehdottomasti minullekin! :)

    - Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ! :) Koti on rakas paikka, johon haluaa panostaa <3 vaikka vielä meillä olis paljon fiksattavaa - mutta tää kyllä kelpaa taas vähäksi aikaa :)

      Poista
  4. todella kaunis koti! katseltiin tässä blogiasi ja viereltä kuuluikin että "mennään noille asumaan!". Aivan ihana sisustus kyllä, kauniin kodin olette tehneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitoksia kovasti, kiva tietää että meidän mökki kelpaisi muillekin :) pienihän tämä on ja ei mikään uusikaan mutta meille ihan juuri sopiva, kotoisa ja lämmin pikku tupa <3 minä rakastan kaikkea vanhaa ja kotoisaa :)

      Poista
  5. Aivan valtavan ihana koti teillä! Upea sisustus, juuri omaan makuun. Vau :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Jolanda ! <3 Ihanaa että tykkäätte !

      Poista
  6. No sieltähän Se on kaivautunut kunnon tee-se-itse näprääjä!! Iso peukun nosto!! Tosi ihania juttuja oot tehny!!! Mulla on kans äiteen luona oottamassa piikkilankaa, ku oli ajatus tehdä pihalle Semmonen iso pallo koristeeksi....:) tuo eteisen tapetti näyttää hienolle, pitää joku päivä tulla pällistelemään lähempää!;))) -Anne-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule, kyllä se näköjää jonkinmoinen värkkäys onnistuu myös multa ! :D tosin en kykene samanlaiseen mitä sielläoleva maestro itse ;) mutta kiitos kun oot tartuttanut minuun tuollaista asennetta ! <3

      Poista
  7. Ihanan näköistä ja kaikkea ihania pikku yksityiskohtia, tykkään! :) Itsekin tykkään kovasti maalaisromanttisesta tyylistä ja olet kyllä onnistunut luomaan kodikkaan tunnelman teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Oona sullekin <3 Kotia on kyllä tosi kiva laittaa, kun vaan rahaa riittää :D Onneksi suurin osa kun on löytynyt käytettynä niin ei oo niiiin mahottoman iso lommo jäänyt kukkaroon :D

      Poista
  8. Oi tekisi niin mieli asua tuolla! Ihana! :) Voisiko Onni tulla taas pian kirjoittelemaan, luin sitä viimeisintä Onnin näkökulmasta kirjoitettua postausta kokoajan hymyssä suin! Ihana ukkeli teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, onhan täällä mukava asustella kieltämättä ;)
      Voe kuule, uskon kyllä että pikku- ukkelilla riittäis jonkun verran juttua kerrottavaksi teille :) Mepäs jutellaan ja tuumaillaan teille pian pienet kuulumiset :) <3

      Poista
  9. voi kakka olisin tilannut samanlaiset verhot mutta taisit ehtiä ensin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no ei se estä sinua tilaamasta samoja verhoja ;) osta vaikka eriväriset niin ei oo ihan presiis samat jos se härihtteepi ;) <3

      Poista
  10. Aivan ihana koti teillä! :) Vaikkakin itse tykkään vähän värikkäämmässä, on tuo teidän sisustus aivan ihana. :) Itsekin jonkun verran kunnostelen ja näprään kaikkea. T. Fanni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Fanni! <3 Kyllä se itsenäprätty on kiva laittaa esille! minulle se on iso juttu - minä kun oon ollut aina huono ja arkakin kaikessa tämmöisessä...en oikein luota itseeni missään tuommosessa käsityöhommassa :D vielä kun oppisin virkkaamaan ja neulomaan niin se olis jo maailmanmullistus ! :D mutta tyydyn kyllä ihan tuommoiseen pieneen näpertelyyn toistaiseksi ;)

      Poista
  11. Todella ihanan näköinen koti teillä! :) Osittain tuollainen ihanan maalaishenkinen, vau. Itsellä myös hirveä sistusvimma, mutta koitan malttaa vielä ensi kevääseen/kesään, kun pitäisi ruveta tekemään enemmän pitaremppaa, on sitten kiva sisustaa sen jälkeen kotia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti sullekin ! :) kyllä, pintaremppa on ehottomasti mukavampaa tehdä ekaksi ja sitten sisustella :) mullakin on kauhee vimma päästä tapetoimaan keittiötä ja okkkaria, mutta nyt kyllä rauhoitun - pakko keskittyä välillä muuhunkin kun hirmuiseen sistusteluinsipiraatioon :)

      Poista
  12. Tosi kaunis koti, itekkin haaveilen tuommosesta sisustuksesta. Tykkään kauheesti kaikista vanhoista jutuista, mm. tuo ikkunanpoka seinällä on niiiiin ihana (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Hennu <3 itse oon lapsesta asti kans ollut hulluna kaikkeen vanhaan, ja etenkin kaikki vanhat rakennukset on kiehtoneet mua tosi paljon. Mitä lahompi ja vanhempi, sen kiehtovampi käydä kurkkaamassa :D Antiikkikalusteet kertovat omaa tarinaansa ja eivät nykyajan lastulevy-hökötykset vedä vertoja kunnon käsityölle ja täyspuuliitoksille :)

      Poista
  13. Onpas teillä tyylikäs koti, aivan ihana! <3 Kyllä siellä varmasti kelpaa asua :)

    VastaaPoista
  14. on se teidän koti kyllä niin ihana. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos murunen, niin onse kyllä mukavan tunnelmallinen - vaikka itse sanonkin. Nyt täällä on paljoon raikkaamman näköistä, vaikka vielä olis paljon tekemistä :) mutta ei kaikkee kerralla passoo ;)

      Poista
  15. Tyylikästä ja kaunista! Kelpais asua tuommosessa, niin kodikas :---)

    VastaaPoista
  16. ni har jättefint hus :)

    VastaaPoista
  17. Ihana koti teillä, jotenkin niin kutsuva ja kodikas:) tahtoo samanlaisen! Ihanaa tammikuun jatkoa koko teidän poppoolle!
    <3 Maiju

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)) sulle Maiju samoin ihanaista sydäntalvee! <3

      Poista
  18. On ehdottomasti yhdyttävä edellisiin, teillä on todella kiva ja kodikas, söpö koti! :) On varmasti kiva, kun on oma talo, jota sisustaa mielensä (ja rahatilanteensa) mukaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anzu sullekin ! <3 joo oma koti on kyllä kiva, ja vaikkei tää ees iso ole niin on tämänkin sisustamiseen mennyt paljon aikaa :) ja kun pakko aina vähän kerrassaan tehhä ihan tosiaan tuon rahatilanteen takia :)

      Poista
  19. Voivoi onpa teillä ihana koti.! Voisin tulla yöks teille kun on noin ihana vierashuon : )
    Itse tykkään tosta ruskeesta enemmän kuin värikkäästä! Se luo sellaista lämpöä ja maalaishenkeä !! ( :

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tänne sopii ehottomasti tummat sävyt ja sellaiset vanhat kaulsuteet : :) kiitos paljon ja hih, tervetuloa kyläilemään <;)

      Poista
  20. Upea koti teillä! :) Osaisinmpa minäkin sisustaa noin kauniisti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ! kyllä varmasti osaat, minullakin on mennyt kaikkeen monta vuotta ja paljon on pitänyt säästää kaiken eteen, että saa palasia kohdalleen :) suurin osa huonekaluista on löydetty netin kautta halvemmalla ja piensisustuksesta valtaosa on kirppareilta :)

      Poista
  21. Teillä on niin kaunis, tunnelmallinen ja lämminhenkinen koti. Ihan omistajiensa oloinen <3 Paljon ootte taas puurtaneet. Tapettia vaihdettu ja kaikkee muutakin. Ja sait nuo verhot! Tuo peilipiironki on aivan ihana! Onkos tuolla olkkarin nurkassa oleva kaappi se josta puhuit? Vai onko se ollu jo ennemmin? Täällä kans sisustusinspis iski taas. Kävin eilen tilaamassa uudet tapetit vieras/työhuoneeseen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uijjui <3 Joo se nurkassa oleva kaappi on justiisa se mistä puhuin sulle aiemmin ! se on tosi kiva kanssa, siellä on vielä tuossa vitriiniosassa valo sisällä ! <3

      Noniin sielläkii on emäntä kans pannu hihat heilumaa! siitä se lähteep ! sultakaan kun ei tuota tyylitajua puutu niin tullo varmasti aikas mukava huone ! :))

      Poista
  22. Oi että, ompa teillä kaunis koti<3 Sulla on kyllä silmää, kalusteet ja kaikki yksityiskohdat, nuo on tosi kauniita:)

    VastaaPoista
  23. Ohops , minulla meinas jäähä tämä huomaamatta ! kiitos kovasti, minulla on kyllä kova intohimo kodin laittamiseen ja kaikkeen - useimmiten rahat ja aikakaan ei riitä niin pitkälle kuin haluaisin panostaa :D mutta vähän kerrassaan jottai joskus niin piristääpi kummasti! <3

    VastaaPoista
  24. voi ei, tämä on upea kokonaisuus <3 :) Tykkään hurjasti sun tyylistä, itekki tykkään kaikesta antiikkiromusta, pikkuset esineetki on ihania :3 Oot upea (: !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitoksia kovasti! Ihanaa että joku muukin tykkää <3 antiikki ja kaikki vanha härpäke kunniaan ! <3

      Poista