sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Ensimmäinen äitienpäivä - sanat merkitsee eniten

Viime vuosina äitienpäivä on ollut minulle kipeä päivä.  Päivä, joka on saanut muistamaan sen faktan, että olisin ollut jo pienen lapsen äiti jo muutaman vuoden ajan. Mutten ollutkaan.  Se on tuonut pettymyksen karvaan maun suuhun ja vaikeita hetkiä sydämeen, jolloin on pitänyt teeskennellä olevansa ok.

Eilen ei minun enää tarvinnut teeskennellä, sillä sain iloita myös omasta onnestani muitten mukana. Enää ei tarvinut haudata todellisia tunteitaan ja peittää vajavaisuuden tunnettaan hymyilevien kasvojen taakse.  Minäkin olin vihdoin ja viimein äiti.


Heräsin aamulla siihen, että Kimmo tulee toivottamaan hyvää äitienpäivää kera kahvikupposen ja ihanan aamiaislautasen. Hetken päästä Kimi haki myös Onnin viereeni köllöttämään ja Esko-kissamme kävi kehräämässä/kiehnäämässä kainalossa.  Aamupalan lisäksi sain kukkia sekä lahjakortin hierojalle ja minulle tarjoiltiin lounas paikallisessa ravintolassa. Vaikka sainkin myöhemmin migreenikohtauksen ja jouduin hetkeksi sohvan pohjalle nukkumaan, oli päivä mitä ihanin - ennen kaikkea sen vuoksi kun saatiin nauttia yhdessäolosta kotopihalla touhuillen.



Vaikka lahjat ja yllätykset olivat toki ihania,  eniten äitienpäivästä jäi mieleen Kimmon aamuiset sanat , kun hän toi aamiaista vuoteeseen. Olin sen verran unenpöpperössä, etten muista tarkalleen miten lauseet meni mutta muistan kuitenkin tärkeimmät. "Olet ollut niin hyvä äiti Onnille ja olen ylpeä sinusta"  Nuo sanat olivat paras lahja, mitä voisin koskaan saadakaan.

Joskus tuntuu, että sydän ihan pakahtuu katsoessaan lapsukaistaan ja en oikein osaa kuvailla rakkauteni määrää tuota pientä taivaanlahjaa kohtaan. Äitinä sitä kokee itsensä vajavaiseksi, vaikka kaikkensa sitä haluaa lapsensa eteen antaa ja tehdä aina parhaansa. Sitä monesti miettii, että saako lapsi ansaitsemaansa hoivaa ja hellyyttä. Se on hullua, sillä varmasti lapsi saa kaiken tarvitsemansa rakkauden ja läheisyyden, mutta tuntuu välillä että sekään ei riitä.  Luultavasti tällaiset tuntemukset eivät ole ainoaa laatuaan vain minun kohdallani, vaan sellaisia tuntee varmasti lähestulkoon jokainen äiti. Vai tunteeko, kertokaa te muut mammat siellä ruudun toisella puolella :)

Niin kuin kuvasta äitienpäivälounaalla näkee, ruokaa tuli mätettyä lautasille koko rahan edestä!  Onneksi en syönyt kaikkea, mutta normaalista poikkeavasti tuli ruokailtua ja lisäksi sen verran suolaista ruoka oli, että vaa'an lukema napsahti hieman ylöspäin, onneksi vain parisaraa grammaa. Ilman lounasta olisin ehkä ollut miinuksen puolella, mutta tämmöistä tälläkertaa - ensi viikolle sitten taas skarpataan!

Palaan pian asiaan videotervehdyksen muodossa, jonka tein  lähes 170 lukijan kunniaksi.  Hyvää uutta viikkoa kaikille ! <3

<3 Henna 


8 kommenttia:

  1. Sä olet kyllä hyvä äiti <3 ihanat Kimmon sanat <3
    Mä ekana luulin et nyt se Onni sano jo ekan sanan -vieläpä äitienpäivänä. Mutta ei sentää vielä :D
    -neppis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuntui hyvälle nuo Kimmon sanat :) Kiitos sullekin neppis! Vähänkö ois ollu hieman friikkiäkin, jos Onska olis jo sanonut jottai ekanan mamma-päivänä :DD hehehe

      Poista
  2. Ihana Onni<3 Myöhäiset äitienpäiväonnittelut :) !

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka suloinen hattu Onnilla ja onhan Onnikin ihan supersöpö! Ja tottahan nuo Kimmon sanat on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Carita :)) Löysin tuon hatun Onnille kirppikseltä ja se on kyllä tosi kiva vaikka vielä toistaiseksi himpun iso onkin :D

      Poista
  4. Ihana, yummy aamupalalautanen, superhyvä ja osuva lahja; kovasti ovat miehesi (huom. monikko...) nähneet vaivaa! Niin ja hyvää ensimmäistä äitienpäivää sulle!! Siitä riittämättömyydestä jota pohdiskelit: sen sanoisin että se on aina äidin mielessä ja läsnä ajatuksissa että onkohan ja olenkohan nyt tarpeeksi. Mielestäni tunne on suoranainen seuraamus siitä että yksinkertaisesti vaan rakastaa lastaan niin paljon että haluaa hänelle kaikkea hyvää! T:eve

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon eve ! Niin se varmasti on sitä tosiaan että lastaan rakastaa niin paljon ettei oikein tiedä miten päin olisi välillä <3

      Poista