Rampa rakkaus

Nyt on tullut hevosenomisjana vastaan sellaisia päiviä, mitä olen pelännyt. Epätietoisuutta, hätää toisen mahdollisesta kärsimyksestä ja huonoa omaatuntoa. Siitä on huolestuneen hevosomistajan päivät tehty.

Ei ole kauaa siitä, kun juttelin erään tuttavani kanssa netissä. Hän kertoi oman hevosensa jalkaongelmista ja hänen tilannettaan en kyllä kadehtinut. Olin aidosti pahoillani hänen puolestaan, mutta samalla äärimmäisen kiitollinen siitä, että omat hevoseni ovat säästyneet lähivuosina isommilta ongelmilta. Olen siten saanut itsekin säästyä suuremmilta huolilta.  Toisen tuttavan hevosen vakavampi kohtalo on saanut kyynelehtimään ja vain kuvittelemaan sen fiiliksen mikä mahtaa olla, kun pitää päästää rakkaasta ystävästä irti kaiken kovan työn ja huolehtimisen jälkeen. Kaikki tämä tuo omiakin muistoja mieleen, kun on nähnyt rakkaan eläinystävänsä lähtevän.

Eläimet ovat minulle jotain niin rakasta. Ne ovat vetäneet isoa roolia elämässäni koko tämän, kohta 28-vuoden ajan. Ne ovat toimineet kuuntelijoina, naurattajina, hermojen kouluttajina ja opettaneet minulle jo pienestä pitäen vastuun ottamista ja kurinalaisuutta. En voisi kuvitella elämääni ilman yhtään karvakorvaa. Ne ovat minulle kuin lapsen asemassa ja haluankin tehdä niiden eteen parhaani.  Harvemmin kotisohva voittaa arpomisessa, kun pitäisi lähteä lenkittämään hevoset tai koirien kanssa voisi pihalla telmiä.

2008

Vaikka ihminen yrittäisikin parhaansa, ei kaikki voi mennä aina suunnitelmien mukaan - varsinkaan hevosten kanssa. Hevonen on aktiivinen eläin, joka saattaa teloa itseään tuon tuosta tai järjestää itselleen jotain muuta kivaa pikkuongelmaa, joka voi hoitamattomana paisua vakavaksi. Näin teki meidän Kaama, luultavasti viime viikonloppuna.

Panin merkille viikonlopun aikana, miten paljon kiukkuisempi Karisma olikaan. Se viskeli päätään, viuhtoi takasillaan ja nosteli häntäänsä.  Kiusasi Kuskoa sen minkä kerkesi - oli lenkillä energinen. Kiimaa taas ilmassa kenties ?  En tiedä olenko koskaan maininnut tästä Karisman ärsyttävimmästä tavasta - potkia karsinan seiniä öisin. Olen kokeillut sille virikkeinä mm. havuja, herkkunuolukiveä ja radiota, mutta niistä ei ole pahemmin apua ollut. Liene tylsistyessään, tammuska pyörii karsinassaan erityisesti aamuyöstä ja potkii seiniä.  Se on vielä ollut juuri ja juuri siedettävää, vaikka usein aamuyöstä herään siihen, kun kuulen kavioiden laukaukset meidän makuuhuoneeseen asti. Siksi hevosemme viettävät mahdollisimman vähän aikaa tallissa.  Pihatto olisi enemmän kuin kätevä ratkaisu, mutta epäilen että silloin Kusko ei saisi olla rauhassa, kun tämä ikiliikkuja tamma sitä härnäisi. Sillä se tekee sitä tarhassa ja laitumellakin - saattaa parhaimmillaan kävelyttää vanhaa kaveriaan tuntitolkulla. Toisaalta se on myös positiivista - hevoset pysyy kunnossa emmekä tarvitse kävelytyskonetta. Mutta rajansa kaikella.  Oli miten oli tai miten päin tahansa, useampi vaihtoehto ei välttämättä toimisi mutta jotain olisi hyvä keksiä. Ehkäpä kumimattoa seiniin pehmentämään iskuja kenties ?   Äh - ärsyttävän monimutkaista. 

Ongelmia ?

Noh, mutta jatketaan itse asiaan siis!   Niin missäs mie meninkään, taisi tulla ajatuskatko. Niin juu, Karisma potki viikonlopppuna tallissa ihan älyttömästi, monta kertaa enemmän kuin aiemmin. Kerran kun heräsin yöllä siihen paukkeeseen,  taisin laskea jopa 30 laukausta putkeen. Ei hyvä ei. Tuo on jo vakavaa.

Maanataina sitten lähdimme S:n kanssa perinteiselle maanatailenkillemme. Karisman alkutahmeus säikäytti minut. Se tuntui todellä jäykältä ja hitaalta, oli lisäksi välillä hieman vinokin.  Mutta silti kyllä korvat hörössä halusi marssia määrätietoisesti eteenpäin. Takasten askeleet eivät tuntuneet normaaleilta, oikean takasen asken lyhyempi vasuriin verrattuna.   Hetken aikaa ehdittiin kävellä ja kuulostella menoa, kun askel alkoi pidentyä ja siistiytyä, hevonenkin suoristua.  Jähmeyttä siis, jumeja jossain ? Karisma alkoikin kävelemään reippaammin ja  halusi jopa tuttuun tapaansa ravailla ja kerran teki klassisen, omatoimisen laukannostonsakin. Joten ei kai siis vakavaa ?   Teimme kevyen lenkin, jossa testasin lyhyesti kaikki askellajit ja ne olivat kunnossa. Hevonen oli lisäksi todella kevyt kädelle ja piti hyvän ryhdin yllä omatoimisesti. Taluttelin maastakäsin ja seurasin liikettä. Venyttelin tallilla extrahuolella ja tunnustelin kintut. Ei mitään merkkiä mistään paikallisesta vauriosta. Tamma tuntui tarhassakin illan aikana normaalimmalta, vaikka oikeaa takastaan lepuuttelikin enemmän.

Tiistaina olimme lähdössä toisen ratsastelijan kanssa köpöttelemään, kun mietin lähdenkö olleenkaan. Kuitenkin päätin ainakin pikaisesti testata neidin askelluksen ja ikäväkseni tamma taas ontui, tosin vain hetkittäin. Nyt kuitenkin huomattavasti enemmän.  Oikea takanen töksähteli välillä, kun taas sitten välillä se askelsi moitteettomasti. Mikähän tässä nyt mättää, huokailin. Lenkkimme loppui lyhyeen ja tallilla tein taas kaikki maholliset testit ja huomiot, mitä nyt vaan muistin sillä hetkellä tehdä.

- hengitys ok, syke ok, lämpö ok
-silmien katse normaali, korvat hörössä, ympäristö kiinnostaa, ei hikoile, ei puuskuta, syö& juo, kerjää herkkuja
-  jalkojen venyttelyt  ja taivuttelut onnistuu, takasten taivutuskokeet ok, nivelten liikkeet ok, ei turvotusta /kuumotusta, kavion koputtelu ok, lihaksistoa antoi painella, tunnustella, taputella

Soitin vielä eräälle hevosasiossa kokeneelle tuttavalleni kyselläkseni asiantuntevan eläinlääkärin numeroa ja kun hänelle kuvailin tilannetta, hän ei nähnyt sitä vakavana. Kuitenkin valmistauduin siihen, että jos tilanne ei parane pian, soitan lääkärin paikalla hevosta katsomaan. Lisäksi harkitsen hierojan konsultaatiota jatkossa.

Kuitenkin onnekseni eilen polle olikin jo parempi.  Se varasi enemmän takasilleen. Lepuutti välillä vasentakin, joka siis tarkoittaa varaamista oikealle - ja toisinpäin.  Muutamat pienet rallitkin se tuttuun tapaansa tarhassa otti ja yritti yllyttää Vusea leikkiin mukaan.  Olin siitä iloinen, sillä se on Karismalle ominaista käyttäytymistä.  Tänä aamuna seurasin tamman kävelyä tarhassa, ja se oli ihan normaalia.   Luojan kiitos.  Nyt kuitenkin lepäillään muutama päivä ja testaillaan kävelyä talutellen.  Katsotaan sitten viikonloppuna miltä tilanne näyttää.

Uskon vahvasti, että Karisma kipeytti jalkansa potkiessaan karsinansa seiniä. Se on niin aktiivinen ja sporttinen tamma, että se ei saa tyydytystä mistään kevyestä maastolenkistä.  Se tarvitsisi kunnollista treeniä, missä se saisi asettua kunnolla ja käyttää koko kroppaansa työskennellen selän lävitse. Voi kenttä, valmistu pian!   Tämä taitaa turhauttaa hevosta ja omistajaa yhtä paljon!

Mutta tämmöistä heppakuulumista tänne!  Kertokeeha vinkkejä tai kokemuksianne, jos teillä on tullut vastaan jotain tämmöistä, kiitos ! :)

<3 Henna