On tärkeää, että asiat ovat aitoja. Tunteet ja katse toisen silmiin. Ihmisten välinen kemia, kunnioitus ja luottamus. Siihen haluan uskoa ja nojata horjuessani. On äärimmäisen huojentavaa tajuta, että voi olla täysin vapaa ja oma itsensä ilman pelkoa, ettei tietäisi toisen todellisia tunteita. Että bluffaako toinen pokerinaamansa takana, hymyilee sinulle maireasti vaikka sisin kiristelisi hampaita. Uuvuttavista asioista avautuminen ei ole naurettavaa eikä vanhojen ja kipeitten asioiden muistelu ole mitään "sympatia-ässän" vetämistä hihasta. Aito läsnäolo - muuta ei tarvita.
Kävimme viettämässä iltaa seuramme majalla grillaillen ja saunoen. Innostuin jopa kastautumaan pari kertaa hyisessä vedessäkin, mutta enpä siellä jorpakossa nanosekunttia pidempään viihtynyt ! Minusta on tainnut tulla vanha - ennen kun penskana uin heti ensimmäisessä keväällä sulaneessa rapakossa korviani myöten :D Mutta jokatapauksessa uiminen jätti ihanan kipristelevän tunteen koko kroppaan ja olo oli saunareissun jälkeen kuin uudestisyntyneellä.
Mutta pienen pieni päivitys laihdutusprojektistani tähän loppuun! Kävin viime viikolla muutamaan otteeseen pienellä lenkillä, mutta niistä ei sen isompaa numeroa kannata tehdä, sillä ne eivät rasittavuudellaan pahemmin päätä huimanneet. Sen sijaan suurin osa liikunnoista toteutui taas hyötyliikunnan merkeissä, jolloin kroppa sai tehdä töitä mukavasti. Haravointia ja risusavottaa - siitä oli lähinnä viikkoni tehty. Kevät on sinänsä ihanaa aikaa, kun on kovasti kaikkea puuhaa pihalla - ei tarvitse miettiä mitä tekisi vaan lähinnä on usein tunne, että miten kaiken ehtii hoitaa. Kukkapenkit odottavat uusimistaan ja kaikkea inspiroivaa soi päässä ja niitä olisi mukavaa päästä toteuttamaan. Edellisen viikon plussatuloksesta sen verran nolostuneena kiinnitun viime viikolla ruokailuun enemmän huomiota - muistin jopa syödä ja juoda paremmin - se näkyi heti tuloksissa. Tästä on hyvä taas jatkaa!
Perussetti: Pakastevihannekset, raejuustoa ja tonnikalaa/kanaa |
Palaan pian taas asiaan, katsotaan mitä seuraavalle kerralle keksin :)
<3 Henna
Kiva postaus ! Suhun "tutustuin" kaktun videoiden kautta ja olenkin jo jonkin aikaa seuraillut sun blogia :) tykkään tästä paljon, olet niin pirteä ja aito ihminen<3
VastaaPoistaKiitos, kiva että tykkäät! Lämpimästi tervetuloa messiin! <3
Poistapostauksesta saa kuvan, kuin olisit jollekkin ystävällesi katkera, vihainen tai suuttunut
VastaaPoistaEn ole katkera tai suuttunut, vaikka olet oikeassa - tekstistä voisi saada sellaisen kuvan. Toki se on totta, että yleensäkin olen saanut kokea ihmissuhteissa pettymyksiä, sekä itsekin ollut niitä tuottamassa. Tälläisia tilanteita tulee, jos ajatusmaailmat eivät kohtaa ja tulee väärinkäsityksiä. Ikäviä juttuja, joita tulee väkisillä elämässä vastaan. Kysymyksiä jää ilmaan, joihin koskaan tuskin saa täydellistä vastausta. Näitä tunteita on jokainen meistä varmasti kokenut, ainakin jossakin mittakaavassa. Pettymykset saavat toki hieman varoivaisemmaksi, mikä tekee toisista ihmissuhteista "turvallisempia" :) Se, että ylistin syvää ystävyyttäni serkkuuni - on tuskin kenenkään toisen herjausta tai keneltäkään muulta pois :)
PoistaToivottavasti sait tarpeeksi hyvän vastauksen kommenttiisi :)
Lueskelin tässä vanhempia postauksiasi, ja täytyy kehaista että sulla on tosi lämminhenkinen blogi ja vaikutat aivan ihanalta ihmiseltä. Kerrot rohkeasti ja avoimesti kaikenlaisista asioista ja tuntuu että sulla todellakin on asenne kohdallaan! :) Mäkin oon kokenut mm. koulukiusaamista ja muuta ikävää turhan nuorena. Koen olevani koko ajan enemmän sujut asioiden kanssa ja osaan jo nähdä ikävyydetkin vahvuutena - ne kun ovat antaneet ymmärrystä elämään ja sen nurjiinkin puoliin. Täytyy myöntää, että ihan tippa linssissä tuli luettua joitakin postauksia. Onneksi kaikki lopulta tuntuu päättyvän hyvin, ennemmin tai myöhemmin. Kiitos tästä inspiraatiosta ja "vertaistuesta" ja hyvää kesää teidän perheelle! :)
VastaaPoistaVoi kiitos Emilia tästä ihanasta kommentista, Tulipas hyvä olo kun luin tämän <3 Niin kyllä ne kokemukset kasvattavat ja muokkaavat meistä sellaisia ihmisiä jotka osaavat antaa asioille arvoa. Jos kaikki olisi tullut kuin hopealautaselta, ei monen asian kauneutta ehkä osaisi huomatakkaan :)
PoistaHirmuisen iso virtuaalihalaus sinne ja kaikkea hyvää sinunkin kesään ! <3
Kiitos Henna blogistasi. Se on mulle, sua melko paljon nuoremmalle ihmiselle hyvä esikuva siitä mimmoinen asenne tässä elämässä on. Oon itsekin tosi suurten päätösten ja elämänmuutosten äärellä jotka tekee mut samaan aikaan tosi iloseksi ja tosi surulliseksi, mutta sun blogista huokuu aina semmoista positiivisuutta, aitoutta ja läpi vaikka harmaan kiven -asennetta jota ihailen sinussa kovasti. ehkä joskus itsekin opin olemaan hieman positiivisempi :)
VastaaPoistaHyvää kesää teille kaikille siellä! :)
Voi miten ihanaa, että kirjoituksistani on sulle tukea ja jopa hieman rohkaisuksi! <3 Kyllä meistä jokainen tarvitsee tsemppausta ja sisua ja sitä varten tämä blogi on että voidaan toinen toistamme tsemppailla tämä elämän hullunmylläkän keskellä! Kiitos paljon sanoistasi, iiiiiso halaus ja oikein valoisata kesää sinnekin ! <3
PoistaYstävät ne on elämän suola <3 mitä vanhemmaksi tuloo sitä tärkeämmäksi ystävät mieltää!!
VastaaPoistaJa ihania sakemanneja <3
Kiitos se on kyllä niin totta kuin olla voipi :) Rudi ja Roisto kiittävät, ne on kyllä ihania adhd- luupäitä vaikka välillä vähän hermoille ottavatkin :D <3
Poistaihania nuo sakemannit, mun mielestä ne minkä peppu on alhaalla ei oo niin hienoja kuin nuo 'normaalit' , mutta se on vaan mun mielipide. (: onko ne käyttölinjasii?
VastaaPoistaMie en ossoo sannoo noista linjoita oikeestaan mittään, kun en tunne noita jalostusjuttuja en sitte yhtään :) Koirat ovat siis serkkuni ja hänen miehensä. uskoisin että käyttölinjaisia ovat jos niillä ei ole peput alhaalla, ja näillä on musta normaalin näköiset rungot, mistä tykkään itsekin paljon :) Rudi ja Roisto ovat kyllä niin ihania, jotka osaavat hölmöilyillään sekä riemastuttaa että vähän hermostuttaakkin :) Mutta ovat kyllä hyvää ja positiivista seuraa sekä aina valmiina toimintaan :D
Poista