sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Viikon pikakuulumiset

Hyvät sunnuntai-illat!

Vaikka ulkona paistoi ihana keväinen ilta-aurinko ja lenkki ystävän kanssa olisi kovasti houkuttanut, päätin istuutua koneelle ja tulla tänne rupattelemaan niitä näitä ja kuulumisia kuluneelta viikolta.

Tämä viikko on mennyt touhutessa jälleen pihahommien parissa ja ympäri kyliä asioita hoitaessa. Puusavottaa, neuvolaa, postittelua, rehujen hakua, marjapensaiden leikkuuta, hautajaista, kentän aitauksen purkua ja toki hevostelua.

Ladataan kuvaa Kuva
Ja tässä lepää meikäläisen rahat.

Hevosten suhteen kaikki on mennyt vähän haaleassa vedessä viimeisen kahden viikon aikana. Ensiksi Karisma pudotti kenkänsä ja joutui  pienelle pakkolomalle.  Neitin kenkäämisen jälkeen heti seuraavana päivänä oli Vuse heittänyt oikeasta etusestaan kengän pois.  Ja kohta hävisi myös vasurista etukenkä. Kengittäjällä on ollut kiirettä, joten ollaan jouduttu häntä odottelemaan ja pitämään lenkkeilyn suhteen matalaa profiilia. Lisäksi, kun kenttä ei ole käytössä eikä muuallakaan voi treenata - on hevostelu pehmeillä mökkiteillä maastoilua, toki välillä on hieman epätoivoisestikkin yritetty maustaa niitä väistöillä tai muulla ajatusta vaativalla työskentelyllä.

Se näkyy kyllä hevosissa ja muistan kyllä taas, miksi liikutan hevosiani säännöllisesti ja suunnitelmallisesti. Ne alkavat heti oireilla, jos ne eivät pääse työskentelmään.   Vaikka Kuskolla ei ole etusissaan kenkiä, on ruunan kavioaines sen verran kovaa ja hyvää, että olen onneksi voinut mennä edes muutamia pieniä käyntilenkkejä herran kanssa - ihan vaikka jumien ehkäisemiseksi. 
 

Nämä verkkailulenkit tuntuvat olevan herralle vain ärsyttäviä, sillä intoa juosta tuntuisi olevan enemmän, kuin laki sallii. Nälkä tuntunee kasvavan päivä päivältä ja tänään rupsu yllätti minut pitkästä aikaa.  Heti pihasta lähtiessään se alkoi vaatimaan laukkaamista. Normaalisti nätisti kulkeva, maltilla kuunteleva, rauhallinen luottopuksu muuttui naapurin tammat nähdessään  rodeo-ratsuksi. Tosin aika onnettomaksi sellaiseksi.  Rodeo-hetkeä sekuntia aiemmin, oli se omatoimisesti kirmannut risteyksestä ravilla pellolle sekä nähdessää nämä kauniit neitokaiset - se alkoi tanssia paikoillaan ja riekkua ihan omaksi ilokseen.  Ei sillä -  pienen pieni jännitys elämässä on kivaa ja tulipahan testailtua omaa tasapainoa, mutta huonoa käytöstä en voi sietää.  Se yksinkertaisesti halusi vain juosta, se tuli harvinaisen selväksi. Olin ilman satulaa liikenteessä ja kun sain hevosen kuulolle, laskeuduin selästä ja taluttelin hevosta hetken poistuakseni takasin tielle.   Toisaalta olin tapahtuneesta iloinen: hevoseni ei  siis ole pahasti vaivainen vanhus, vaan edelleenkin sporttinen polle joka tarvitsee myös rankempaa liikuntaa eikä mitään ainaista sunnuntai-lussuttelua.

Viikonloppumme on ollut kiireinen ja vähän rankkakin. Eilen oli mieheni mummon hautajaiset, jotka olivat kauniit ja onnistuneesti mummon näköiset. Oikein lämmin ja aidontuntuinen tilaisuus.  Kärsin lähes koko iltapäivän ja illan kovasta päänsärystä, mutta sen taltuttua ja saatuani Onnin unille - lähdin käymään ilta-ajelulla ystäväni kanssa. Huomasin, miten tärkeää on joskus ottaa aikaa itselle, pienille seikkailuille ja ihmisuhteille -  jutella kaikista asioista ja parantaa maailmaa. Vaikka tänä aamuna väsytti fyysisesti, olin henkisesti latautunut ja iloinen. Ystävät on parhautta ja he todellakin ansaitsisivat enemmän aikaani <3 

Tänään isi ja äiti tulivat käymään ja Onnia hoivaamaan  Voi sitä lässytyksen ja suukkojen määrää !  Puhuttiin hieman tulevasta kentän suhteen ja jäämme odottelemaan pohjan kuivumista ja sitä, että isillä on aikaa tulla urakoimaan meille. Eräs tuttava soitteli meille jo aiemmin viikolla ja ilmoitti, että saisimme häneltä soraa ja hiekkaa edullisemmin. Jospa kaikki loksahtelisi mukavasi paikoilleen lähitulevaisuudessa ja pääsisimme pian taas kenttäilyn makuun.  Tänään purettiin kentältä aitaus pois, viimeistelystä tulee himpun isompi, mitä tuo väliaikainen talvella oli.



Minusta ehti tulla kenttä-riippuvainen tämän talven aikana, joten olo tuntuu välillä todella hyödyttömältä ilman kunnollista harjoittelua. Myös Karismalle ei tunnu pelkät maastolenkit riittävän, se on hurjan energinen ruutipulla eikä tunnu väsyvän millään. Tulee taas harvinaisen selväksi, että tamma tarvitsee ajattelua vaativaa työskentelyä väsyäkseen sekä kunnollista lihasten käyttöä.

 Kuva

Saas nähdä, miten käy tämän viikon painonpudotuksen - tai että siis tuleeko sitä ollenkaan. Viikonlopun aikana mittari on näyttänyt plussaa. Hyi minua.  Olen syönyt tosi epäsäännöllisesti ja unohtanut veden juonnin. En vaan yksinkertaisesti muista vaikka pitäisi, vaan taas keskityn liikaa työntekoon.  Tunnen kehossani, että olo on hieman pöhöttyneempi.  Ehkäpä menkat ovat lähestymässä ? Jos paino ei ole pudonnut ollenkaan tai jopa noussut - aion tehdä ensi viikosta erityisesti ankaramman  itselleni ja laitan itseni suurennuslasin alle.   Saatte myös ripittää minua ja antaa virtuaali-selkäsaunoja !

Mutta nyt saunan lämmitykseen ja viettämään sunnuntain viimeisiä tunteja.  Miten teidän viikonloppunne meni ?    :)

<3 Henna 

6 kommenttia:

  1. <3 kiitos paljon seurasta rakas. En malta odottaa kesää ja niitä pitkiä iltoja :) irtiotot tekevät hyvää ja mieli pysyy virkeänä.
    Kenttä on kyllä kultaakin kalliimpaa. Varsinkin energisten elukoiden kanssa :D

    -j

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kesää ootellessa - tästä on hyvä jatkaa <3

      Poista
  2. Haha naurahdin noille ripittämisille ja virtuaalisille selkäsaunoille :D Tsemppiä ! Munki "terveellisempi elämä" on taas vähä levinny ja veden juonti on täälläkin meinannut unohtua... illalla sit aina muistan et ups oon juonu vaan pari lasillista.

    Vähänkö mahtia sitten kun saatte kentän oikein kunnolla kuntoon, helpottaa varmasti aika suuresti ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei mennyt viime viikko putkeen ei :D mutta nytpähän taas muistaa pitää itsensä paremmin ruodussa :D

      Kenttä on kyllä jotain niin tärkeää meille, nyt sen oikeesti vasta kunnolla tajuaa kun sitä sai hetken käyttää ja nyt se on hetkellisesti pannassa :// mutta pian taas pääsee - silloin on varmasti motivaatio huipussaan! :))

      Poista
  3. <3 sanomaton olo <3
    -neppis

    VastaaPoista
  4. <3 joskus ei sanoja tarvita - tiedän kyllä <3

    VastaaPoista